Lähdekoodi sivulle Suomi 1960-luvulla

[[Tiedosto:Trams in Åbo, Finland 1963 (6081927285).jpg|pienoiskuva|[[Turku|Turun]] keskustaa vuonna 1963.]]
[[Tiedosto:Bundesarchiv Bild 183-A0716-0009-002, Gymnastikgruppe der DHfK.jpg|pienoiskuva|Helsingissä pidettiin maailman kahdeksannet [[Helsingin nuorisofestivaalit 1962|nuorisofestivaalit]] vuonna 1962.]]
[[Tiedosto:Stamp of Finland - 1960 - Colnect 46322 - Coat of Arms of the New Cities.jpeg|pienoiskuva|''Kuusi uutta kaupunkia'' -postimerkki vuodelta 1960. Merkissä [[Hyvinkään vaakuna|Hyvinkään]], [[Kouvolan vaakuna|Kouvolan]], [[Riihimäen vaakuna|Riihimäen]], [[Rovaniemen vaakuna|Rovaniemen]], [[Seinäjoen vaakuna|Seinäjoen]] ja [[Salon vaakuna|Salon]] vaakunat.]]
'''Suomessa [[1960-luku]]a''' leimasivat suuret murrokset, joiden vaikutus erottuu edelleen suomalaisessa yhteiskunnassa. [[Suomi]] kehittyi sodanjälkeisen ajan [[Maatalousyhteiskunta|maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta]] [[teollisuusmaa]]ksi.<ref name="suomi-vp-92">{{Kirjaviite|Nimike=Suomi kautta aikojen|Julkaisija=Valitut Palat, Otava|Vuosi=1992}}</ref><ref>{{verkkoviite|osoite=https://www.eurojatalous.fi/fi/kuviot/graafi/suomen-elinkeinorakenne-vuosina-1860-2015/|nimeke=Suomen elinkeinorakenne vuosina 1860-2015|julkaisu=Euro ja talous|viitattu=4.10.2018}}</ref> [[Elintaso]] nousi, mutta samalla [[maaseutu]] alkoi taantua, kun teollisuus keskittyi etelään. Maa- ja metsätalouden koneellistuminen vähensi työvoiman tarvetta. Rakennemuutosta vauhdittivat maatalouden ylituotanto-ongelman ratkaisemiseen tähdänneet ns. peltojen paketointi ja lehmien teurastuspalkkiot. 1960-luvulla koettiin voimakas muuttoaalto maaseudulta, lähinnä [[Itä-Suomi|Itä-Suomesta]] tai [[Lappi|Lapista]] [[Etelä-Suomi|Etelä-Suomeen]] tai [[Ruotsi]]in. Suomen väkiluku 1960-luvulla oli noin neljä ja puoli miljoonaa.<ref name=vuosikirja>{{verkkoviite|osoite=http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/87816/xyti_stv_197000_1971_dig.pdf?sequence=1&isAllowed=y|nimeke=Suomen tilastollinen vuosikirja 1970}}</ref>

1960-luvulla koettiin myös nuoren suuren ikäluokan kapina silloin vallitsevaa järjestelmää vastaan.<ref name="suomi-vp-92" /> [[Vasemmistoradikalismi]] ja [[opiskelijaliike]] leimaantuivat Suomessa kuten [[Länsi-Eurooppa|Länsi-Euroopassa]], mutta Suomessa ei nähty mitään suurta väkivaltaista mielenosoitusta, kuten esimerkiksi [[Ranska]]ssa toukokuussa 1968. Radikalismin huomiota herättänein tapaus oli [[Vanhan valtaus]] marraskuussa 1968. Myös 1950-luvun jähmettynyt aikakausi loppui, ja liberalistinen ajattelu ja kehitys alkoi. Myös [[hippiliike]]en nousu alkoi, mikä merkitsi vapaamman elämäntyylin syntyä kommuuneissa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=2&ag=11&t=616 | Nimeke =Hullu vuosi 1968|Julkaisu=Elävä arkisto |Julkaisija=Yle| Viitattu = }}</ref>

Suomessa vallitsi koko vuosikymmenen niin sanottu Kekkosen aika ja [[YYA-sopimus|YYA]] eli ”sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta” Neuvostoliiton kanssa. Vuosikymmeneltä muistetaan yhä muun muassa Suomen ja [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] välinen [[noottikriisi]] 1961, [[Helsingin nuorisofestivaalit 1962]] sekä [[Keskiolut|keskioluen]] vapautuminen 1969.

1960-luvun kirjallisuudessa, elokuvassa ja taiteessa näkyi uusia ilmiöitä ja tabujen rikkomisia. Ajalta muistetaan useita kohua herättäneitä teoksia, kuten [[Hannu Salama]]n romaani ''[[Juhannustanssit]]'', [[Mikko Niskanen|Mikko Niskasen]] elokuva ''[[Käpy selän alla]]'', [[Arvo Salo]]n ''[[Lapualaisooppera]]''-näytelmä ja Harro Koskisen taideteos ''[[Sikamessias]]''. Huomiota ovat herättäneet myös useat protestilaulajat, kuten [[Irwin Goodman]] ja [[M. A. Numminen]]. Edellisen vuosikymmenen uutuus, [[televisio]], yleistyi vauhdilla.

==Politiikka==

===Kekkosen aika===
[[Tiedosto:Urho Kekkonen 1961.jpg|pienoiskuva|upright|Presidentti Urho Kekkonen vuonna 1961.]]
[[Urho Kekkonen]] toimi Suomen tasavallan presidenttinä koko 1960-luvun. Suomessa pidettiin vuonna 1962 [[Suomen presidentinvaalit 1962|presidentinvaalit]], joissa oli ehdolla [[Urho Kekkonen]], jota tuki [[Suomen Keskusta|Maalaisliitto]], [[Ruotsalainen kansanpuolue]] ja [[Suomen kansanpuolue]]. Kekkonen sai 145 valitsijamiestä ja voitti vaalit. [[Paavo Aitio]] oli SDKL:n ehdokas, [[Rafael Paasio]] [[Suomen Sosialidemokraattinen Puolue|SDP:n]] ja [[Emil Skog]] [[Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto|Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattisen Liiton]] (TPSL) ehdokas. [[Kokoomus]] oli [[Suomen Sosialidemokraattinen Puolue|SDP:n]] kanssa niin sanotussa [[Honka-liitto|Honka-liitossa]], ja sen presidenttiehdokas oli [[Rafael Paasio]].

Vuoden [[Suomen presidentinvaalit 1968|1968 uusissa]] vaaleissa oli vain kaksi ehdokasta Kekkosen lisäksi: [[Matti Virkkunen]] ([[Kokoomus]]) ja [[Veikko Vennamo]] ([[Suomen Maaseudun Puolue|SMP]]). Nämä vaalit tulivat myös Kekkosen voitoksi, sillä häntä tukivat lähes kaikki puolueet.

Presidentillä oli paljon laajemmat valtaoikeudet kuin nykypäivänä: hänellä oli oikeus muun muassa lakien soveltamiseen liittyvien erivapauksien myöntämiseen ja jopa eduskunnan hajottamiseen.

[[Äänioikeus]]ikäraja oli valtiollisissa vaaleissa (presidentin- ja eduskuntavaalit) 21 vuotta vuoteen 1969 asti. Vuosina 1969–1972 ikäraja oli 20 vuotta. [[Kunnallisvaalit|Kunnallisvaaleissa]] äänestysikäraja oli vuoteen 1968 asti 21 vuotta, ja vuosina 1968–1972 20 vuotta. Äänestämään pääsi, mikäli oli täyttänyt kyseisen iän ennen vaalivuoden alkua.

Vuoden 1961 poliittisia skandaaleja olivat [[Kätilöopiston juttu]] ja [[Kansaneläkelaitoksen juttu]]. Myös samoihin aikoihin puhjennut [[margariiniskandaali]] sai osittain poliittisia sävyjä.<ref>Veikko Huttunen: ''Kansakunnan historia 7: täysi-ikäinen kansakunta'', s. 643. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1974. {{ISBN|951-0-06296-0}}.</ref>

=== Ulkopolitiikka ===
[[Tiedosto:Suomi nöyryytetään.jpg|pienoiskuva|Urho Kekkonen ja Leonid Brežnev noottikriisin aikana Kekkosen valtiovierailulla Neuvostoliittoon.]]
[[Tiedosto:Saimaa canal at Lappeenranta Finland.jpg|pienoiskuva|Osittain Neuvostoliiton puolelle jääneen Saimaan kanavan vuokraaminen oli osa 1960-luvun ulkopoliittista tilannetta.]]
[[Ulkopolitiikka|Ulkopoliittisesti]] Suomi oli sitoutunut noudattamaan [[puolueettomuus]]politiikkaa [[Paasikiven–Kekkosen linja|Paasikivi-linja]]n hengessä jota jatkoi presidentti [[Urho Kekkonen]] [[YYA-sopimus|YYA-sopimukseen]] nojaten. Hyvät suhteet [[Neuvostoliitto]]on takasi Suomen valtiolle YYA-sopimuksen pohja. Suomi ei joutunut minkään kansainvälisen kriisin jalkoihin.

Tunnetuin ulkopoliittinen kriisi oli lokakuussa vuonna [[1961]] tapahtunut [[noottikriisi]]. Noottikriisi syntyi [[30. lokakuuta]] kun Neuvostoliitto oli jättänyt Suomelle nootin, jossa se YYA-sopimuksen mukaisesti esitti konsultaatioita: "toimenpiteistä molempien maiden rajojen puolustuksen turvaamiseksi [[Länsi-Saksa|Saksan liittotasavallan]] ja sen kanssa liitossa olevien valtioiden taholta ilmenevän sotilaallisen hyökkäyksen uhan johdosta".<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=35 | Nimeke =Noottikriisi|Julkaisu= elävä arkisto |Julkaisija=Yleisradio| Viitattu = }}</ref>

Suomi osallistui myös 1960-luvulla [[Yhdistyneet kansakunnat|YK:n]] [[rauhanturvaaja]]operaatioihin [[Lähi-itä]]än. [[EFTA]]-vapaakauppajärjestön jäseneksi Suomi liittyi vuonna [[1961]] ja [[OECD|OECD:hen]] vuonna [[1968]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=481&a=4206 | Nimeke = EFTA sopimuksen allekirjoitus|Julkaisu= elävä arkisto |Julkaisija=Yleisradio| Viitattu = }}</ref>

[[Toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] jälkeen oli [[Saimaan kanava]] jäänyt suurelta osin uuden rajan taakse Neuvostoliiton puolelle, mikä merkitsi sitä, etteivät alukset päässeet liikennöimään [[Saimaa|Suur-Saimaalta]] [[Suomenlahti|Suomenlahdelle]]. Kanavan rakenteet olivat kokeneet sodassa vaurioita ja kanavan sulkujen mitoitus oli vanhentunut. Kysymys Saimaan kanavasta sai uuden käänteen vuonna 1955, kun Neuvostoliitto oli palauttanut [[Porkkalan vuokra-alue]]en. Saimaan kanavan vuokrasopimuksen tarkoituksena oli palauttaa Suomelle [[Viipurinlahti|Viipurinlahden]] alueet ja osia [[Karjala]]sta. Neuvostoliitto suostui neuvotteluihin kauttakulusta kanavassa, ja vuokrasopimusta oli solmimassa vuonna 1962 presidentti Urho Kekkonen. ''Kanavan kolmas'' rakentaminen pääsi alkamaan vuonna 1963. Kanavaa oli laajennettava laivakokojen suurentumisen takia, ja nykyisin käytössä oleva kanava vihittiin käyttöön 5. elokuuta 1968.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=481&a=4206 | Nimeke = Saimaan kanavan sopimuksen allekirjoitus|Julkaisu= elävä arkisto |Julkaisija=Yleisradio| Viitattu = }}</ref>

===Puolueet ja eduskunta===

Eduskuntavaalit järjestettiin 1960-luvulla kaksi kertaa: vuosina [[Eduskuntavaalit 1962|1962]] ja [[Eduskuntavaalit 1966|1966]]. Vuonna 1962 järjestyksessä suurimmat puolueet olivat [[Maalaisliitto]], [[Suomen Kansan Demokraattinen Liitto]], [[Suomen Sosialidemokraattinen Puolue]] ja [[Kansallinen Kokoomus]].<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Tilastokeskus | Nimeke = Suomen tilastollinen vuosikirja 2004 | Vuosi = 2004 | Sivut = 562–563 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Tilastokeskus | ISBN = 952-467-350-9 | ISSN = 0081-5063 | www = http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/90078/yyti_stv_200400_2004_net.pdf?sequence=1&isAllowed=y | Tiedostomuoto = PDF | www-to = PDF | www-teksti = Verkkoversio | Viitattu = 6.3.2018 }}</ref> Näissä vaaleissa äänestysaktiivisuus oli 85,1 %, joka oli Suomen vilkkain äänestysaktiivisuus.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.vaalit.fi/uploads/rfsvyrtb.pdf | Nimeke=Eduskuntavaalit 1907–2003 | Julkaisija=Oikeusministeriö | Viitattu= | arkisto=https://web.archive.org/web/20070124015253/http://www.vaalit.fi/uploads/rfsvyrtb.pdf | arkistoitu=24.1.2007 }}</ref>

[[Suomen Kansanpuolue]] ja [[Vapaamielisten Liitto]] yhdistyivät vuonna 1965 [[Liberaalinen Kansanpuolue|Liberaaliseksi Kansanpuolueeksi]].<ref name="hs2005">Jussi Niemeläinen: http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/HS20050716SI2YO04k8p{{Vanhentunut linkki|bot=InternetArchiveBot }} Poliittinen kehitys ja taloudelliset ongelmat kuihduttivat liberaalit Helsingin Sanomat 16.7.2005</ref> LKP:n ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin puoluehankkeen alkuunpanija professori [[Mikko Juva]]. Uusi puolue pyrki sosiaalisen liberalismin tunnuksin saamaan kannatusta etenkin niin kutsutuista yhteiskunnan keskiryhmistä.<ref>''Vuosisatamme Kronikka'', s. 931.</ref>

Vuoden 1966 eduskuntavaaleissa Suomeen tuli vasemmistoenemmistöinen eduskunta, ja alettiin keskustella [[hyvinvointivaltio]]n luomisesta. [[Ammattiliitto|Ammattiyhdistysten]] vaikutusvalta nousi. Suurimmat puolueet olivat tuolloin [[Suomen Sosialidemokraattinen Puolue]], [[Keskustapuolue]] ja [[Suomen Kansan Demokraattinen Liitto]].<ref>{{verkkoviite|osoite=http://www.stat.fi/til/evaa/2003/evaa_2003_2004-05-31_tau_014.html|nimeke=Ääniharava – eduskuntavaaleissa 1966 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat|julkaisu=Tilastokeskus 2004|viitattu=7.10.2018}}</ref>

1960-luvulla Suomessa oli kaksi [[vähemmistöhallitus]]ta sekä kolme [[enemmistöhallitus]]ta ja yksi [[virkamieshallitus]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.valtioneuvosto.fi/hakemisto/ministerikortisto/rapot.asp?rapotunnus=1 | Nimeke=Ministerikortisto | Julkaisija=Valtioneuvosto | Viitattu= | arkisto=https://web.archive.org/web/20090104223736/http://valtioneuvosto.fi/hakemisto/ministerikortisto/rapot.asp?rapotunnus=1 | arkistoitu=4.1.2009 }}</ref>

