Lähdekoodi sivulle J

{{tämä artikkeli|käsittelee kirjainta. [[J (ohjelmointikieli)|J]] on myös ohjelmointikieli.}}
{{Suomen kielen aakkoset|iso=J|pieni=j}} 
'''J''' ('''j''') on [[latinalaiset aakkoset|latinalaisten]] ja myös [[suomen kielen aakkoset|suomen aakkosten]] kymmenes [[kirjain]]. ''J''-kirjaimen nimi on [[suomen kieli|suomen kielessä]] ''jii'' ja äännearvo [[Palataalinen approksimantti|{{IPA|[j]}}]].

[[kyrillinen kirjaimisto|Kyrillisessä kirjaimistossa]] latinalaista ''J''-kirjainta vastaavat [[Й|Й (й)]] ja [[Ј|kyrillinen Ј (ј)]]. [[Kreikkalainen kirjaimisto|Kreikkalaisessa kirjaimistossa]] sillä ei ole suoraa vastinetta.

== Historiaa ==
''J'' ei alkuaan kuulunut kreikkalaiseen, [[Etruskin aakkoset|etruskien]] eikä [[Latinalaiset aakkoset|latinalaiseen kirjaimistoon]]. [[Foinikialainen kirjaimisto|Foinikialaisessa]] ja sitä varhaisemmissa seemiläisissä kirjoitusjärjestelmissä aina varhaisimpaan tunnettuun edeltäjään kantasiinailaiseen kirjoitukseen oli kyllä kirjoitusmerkki ''j''-äänteelle: ulkoasultaan pikemmin poikkiviivallista ''Z'':aa tai ''Y'':tä muistuttava ''jōd'' (kirjaimen foinikialainen nimi).<ref>O’Connor, M.: Epigraphic Semitic scripts. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): ''The world’s writing systems''. Oxford University Press, New York & Oxford 1996. 88–107.</ref> Kreikkalaiset kuitenkin omaksuivat sen ensisijaisesti [[Vokaali|vokaalin]] ''i'' kirjoitusmerkiksi, joka tosin vokaalin edellä ääntyi [j].<ref>Swiggers, Pierre: Transmission of the Phoenician script to the west. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): ''The world’s writing systems''. Oxford University Press, New York & Oxford 1996. 261–270. </ref>

Tämän seurauksena niin kreikassa, etruskissa kuin latinassakin ''I''-kirjaimella merkittiin sekä ''i''-vokaalia että ''j''-[[konsonantti]]a (tai [[Puolivokaali|puolivokaalia]]). [[Keskiaika|Keskiajalla]] ''J''-mäistä ''I'':n muotoa käytettiin kyllä ajoittain eri tarkoituksiin, mm. [[Kaunokirjoitus|kauno]]- tai [[Kursiivi|kursiivikirjoitusmuotona]] tai kirjoitettaessa [[Roomalaiset numerot|roomalaisia numeroita]] osoittamaan lukusanan loppua: ''XIJ'' = ''XII'' = 12. Erillistä äänettä osoittavaksi kirjaimeksi ''J'' vakiintui vasta aivan keskiajan lopulla, noin 1500-luvulla.<ref name="pekkanen">{{Kirjaviite|Tekijä=Pekkanen, Tuomo|Nimeke=Ars grammatica, Latinan kielioppi|Vuosi=1988|Sivu=10|Julkaisupaikka=Helsinki|Julkaisija=Yliopistopaino| Tunniste = | Isbn = 951-570-022-1}}</ref><ref name="tietosanakirja">{{Kirjaviite|Tekijä=Wichmann, Yrjö ym.|Nimeke=Tietosanakirja|Vuosi=1909–1922|Selite=Hakusana J|Julkaisupaikka=Helsinki|Julkaisija=Tietosanakirja-osakeyhtiö|www=https://runeberg.org/tieto/3/0666.html}}</ref>

Nykyään kirjoitetaan kuitenkin yleensä ''J'':llä myös sellaiset roomalaiset nimet, joissa tämä äänne esiintyy, esimerkiksi [[Juvenalis]] (alkujaan Iuvenalis).{{lähde}}

