Lähdekoodi sivulle Georg August Wallin

=== Pyhiinvaellus Mekassa 1846 ===
Ensimmäisellä matkallaan G.A. Wallin osallistui pyhiinvaellukseen muslimiksi naamioituneena vuonna 1846 ja kertoi siitä kirjeessään.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Wallin, G.A.|Nimeke=Tutkimusmatkoilla arabien parissa. Otteita matkapäiväkirjasta ja kirjeistä|Vuosi=2000|Sivu=|Julkaisija=WSOY}}</ref> Ei-muslimin vierailu Mekassa oli harvinaisuus, ja Wallin itse arveli, että hänellä olisi ollut vain 3-4 edeltäjää.<ref name=":2" /> Nykyisin tiedetään, että heitä oli ainakin parikymmentä.<ref>Öhrnberg 2007, s. 436</ref> 

Wallin aloitti muiden tavoin pyhiinvaellusrituaalin [[Kaaba|Kaaban]] temppelistä, joka sijaitsi [[Masjid al-Haram|Al-Haram]] -moskeijan sisällä. Temppeli kierrettiin vastapäivään seitsemän kertaa. Kun musta kivi ohitetaan, sitä suudellaan tai kosketaan, jos tungokselta pystyy. <ref name=":02">{{Kirjaviite|Tekijä=Jaakko Hämeen-Anttila|Nimeke=Islamin käsikirja|Vuosi=2004|Sivu=129-136|Julkaisija=Otava}}</ref><ref name=":1">Wallin 2007, s. 441-442</ref> Wallin kertoo, että rakennuksen sivulla seisoi mustia orjia, jotka virtahepopampuilla huitoivat holtittomasti väkijoukkoa, milloin tungos yltyi liian sankaksi. Tästä huolimatta hän onnistui monta kertaa suutelemaan kiveä ilman, että ainoakaan isku osui häneen.<ref name="Nimetön-rDNS-1">Wallin, 2000, 181</ref><ref name=":1" />

Kiertämisen jälkeen pyhiinvaeltajat juovat temppelin pihalla olevan pyhän Zamzam-kaivon vettä. Wallin kertoo, että se oli "suolaista ja pahan makuista".<ref name=":1" /><ref name="Nimetön-rDNS-1"/> Seuraava tehtävä oli rituaalinen juoksu seitsemän kertaa Safa ja Marwa-vuorten välillä. Ne ovat todellisuudessa pieniä nyppylöitä itse temppelin sisäpuolella. Juoksu suoritetaan ensimmäisen viikon kuluessa. Wallinin mukaan matka oli jokseenkin Helsingin Esplanadin pituinen katu ja matka taivallettiin hitaasti juosten ja rukouksia kertaillen. Juoksuradalla oli kova tungos ja Wallin näki useiden juoksevan kasvot veressä kaaduttuaan ja satutettuaan itsensä.<ref name=":1" /><ref name="Nimetön-rDNS-1"/>

Kun rituaalijuoksu oli suoritettu, pyhiinvaeltajat siirtyivät seuraavana päivänä eli 8. joulukuuta 1846 Minan kylään, missä yövyttiin. Wallinin mukaan Mina oli suuri laakso vuoren välissä, missä kummassakin päässä oli kaupungin tapainen. Sieltä jatkettiin aamulla matalalle [[Arafat-vuori|Arafat-vuorelle]] (eli "Armonvuorelle"), jossa kaikki valmistivat aamiaista jonkin pensaan juurella. Vuoren alla tasangolla odotettiin sitten, että aurinko laskee. Vuoren korkeimmalla kohdalla oli ''[[minbar]]'', josta [[imaami]] luki saarnansa, vaikka harvat kuulivat mitään. Tämä oli Wallinin mukaan pyhiinvaelluksen huippukohta. Hän kuitenkin kyllästyi ja kertoo, että ''"minä puolestani en koko islamissa ollut nähnyt mitään niin hengetöntä ja merkityksetöntä, mitään niin vähän juhlallista kuin tämä seisoskeleminen siinä vuoren juurella''."<ref>Wallin, 2000. 182</ref><ref>Wallin 2007, s. 443</ref>

Arafat-vuorelta siirryttiin kamelikyydillä Muzdalifaan, missä yövyttiin. Wallin kertoo, että täällä jokainen keräsi noin 70 kiveä ennen kuin heittäydyttiin nukkumaan. Wallin tallensi myös Suomenlinnan tataarien imaamille pullollisen Zamzamin vettä sekä Muzdalifan kiviä.  Vaeltajat palasivat Minaan ja kivittivät ''(rajm)'' siellä Saatanaa eli kahta kivipylvästä. Minassa pyhiinvaellus päättyi. Useimmat vielä osallistuivat teurastamaan uhrieläimen, joiden liha jaettiin köyhille.<ref name=":2">Wallin 2007, s. 443-444
</ref> 

Muutama kolikko taskussa Wallin lähti paluumatkalle ja saapui ensiksi [[Jedda]]n satamakaupunkiin, josta hän pääsi vuonna 1846 verraten hyvällä aluksella lähtemään Egyptiin. Wallin pelkäsi merimatkaa ja matkaseuraansa, kahdeksaa kiihkoisaa Mekan sheikkiä, jotka eivät koskaan maininneet kristittyä toivottamatta tälle Herran kirousta. Mukana kulkeneista aluksista  kaksi teki haaksirikon, mutta Wallinille vakuutettiin, että se oli vähän. Matka oli ollut rasittava, hermoja kysyvä ja väsyttävä. Hän oli kuitenkin viihtynyt hyvin yksinkertaista ja luonnonmukaista elämää viettäneiden paimentolaisten keskuudessa.<ref>Wallin 2007, s. 444-447</ref>