===Sisäpoliittiset uudistukset===
[[Tiedosto:Rafael-Paasio-1963.jpg|pienoiskuva|Rafael Paasio toimi pääministerinä vuosina 1966–1968 (sekä 1972).]]
[[Paasion I hallitus|Paasion]] ja [[Koiviston I hallitus|Koiviston]] hallitukset panivat alulle ja toteuttivat merkittäviä, koko kansaa koskettavia [[sosiaalipolitiikka|sosiaalipoliittisia]] uudistuksia. Niitä olivat mm. [[peruskoulu]]laki, lääkärikulujen korvaaminen sairausvakuutuksesta, perhe-eläkkeet, yrittäjien ja maatalousyrittäjien eläkkeet sekä uusi vapaamielisempi [[alkoholilaki]], johon sisältyi myös [[keskiolut|keskioluen]] vapauttaminen alkuvuonna 1969.<ref name="yle11">{{Verkkoviite | Osoite=http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=295&a=2309 | Nimeke=Vasemmisto nousi valtaan | Julkaisu=Elävä arkisto | Julkaisija=Yle | Viitattu= | arkisto=https://web.archive.org/web/20070322084948/http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=295&a=2309 | arkistoitu=22.3.2007 }}</ref> [[Tekijänoikeuslaki]] säädettiin vuonna 1961 ja [[puoluelaki]] 1969.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/ | Nimeke=Laki | Julkaisu=Ajantasainen lainsäädäntö | Julkaisija=Finlex | Viitattu= | arkisto=https://web.archive.org/web/20190610091037/http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/ | arkistoitu=10.6.2019 }}</ref>

[[Koiviston I hallitus|Koiviston hallitus]] sai aikaan vuonna [[1968]] merkittävän [[Tulopoliittinen kokonaisratkaisu|tulopoliittisen kokonaisratkaisun]], jota kutsutaan [[Liinamaa I|Liinamaa I:ksi]] [[valtakunnansovittelija]] [[Keijo Liinamaa]]n ehdotuksen mukaan.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://netti.sak.fi/sak/tupo/tupo30v1.html | Nimeke =Tupo 30 vuotta |Julkaisu= Sak.fi |Julkaisija=SAK | Viitattu = }}</ref>

Pääneuvottelijoina olivat toimitusjohtaja [[Päiviö Hetemäki]] ja [[Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK|Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton]] puheenjohtaja [[Niilo Hämäläinen]].<ref name="yle11"/> Vuonna 1967 säädettiin myös vähimmäistoimeentulon turvaamiseksi tarkoitettu perhe-eläkelaki.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/kumotut/1969/19690038 | Nimeke = Ajantasa | Julkaisija=Finlex| Viitattu = }}</ref>

1960-luvulla [[Kokoomus]] oli ainoastaan yhdessä hallituksessa, [[Virolaisen hallitus|Virolaisen hallituksessa]], joka istui [[12. syyskuuta]] [[1964]] – [[27. toukokuuta]] [[1966]].

===Puoluepolitiikka===
[[Tiedosto:Veikko Vennamo-1970s.jpg|pienoiskuva|upright|Veikko Vennamo johti Suomen maaseudun puoluetta ja tunnettiin lennokkaista, poliittisista iskulauseistaan.]]
Eduskunta hyväksyi lain [[puoluetuki|puoluetuesta]] joulukuussa 1966, ja puolueet alkoivat saada valtion rahaa vuoden 1967 alussa. Puoluetuen suuruus riippui kunkin puolueen kansanedustajien määrästä. Vuonna 1969 tuli voimaan [[puoluelaki]], jonka nojalla [[oikeusministeriö]]ön perustettiin [[puoluerekisteri]].<ref>Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: ''Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä'', s. 245. Helsinki: Otava, 1987.</ref>

SDP:sta eronneiden niin kutsuttujen skogilaisten vuonna 1959 perustama [[Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto]] (TPSL) hylkäsi vuonna 1964 SDP:n kanssa neuvotellun sopimusluonnoksen ja valitsi uudeksi puheenjohtajakseen pankinjohtaja [[Aarre Simonen|Aarre Simosen]]. TPSL:n entinen puheenjohtaja [[Emil Skog]] palasi SDP:hen, ja TPSL:n kannattajia alettiin kutsua uuden puheenjohtajansa mukaan simoslaisiksi tai simonisteiksi.<ref>Tarkka & Tiitta, 1987, s. 238.</ref>

Suuri puolueuudistus oli, kun [[Suomen Keskusta|Maalaisliitto]] muutti nimensä Keskustapuolueeksi vuonna 1965. Keskustan kannatus oli edelleen laajaa [[Maaseutu|maaseudulla]], mutta se oli pyrkinyt kehittymään 1950-luvulta lähtien valtakunnalliseksi keskustalaiseksi puolueeksi ja esitti ajoittain hyvinkin liberaaleja linjauksia. Tässä sen kehitys muistutti muiden Pohjoismaiden agraaripuolueiden muutosta keskustalaisiksi yleispuolueiksi. Muihin pohjoismaisiin agraaritaustaisiin puolueisiin verrattuna Keskusta oli kuitenkin ylivoimaisesti vahvin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=123&a=1104 | Nimeke=Maalaisliitosta keskustapuolue | Julkaisu=Elävä arkisto | Julkaisija=Yle | Viitattu= | arkisto=https://web.archive.org/web/20080802021906/http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=123&a=1104 | arkistoitu=2.8.2008 }}</ref>

Vuonna 1959 perustettu [[Suomen Maaseudun Puolue|Suomen maaseudun puolue]] nousi johtajansa [[Veikko Vennamo]]n johdolla nostamaan ”unohdetun kansan”, eli pienviljelijöiden ja muiden yhteiskunnan murroksessa jalkoihin jääneiden, asioita esille. Puolueen nimi oli aluksi ''Suomen Pientalonpoikien Puolue''; nimi muutettiin Suomen maaseudun puolueeksi vuonna 1966. Vuoden 1968 presidentinvaaleissa Vennamo sai kaikkien yllätykseksi 33 valitsijamiestä, mikä ennakoi vuoden [[1970]] eduskuntavaalien 18 paikan vaalivoittoa. Puoluetta kannatettiin lähinnä [[Itä-Suomi|Itä-]] ja [[Pohjois-Suomi|Pohjois-Suomessa]], jossa ajat olivat taloudellisesti hyvin huonot. Syntyi uusi poliittinen termi: [[vennamolaisuus]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=&a=5062| Nimeke =Unohdetun kansan Veikko Vennamo|Julkaisu= elävä arkisto |Julkaisija=Yleisradio| Viitattu = }}</ref>

[[Suomen Kommunistinen Puolue|SKP]] jakautui kahtia vuonna [[1968]]. [[Taisto Sinisalo]]n johtamat vähemmistökommunistit erkanivat Suomen kommunistisesta puolueesta. [[Aarne Saarinen|Aarne Saarisen]] johtamat enemmistökommunistit tuomitsivat [[Prahan kevät|Tšekkoslovakian miehityksen]]<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=131&a=1136 | Nimeke=Suomen Kommunistisen Puolueen sisäiset erimielisyydet ja suuntataistelu | Julkaisu=Elävä arkisto | Julkaisija=Yle | Viitattu= | arkisto=https://web.archive.org/web/20070306225547/http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=131&a=1136 | arkistoitu=6.3.2007 }}</ref>

Saarinen irtisanoi SKP:n [[Neuvostoliiton kommunistinen puolue|NKP:n]] kanssa tehdystä yhteistyösopimuksesta. Hän myös tyrmäsi opin [[proletariaatin diktatuuri]]sta, kun taas Sinisalo kannatti sitä. Saarisen ja Sinisalon välinen poliittinen taistelu jatkui koko 1960-luvun.

===Merkittäviä poliitikkoja===
* [[Urho Kekkonen]], tasavallan presidentti 1956–1982
* [[V. J. Sukselainen]], pääministeri 1959–1961
* [[Martti Miettunen]], pääministeri 1961–1962, maatalousministeri
* [[Ahti Karjalainen]], pääministeri 1962–1963, ulkoministeri
* [[Reino Ragnar Lehto]], pääministeri 1963–1964
* [[Johannes Virolainen]], pääministeri 1964–1966, eduskunnan puhemies 1966–1968, maatalousministeri, opetusministeri
* [[Rafael Paasio]], pääministeri 1966–1968, eduskunnan puhemies 1966, merkittävä sosiaalidemokraattipoliitikko, presidenttiehdokas 1962
* [[Mauno Koivisto]], pääministeri 1968–1970, valtiovarainministeri
* [[Paavo Aitio]], [[Suomen Kansan Demokraattinen Liitto|SKDL]]:n kansanedustaja, presidenttiehdokas 1962
* [[Ele Alenius]], valtiovarainministeri, [[Suomen Kansan Demokraattinen Liitto|SKDL]]:n puheenjohtaja
* [[Georg C. Ehrnrooth]], [[Ruotsalainen kansanpuolue|RKP]]:n ja [[Perustuslaillinen Oikeistopuolue|POP]];n kansanedustaja, Kekkosen ulkopoliittisen linjan ja kommunismin arvostelija
* [[Karl-August Fagerholm]], eduskunnan puhemies 1958–1962 ja 1965–1966
* [[Tuure Junnila]], [[Kansallinen Kokoomus|Kokoomuksen]] kansanedustaja, Kekkosen ulkopoliittisen linjan ja kommunismin arvostelija
* [[Kauno Kleemola]], eduskunnan puhemies 1962–1965
* [[Hertta Kuusinen]], [[Suomen Kansan Demokraattinen Liitto|SKDL]]:n kansanedustaja, aikansa johtavimpia kommunisteja
* [[Väinö Leskinen]], SDP:n puoluesihteeri, kauppa- ja teollisuusministeri
* [[Juha Rihtniemi]], [[Kansallinen Kokoomus|Kokoomuksen]] puheenjohtaja
* [[Aarne Saarinen]], [[Suomen Kommunistinen Puolue|SKP]]:n puheenjohtaja
* [[Aarre Simonen]], TPSL:n puheenjohtaja, oikeusministeri
* [[Taisto Sinisalo]], [[Suomen Kansan Demokraattinen Liitto|SKDL]]:n kansanedustaja
* [[Emil Skog]], [[Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto|TPSL]]:n puheenjohtaja, presidenttiehdokas 1962
* [[Vieno Johannes Sukselainen]], eduskunnan puhemies 1968–1970
* [[Väinö Tanner]], [[Suomen Sosialidemokraattinen Puolue|SDP]]:n puheenjohtaja
* [[Veikko Vennamo]], [[Suomen Maaseudun Puolue|SMP]]:n puheenjohtaja, presidenttiehdokas 1968
* [[Matti Virkkunen]], kokoomuspoliitikko, [[Kansallis-Osake-Pankki|Kansallis-Osake-Pankin]] pitkäaikaisin pääjohtaja, presidenttiehdokas 1968

== Demografia ==
[[Tiedosto:Pirkko-Keijo-Liinamaa-1964.jpg|pienoiskuva|Poliitikko [[Keijo Liinamaa]] [[Pirkko Liinamaa|Pirkko]]-vaimonsa ja lastensa kanssa vuonna 1964.]]
[[Tiedosto:Joulurauha-Turku-1967.jpg|pienoiskuva|[[Joulurauhan julistus]] Turussa 1967.]]
=== Luonnolliset väestönmuutokset ===
Suomen väkiluku oli vuoden 1959 lopussa noin 4 446 000 ja vuoden 1969 lopussa noin 4 703 000. Väkiluku nousi 1960-luvulla siis noin 5,8 prosenttia. Väestönkasvu oli huomattavasti hitaampaa kuin 1950-luvulla, mutta hieman nopeampaa kuin 2000-luvulla.<ref name="Doria.fi">{{Verkkoviite|Osoite=http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/84944/xyti_stv_196000_1961_dig.pdf?sequence=1 Doria.fi|Nimeke=Suomen tilastollinen vuosikirja 1961}}</ref> Vuosikymmenen loppuun mennessä väestönkasvu hidastui selvästi niin syntyvyyden laskun kuin Ruotsiin suuntautuvan massamuuton takia. Väenlisäys oli vuonna 1961 yli yhdeksän prosenttia, mutta vuonna 1969 se oli jo laskenut yhteen prosenttiin.<ref name="Väestönmuutos">http://193.166.171.75/database/StatFin/vrm/synt/synt_fi.asp{{Vanhentunut linkki|bot=InternetArchiveBot }}</ref> [[Toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] jälkeiset [[suuret ikäluokat]] siirtyivät lapsuudesta aikuisuuteen: he olivat vuosikymmenen alkaessa 10–15-vuotiaita ja päättyessä 20–25-vuotiaita.<ref name=vuosikirja/>

[[Syntyvyys]] laski 1960-luvulla. Vuosina 1960–1963 tuhatta asukasta kohden syntyi yli 18 lasta, mutta vuoteen 1969 mennessä luku oli laskenut jo alle 15:n. Vuosittain syntyi keskimäärin noin 78&nbsp;000 lasta. [[Kuolleisuus]] nousi hiukan vuosikymmenen alun 9,0:sta vuosikymmenen lopun 9,8:aan; vuosittain kuoli keskimäärin noin 43&nbsp;000 suomalaista. [[Imeväiskuolleisuus]] oli vielä vuosina 1951–1960 28,6 promillea, Oulun ja Lapin lääneissä lähes tuplasti suurempi kuin Uudenmaan läänissä. Vuoteen 1969 mennessä imeväiskuolleisuus oli laskenut 14,2 promilleen, ja läänien välinen ero oli kaventunut selvästi.<ref name=vuosikirja/>

=== Sisäinen muuttoliike ===
Heti sodan jälkeen piti noin 425&nbsp;000 ihmistä [[Luovutettu Karjala|Karjalasta]], [[Salla]]sta ja [[Petsamo]]sta sijoittaa uudelleen ympäri Suomea. Sijoitukset tehtiin lähinnä maaseudulle, mikä aiheutti reilut kymmenen vuotta myöhemmin laajan muuttoliikkeen [[Itä-Suomi|Itä-]] ja [[Pohjois-Suomi|Pohjois-Suomesta]] [[Etelä-Suomi|etelään]]. Se oli suurin sisäinen muuttoliike koko itsenäisen Suomen historiassa. Suurin muuttoaalto alkoi [[1950-luku|1950-luvulla]], kiihtyi 1960-luvulla ja nousi huippuunsa [[1970-luku|1970-luvun]] alussa, jonka jälkeen muutto alkoi selvästi hidastua.

Suomen sisäinen muuttoliike sijoittui lähinnä [[Uudenmaan lääni]]in. [[Pohjois-Karjala]], [[Kainuu]], [[Lappi]] ja [[Savo]] kärsivät tästä, sillä tuhannet ihmiset, lähinnä pienviljelijät löivät laudat mökkiensä ikkunoihin ja lähtivät etelän [[kasvukeskus|kasvukeskuksiin]]. Suurimmat [[Kaupunki (kuntamuoto)|kaupungit]] ja [[kauppala]]t vuonna 1969 olivat [[Helsinki]] (533 080 asukasta), [[Tampere]] (155 490 asukasta), [[Turku]] (154 719 asukasta), [[Espoo]] (92 717 asukasta), [[Lahti]] (89 360 asukasta) ja [[Oulu]] (86 608 asukasta). Näiden väkiluku kasvoi 1960-luvulla noin 15-50 prosentilla. Vielä vuoden 1959 lopulla vajaat 38 prosenttia suomalaisista asui kaupungeissa ja kauppaloissa, mutta vuoden 1969 loppuun mennessä kaupunki- ja kauppalaväestön osuus oli noussut hieman yli 50 prosenttiin.<ref name=vuosikirja/>

Muuttoliikkeen syy oli ennen kaikkea [[työttömyys]]. Vaikka Suomi oli muuttumassa teollisuusmaaksi ja elintaso oli nousemassa, oli maaseudulle lähinnä [[Keski-Suomi|Keski-Suomessa]] perinteinen [[elinkeino]] eli maatalous alkanut taantua. Suurin osa muuttajista oli nuoria aikuisia, joten maaseudun asukaskanta vanhentui. Maaseudulla monet palvelut, kuten koulut, kaupat ja sairaalat, menettivät asiakkaita.<ref name="suomi-vp-92" />

=== Massamuutto Ruotsiin ===
[[Tiedosto:Finsktalande södra sverige.png|pienoiskuva|Etelä-Ruotsissa suomea puhuvien osuus prosentteina.]]
Suomalaisen yhteiskunnan rakennemuutos oli [[toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] jälkeen ainutlaatuisen raju. Pienviljely, johon oli panostettu voimakkaasti vielä sodan jälkeen, kävi nopeasti kannattamattomaksi. [[Elintaso]]n nousu kaupungeissa takasi parempia mahdollisuuksia maaseudun väelle. Pohjois- ja Itä-Suomesta muutto suuntautui Etelä-Suomen kasvukeskuksien lisäksi myös naapurimaahan [[Ruotsi]]in. Ruotsi tarvitsi nopeasti lisätyövoimaa.

