Gibbonit
Gibbonit | |
---|---|
Lari (Hylobates lar) |
|
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumalliset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
Alaluokka: | Theria |
Osaluokka: | Istukkanisäkkäät Eutheria |
Lahko: | Kädelliset Primates |
Alalahko: | Haplorrhini [1] |
Osalahko: | Apinat Simiiformes [1] |
Yläheimo: | Ihmisapinat[2] Hominoidea |
Heimo: |
Gibbonit Hylobatidae Gray, 1871 |
Gibbonien levinneisyys suvuittain |
|
Suvut [1] | |
|
|
Katso myös | |
Gibbonit eli pienet ihmisapinat[2] (Hylobatidae) on kaakkoisaasialainen apinaheimo. Se muodostaa yhdessä isojen ihmisapinoiden (Hominidae) kanssa ihmisapinoiden yläheimon (Hominoidea).[1] Gibboneita on luokittelusta riippuen 14[1]–19 eri lajia.
Gibbonit ovat tunnettuja liikkumamuodostaan, jossa ne heiluttavat itseään oksistossa eteenpäin. Tätä varten gibbonien eturaajat ovat huomattavasti pidemmät kuin takaraajat ja peukalo on lähellä rannetta, jotta oksasta kiinniottaminen olisi helpompaa. Gibbonien turkki on harmaa, ruskea tai musta. Ne ovat kooltaan 45–90 senttimetriä pitkiä ja painavat 4–13 kilogrammaa. Laajalle levinneen larin (Hylobates lar) mustanruskeasta turkista erottuvat valkeina naaman reunukset, kädet ja jalat. Taka-Intian luoteisosissa elävän hulokin (Hylobates hoolock) mustassa turkissa on valkea otsavyö. Edellisiä suurempi on lähes musta siamanki (Hylobates syndactylus), jolla on iso kurkkupussi ja jonka toinen ja kolmas varvas ovat ihopoimun yhdistämät. Se elää Malakan niemimaalla ja Sumatralla. Siamanki on lajeista selvästi suurin.
Gibbonit ovat päiväaktiivisia ja elävät pääosan ajastaan puissa, johon ne ovat loistavasti sopeutuneet. Ne asuvat pääasiassa sademetsissä, mutta niitä tavataan vuoristometsissäkin aina 1 800 metriin.
Gibbonit ovat pariuskollisia. Pari ja niiden jälkeläiset asuvat omalla reviirillään, jota puolustavat tunkeilijoita vastaan. Reviiri voi olla kooltaan jopa 50 hehtaaria. Gibbonit joutuvat kuitenkin harvoin tappeluihin, sillä puolustuskeinoihin kuuluvat lähinnä huudot ja uhkailu esimerkiksi rikkomalla oksia.
Gibbonit syövät bambun lehtiä ja muiden puiden lehtiä.
Luokittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mammal Species of the World -hakuteoksen mukaan gibbonit luokitellaan neljään sukuun, joissa on 14 lajia.[1]
- Bunopithecus
- Hulokki (Bunopithecus hoolock) erittäin uhanalainen
- Gibbonit (Hylobates)
- Notkeagibboni (Hylobates agilis) erittäin uhanalainen
- Hylobates albibarbis erittäin uhanalainen
- Klossingibboni (Hylobates klossii) erittäin uhanalainen
- Lari (Hylobates lar) erittäin uhanalainen
- Hopeagibboni (Hylobates moloch) erittäin uhanalainen
- Borneongibboni (Hylobates muelleri) erittäin uhanalainen
- Kalottigibboni (Hylobates pileatus) erittäin uhanalainen
- Nomascus
- Indokiinangibboni (Nomascus concolor) äärimmäisen uhanalainen
- Nomascus gabriellae erittäin uhanalainen
- Nomascus hainanus äärimmäisen uhanalainen
- Nomascus leucogenys äärimmäisen uhanalainen
- Nomascus siki erittäin uhanalainen
- Symphalangus
- Siamanki (Symphalangus syndactylus) erittäin uhanalainen
Muun muassa Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN luokittelee hulokit omaan Hoolock-sukuun ja kahteen eri lajiin, Hoolock hoolock[3] sekä Hoolock leuconedys.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Hylobatidae Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 30.10.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Macdonald, David (toim.): Nisäkkäät 1, s. 404. (Maailman eläimet -sarjan 1. osa) Suomentanut Nurminen, Matti. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8
- ↑ Hoolock hoolock IUCN Red list. 2010. IUCN. Viitattu 30.1.2011. (englanniksi)
- ↑ Hoolock leuconedys IUCN Red list. 2010. IUCN. Viitattu 30.1.2011. (englanniksi)