== J suomen kielessä ==
Vielä suomen kirjakieltä luotaessa 1500-luvulla ''I''–''J''-ero ei ollut vakiintunut, joten [[Mikael Agricola|Mikael Agricolan]] kielessä ''j''-äänteen yleisin kirjoitusasu oli ''I'': ''ia'' ’ja’, ''iotca'' ’jotka’, ''kiria'' ’kirja’. Harvemmin hän käytti ''J'':tä tai ''IJ'':tä (''Jumala'', ''tyhije'' ’tyhjä’) sekä sisällä sanassa ''Y'':tä (''söyan'' ’syöjän’), ''G'':tä tai ''GH'':ta (''welgilleni'' ’veljilleni’, ''wäighy'' ’väijyy’). Toisaalta ''J''-kirjain tai ''IJ''-yhdistelmä saattoivat esiintyä ''i'':n merkkinä etenkin ''i''-loppuisten [[Diftongi|diftongien]] tapauksessa (''taijuan'' ’tajuan’, ''etteij'' ’ettei’), joskus muulloinkin (''jstupi'' ’istuu’; luetaan [istupi]).<ref>Lehikoinen & Lieko 2009: 61, 63, 69.</ref>

Nykysuomessa ''J''-kirjaimella merkitään soinnillista palataalista [[puolivokaali]]a {{IPA|[j]}}, mikä on siis myös kirjaimen alkuperäinen äännearvo latinalaisessa kirjoitusjärjestelmässä aina siitä asti, kun kirjainta on käytetty. Yleiskielessä ''j''-äänne esiintyy vain lyhyenä, mutta murteittain se geminaatioilmiöiden kuten [[Yleisgeminaatio|yleisgeminaation]] vuoksi voi esiintyä myös pitkänä (''jj'', esim. ''ajjaa'').<ref name=isokielioppi>{{Kirjaviite | Tekijä=Hakulinen, Auli (päätoim.) | Nimeke=Iso suomen kielioppi | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Vuosi=2004 | Tunniste = | Isbn = 951-746-557-2 | www=https://kaino.kotus.fi/visk/etusivu.php | Selite=§ 9 }}</ref>

== J muissa kielissä ==
Useissa eurooppalaisissa kielissä ''J'' äännetään samoin kuin suomessakin. Näin on kaikissa latinalaisin kirjaimin kirjoitetuissa [[Slaavilaiset kielet|slaavilaisissa]] ja [[Uralilaiset kielet|uralilaisissa]] kielissä (esim. [[Puolan kieli|puolassa]], [[Tšekin kieli|tšekissä]]; [[Unkarin kieli|unkarissa]], [[Viron kieli|virossa]]), [[Balttilaiset kielet|balttilaisissa]] kielissä ([[Liettuan kieli|liettuassa]] ja [[Latvian kieli|latviassa]]), [[Albanian kieli|albaniassa]] sekä [[Maltan kieli|maltassa]].<ref name="tietosanakirja"/><ref name=":0">Comrie, Bernard: Languages of eastern and southern Europe. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): ''The world’s writing systems''. Oxford University Press, New York & Oxford 1996. 663–689.</ref>

[[Baskin kieli|Baskissa]] puolivokaalinen [j] on ''J'':n yksi mahdollinen ääntämys soinnittoman frikatiivin [x] tai [ʝ] (puolivokaalisen ''j'':n vahvempihälyinen frikatiivimuunnelma) ja soinnillisen palataaliklusiilin [ɟ] ohella.<ref name=":0" />

[[Äänteenmuutos|Äänteenmuutosten]] seurauksena kuitenkin alkuperäinen ''j''-äänne on voinut kielittäin muuttua, ja kun kirjoitusasu on pysynyt ennallaan, ''J''-kirjaimen äännearvo on muuttunut. Esimerkiksi romaanisissa kielissä ''J'', milloin sitä ylipäänsä käytetään – [[Italian kieli|italiassa]] ei – on aina jotakin muuta kuin [j]. [[Ranskan kieli|Ranskassa]], [[portugalin kieli|portugalissa]] ja [[Romanian kieli|romaniassa]] ''se'' osoittaa soinnillista postalveolaarista [[Sibilantti|sibilanttia]] [<nowiki/>[[Soinnillinen postalveolaarinen sibilantti|{{IPA|ʒ}}]]], [[espanjan kieli|espanjassa]] soinnitonta velaarista tai uvulaarista [[Frikatiivi|frikatiivia]] [<nowiki/>[[Soinniton velaarinen frikatiivi|{{IPA|x}}]]] ~ [χ] ja [[Katalaani|katalaanissa]] joko sibilanttia [<nowiki/>[[Soinnillinen postalveolaarinen sibilantti|{{IPA|ʒ}}]]] tai soinnillista postalveolaarista [[Affrikaatta|affrikaattaa]] [d͡ʒ].<ref name="tietosanakirja" /><ref>Tuttle, Edward: Romance languages. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): The world’s writing systems. Oxford University Press, New York & Oxford 1996. 633–642.</ref>