Noin 80 prosenttia suomalaisista maastamuuttajista asettui asumaan Ruotsin suuriin kasvukeskuksiin [[Tukholma]]n alueelle, [[Göteborg]]iin ja [[Malmö]]hön. Massamuutto oli alkanut jo [[1940-luku|1940-luvun]] lopulla ja kiihtyi [[1950-luku|1950-]] ja 1960-lukujen taitteessa. Vuosina [[1968]]–[[1969]] Suomesta muutti noin 40&nbsp;000 ihmistä vuosittain Ruotsiin.

Ruotsissa toimi noin 300&nbsp;000 työikäistä suomalaista. Samalla suomalaisista tuli yksi Ruotsin suurimmista vähemmistöryhmistä. Ruotsissa suomalaiset työskentelivät lähinnä aloilla, joita ruotsalaiset karttoivat. Esimerkiksi [[Saab]]in ja [[Volvo]]n tehtailla työskenteli tuhansia suomalaisia. Myös [[Ericsson]] oli suuri työnantaja.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=2&ag=14&t=190&a=1087 | Nimeke =Svea-mamman ottolapset |Julkaisu= elävä arkisto |Julkaisija=Yleisradio| Viitattu = }}</ref>

=== Väestön alueellinen jakautuminen ===
[[Tiedosto:Pihlajamäki 1964.jpg|pienoiskuva|Vilkas muuttoliike maaseudulta kasvukeskuksiin, eritoten pääkaupunkiseudulle, synnytti lähiöitä. Kuvassa Suomen ensimmäinen merkittävä elementtirakentamiskohde, Helsingin [[Pihlajamäki]] vuonna 1964.]]
Taulukossa on esitetty Suomen läänien väkiluku vuosien 1960 ja 1969 viimeisenä päivänä [[Tilastokeskus|Tilastokeskuksen]] mukaan. Läänijako, maapinta-ala ja väestötiheys ovat vuodelta 1969.<ref name=vuosikirja/> Väkiluku kasvoi nopeimmin [[Uudenmaan lääni|Uudenmaan]] ja [[Hämeen lääni|Hämeen]] lääneissä, ja laski nopeimmin [[Pohjois-Karjalan lääni]]ssä.

{| cellpadding="2" style="float: left; width: 800px; background: #FFFFFF; margin-left: 0em; border-spacing: 5px;"
|----- bgcolor="#d0e5f5"
| || '''1960'''  || '''1969''' || '''Muutos''' || '''Maapinta-ala (km²) 1969''' || '''Asukkaita/maa-km²<br />vuonna 1969'''
|----- bgcolor="#f1f5fc"
| '''[[Uudenmaan lääni]]''' || 832 936 || 1 014 640 || +21,8 % || 9 868 || 102,8
|----- bgcolor="#f1f5fc"
| '''[[Turun ja Porin lääni]]''' || 660 269 || 683 040 || +3,4 % || 22 014 || 31,0
|----- bgcolor="#f1f5fc"
| '''[[Hämeen lääni]]''' || 580 765 || 639 657 || +10,1 % || 17 715 || 36,1
|----- bgcolor="#f1f5fc"
| '''[[Kymen lääni]]''' || 337 772 || 348 338 || +3,1 % || 10 736 || 32,4
|----- bgcolor="#f1f5fc"
| '''[[Mikkelin lääni]]''' || 234 629 || 223 358 || -4,8 % || 16 425 || 13,6
|----- bgcolor="#f1f5fc"
| '''[[Kuopion lääni]]''' || 270 504 || 263 120 || -2,7 % || 16 734 || 15,7
|----- bgcolor="#f1f5fc"
| '''[[Pohjois-Karjalan lääni]]'''  || 207 742 || 190 589 || -8,3 % || 17 980 || 10,6
|----- bgcolor="#f1f5fc"
| '''[[Vaasan lääni]]''' || 443 505 || 434 691 || -2,0 % || 26 119 || 16,6
|----- bgcolor="#f1f5fc"
| '''[[Oulun lääni]]''' || 406 992 || 418 932 || +2,9 % || 56 707 || 7,4
|----- bgcolor="#f1f5fc"
| '''[[Lapin lääni]]''' || 205 113 || 218 192 || +6,4 %  || 93 932 || 2,3
|----- bgcolor="#f1f5fc"
| '''[[Keski-Suomen lääni]]''' || 245 014 || 246 938 || +0,1 % || 15 764 || 15,7
|----- bgcolor="#f1f5fc"
| '''[[Ahvenanmaa]]''' || 20 981 || 21 577 || +2,8 % || 1 481 || 14,6
 |----- bgcolor="#f1f5fc"
| '''''Suomi''''' || 4 446 222 || 4 703 072 || +5,8 % || 305 396 || 15.4
|}
{{clear|left}}

== Radikalismi ==
[[Tiedosto:Helsinki demonstration against the invasion of Czechoslovakia in 1968.jpg|pienoiskuva|vasen|Myös Suomessa koettiin 1960-luvun opiskelijaradikalismi. Tässä mielenosoitus [[Helsinki|Helsingissä]] jossa vastustetaan [[Prahan kevät|Tšekkoslovakian miehitystä]] vuonna [[1968]].]]
[[Underground]]-liike nousi Suomessa 1960-luvulla lähinnä kaupungeissa, monet protestilaulajat kuten [[Irwin Goodman]] ja [[M. A. Numminen|M.&nbsp;A. Numminen]] lauloivat yhteiskunnan ongelmista. Opiskelijaradikalismi ei noussut läheskään yhtä kiihkeäksi Suomessa kuin Ranskassa tai Länsi-Saksassa. Mielenosoituksia ilmeni, mutta ne eivät olleet väkivaltaisia vaan enimmäkseen hyvin rauhanomaisia. Opiskelijat vaativat samoja asioita kuin Ranskassa tai Länsi-Saksassa, esimerkiksi että [[kansakoulu]]-[[oppikoulu]]-järjestelmä pitäisi muuttaa [[peruskoulu]]ksi.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=295&a=2309 | Nimeke =Peruskoulu-uudistus |Julkaisu= elävä arkisto |Julkaisija=Yleisradio| Viitattu = }}</ref>

1960-luku oli nuorison aktivoitumisen aikaa. Nuoria oli ennätyksellisen paljon, sillä [[Toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] jälkeiset [[suuret ikäluokat]] olivat vuosikymmenen aikana 10–25-vuotiaita. Nuoret tiedostivat aiempaa paremmin yhteiskunnasta ja vaikutusmahdollisuuksistaan. Ilmiötä selittää [[Yhdysvallat|Yhdysvalloista]] lähtöisin olevan [[nuorisokulttuuri]]n rantautuminen Suomeen, vapaa-ajan kasvu sekä aiempaa suurempien joukkojen hakeutuminen oppikouluun.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2436357|nimeke=1960-luku oli teinien aktivoitumisen vuosikymmen - "Nuoret tiedostivat aiempaa paremmin, että on sellainen asia kuin yhteiskunta ja että siihen voi vaikuttaa"|julkaisu=Etelä-Suomen Sanomat 9.2.2018|viitattu=25.9.2018}}</ref><ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www3.jkl.fi/ksmuseo/haloo/nuoriso/nuorisokulttuuri1.htm|nimeke=Haloo, minä täällä! – Nuorisokulttuuri 1960–1979|viitattu=25.9.2018|arkisto=https://web.archive.org/web/20180120032044/http://www3.jkl.fi/ksmuseo/haloo/nuoriso/nuorisokulttuuri1.htm|arkistoitu=20.1.2018}}</ref> Myös [[pasifismi]] nousi esille akateemisen nuorison keskuudessa, ja asevelvollisuuslakia uhmattiin. Pasifistit järjestäytyivät perustamalla [[Sadankomitea]]n. Tässä piirissä alkoi liikehdintä, joka johti vuonna 1969 alkoivat suurta huomiota herättäneisiin ns. [[yllytysoikeudenkäynnit|yllytysoikeudenkäynteihin]] liki kahtatuhatta henkilöä vastaan, jotka olivat allekirjoittaneet kirjelmän, jossa oli yllytetty asevelvollisia jäämään pois aseellisesta palveluksesta. Aseistakieltäytyjä [[Erik Schüller]] sai tuomion yllytysoikeudenkäynnissä, mikä herätti paljon julkisuutta mediassa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=27&t=156| Nimeke =60-luvun ääni ja vimma |Julkaisu= elävä arkisto |Julkaisija=Yleisradio| Viitattu = }}</ref> Oikeudenkäynneissä langetetut vankeustuomiot lievennettiin sakoiksi tai kumottiin kokonaan vuoden 1970 puolella ja lakia muutettiin siten, että yllytys aseistakieltäytymiseen ei enää ollut rikos.

=== Vanhan valtaus ===
[[Tiedosto:Vanhan-valtaus-1968b.jpg|pienoiskuva|upright|Juliste Vanhan ylioppilastalon seinällä valtauksen aikana.]]
Radikalismin huomiota herättänein tapaus oli, kun marraskuun 25. päivänä vuonna 1968 joukko opiskelijoita [[Vanhan valtaus|valtasi]] [[Vanha ylioppilastalo|Vanhan ylioppilastalo]]n pariksi päiväksi. Ainoa väkivaltaisuus oli yhden ulko-oven rikkominen. Vuosi [[1968]] oli [[Helsingin yliopiston ylioppilaskunta|Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan]] merkkipäivä. Satavuotias Helsingin yliopiston ylioppilaskunta järjesti juhlat, mutta opiskelijaoppositio protestoi juhlia. Sillä välin kun [[eliitti]] juhli Vanhalla, yhtään opiskelijajärjestön edustajaa ei ollut kutsuttu paikalle. Opiskelijaoppositio päätti vallata Vanhan. Opiskelijaoppositio, joka käytti nimeä ''Ylioppilaat - Studenterna'', vaati opiskelijademokratiaa, [[Marxilais-leniniläiset ryhmät|marxilais-leninististen ryhmien]] perustamista tiedekuntiin opiskelujen syventämiseksi, ylioppilaskunnan pakkojäsenyyden poistamista ja [[Ylioppilaslehti|Ylioppilaslehden]] linjan muuttamista.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=2&t=38 | Nimeke =Vanhan valtaus |Julkaisu= elävä arkisto |Julkaisija=Yleisradio| Viitattu = }}</ref>

== Lapin ongelmat ==
Lapin sosiaaliset ongelmat alkoivat tulla esille. [[Lappi]] ei ollut ainoastaan ruskan väriloiston ja tunturien maa. Lapin luonnonvarat käytettiin pääasiassa etelän hyvinvointiin, esimerkiksi Lapin jokiin rakennetut voimalaitokset tuottivat sähköä etelän teollisuuskeskuksiin. Monet Lapin asukkaat muuttivat [[Norja]]an tai [[Ruotsi]]in, koska Lapin oloja leimasivat köyhyys, työttömyys, lääkäripula, huonot koulutusmahdollisuudet ja itsenäisen päätäntävallan pienuus.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=5&t=121&a=1156 | Nimeke =Lapin kehityksen ongelmat |Julkaisu= elävä arkisto |Julkaisija=Yleisradio| Viitattu = }}</ref>

[[Saamelaiset|Saamelaisten]] ongelmat tulivat samalla esille. Vasta 1960-luvulla ruvettiin [[Saamen kieli|Saamen kielen]] asemasta keskustelemaan. Saamelaiset katsoivat, että heitä oli pidetty vain yhtenä Suomen vähemmistönä, eikä heidän asemaansa [[alkuperäiskansa]]na ollut otettu huomioon toisin kuin [[Norja]]ssa ja [[Ruotsi]]ssa, jossa saamelaisten asema oli parempi kuin Suomessa. [[Nils-Aslak Valkeapää]] oli tunnetuin{{kenen mukaan}} saamelaisten oikeuksia ajanut henkilö Suomessa. Hänen sanomansa oli, ettei Lappi ole vain ruskan ja tuntureiden maa vaan se on osa Suomea ja niinpä hän toi Lapin ongelmat myös etelään. Alettiin puhua suomalaisesta siirtomaavallasta Lapissa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=5&t=121&a=1137 | Nimeke =Kymmenen teesiä Lapista|Julkaisu= elävä arkisto |Julkaisija=Yleisradio| Viitattu = }}</ref>

== Talouselämä ==
[[Tiedosto:Klaus-Waris.jpg|pienoiskuva|upright|[[Klaus Waris]] oli [[Suomen Pankki|Suomen Pankin]] pääjohtaja vuosina 1957–1967.]]
Suomen [[bruttokansantuote]] nousi 1960-luvulla, joskaan ei yhtä nopeasti kuin 1970-, 1980- ja 2000-luvulla. Bruttokansantuote oli vuonna 1960 hieman yli 14 miljardia markkaa, ja vuonna 1969 noin 34,4 miljardia markkaa (vuoden 1970 hinnoissa). Suomen valtion talous oli pääosin alijäämäinen, mutta se koki lievähköä ylijäämää vuosikymmenen puolivälissä ja suurempaa ylijäämää vuonna 1969.<ref name=vuosikirja/><ref>{{verkkoviite|osoite=https://www.google.fi/publicdata/explore?ds=d5bncppjof8f9_&met_y=ny_gdp_mktp_cd&hl=fi&dl=fi#!ctype=l&strail=false&bcs=d&nselm=h&met_y=ny_gdp_mktp_cd&scale_y=lin&ind_y=false&rdim=country&idim=country:FIN&ifdim=country&hl=fi&dl=fi&ind=false|nimeke=Google Public Data}}</ref>

===Elinkeinot ja työelämä===
Vuoden 1960 lopulla Suomessa tilastoitiin 2 033 268 ammatissa toimivaa henkilöä. Heistä noin 61 prosenttia oli miehiä ja 39 prosenttia naisia. Elinkeinoittain he jakautuivat seuraavasti:

*[[Alkutuotanto|Maa- ja metsätalous]]: 720 817 (35,5 %)
*Teollisuus: 444 516 (21,9 %)
*Rakennustoiminta: 176 157 (8,7 %)
*Sähkö-, kaasu- ja vesilaitokset: 18 861 (0,9 %)
*Kauppa: 236 381 (11,6 %)
*Liikenne: 128 844 (6,3 %)
*Palvelut: 301 463 (14,8 %)
*Tuntematon: 6 229 (0,3 %).<ref name=vuosikirja/>

Vuoden 1970 loppuun mennessä maa- ja metsätaloudessa työskentelevien osuus oli laskenut 20 prosenttiin, kun taas [[Jalostus (taloustiede)|jalostuksen]] parissa työskentelevien osuus oli noussut 34 prosenttiin ja [[Kolmas sektori|kolmannella sektorilla]] työskentelevien osuus jopa 44 prosenttiin ammatissa toimivasta väestöstä.<ref>{{verkkoviite|osoite=http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/87881/xyti_stv_197500_1976_dig.pdf?sequence=1&isAllowed=y|nimeke=Suomen tilastollinen vuosikirja 1975|julkaisu=Tilastokeskus}}</ref>

===Rahauudistus 1963===
[[Toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] jälkeen [[Suomen markka|Suomen markan]] arvo oli vuosi vuodelta romahtanut. Vuoden 1963 alussa astui voimaan uusi rahalaki ja markka uudistettiin. Uudistuksen jälkeen uusi markka vastasi sataa vanhaa markkaa ja paluun tehnyt penni yhtä vanhaa markkaa.<ref>http://www.numismaatikko.fi/tiedostot/Markan%20historia%20VI.pdf{{Vanhentunut linkki|bot=InternetArchiveBot }}</ref> Vaikka valuutan nimi pysyi samana, vielä melko pitkään siirtymävaiheen jälkeenkin uudesta markasta käytettiin usein selventävää nimitystä "nykymarkka" ja lyhennettä nmk. Entisestä markasta taas käytettiin selventävää nimitystä "vanha markka" ja lyhennettä vmk. [[Inflaatio]]kierrettä ei kuitenkaan saatu pysäytettyä, vaan rahan arvon heikkeneminen ja epätasainen talouskasvu jatkuivat 1970- ja 80-lukujen taitteeseen asti, minkä jälkeen alkoi voimakas nousukausi.

Rahanarvonkertoimen mukaan tuhat euroa vuonna 2017 vastasi noin 30&nbsp;000 vuoden 1955 markkaa ja 43&nbsp;000 vuoden 1960 markkaa. Vuoden 1963 luku on noin 475 markkaa ja vuoden 1969 luku noin 670 markkaa.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.stat.fi/til/khi/2017/khi_2017_2018-02-26_tau_001.pdf|nimeke=Rahanarvonkerroin 1860-2017|julkaisu=Tilastokeskus|viitattu=5.10.2018}}</ref>

===Ulkomaankauppa===
Vuonna 1960 Suomen viennin arvo oli noin 316,5 miljardia vanhaa markkaa ja tuonnin arvo noin 340,3 miljardia. Vuonna 1969 luvut olivat viennin osalta noin 8,3 miljardia uutta markkaa (834,4 mrd. vanhaa markkaa) ja tuonnin osalta 8,5 miljardia uutta markkaa (850,5 mrd. vanhaa markkaa). [[Kauppatase]] oli lähes koko vuosikymmenellä alijäämäinen. Suomen selvästi tärkeimmät vientituotteet olivat [[paperiteollisuus]]tuotteita, kuten paperia, pahvia ja kartonkia. Vuosikymmenen lopulla lisääntyi koneiden, laitteiden ja ajoneuvojen vienti. Selvästi suurin osa tuontituotteista tuli muista Euroopan maista, ja vientituotteistakin selvästi suurin osa vietiin muualle Eurooppaan, erityisesti [[Neuvostoliitto]]on. Myös vienti länteen, etenkin [[Saksan Liittotasavalta|Länsi-Saksaan]] ja [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britanniaan]], alkoi kasvaa 1960-luvulla.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.historiaaabille.fi/kurssi4/kurssi4_kokoava2.html | Nimeke = Suomen talouskasvun keskeiset linjat | Tekijä = Jaana Nieminen | Ajankohta = 2008 | Julkaisu = Historiaa Abille | Viitattu = 10.4.2016 | arkisto = https://web.archive.org/web/20170316032901/http://www.historiaaabille.fi/kurssi4/kurssi4_kokoava2.html | arkistoitu = 16.3.2017 }}</ref><ref name=vuosikirja/>

==Rikollisuus==
1960-luvulla tapahtui useita selvittämättömäksi jääneitä henkirikoksia:
*[[Bodominjärven murhat]] kesäkuussa 1960
*[[Uunisurma]] joulukuussa 1960
*[[Leo Saviojan murha]] elokuussa 1962
*[[Pirkko Ryhäsen murha]] maaliskuussa 1963.

Poliisin tietoon tuli vuonna 1960 kaiken kaikkiaan noin 215&nbsp;000 [[rikos]]ta ja vuonna 1969 noin 326&nbsp;000. Etenkin omaisuusrikokset ja pahoinpitelyt lisääntyivät. [[Henkirikos]]ten kannalta 1960-luku oli varsin rauhallista aikaa: murhia ja tappoja kirjattiin vuosina 1965–1969 noin 90–110 kappaletta eli selvästi vähemmän kuin edellisinä vuosikymmeninä. Merkittävän alkoholireformin vuonna 1969 henkirikosten määrä kääntyi jälleen nousuun.<ref name=vuosikirja/><ref>https://findikaattori.fi/fi/97 {{Wayback|1=https://findikaattori.fi/fi/97 |päiväys=20181020223849 }}</ref>

==Liikenne==
[[Tiedosto:Kamppi-linja-autoasema-1964.jpg|pienoiskuva|vasen|Helsingin Kampin linja-autoasema ilmakuvassa vuonna 1964.]]
===Tieliikenne===
1960-luvulla rekisteröitiin hieman yli 600 000 [[henkilöauto]]a, mikä on selvästi enemmän kuin 1950-luvulla mutta vähemmän kuin nykypäivänä. Henkilöautojen [[Säännöstely (hyödykkeet)|tuontisäännöstely]] loppui vuonna 1962, minkä jälkeen niiden ensirekisteröinnit lisääntyivät huomattavasti vuoteen 1965 asti, minkä jälkeen ne alkoivat kääntyä laskuun. Vuonna 1963 henkilöautojen kuljetussuorite ohitti linja-autojen ja junien yhteenlasketun henkilökuljetussuoritteen.<ref>Kimmo Levä (toim.): ''Maantien ässät (Mobilia-vuosikirja 2005)'', s. 59. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2005.</ref>

[[Moottoripyörä|Moottoripyörien]] rekisteröinnit sen sijaan vähenivät verrattuna 1950-lukuun, mutta moottoripyöriä oli yhä verraten runsaasti. Eniten rekisteröitiin [[Yhdistynyt kuningaskunta|brittiläisiä]] ja [[Länsi-Saksa|länsisaksalaisia]] ajoneuvoja. [[Japani]]laiset autot tekivät maihinnousun Suomeen [[Datsun]]in johdolla vuonna 1962, ja vuosikymmenen aikana japanilaisista merkeistä Suomeen ehtivät myös [[Toyota]], [[Isuzu]], [[Honda]] ja [[Mazda]] sekä vuosikymmenen lopussa lyhyen piipahduksen tehnyt [[Daihatsu]]. Vuonna 1965 Suomessa rekisteröitiin ensimmäisen kerran yli 100&nbsp;000 uutta henkilöautoa.<ref>Kimmo Levä (toim.): ''Viisikymppisten matkassa: Mobilia-vuosikirja 1997'', s. 52–58. Kangasala: Mobilia-säätiö, 1997.</ref> Vaikka hyvä suorituskyky oli autojen keskeisimpiä myyntiargumentteja, valtaosa myydyistä henkilöautoista oli riisuttuja perusmalleja.<ref>Levä (toim.), 1997, s. 74.</ref> Monissa perheissä vanhemmat ja lapset hankkivat [[ajokortti|ajokortteja]] samanaikaisesti.<ref>Levä (toim.), 1997, s. 57.</ref> Vuonna 1964 henkilöautojen osuus Suomen koko autokannasta ylitti 80 prosentin rajan. Vuodesta 1969 lähtien henkilöautojen osuus rekisterissä olevien autojen kokonaismäärästä pysyi suhteellisen vakaana, 85–88 prosentissa, 2000-luvulle saakka.<ref>Kimmo Levä (toim.): ''Autoja, autoja: Mobilia-vuosikirja 2012'', s. 22. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2012.</ref>

[[Mopo]] oli 1960-luvun aikana erityisen suosittu ajoneuvo maaseudulla. Mopojen määrä oli suurimmillaan vuonna 1962, jolloin niitä oli rekisterissä enemmän kuin henkilöautoja. Mopoja käyttivät työtehtävissä esimerkiksi postinjakajat, metsurit, rakennusmiehet ja erilaisissa neuvontatehtävissä työskentelevät. Useissa talouksissa mopo oli yleisajoneuvo, jolla tehtiin lyhyehköt matkat. Yleisiä mopomerkkejä olivat kotimaiset [[Helkama]], [[Tunturi (yritys)|Tunturi]] ja [[Solifer]] sekä ruotsalainen [[Monark]].<ref>Levä (toim.), 1997, s. 37–51.</ref>

[[Uudenkaupungin autotehdas]] valmisti aivan vuosikymmenen lopulla, marraskuussa 1969 ensimmäisen suomalaisen [[Saab 96]] -merkkisen henkilöauton. Ensimmäinen sarjatuotantoyksilö myönnettiin presidentti Urho Kekkosen omistukseen. Aiemmin Suomessa oli valmistettu koeyksilö, jolla varmistettiin turvallisuus.

Päällystetyn [[Tieverkko|tieverkon]] määrä lähes kahdeksankertaistui vuosikymmenen aikana. Vuoden 1962 lopulla valmistui Suomen ensimmäinen [[Suomen moottoritieverkko|moottoritie]] (alkujaan ''[[Tarvontie]]'') [[Valtatie 1|valtatielle 1]] Helsingin Munkkiniemestä Espoon Gumböleen. Vuosikymmenen aikana valmistui useita lyhyitä moottoritieosuuksia kaupunkien läheisyyteen: [[Valtatie 8|valtatien 8]] Turku–Raisio-moottoritieosuus valmistui 1963, [[Valtatie 3|valtatien 3]] [[Hämeenlinna]]n ohikulku 1964 ja Tampere–[[Kulju]]-osuus 1968, sekä [[Valtatie 4|valtatien 4]] kokonaan Helsingissä sijainnut Vanhakaupunki–Viikki-osuus 1967. Myös Helsingin ohikulkutie (nykyinen [[Kehä III]]) otettiin käyttöön vaiheittain 1960-luvulla.

Vuonna 1967 Suomen yleisillä teillä oli 126 [[lossi]]a, mikä oli 12 vähemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin, vuonna 1957. Viimeinen valtatielossi korvattiin sillalla [[valtatie 4]]:llä [[Viitasaari|Viitasaaren]] [[Hännilänsalmen riippusilta|Hännilänsalmella]] vuonna 1961.<ref>Kimmo Levä (toim.): ''TVH - Valtion tiet: Mobilia-vuosikirja 2008'', s. 47. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2008.</ref>

[[Linja-auto]]liikenteen vuotuinen kokonaissuorite kasvoi vuosikymmenen alun noin 340&nbsp;000:sta vuosikymmenen lopun lähes 500&nbsp;000:een. Rautateillä henkilöliikenteessä tehtyjen matkojen vuotuinen määrä taas väheni vuosikymmenen alun lähes 40&nbsp;000:sta vuosikymmenen lopun noin 25&nbsp;000:een.<ref name=vuosikirja/> Vuosikymmenen aikana linja-autojen lukumäärä lisääntyi vajaasta 6&nbsp;000:sta lähes 8&nbsp;000:aan, ja samalla myös niiden mitat, painot ja paikkaluvut kasvoivat. Linja-autoliikenteen tehtäväkenttä laajeni, kun maaseudun pieniä kouluja suljettiin, opetusta keskitettiin suurempiin yksikköihin ja koululaiskujetusten tarve lisääntyi. Suurissa kaupungeissa linja-autoliikennettä lisäsi kaupunkirakenteen hajautuminen [[lähiö]]ihin.<ref>''Maantien ässät'', s. 59.</ref>

Autoilun arkipäiväistyessä alkoi ilmetä autovastaisuutta. Aivan vuosikymmenen lopussa [[Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistö]] ry julkaisi kirjasen ”Alas auton pakkovalta”. Virallisesti Enemmistö ry ilmoittautui jalankulkijoiden, pyöräilijöiden ja joukkoliikenteen käyttäjien etujen ajajaksi.<ref>U. E. Moisala: ''Auto Suomessa: auton kaupan, käytön ja korjaamotoiminnan historia vuoteen 1982'', s. 251–252. Helsinki: Autoalan Keskusliitto ry ja Autotuojat ry, 1983. {{ISBN|951-99459-8-9}}.</ref> Myös moottoriteiden rakentamista ja muita suuria tietöitä vastustettiin; niitä pidettiin esimerkkinä suurellisesta ja luonnolle tuhoisasta kerskakulutuksesta.<ref>Kimmo Levä (toim.): ''Valtion tiet: Mobilia-vuosikirja 2007'', s. 40. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2007.</ref>

===Raideliikenne===
Junaliikenne hoidettiin lähinnä [[dieselveturi|diesel]]- ja [[höyryveturi|höyryveturein]]. [[Puuvaunu]]t olivat vielä yleisiä; ensimmäiset [[Siniset vaunut|siniset pikajunavaunut]] otettiin käyttöön 1960-luvulla. Rautateiden sähköistyksessä Suomi oli jälkijunassa: ensimmäisenä sähköistettiin [[rantarata|Helsinki-Kirkkonummi-osuus]] vuonna 1969.

===Lentoliikenne===
Vuonna 1960 Aero Oy otti käyttöön ensimmäisen suihkumatkustajakoneensa, [[Caravelle|Sud SE-210 Caravelle]]n. Aero vaihtoi vuonna 1968 nimensä [[Finnair]]iksi, ja seuraavana vuonna yhtiö otti käyttöönsä ensimmäisen pitkän matkan suihkukoneensa, [[Douglas DC-8]]:n. Uutta konetyyppiä käytettiin pääosin lennoilla [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]], mutta niiden ohessa myös lähinnä Välimerelle ja [[Kanariansaaret|Kanariansaarille]] lennetyillä lomalennoilla.

===Meriliikenne===
Matkustajalaivaliikenne Helsingin ja [[Tallinna]]n välillä alkoi uudelleen heinäkuun alussa 1965 sen oltua keskeytyksissä yli neljännesvuosisadan, lokakuusta 1939 saakka.<ref>''Mitä missä milloin 1966'', s. 314.</ref>

Kolme keskenään kilpaillutta varustamoa, [[Rederi AB Vikinglinjen]], [[Rederi AB Slite]] ja [[Ålandsfärjan AB]] yhdistyivät vuonna 1966 ja ottivat nimekseen [[Viking Line]]. Uuden yhtiön kotipaikka oli [[Maarianhamina]].<ref>Pär-Henrik Sjöström: ''Tie meren yli'', s. 66. Maarianhamina: Viking Line, 2009. {{ISBN|978-91-977697-9-2}}.</ref>[[

Turun ja [[Tukholma]]n välillä liikennöineet matkustajalaivat ''[[M/S Ilmatar|Ilmatar]]'' ja ''[[M/S Botnia|Botnia]]'' törmäsivät sakeassa [[sumu]]ssa [[Långnäs (Lumparland)|Långnäs]]in sataman edustalla marraskuun lopulla 1968. Kuusi ihmistä sai surmansa.<ref>''Mitä missä milloin 1970'', s. 20.</ref>