[[Germaaniset kielet]] jakautuvat ''J'':n käytöltään kahtia. Manterella puhuttavissa [[Saksan kieli|saksassa]], [[Hollannin kieli|hollannissa]] (ja [[Afrikaans|afrikaansissa]]) ja [[Pohjoismaiset kielet|pohjoismaisissa kielissä]] kuten [[Ruotsin kieli|ruotsissa]] samoin kuin [[Islannin kieli|islannissa]] ''J'' on [j], mutta [[Englannin kieli|englannissa]] se on yleisimmin soinnillinen postalveolaarinen affrikaatta [d͡ʒ]. Kaikissa näistä kielistä voi [[Sitaattilaina|sitaattilainoissa]] esiintyä muitakin ääntämistapoja.<ref>Senner, Wayne M.: Germanic languages. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): ''The world’s writing systems''. Oxford University Press, New York & Oxford 1996. 642–651.</ref><ref>Daniels, Peter T.: English. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): ''The world’s writing systems''. Oxford University Press, New York & Oxford 1996. 651–655.</ref>

[[Kelttiläiset kielet|Kelttiläisissä kielissä]] ''J''-kirjain ei ole (omaperäisessä sanastossa) käytössä.<ref>McManus, Damian: Celtic languages. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): The world’s writing systems. Oxford University Press, New York & Oxford 1996. 655–660.</ref><ref>Hamp, Eric P.: Welsh. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): The world’s writing systems. Oxford University Press, New York & Oxford 1996. 660–663.</ref>

[[Turkin kieli|Turkissa]] ''J'' on soinnillinen postalveolaarinen [[Sibilantti|sibilanttia]] [<nowiki/>[[Soinnillinen postalveolaarinen sibilantti|{{IPA|ʒ}}]]].<ref name=":0" />

== Muita esitystapoja ==
{{esitystavat|iso=J|pieni=j|morse=.---|radiosuomi=Jussi|radionato=Juliett|braillenumero=0|ASCII-iso=74|ASCII-pieni=106|Unicode-iso=U+004A|Unicode-pieni=U+006A}}

== J-kirjaimen merkityksiä ==

===Pienen j:n merkityksiä===
* j on fysiikassa ja matematiikassa joskus [[Kompleksiluku|imaginaariyksikön]] symboli. Yleensä käytetään [[i]]-kirjainta.
* j merkitsee matematiikassa [[y-akseli]]n suuntaista [[yksikkövektori]]a.

===Ison J:n merkityksiä===
* J on [[Kansainvälinen_yksikköjärjestelmä|SI-järjestelmässä]] energian yksikkö [[joule]].
* J on [[hitausmomentti|hitausmomentin]] tunnus (usein myös I).
* J on aikoinaan ollut I:n ohella [[jodi]]n [[kemiallinen merkki]]. Nykyisin jodin merkkinä käytetään yksinomaan I:tä.
* J [[Ajoneuvon kansallisuustunnus|ajoneuvon kansallisuustunnuksena]] tarkoittaa [[Japani]]a.
* J tarkoittaa [[pelikortit|pelikorteissa]] jätkää.

== Lähteet ==

* Lehikoinen, Laila & Lieko, Silva 2009: ''Kirjasuomen kehitys''. Uudistettu laitos. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.

=== Viitteet ===
{{viitteet|sarakkeet}}

== Aiheesta muualla ==
{{commonscat-rivi}}

[[Luokka:Suomen kielen kirjaimet]]
[[Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit]]