===Liikenneturvallisuus===
[[Liikenneturvallisuus Suomessa|Liikenneturvallisuus]] oli 1960-luvulla heikkoa: liikennekuolemia ja -loukkaantumisia tapahtui paljon enemmän kuin 2000-luvulla, vaikka liikenteen volyymi oli pienempi.<ref>[http://pxdata.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__lii__ton/statfin_ton_pxt_010.px Tieliikenneonnettomuudet] {{Wayback|1=http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__lii__ton/statfin_ton_pxt_010.px |päiväys=20180119001206 }} Liikenne ja matkailu, Tietokanta: PX-Web Statfin, Tilastotietokannat, Tilastokeskus</ref> Synkkä tilanne johtui useista syistä: vapaista nopeuksista, autojen heikosta passiivisesta turvallisuudesta, rattijuoppoudesta, yleisesti välinpitämättömästä suhtautumisesta liikennesääntöihin ja muihin tienkäyttäjiin sekä tiestön puutteellisesta kunnosta.<ref name="jokela">Marko Jokela: ''Nyt kolahti pahasti.'' Moottori-lehti 9/2017, s. 48–54. Helsinki: Autoliitto.</ref> Henkilöautojen määrän nousun myötä Suomen liikenneturvallisuus heikkeni koko 1960-luvun ja oli synkimmillään vuonna 1972. [[Nopeusrajoitus|Nopeusrajoituksia]] oli toisinaan kokeiltu, mutta niiden uskottiin enemmän rajoittavan yksilönvapautta kuin lisäävän turvallisuutta.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005399722.html|nimeke=Sammy Babitzinin elämä päättyi 150 kilometrin tuntinopeudessa, mutta hän ei ollut mustan viikonlopun ainoa uhri – 1970-luvulla autoilu oli yhtä kuolemanpeliä|julkaisu=Helsingin Sanomat|viitattu=21.10.2018}}</ref> Autojen mainonnassa turvallisuus oli myyntiväittämänä lapsipuolen asemassa; teemaa pitivät esillä käytännössä vain [[Mercedes-Benz]] ja [[Volvo]].<ref>Levä (toim.), 1997, s. 85.</ref> Kirjailija [[Lauri Viita|Lauri Viidan]] kuolema rattijuopon aiheuttamassa liikenneonnettomuudessa joulun alla 1965 sai presidentti Urho Kekkosen ottamaan kantaa [[rattijuopumus|rattijuoppouteen]] vuoden 1966 [[tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe|uudenvuodenpuheessaan]], ja tämän jälkeen rattijuopumuksesta langetettavia tuomioita kovennettiin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000005016050.html | Nimeke=”Skitsofrenian kaltainen mielensairaus” – Lauri Viidan myrskyisä elämä päättyi rattijuopon uhrina | Tekijä=Kolsi, Eeva-Kaarina | Julkaisija=Ilta-Sanomat | Ajankohta=24.12.2016}}</ref>

1960-luvun lopulla aloitettiin järjestelmällinen tieliikenneonnettomuuksien syiden selvittäminen. Vuonna 1967 perustettu vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT) asetti kokeiluluonteisesti liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan [[Uudenmaan lääni]]in vuonna 1968. Lautakunnan tehtävänä oli tutkia jokaiseen läänin alueella tapahtuneeseen, jonkin osapuolen kuoleman aiheuttaneeseen onnettomuuteen johtaneet syyt sekä laatia tutkinnan pohjalta suositukset vastaavien onnettomuuksien ehkäisemiseksi. Kokeilusta saatujen myönteisten kokemusten nojalla asetettiin vastaavat lautakunnat myös muihin Suomen lääneihin.<ref>Matti Jansson ja Matti Korjula: ''Menetti ajoneuvonsa hallinnan... – tutkittua tietoa kuolemankolareista'', s. 153. Helsinki: Kustannus Oy Infopress, 1976. {{ISBN|951-737-035-0}}.</ref> Tutkijalautakuntien antamien turvallisuussuositusten pohjalta kehitettiin tieliikennettä koskevaa lainsäädäntöä. Lautakuntien työ johti välillisesti myös [[Onnettomuustutkintakeskus|Onnettomuustutkintakeskuksen]] perustamiseen 1990-luvulla.<ref name="jokela"/>

1960-luvulta muistetaan myös kaksi Aeron matkustajakoneen maahansyöksyä: [[Koivulahden lentoturma]] 3.1.1961 ja [[Maarianhaminan lentoturma]] 8.11.1963.

==Koulutus==
[[Tiedosto:Tampereen yliopisto 1960.jpg|pienoiskuva|Yhteiskunnallinen korkeakoulun (nykyisen Tampereen yliopiston) päärakennus Tampereella vuonna 1960.]]
1960-luvulla oli vielä käytössä [[Kansakoulu|kansa-]] ja [[oppikoulu]]jen muodostama rinnakkaiskoulujärjestelmä. [[Peruskoulu]]järjestelmään siirryttiin vaiheittain 1970-luvulla. Koulunkäynti oli 1960-luvulla monin tavoin erilaista kuin nykyään: [[lauantai]]t olivat vielä koulupäiviä, kirjoittamista harjoiteltiin usein musteella ja oppilaita saatettiin jopa kurittaa fyysisesti (vaikka valtion kouluissa ruumiillinen kuritus kiellettiin jo 1914<ref>{{kirjaviite | Tekijä = Laati, Iisakki | Nimeke = Mitä Missä Milloin 1951 | Vuosi = 1950 | Sivu = 138 | Julkaisija = Kustannusosakeyhtiö Otava | Julkaisupaikka = Helsinki}}</ref>). Tytöt ja pojat olivat ainakin eri luokilla, ellei eri kouluissa. Suurimmilla paikkakunnilla oli erityisoppilaille tarkoitettuja ns. [[Erityisopetus|tarkkailuluokkia]]. Oppikouluun oli mahdollista päästä neljännen luokan jälkeen, mikäli läpäisi pääsykokeensa. Oppikouluun pääseminen oli ainoa tie korkeampaan koulutukseen, joten korkeammasta koulutuksesta haaveilevien oli panostettava koulunkäyntiin jo ensimmäisinä kouluvuosinaan.<ref>{{verkkoviite|osoite=https://yle.fi/uutiset/3-10333061|nimeke=Muistatko, millaista oli olla ekaluokkalainen? Näin suomalainen koulu on muuttunut 60-luvulta aina 2010-luvulle|julkaisu=Yle 8.8.2018|viitattu=1.10.2018}}</ref>

Vuonna 1960 [[Yhteiskunnallinen korkeakoulu]] muutti Helsingistä Tampereelle, ja kuusi vuotta myöhemmin kyseinen oppilaitos muutti nimensä [[Tampereen yliopisto (1925–2018)|Tampereen yliopisto]]ksi. 1960-luvun loppupuolella perustettiin useita yliopistoja: [[Kuopion yliopisto]] perustettiin vuonna 1966, [[Vaasan yliopisto]] 1968, [[Joensuun yliopisto]] 1969 ja [[Lappeenrannan teknillinen yliopisto]] niin ikään 1969.

Suomalaisten koulutustaso nousi 1960-luvulla, mutta se oli yhä alhainen. Vuoden 1960 lopulla 7,6 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista oli suorittanut [[oppikoulu]]n ja 4,2 prosenttia [[Ylioppilastutkinto Suomessa|ylioppilastutkinnon]]. Ylioppilaiden määrä kaksinkertaistui vuosikymmenen aikana.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Eilispäivän Suomi | Sivu= 290–293 | Julkaisija = Valitut Palat | Vuosi = 2003 | ISBN = 951-584-611-0 }}</ref> Koulutettujen osuus kaupunki- ja kauppalaväestöstä oli kolminkertainen verrattuna maaseutuväestöön.<ref name=vuosikirja/> Vielä 1970-luvun alussa lähes kolme neljästä työikäisestä oli suorittanut enintään kansa- tai oppikoulun, 15 prosenttia [[Toinen aste|toisen asteen]] tutkinnon ja 11 prosenttia [[korkea-aste]]en tutkinnon.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75236/okm01.pdf?sequence=1|nimeke=Suomalaisten koulutusrakenteen kehitys 1970–2030|julkaisu=Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:1. Aleksi Kalenius.|viitattu=15.1.2018}}</ref>

==Arkkitehtuuri==
[[Tiedosto:Albertinkatu 6 Oulu 20170526.jpg|pienoiskuva|vasen|Vuonna 1960 valmistunut kerrostalo Oulussa.]]
[[Tiedosto:Kaupunginteatteri illalla.jpg|pienoiskuva|vasen|Timo Penttilän suunnittelema [[Helsingin Kaupunginteatteri]] vihittiin käyttöön vuonna 1967.]]
Sotien jälkeisen jälleenrakentamisen kausi oli päättynyt, ja muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin oli voimakasta. Kaupunkien [[lähiö]]t alkoivat kasvaa voimakkaasti. 1960-luvun arkkitehtuuria leimaavat paljas [[betoni]], elementtirakentaminen, mustavalkoisuus ja virtaviivaisuus. Asuntotuotannon leimallinen edustaja oli tasakattoinen [[Lamelli (arkkitehtuuri)|lamellitalo]], jonka ulkoseinät saatettiin valaa paikalla tai koostaa elementeistä.<ref>{{verkkoviite|osoite=https://yle.fi/uutiset/3-9017173|nimeke=60-luvun arkkitehtuuri kuikkii kaikkialla|julkaisu=Yle|viitattu=22.1.2018}}</ref><ref>''Suomen taiteen historia'', s. 378–380.</ref>

Arkkitehdeilla ei ollut 1960-luvun asuinkerrostalojen suunnittelussa kovin paljon sanansijaa, kun tuotannon määrä oli tärkein lähtökohta. Huippuarkkitehtuuria edustivat kuitenkin lukuisat julkiset rakennukset, muun muassa [[Reima Pietilä]]n [[Dipoli (kongressikeskus)|Otaniemen ylioppilaskuntatalo Dipoli]] (1966), [[Timo Penttilä]]n [[Helsingin Kaupunginteatteri]] (1967), [[Bertel Saarnio]]n ja [[Juha Leiviskä]]n [[Kouvolan kaupungintalo]] (1969) sekä monenlaiset [[Alvar Aalto|Alvar Aallon]] suunnittelemat rakennukset. Esimerkkejä Aallon luomuksista ovat "Sokeripalaksi" kutsuttu [[Stora Enson pääkonttori]] (1961) sekä [[Teknillisen korkeakoulun päärakennus]] (1965).

Kirkkoarkkitehtuurissa tapahtui modernistinen läpimurto. Monissa kirkkorakennuksissa kokeiltiin rohkeasti [[betoni]]n mahdollisuuksia, ja sisätilat jätettiin usein karun ilmeikkäiksi. 1960-luvun kirkkoarkkitehtuurin edustajia ovat muun muassa Alvar Aallon [[Lakeuden risti]] (1960), [[Aarno Ruusuvuori|Aarno Ruusuvuoren]] [[Hyvinkään kirkko]] (1961) ja [[Tapiolan kirkko]] (1965), Reima Pietilän [[Kalevan kirkko]] (1966) sekä [[Timo Suomalainen|Timo]] ja [[Tuomo Suomalainen|Tuomo Suomalaisen]] [[Temppeliaukion kirkko]] (1969).<ref>''Suomen taiteen historia'', s. 381–383.</ref>

Vuonna 1966 [[Kuopio]]on avattiin [[H-talo]], [[Kaj Michael]]in suunnittelema Suomen ensimmäinen [[kauppakeskus]]. Kaksi vuotta myöhemmin [[Espoo]]n [[Tapiola]]an avattiin kauppakeskus [[Heikintori]], jonka oli suunnitellut [[Aarne Ervi]]. Muita merkittäviä 1960-luvulla valmistuneita rakennuksia ovat muun muassa [[Seppo Ruotsalainen (arkkitehti)|Seppo Ruotsalaisen]] [[Puijon torni]] (1963), [[Viljo Revell]]in [[KOP-kolmio]] (1964), [[Jaakko Paatela]]n ja [[Reino Koivula]]n [[Meilahden tornisairaala]] (1965), [[Jaakko Kontio]]n ja [[Kalle Räike]]n [[Helsingin jäähalli]] (1966) sekä Viljo Revellin ja [[Heikki Castrén]]in [[Makkaratalo]] (1967).

==Asuminen==
[[Tiedosto:Ngv design, eero aarnio, globe chair 1963-65 01.JPG|pienoiskuva|Eero Aarnion Pallotuoli.]]
===Asumistaso===
Voimakas muuttoaalto maaseudulta kaupunkeihin sekä yleinen asuntoinfrastruktuurin kohentuminen näkyivät asuntojen varustelutason paranemisessa. Vielä vuonna 1960 vesijohto ja viemäri olivat vain noin puolessa kaikista asunnoista, ja [[WC|vesivessa]] hieman yli kolmasosassa. Keskuslämmitys oli vuonna 1960 hieman alle kolmasosassa ja lämmin vesi hieman alle neljäsosassa kaikista asunnoista. Vuonna 1970 vesijohto ja viemäri oli yli 70 prosentissa, vesivessa yli 60 prosentissa, ja keskuslämmitys ja lämmin vesi hieman yli puolessa kaikista asunnoista. Jo vuonna 1968 valmistuneista uusista asunnoista lähes kaikissa oli vesijohto, lämmin vesi, viemäri, WC ja keskuslämmitys. Myös asumisväljyys lisääntyi: vuonna 1960 asuntojen keskipinta-ala henkeä kohti oli 14,3 neliömetriä ja vuonna 1970 18,9 neliömetriä.

Toisaalta [[omistusasunto]]jen osuus hieman pieneni ja [[vuokra-asunto]]jen osuus hieman nousi. 1960-luvulla noin 60 prosenttia asunnoista oli omistusasuntoja ja vajaat 40 prosenttia vuokra-asuntoja. [[Arava]]-lainojen suosio nousi 1960-luvulla.<ref name=vuosikirja/><ref>{{verkkoviite|osoite=http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/88766/xyti_stv_199000_1990_dig.pdf?sequence=1&isAllowed=y|nimeke=Suomen tilastollinen vuosikirja 1990|julkaisu=Tilastokeskus}}</ref>

===Sisustus ja muotoilu===
Kuusikymmentäluvun sisustukselle ovat leimallisia voimakkain värein (kuten oranssi, keltainen ja vihreä) ja kuvioin koristellut [[Tapetti|tapetit]], joiden vastapainoksi usein eleetön levyrakentaminen valtasi kodin pinnat. Myös seinien maalaaminen [[lateksi]][[maali]]lla oli yleistä. Keittiön ja kylpyhuoneen seinät päällystettiin usein melamiinipintaisella IKI-levyllä, jota sai esimerkiksi jalopuu- ja kaakelikuvioinneilla. Myös kuusikulmaiset klinkkerilaatat olivat tyypillisiä vuosikymmenelle. Listoitukset olivat usein mahdollisimman kapeita ja vaatimattomia.

Kiinteät kalusteet, kuten ikkunapenkit ja verholaudat, olivat levyrakenteisia, sileäpintaisia ja vaaleaksi maalattuja. Seinärakenteiden ohetessa kiinteät ikkunapenkit muuttuivat melamiinipintaisiksi ikkunalaudoiksi. Lattia päällystettiin usein vaalealla [[Muovimatto|muovimatolla]], lastulevypohjaisella [[Parketti|parketilla]] tai vuosikymmenen uutuudella kokolattiamatolla. Katot levytettiin ja maalattiin tai laudoitettiin puulla, ja kattovalaisimet olivat usein [[messinki]]siä.<ref>{{verkkoviite|osoite=http://antiikkidesign.fi/uutiset/ravakka-1960-luku|nimeke=Luo 1960-luku kotiisi|julkaisu=Antiikki & Design 27.3.2015|julkaisija=Mila Nevalainen|viitattu=21.10.2018}}</ref>

Television nopea yleistyminen muutti [[olohuone]]en sisustusta, joka rakentui nyt television ympärille. [[Muovi]]n käyttö huonekaluissa ja muissa kodin tarvikkeissa yleistyi. [[Eero Aarnio]] suunnitteli "[[pallotuoli]]n" vuonna 1963. Suosittuja olivat myös [[Tapio Wirkkala]]n, [[Timo Sarpaneva]]n ja [[Kaj Franck]]in astiat sekä [[Marimekko|Marimekon]] ja [[Marjatta Metsovaara]]n tekstiilit.<ref>{{verkkoviite|osoite=https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/11/20/koti-ja-sisustus-1950-1970|nimeke=Koti ja sisustus 1950–1970|julkaisu=Yle Elävä arkisto|julkaisija=Heidi Sommar|viitattu=21.10.2018}}</ref>

==Suomen kieli==
1960-luvun uudissanoja tai vuosikymmenen aikana runsaasti tiedostusvälineissä käytettyjä sanoja:

{{Monta palstaa|100%}}
*[[astronautti]], [[kosmonautti]]
*[[avoliitto]]
*[[ehkäisy]]
*ehostaa
*[[hippi]]
*[[joukkoviestimet]]
*[[juhannus]]
*[[kehitysmaa]]
*[[kerskakulutus]]
{{Monta palstaa-katko}}
*muodostaa, muodostua
*[[nauhuri]]
*näin ollen
*[[ostoskeskus]]
*piiri
*[[pitsa]]
*[[politiikka]]
*[[protesti]]
*radikaali
*[[rasismi]]
*[[saaste]]
{{Monta palstaa-katko}}
*[[säästiö]]
*[[tabu]]
*taho
*toimenpide
*todeta
*[[viestintä]]
*yhdentää<ref name=kotus>{{Verkkoviite|osoite=https://www.kotus.fi/nyt/teemakoosteet/sanoin_saavutettu_satavuotias_suomi/sanoin_saavutettu_1960-luku|nimeke=Sanoin saavutettu: 1960-luku|julkaisu=Kotus|viitattu=19.10.2018}}</ref>
{{Monta palstaa-loppu}}

==Kirjallisuus==
[[Tiedosto:Hannu-Salama-1966.jpg|pienoiskuva|Hannu Salama saapumassa ''Juhannustanssit''-oikeudenkäyntiin. Helsingin hovioikeus sijaitsi tuolloin [[Kaivopuisto]]ssa.]]
Murrokset yhteiskunnassa sekä radikalismi heijastuivat myös 1960-luvun kirjallisuudessa, ja vuosikymmentä pidetäänkin osallistuvan kirjallisuuden vuosikymmenenä. Ajan kirjallisuudessa kapinoitiin poliittisten ja taloudellisten järjestelmien hallintovaltaa vastaan, vastustettiin perinteisiä porvarillisia arvoja sekä kyseenalaistettiin seksuaalisuuden tabuja. Kirjallisuuden moraalisia ja eettisiä kysymyksiä puitiin jopa oikeussaleissa: esimerkiksi [[Hannu Salama]]n romaani ''[[Juhannustanssit]]'' (1964) toi hänelle syytteen [[Jumalanpilkka|jumalanpilkasta]]<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=30&t=314&a=2450| Nimeke =Sikamaalari Harro Koskinen|Julkaisu= elävä arkisto |Julkaisija=Yleisradio| Viitattu = }}</ref>, tosin Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkonen armahti hänet.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=23&t=77&a=480| Nimeke =Salama sota oikeudessa|Julkaisu= elävä arkisto |Julkaisija=Yleisradio| Viitattu = }}</ref> Polemiikkia aiheuttivat myös Väinö Linnan ''[[Täällä Pohjantähden alla II]]'' (1960) sekä [[Paavo Rintala]]n Mummoni ja Mannerheim -trilogia (1960–1962) ja ''[[Sissiluutnantti]]'' (1963). Seksuaalisuuden kuvaamisen tabuja rikkoivat erityisesti [[Timo K. Mukka]] ja [[Christer Kihlman]]. Pienempi kohu oli syntynyt vuonna 1962 [[Pentti Saarikoski|Pentti Saarikosken]] suomentamasta yhdysvaltalaisen [[Henry Miller]]in romaanista ''[[Kravun kääntöpiiri (romaani)|Kravun kääntöpiiri]]'', jonka oikeusministeriö määräsi takavarikoitavaksi epäsiveellisenä.

[[Tytti Parras]] kajosi vuonna 1968 ilmestyneellä, tamperelaisiin opiskelijapiireihin sijoittuneella esikoisromaanillaan ''Jojo'' arkaan aiheeseen, [[abortti]]in. Teos sai [[J. H. Erkon palkinto|J. H. Erkon palkinnon]], mutta julkisuudessa kirjailijan oma elämä sotkettiin romaanin kertojaminän elämään.<ref>''1960-luku: Ilta-Sanomien erikoislehti 2017'', s. 61. Helsinki: Sanoma Media Finland.</ref>

Kuusikymmentäluvun [[lyriikka]] kapinoi edellisen vuosikymmenen [[modernismi]]a vastaan. Runojen uusia ilmaisukeinoja olivat esimerkiksi katkelmat keskusteluista, tilastoista, luetteloista ja muiden tekijöiden runoista. Äänenpainoon tuli rosoisuutta sekä kaupunkiympäristöön liittyvää kuvastoa. Uuden sukupolven johtohahmoksi nousi runoilija, prosaisti, suomentaja, kuunnelmakirjailija ja pakinoitsija [[Pentti Saarikoski]]. Häneltä muistetaan erityisesti kokoelma ''Mitä tapahtuu todella?'' (1962), jossa kuvaillaan maailmaa hyvin todellisuushakuisesti rauhattomalla, liikkuvalla ja rennon puhekielisellä runoudella. Voimakkaimpia poliittisia äänenpainoja aikakauden lyriikassa edustivat [[Matti Rossi]] ja [[Pentti Saaritsa]]. [[Väinö Kirstinä]]ä taas pidettiin vuosikymmenen kokeilevimman suuntauksen, suomalaisen [[dadaismi]]n, profeettana.

Suomenruotsalaisia yhteiskunnallisesti suuntautuneita runoilijoita olivat muun muassa [[Lars Huldén]], [[Claes Andersson]] ja [[Robert Alftan]]. 1960-luvulla ilmestyivät myös muun muassa [[Ulla-Lena Lundberg]]in esikoisrunokokoelma ''Utgångspunkt'' (1962) sekä [[Henrik Tikkanen|Henrik Tikkasen]] esikoisromaani ''Hjältarna är döda'' (1961). [[Tove Jansson]] debytoi aikuisten kirjailijana [[Omaelämäkerta|omaelämäkerrallisella]] romaanilla ''[[Kuvanveistäjän tytär]]'' (1968). Vuosikymmenen merkittävimpiä teoksia on eittämättä myös [[Marianne Alopaeus|Marianne Alopaeuksen]] ''[[Pimeyden ydin]]'' (1965).<ref>{{verkkoviite|osoite=https://www.kirjasampo.fi/fi/kotimainen-kirjallisuus-1960-luvulla|nimeke=Kotimainen kirjallisuus 1960-luvulla|julkaisu=Kirjasampo|viitattu=18.10.2018}}</ref>

Vuosikymmenen aikana julkaistuista tietokirjoista keskustelluimpia oli yhdysvaltalaisen biologin [[Rachel Carson]]in ''[[Äänetön kevät]]'', joka ilmestyi syksyllä 1962 [[Pertti Jotuni]]n suomentamana. Kirjan tekijä hyökkäsi kemianteollisuutta ja erityisesti hyönteismyrkkynä käytettyä [[DDT]]:tä vastaan. Kirja johti ympäristötietoisuuden nousuun myös Suomessa.<ref>''1960-luku: Ilta-Sanomien erikoislehti 2017'', s. 66. Helsinki: Sanoma Media Finland.</ref>

== Teatteri ==
[[Tiedosto:Holmberg-Korhonen-1965.jpg|pienoiskuva|Kalle Holmberg ja [[Kaisa Korhonen]] vuonna 1965.]]
[[Tiedosto:Lapualaisooppera-1966.jpg|pienoiskuva|''Lapualaisoopperan'' kuoroa Vanhalla ylioppilastalolla 1966.]]
Teatterin katsojaluvut olivat 1960-luvulla kasvussa, minkä syynä olivat parantuneet liikenneyhteydet, kaupunkiväestön kasvu sekä lisääntyvä vapaa-aika. 1960-luvun teatteriesityksissä kuvattiin paljon sotia. Vasemmisto oli vielä jakautunut selvästi kommunisteihin ja sosiaalidemokraatteihin, mutta [[Eino Salmelainen]] julisti, että [[Työväen Teatteri]]ssa kyseinen jako piti unohtaa, sillä teatterin tuli olla virkistyksen paikka. Sisällissodan nostaminen aiheeksi korosti ensimmäistä kertaa vasemmiston historian yhteisiä juuria. Esimerkiksi [[Tampereen Työväen Teatteri]]n 60-vuotisjuhliin vuonna 1961 Salmelaisen julistama kansanomaisuus toteutui [[Eugen Terttula]]n mahtipontisella sovituksella [[Väinö Linna]]n ''Täällä Pohjantähden alla'' -trilogian toisesta osasta, jossa keskeistä oli vuoden 1918 [[Suomen sisällissota|sisällissodan]] kuvaus. Sovituksesta tuli suuri menestys, jolle tuli myös menestyneitä jatko-osia. Toista maailmansotaa käsiteltiin esimerkiksi [[Edvin Laine]]en näytelmässä ''[[Tuntematon sotilas]]'' (1961) ja [[Ilmari Turja]]n näytelmässä ''[[Päämajassa]]'' (1965). Vuosikymmenen loppupuolella radikalisoituneet nuoret teatterilaiset moittivat sotia kuvailevia näytelmiä ja vaativat sodanvastaisia esityksiä, minkä seurauksena ohjaaja [[Edvin Laine]] yritti vakuuttaa nuoria [[Väinö Linna]]n sodanvastaisesta hengestä lisäämällä veriefektejä ja kärsimyksen esittämistä. Myös maaseudun autioituminen näkyi joissakin näytelmissä, esimerkkinä [[Jouko Turkka|Jouko Turkan]] ''Hyvästi Mansikki'' (1969).<ref>{{verkkoviite|osoite=https://disco.teak.fi/teatteri/6-2-kotimainen-draama-ja-ohjelmistojen-avainteokset/|nimeke=Kotimainen draama ja ohjelmistojen avainteokset|julkaisu=Suomen teatterihistoria|viitattu=18.10.2018}}</ref>

[[Kalle Holmberg]] teki läpimurtonsa 1960-luvulla: hänestä tuli [[Helsingin kaupunginteatteri]]n ohjaaja 1965–1970 ja [[Suomen Teatterikoulu]]n rehtori 1968–1971. Häneltä muistetaan useita ohjauksia, kuten ''Lapualaisooppera'' (1966) ja ''Rikhard III'' (1968). Lapualaisooppera lienee 1960-luvun tunnetuin kotimainen näytelmä; se on vallankumouksellisena koettu [[Pasifismi|pasifistinen]] ja [[Uusvasemmistolaisuus|uusvasemmistolainen]] irtiotto pitkään vallinneesta [[Oikeistolaisuus|oikeistolaisesta]] asenneilmastosta ja [[Isänmaallisuus|isänmaallisen]] perinnön taakoista.

Myös huvi- ja musiikkinäytelmiä esitettiin paljon. 1960-luvun kuluessa [[operetti]]en laajasta kirjosta oli tosin karsiutunut teattereiden ja [[Kansallisooppera]]n käyttöön lähinnä lajityypin klassikot, kuten ulkomaalaiset [[Johann Strauss nuorempi|Straussin]] ''[[Lepakko (operetti)|Lepakko]]'', [[Franz Lehár|Lehárin]] ''[[Iloinen leski]]'' ja [[Emmerich Kálmán|Kálmánin]] ''[[Mustalaisruhtinatar]]''. Vielä 1960-luvulla teatterinjohtajan oli aina varmistettava, että talossa oli joku operettisankariksi kelpaava, mutta operettisankarien esittämiseen vaadittavia taitoja oli vain kovin harvoilla ammattiteatterilaisilla.<ref>{{verkkoviite|osoite=https://disco.teak.fi/teatteri/6-4-ylioppilasteatteri-teatterikoulutus-ja-kalle-holmbergin-lapimurto/|nimeke=Ylioppilasteatteri, Teatterikoulutus ja Kalle Holmbergin läpimurto|julkaisu=Suomen teatterihistoria|viitattu=18.10.2018}}</ref>

=== Lapualaisooppera ===
[[Lapualaisooppera]] oli 21. maaliskuuta 1966 kantaesityksensä saanut [[näytelmä]], jonka [[Arvo Salo]] kirjoitti. Musiikin sävelsi [[Kaj Chydenius]]. 
Lapualaisooppera kirjoitettiin juhlanäytelmäksi Helsingin ylioppilasteatterin 40-vuotisjuhlaan. Kantaesityksen ohjasi [[Kalle Holmberg]].

1960-luvulla [[Lapuan liike|Lapuan liikkeen]] radikalismi oli vielä kipeästi muistissa, ja monia porvarillisesti suuntautuneita kansalaisia näytelmä loukkasi.

Lapualaisoopperasta kehkeytyi myös oikeusjuttu, kun kapteeni evp. [[Artturi Vuorimaa]] nosti vahingonkorvauskanteen Arvo Saloa vastaan plagioinnista, koska Salo oli lainannut kohtia Vuorimaan kirjasta ''Kolme kuukautta Kosolassa'' ilman Vuorimaan lupaa.

Hovioikeus tuomitsi Salon sakkoihin tekijänoikeusrikkomuksesta ja määräsi hänet maksamaan Vuorimaalle 2000 markan vahingonkorvauksen. Korkein oikeus hylkäsi sakkorangaistuksen, mutta pysytti vahingonkorvauksen voimassa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite= http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=25&t=142&a=2096| Nimeke =Lapualaisooppera a|Julkaisu= elävä arkisto |Julkaisija=Yleisradio| Viitattu = }}</ref>

== Lehdistö ==
[[Tiedosto:Helsingin-Sanomat-1965.jpg|pienoiskuva|Suomen suurimman sanomalehden, ''Helsingin Sanomien'', toimitustiloja vuonna 1965.]]
Suurin kotimainen sanomalehti, sitoutumaton ''[[Helsingin Sanomat]]'', oli kasvanut myös Pohjoismaiden suurimpien sanomalehtien joukkoon. Toiseksi suurin kotimainen sanomalehti oli ''[[Maaseudun Tulevaisuus]]''.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Eilispäivän Suomi | Sivu= 75 | Julkaisija = Valitut Palat | Vuosi = 2003 | ISBN = 951-584-611-0 }}</ref>

1960-luvun laajalevikkisimpiä aikakauslehtiä olivat yhä ''[[Apu (lehti)|Apu]]'' ja ''[[Seura (lehti)|Seura]]'', jotka molemmat oli perustettu jo 1930-luvulla. Vuosikymmenen aikana perustettiin muun muassa nuortenlehti ''[[Suosikki]]'' (1961), naistenlehti ''[[Anna (lehti)|Anna]]'' (1963) ja sisustuslehti ''[[Avotakka]]'' (1967). [[Tutkiva journalismi]] nosti päätään, tunnetuimpana tapauksena ''[[Uusi Kuvalehti|Uuden Kuvalehden]]'' vuonna 1961 aloittama "suuri margariinisota". 

[[Keltainen lehdistö]] lisäsi räjähdysmäisesti suosiotaan. Syksyllä 1959 perustettiin ''[[Hymy (lehti)|Hymy]]''-lehti alun perin nuortenlehdeksi, jollaisena se ei menestynyt. Niinpä lehden toimittaja [[Urpo Lahtinen]] väänsi Hymyn nopeasti siekailemattomaksi sensaatiolehdeksi, jonka jutut liittyivät etenkin julkkispaljastuksiin, alkoholisteihin ja rikoksiin.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Eilispäivän Suomi | Sivu= 234–237 | Julkaisija = Valitut Palat | Vuosi = 2003 | ISBN = 951-584-611-0 }}</ref> ''Hymyn'' jutuissa käsiteltiin etenkin poliitikkoja tavalla, joka käytti hyväkseen ”eliitin” ja ””unohdetun kansan”” välistä jännitettä. Lehden artikkelien sankareita puolestaan olivat yhteiskunnan laitamilla eläneet, rakennemuutoksen jalkoihin jääneet ihmiset. ''Hymyn'' kaikkien aikojen myydyin numero oli joulukuun 1968 numero, jonka miltei loppuunmyyty painos oli 520&nbsp;000 kappaletta.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=https://journal.fi/mediaviestinta/article/view/62366/23909 | Nimeke=Hymy-lehti loi suomalaiset juorumarkkinat | tekijä=Kosonen, Laura | Julkaisija=Journal.fi | Ajankohta=24.2.2006 }}</ref>

==Televisio ja radio==
===Radio===
Radion ohjelmatuntien määrä kasvoi vuodesta 1963 alkaen voimakkaasti [[Sävelradio]]n aloituksen ja rinnakkaisohjelman vakiintumisen myötä. Kun vuonna 1962 suomenkielistä ohjelmaa – ilman maakuntaohjelmia – oli lähetetty vajaat 5&nbsp;600 tuntia, vuonna 1963 vastaava luku oli yli 7&nbsp;700 ja vuonna 1964 jo yli 9&nbsp;300 tuntia. Vuoteen 1969 mennessä valtakunnallisen suomenkielisen radio-ohjelman kokonaismäärä kasvoi noin 11&nbsp;100 tuntiin. Vastaavasti ruotsinkielisen radio-ohjelman määrä ilman suomenkielisen ohjelman kanssa yhteistä musiikkia oli vuonna 1965 vajaat 2&nbsp;200 tuntia ja vuonna 1969 noin 2&nbsp;600 tuntia. Lisäksi ruotsinkielisiä maakuntaohjelmia oli noin 500 tuntia vuodessa.<ref>Raimo Salokangas: ''Aikansa oloinen (Yleisradion historia 2, 1949–1996)'', s. 162. Helsinki: Yleisradio, 1996. {{ISBN|951-43-0714-3}}.</ref>

[[Radiolupa|Radiolupien]] määrän pitkään jatkunut kasvu tasaantui 1960-luvulle tultaessa. Vuosikymmenen loppupuolella kasvu muodostui etupäässä televisiolupiin sisältyneistä radioluvista sekä matka- ja [[autoradio]]iden lisääntymisestä eli käytännössä kotitalouksien toisesta tai kolmannesta radioluvasta. Puolentoista miljoonan radioluvan raja rikottiin vuonna 1965. Vuonna 1969 Suomi nousi radiolupatiheydessä (378 lupaa jokaista tuhatta asukasta kohti) Euroopan maista toiselle sijalle edellään vain [[Luxemburg]].<ref name="Nimetön-20230526113920">Salokangas 1996, s. 161.</ref><ref>Kari Ilmonen: ''Tekniikka, kaiken perusta (Yleisradion historia 3),'' s. 191. Helsinki: Yleisradio, 1996. {{ISBN|951-43-0715-1}}.</ref> Vuonna 1969 radioluvan hinta oli 20 markkaa (vuoden 2021 rahassa 31,30 euroa).<ref>Ilmonen 1996, s. 190.</ref>

Vuosina 1965–1966 Yleisradio nimitti ensimmäiset päätoimiset ulkomaankirjeenvaihtajansa: [[Jussi Himanka]] [[New York]]iin, [[Aarre Nojonen]] [[Moskova]]an, [[Esko Tommola]] [[Tukholma]]an, [[Knud Möller]] [[Pariisi]]in ja [[Pertti Salolainen]] [[Lontoo]]seen. Jo tätä ennen Yleisradiolla oli ollut avustajia, niin kutsuttuja stringereitä, Euroopan eri suurkaupungeissa.<ref>Salokangas 1996, s. 189–190.</ref>

Kirjailija [[Frans Emil Sillanpää]] luki viimeisen joulusaarnansa radiossa vuonna 1963. Joulusaarna, jossa ”Taata” Sillanpää kuvaili lapsuutensa jouluja [[Hämeenkyrö]]n [[Myllykolu]]ssa ja pohti joulun uskonnollista sanomaa, oli kuulunut radion jouluperinteisiin jo vuodesta 1945.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/12/11/taatan-joulupakinoita | Nimeke=Taatan joulupakinoita | Tekijä=Lindfors, Jukka | Julkaisija=Yle | Ajankohta=11.12.2007 }}</ref>

[[Aune Haarla]]n ja [[Antero Alpola]]n käsikirjoittama, vuonna 1958 alkanut radiohupailu ''[[Kankkulan kaivolla]]'' jatkui koko 1960-luvun ajan. Vuonna 1967 Kankkulan väki kokoontui juhlimaan kuunnelman 50. jaksoa paikkakunnan edustusparakkiin.<ref>Salokangas 1996, s. 96.</ref>
[[Tiedosto:Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974 11560DxxA (30892800735).jpg|pienoiskuva|Televisiot yleistyivät Suomessa nopeasti 1960-luvulla. Kuva on vuodelta 1963.]]
[[Tiedosto:Eino S. Repo, the director-general of Finnish Broadcasting Company 1965-1969 (29472651435).jpg|pienoiskuva|Eino S. Repo juuri valittuna Yleisradion pääjohtajana vuonna 1965.]]

===Televisiokanavat ja -tekniikka===
[[Suomen Televisio]]n ensimmäinen televisiostudio, joka oli myös Pohjoismaiden ensimmäinen nimenomaan televisiotoimintaa varten rakennettu, vihittiin käyttöön 28. syyskuuta 1961.<ref>''Mitä missä milloin 1963'', s. 286.</ref>

1960-luvulla Suomessa oli kaksi televisiokanavaa [[Yle TV1|TV-ohjelma 1]] ja [[Yle TV2|TV-ohjelma 2]] (nykyään Yle TV1 ja Yle TV2). Lisäksi oli yksi [[kaupallinen televisiokanava]] [[Mainostelevisio]], joka lähetti ohjelmaa Ylen verkosta. Televisio tuli lähes jokaisen suomalaisen kotiin.<ref name=reporadio>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=14&a=1742| Nimeke = Reporadion aika |Julkaisu= elävä arkisto |Julkaisija=Yleisradio| Viitattu = }}</ref> Lähes kaikki televisiolähetykset olivat vielä mustavalkoisia; Suomen ensimmäinen värilähetys oli Kekkosen uudenvuodenpuhe 1. tammikuuta 1969.

[[Televisiolupa|Televisiolupien]] määrä kasvoi voimakkaimmin 1960-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Vuonna 1961 lunastettiin hieman alle 100&nbsp;000 televisiolupaa, vuosina 1962, 1963 ja 1964 kunakin yli 140&nbsp;000 ja vielä vuonna 1965 liki 110&nbsp;000 lupaa. Puolen miljoonan televisioluvan raja ylittyi alkuvuonna 1964 ja miljoonan syksyllä 1969. Vuonna 1969 Suomi oli televisiolupatiheydessä (220 lupaa jokaista tuhatta asukasta kohti) kahdeksannella sijalla Euroopassa. Vuonna 1969 televisioluvan hinta oli 80 markkaa (vuoden 2021 rahassa 125,25 euroa).<ref name="Nimetön-20230526113920"/><ref>Ilmonen 1996, s. 190–192.</ref>

1960-luvulla myytiin paljon [[Televisiovakuutus|televisiovakuutuksia]], jotka korvasivat television kaatumisesta, syttymisestä tai räjähtämisestä aiheutuneet kotivahingot. Vakuutusten myynti oli huipussaan vuonna 1964, jolloin niitä myytiin noin 175 000 kappaletta. Televisiovakuutusten myynti lopetettiin vuonna 1968.

===Televisio-ohjelmia===
Kuusikymmentäluvun suosituimpia televisio-ohjelmia olivat muun muassa kauppiaan elämää käsittelevä komediasarja ''[[Hanski]]'' ja tamperelaisen palkansaajaperheen elämästä kertova draamasarja ''[[Heikki ja Kaija]]''. Ajalta muistetaan myös komediasarja ''[[Hulukkoset]]'', piilokamerasarjat ''[[Pähkinä (televisio-ohjelma)|Pähkinä]]'' ja ''[[Piilokamera (suomalainen televisiosarja)|Piilokamera]]'' sekä draamasarjat ''[[Kunnon sotamies Svejkin seikkailuja]]'' ja ''[[Me Tammelat]]''. Vuonna 1969 aloitettiin tuolloin uudehkoa merkittävää ilmiötä, lähiöelämää käsitellyt draamasarja ''[[Naapurilähiö]]''.

1960-luvun kotimaisia sketsisarjoja ovat muun muassa ''[[Kuten haluatte (televisiosarja)|Kuten haluatte]]'', ''[[Lasse Pöysti -show]]'', ''[[Piikkis]]'' sekä vuosikymmenen lopulla aloittanut ''[[Kivikasvot Show]]''. Spede Pasanen käsikirjoitti useita sketsisarjoja, kuten ''[[50 pientä minuuttia]]'', ''[[Spede Show]]'' ja ''[[Spedevisio]]''.

Pitkäaikainen musiikkiohjelma ''[[Levyraati]]'' aloitti vuonna 1961 [[Jaakko Jahnukainen|Jaakko Jahnukaisen]] juontamana. [[Kirsti Rautiainen|Kirsti Rautiaisen]] esittämää ''[[Tupla tai kuitti]]'' -tietovisailuohjelmaa esitettiin läpi vuosikymmenen. Myös [[Niilo Tarvajärvi|Niilo Tarvajärven]] juontamat ''Laatikkoleikki'' ja ''Palapeli'' olivat suosittuja. Sunnuntai-iltaisin lähetettiin vartin mittainen ''[[Sunnuntain kahvikonsertti]]'', kapellimestari [[Toivo Lehtelä]]n ja hänen kahden tyttärensä kahvikonsertti.

1960-luvulta muistetaan myös muun muassa ajankohtaisaiheinen [[pakina]]ohjelma ''[[Apropos]]'' sekä joka toisen lauantai-illan viimeisenä ohjelmana esitetty keskusteluohjelma ''[[Jatkoaika (televisiosarja)|Jatkoaika]]''. Asiaohjelma ''[[Ajankohtainen kakkonen]]'' aloitti syksyllä 1969 ja sitä esitettiin vuoteen 2015 asti.

Läpi vuosikymmenen esitetty ''[[Niksulan TV]]'' oli Suomen ensimmäinen television lastenohjelma. Toinen lastenohjelma oli vuosina 1961–1967 joka toisena sunnuntaina lähetetty ''[[Sirkus Papukaija]]''. Lasten suosikkeja olivat myös [[Kylli-täti]] ja [[Arja-täti]].

Meteorologi [[Paavo Salmensuu]] jätti television vuoden 1964 lopussa. Salmensuulla oli ilmavirtauksien osoittamisessa apuvälineenä [[piippu]], jonka polttaminen suorassa lähetyksessä ei herättänyt katsojissa ihmetystä.<ref>''Puoli vuosisataa: Mitä missä milloin -juhlakirja'', s. 197. Helsinki: Otava, 1999. {{ISBN|951-1-15505-9}}.</ref>

===Reporadio===
[[Yleisradio]]n uudeksi pääjohtajaksi, melko näkymättömäksi jääneen [[Einar Sundström]]in tilalle, tuli vuoden 1965 alussa [[Eino S. Repo]], jonka kaudesta muodostui myrskyisä.<ref>Salokangas 1996 s. 166.</ref> Repo julisti vuonna 1966 Informatiivisen ohjelmapolitiikan julistuksen, joka perustui oikeisiin tietoihin ja tosiasioihin perustuvan maailmankuvan tarjoamista<ref>{{Verkkoviite| Osoite =http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=32&a=435| Nimeke =Informatiivisen ohjelmapolitiikan julistus| Julkaisu =elävä arkisto| Julkaisija =Yleisradio| Viitattu =| arkisto =https://web.archive.org/web/20070319164026/http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=32&a=435| arkistoitu =19.3.2007}}</ref> ja kannusti rikkomaan vanhoja perinteitä ja tuomaan yhteiskunnan tabuja esiin. Alettiin puhua Reporadiosta, poliittisesti värittyneestä valtion mediasta. <ref name=reporadio/>

Samalla voimistunut [[vasemmisto]]lainen opiskelijaradikalismi sai jalansijaa Yleisradiossa. Repo antoi runsaasti tilaa nuorille toimittajille ja heidän yhteiskuntakriittisille ohjelmilleen, mikä herätti syytöksiä Yleisradion politisoitumisesta ja toi sille pilkkanimen ”Reporadio”. Yleisradiota myös syytettiin vasemmiston suorasta tukemisesta vuoden 1966 eduskuntavaalien aikana. Yksi Revon uudistuksia oli suoraan pääjohtajan alaisen Erikoistoimituksen perustaminen. Erikoistoimituksen vetäjänä toimi [[Reino Paasilinna]], jonka aloitusohjelma ("Vakuutusasia on sydämenasia") [[1966]] herätti valtavan kohun julkisuudessa.
<ref>{{Verkkoviite| Osoite =http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=613&a=4100| Nimeke =Vakuutusasia on sydämen asia| Julkaisu =elävä arkisto| Julkaisija =Yleisradio| Viitattu =}}{{Vanhentunut linkki|bot=InternetArchiveBot }}</ref>

Edellä mainittujen seikkojen vuoksi Repoa ei valittu pääjohtajaksi enää toiseksi viisivuotiskaudeksi. Hänen tilalleen tuli [[Erkki Raatikainen]], jonka kausi tunnettiin ns. normalisoitumisen kautena.<ref>{{Verkkoviite| Osoite =http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=32&a=436| Nimeke =Puoluetoimistosta pääjohtajaksi Erkki Raatikainen Yleisradionjohtoon| Julkaisu =elävä arkisto| Julkaisija =Yleisradio| Viitattu =| arkisto =https://web.archive.org/web/20110206070957/http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=32&a=436| arkistoitu =6.2.2011}}</ref>

== Musiikki ==
===Klassinen musiikki===
Säveltäjä [[Jean Sibelius|Jean Sibeliuksen]] syntymästä tuli joulukuussa 1965 kuluneeksi sata vuotta. Juhlavuoden merkeissä järjestettiin ensimmäinen [[Jean Sibelius -viulukilpailu]], jonka voitti neuvostoliittolainen 19-vuotias [[Oleg Kagan]].<ref>''Mitä missä milloin 1967'', s. 19.</ref>

Vuonna 1958 kuolleen [[Aarre Merikanto|Aarre Merikannon]] 1920-luvulla säveltämä ooppera ''[[Juha (ooppera)|Juha]]'', joka perustui [[Juhani Aho]]n [[Juha (romaani)|samannimiseen romaaniin]], esitettiin ensimmäisen kerran kokonaisuudessaan vuonna 1963 ja todettiin yksimielisesti säveltäjänsä mestariteokseksi.<ref>Keijo Virtamo (toim.): ''Otavan musiikkitieto'' (2. painos), s. 254. Helsinki: Otava, 1997. {{ISBN|951-1-14518-5}}.</ref>

Taidemusiikin merkkitapauksia olivat ulkomaisten säveltäjien vierailut. Venäläissyntyinen [[Igor Stravinsky]] teki konserttivierailun Helsinkiin syyskuussa 1961<ref>''Mitä missä milloin 1962'', s. 57.</ref> ja ranskalainen [[Olivier Messiaen]] huhtikuussa 1966.<ref>''Mitä missä milloin 1967'', s. 297.</ref> Saksalainen säveltäjä [[Karlheinz Stockhausen]] luennoi [[elektroninen musiikki|elektronisesta musiikista]] Helsingissä kesällä 1961.<ref>''Mitä missä milloin 1962'', s. 304.</ref>

Vain 23-vuotias [[Okko Kamu]] voitti [[Salzburg]]issa [[itävalta|Itävallassa]] syksyllä 1969 järjestetyn kansainvälisen Herbert von Karajan -kapellimestarikilpailun. Kamun voiton arvoa nosti se, että hän oli kapellimestarina itseoppinut.<ref>''Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1971'', s. 66. Helsinki: Otava, 1970.</ref>
[[Tiedosto:Eurovisie Songfestival 1962 te Luxemburg, voor Finland Marion Rung, Bestanddeelnr 913-6605.jpg|pienoiskuva|vasen|upright|Marion Rung edustamassa Suomea vuoden 1962 Eurovision laulukilpailussa kappaleellaan ''Tipi-tii''.]]

===Kevyen musiikin lähtö uudelle vuosikymmenelle===
[[Peter von Bagh]] ja [[Ilpo Hakasalo]] luonnehtivat, että suomalainen kevyen musiikin kenttä oli 1960-luvun aikana sirpaleisempi kuin koskaan ennemmin tai myöhemmin. Listojen huipulla ehti esiintyä hyvin monenlaista musiikkia: laulelma, humppa, rautalanka, Beatles, tango, kansanmusiikki, protestilaulu ja folk.<ref>Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo:'' Iskelmän kultainen kirja'', s. 372. Helsinki: Otava, 1986.</ref>

Kuusikymmentäluvun alussa iskelmätähdistä alettiin muokata aiempaa tietoisemmin nuorison idoleita. Edellisen vuosikymmenen alttoleidien tilalle suosioon nousivat monet kimakkaääniset nuoret naiset, kuten [[Laila Kinnunen]], [[Pirkko Mannola]], [[Rauni Pekkala]] ja [[Marion Rung]]. [[Suomi Eurovision laulukilpailussa|Suomi osallistui Euroviisuihin]] ensimmäistä kertaa vuonna 1961 Laila Kinnusen kappaleella ''[[Valoa ikkunassa]]'', ja seuraavana vuonna Marion Rung edusti Suomea kappaleellaan ''[[Tipi-tii]]''. ''Kertokaa se hänelle'' -kappaleellaan vuonna 1959 suursuosioon noussut [[Mauno Kuusisto]] esitti ja levytti etenkin laulelmia ja operettisävelmiä.<ref>''Mitä missä milloin 1961'', s. 309.</ref>

Ensimmäisen leimallisesti nuorison suosiman laulajan [[Lasse Liemola]]n ura oli 1960-luvulle siirryttäessä jo vähitellen hiipumassa.<ref>Von Bagh & Hakasalo 1986, s. 337.</ref> Ensimmäisiä suomalaisia rocklaulajina profiloituneita, vaikkakaan ei vielä kovin suuriksi tähdiksi nousseita, olivat vuosikymmenen alun [[Rock-Jerry]], [[Timo Jämsen]] ja [[Pekka Loukiala]].<ref>Von Bagh & Hakasalo, s. 376.</ref> Lasse Liemolan manttelinperijäksi tuli vuonna 1963 [[Johnny Liebkind]].<ref>Von Bagh & Hakasalo, s. 416.</ref>

===Humppakuumeesta rautalankavillitykseen===
Vuodet 1960 ja 1961 olivat ensimmäisen ”humppakuumeen” aikaa. Ilmiön nostattaja oli [[Kankkulan kaivolla]] -radiohupailu ja varsinkin sen toinen tekijä [[Antero Alpola]], joka keksi soittaa siinä oman nuoruutensa, 1930-luvun alkuvuosien iskelmiä. Humppakuumeen aallonharjalle pääsi Kankkulan kaivolta alkunsa saanut, [[Kullervo Linna]]n johtama [[Humppa-Veikot]] -yhtye, jonka pääasiallisena laulusolistina oli myös sen viulistina toiminut [[Teijo Joutsela]]. Myös Kankkulan kaivon hahmoihin kuulunut, yleisön suursuosikiksi kohonnut Tippavaaran isäntä ([[Oke Tuuri]]) teki muutaman levytyksen Humppa-Veikkojen kanssa. Levytuottaja [[Harry Orvomaa]] poimi Humppa-Veikot levyttämään [[Scandia]]-yhtiöön ja houkutteli nostalgia-aallon innoittamana myös [[Georg Malmstén]]in tekemään uusia versioita vanhoista kappaleistaan.<ref>Von Bagh & Hakasalo, s. 317.</ref> Scandia haali riveihinsä myös uransa viimeistä nousua 1960-luvun alussa tehneen [[Olavi Virta|Olavi Virran]], joka tekikin muutaman vuoden aikana useita avainlevytyksiään.<ref>Von Bagh & Hakasalo 1986, s. 289.</ref>

[[Italia]]lainen poikasopraano [[Robertino]] saavutti 1960-luvun alussa suurta suosiota myös Suomessa, ja hänen innoittamanaan esiin nousi vuosina 1960 ja 1961 muutamia suomalaisiakin poikasopraanoja, kuten [[Esko Airikka]] ja [[Sakari Hotti]].<ref>''Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1962'', s. 308–310. Helsinki: Otava, 1961.</ref> 1960-luvun alkupuolen suosikkeihin kuuluivat [[Sauvo Puhtila]]n, [[Eino Virtanen (muusikko)|Eino Virtasen]] ja [[Jaakko Salo]]n ideoimat Saukki ja Pikkuoravat, joiden kappaleita olivat esimerkiksi ''Jöröjukka-rock'' ja ''Pikkuoravien kuuraketti''.<ref>Von Bagh & Hakasalo 1986, s. 358.</ref>

Vuosikymmenen alussa muotiin nousi myös [[rautalankamusiikki]]. Tunnettuja rautalankamusiikin yhtyeitä olivat esimerkiksi [[The Sounds]], jonka vuoden 1963 alussa julkaistu vauhdikas twist-rytminen versio Emma-valssista nousi äkkiä myyntilistan kärkeen. Muita rautalankamusiikin listahittejä olivat etenkin [[The Strangers (yhtye)|The Strangers]]&nbsp;-yhtyeen versio venäläisklassikosta ''Kolme kitaraa'', [[The Scaffolds]]in ''Tullallaa twist'' sekä [[The Esquires]]in ''Juokse sinä humma''.

Uuden nuorisomusiikin vallatessa markkinat perinteisen, vielä 1950-luvulla voimissaan olleen [[harmonikka]]musiikin osana oli ajautuminen marginaaliin, ja moni harmonikkamestari joutui työn puutteessa lopettamaan uransa. Taitaville yleismuusikoille [[Matti Viljanen (muusikko)|Matti Viljaselle]], [[Taito Vainio]]lle ja [[Kalevi Nyqvist]]ille riitti silti edelleen töitä sovittajina. Alalla lähes ikoniksi kohonnut [[Viljo Vesterinen]] kuoli vuonna 1961.<ref>Von Bagh & Hakasalo, s. 125.</ref> Erityisesti [[työväenliike|työväenliikkeen]] piirissä vielä 1950-luvulla kukoistaneiden [[kisällilaulu]]jen kohtalona oli 1960-luvulle tultaessa iltamakultturin kuihtumisen myötä lopullinen katoaminen.<ref>Pekka Gronow: ''Kisällilauluja''-levyn esittelyteksti. Helsinki: Scandia-Musiikki 1970.</ref>

===Beatlemania rantautuu Suomeen===
Myöhemmin [[The Beatles]] -tyyliset yhtyeet valloittivat myös Suomen, syrjäyttäen pikkuhiljaa vuosien 1960–1964 rautalankavillityksen. Tunnetuimpia Beatles-versioiden levyttäjiä olivat The Esquires, [[Cay and the Scaffolds]], [[Jormas]] sekä [[The Boys (suomalainen yhtye)|Eero ja Jussi and the Boys]]. Myös moni iskelmälaulaja, kuten [[Danny]], [[Lea Laven]] ja [[Kai Hyttinen]], valitsi Beatlesin hittejä levytysohjelmistoonsa. Beatlesin kappaleita käännettiin ahkerasti suomen kielelle, esimerkkinä Jormaksen ''Rööperiin (Penny Lane)'' (1967), johon [[Juha Vainio]]n teksti toi samanlaista nostalgiaa, jota Beatles kohdisti alkuperäisversiossa [[Liverpool]]in laitakaupungin kasvuympäristölleen. Myös Teijo Joutsela ja Kullervo Linnan Humppa-Veikot kommentoivat beatlemaniaa levyttämällä parodiamielessä humpaksi sovitetut versiot kappaleista ''Hän sinun on (She loves you)'' ja ''Kaikki rakkauteni (All my loving)'' vuonna 1965.<ref>Von Bagh & Hakasalo, 1986, s. 317.</ref>

1960-luvun loppupuolella suosiota sai suomalaisen [[blues]]in ja [[Psykedeelinen rock|psykedeelisen rockin]] pioneeri [[Blues Section]], joka tunnettiin siitä, että yhtye itse sävelsi ja sanoitti omat kappaleensa, toisin kuin valtaosa suomalaisista rockyhtyeistä, jotka tekivät käännöscovereita ulkomaisista lauluista. Uusi blues-psykedeelisvaikutteinen rockmusiikki ei ollut maaseudulla kovinkaan suosittua, vaan se jäi lähinnä isoihin kaupunkeihin, kun ulkomaalaiset vinyylilevyt tulivat Suomeen lähes poikkeuksetta pari kuukautta myöhässä julkaisun jälkeen, toisin kuin Ruotsissa.<ref>{{verkkoviite|osoite=http://pomus.net/kehityslinjat/1960-1969|nimeke=1960-1969|julkaisu=Pomus|julkaisija=Vesa Kurkela|viitattu=18.10.2018}}</ref>

Esimerkkejä 1960-luvulla debytoineista pitkän linjan suomalaisista artisteista ovat [[Katri Helena]], [[Danny]], [[Hector]], [[Paula Koivuniemi]], [[Kirka]] ja [[Tapani Kansa]]. Katri Helenan läpimurtokappale oli ''Puhelinlangat laulaa'' (1964), Dannyn ''Kauan'' (1965), Hectorin ''Palkkasoturi'' (1966), Paula Koivuniemen ''Perhonen'' (1966), Kirkan ''Hetki lyö'' (1967) ja Tapani Kansan ''Delilah'' (1968).

===Tangobuumin ajat===
Myös [[tango]]a levytettiin paljon ja sen pääkohderyhmänä oli maaseudulla asuva väki. Tangobuumi oli kiihkeimmillään samaan aikaan rautalankabuumin kanssa, ja tangosta tuli jopa oma kulttuurinsa. ''[[Mitä missä milloin]]'' -vuosikirjassa luonnehdittiin vuosien 1963–1964 tilannetta: ”Tango on vuosikymmeniä ollut suosiossa maassamme, mutta viime aikoina sen osakseen saama innostus on eräillä seuduilla ollut miltei [[hysteria|hysteeristä]].”<ref>''Mitä missä milloin 1965'', s. 321.</ref> Annikki Tähti muisteli parikymmentä vuotta myöhemmin: ”Muusikkokunnassa kiersi sellainen herja, että esimerkiksi Pohjanmaalle ei tarvitse mennä esiintymäänkään, jos ei ole vähintään 46 laulettua tangoa ohjelmistossa.”<ref>Von Bagh & Hakasalo, 1986, s. 367.</ref>

1960-luvulla tangoa levyttivät muun muassa [[Annikki Tähti]], [[Eino Grön]], [[Reijo Taipale]], [[Veikko Tuomi]] sekä [[Olavi Virta]], joista viimeksi mainitun ura oli jo sairastumisen ja alkoholismin takia lopuillaan. Suurimpia tangohittejä olivat muun muassa Veikko Tuomen laulama ''Musta ruusu'' sekä Reijo Taipaleen levyttämä ''Satumaa'', joka nosti tekijänsä [[Unto Mononen|Unto Monosen]] suomalaisten tangosäveltäjien eturiviin. Romaninuorukaiset [[Taisto Tammi]] ja [[Markus Allan]] aloittivat mustalaislaulajien menestystien suomalaisessa iskelmämusiikissa.

Tangokuume synnytti myös tangoparodioita. Vuonna 1964 [[Kari Kuuva]] kirjoitti ja esitti ''Tango Pelargonian'' tarkoituksenaan panna halvalla yleensä synkkäilmeisiä suomalaisia tangoja. Vitsiltä putosi kuitenkin pohja, kun yleisö otti tämänkin kappaleen tosissaan, ja Kuuva sai todeta, että tango oli suomalaisille oikeasti vakava asia.<ref>Kalervo Kärki: ''Sydämeni sävel: Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa'', s. 563. Helsinki: Mediapinta, 2015.</ref> [[Martti Innanen]] jatkoi samaa linjaa vuonna 1967 omalla kappaleellaan ''Elsa, kohtalon lapsi''.<ref>Von Bagh & Hakasalo, s. 382.</ref>

===Rakennemuutos ja radikalismi tuovat protestilaulajat===
[[Tiedosto:Irwin-Goodman-1966.jpg|pienoiskuva|upright|vasen|Irwin Goodman vuonna 1966.]]
Radikalismin ja yhteiskunnallisen rakennemuutoksen leimaama vuosikymmen, jolloin perinteiset arvot kumottiin tai ainakin kyseenalaistettiin, muistetaan myös protestilaulajistaan. [[Jukka Kuoppamäki]] ja [[Fredi]] esiintyivät hetken aikaa protestilaulajina ennen siirtymistään iskelmien pariin.<ref>Von Bagh & Hakasalo, 1986, s. 387.</ref> Protestilaulun [[populismi|populistista]] siipeä edustaneen [[Irwin Goodman]]in lauluissa muun muassa arvosteltiin poliitikkoja, verotusta ja vanhoillisia suomalaisia asenteita sekä kuvailtiin alkoholinkäyttöä. Jotkin hänen kappaleistaan olivat jopa radionsoittokiellossa. Irwinin tunnettuja kappaleita ovat muun muassa ''[[Työmiehen lauantai]]'' (1965), ''[[Ei tippa tapa]]'' (1966) ja ''[[Ryysyranta (kappale)|Ryysyranta]]'' (1967).<ref>Von Bagh & Hakasalo, s. 404–406.</ref> [[M. A. Numminen]] taas levytti sukupuolivalistuslauluja sekä pyrki usein tietoisesti ärsyttämään ihmisiä esimerkiksi tulkitsemalla [[Franz Schubert]]in liedejä omalla lauluäänellään. Laulujen sanoitus tuli vapaamielisemmäksi, muun muassa kirosanojen käyttö lauluissa yleistyi. Kuitenkin vasta vuonna 1976 Irwin Goodman julisti laulussaan suoraan "[[Haistakaa paska koko valtiovalta]]". [[Simo Salminen]] ja [[Spede Pasanen]] kärjistivät protestilaulun pelleilyksi ''Rotestilaulullaan'' vuonna 1966.<ref>Von Bagh & Hakasalo, s. 384.</ref>

===Folk ja kansanmusiikki===
Maailmanlaajuinen [[folkmusiikki|folkmusiikin]] aalto vaikutti myös Suomessa lyhyehkön aikaa 1960-luvun loppupuolella. Keskeisenä vaikutteiden antajana suomalaisille muusikoille oli kanadalainen [[Buffy Sainte-Marie]]. Tunnettuja suomalaisia folkmusiikin esittäjiä olivat yhtyeistä [[Finntrio]] ja [[Hootenanny Trio]], laulajista [[Anki Lindqvist]] ja [[Päivi Paunu]]. [[Heli Keinonen]] saavutti yllättävää, joskin pian ohimenevää menestystä levyttämällä itäkarjalaisia kansanlauluja.<ref>von Bagh & Hakasalo, 1986, s. 384.</ref> [[Kaustisen kansanmusiikkijuhlat]] järjestettiin ensimmäisen kerran kesällä 1968, ja vuotta myöhemmin tapahtuma keräsi [[Kaustinen|Kaustiselle]] jo liki 30&nbsp;000 kansanmusiikin ystävää. Juhlien päätähdeksi nousi Kaustisen purppuripelimannien johtaja [[Konsta Jylhä]], jonka sävellyksistä tehtiin lukuisia levytyksiä.<ref>''Mitä missä milloin 1970'', s. 307.</ref>

===Myös vanhat tekijät mukana kuvassa===
Humppakuumeen myötä 1960-luvun alussa [[Martti Jäppilä]] kokosi perinteikkään [[Dallapé]]-orkesterin uudelleen, ja laulusolistiksi tuli vanha konkari [[A. Aimo]]. Aimon jouduttua terveyssyistä jättämään paikkansa Dallapén solisteina toimivat [[Ossi Lehtinen]], [[Mikko Järvinen (laulaja)|Mikko Järvinen]] ja vuodesta 1968 [[Kalevi Korpi]].<ref>Marko Tikka ja Toivo Tamminen: ''Dallapé – suomijatsin legenda'', s. 230–231. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011.</ref> Suurimman kaupallisen menestyksensä orkesteri saavutti säestäessään Martti Jäppilän vuonna 1964 perustamaa [[Aikamiehet]]-kuoroa Jäppilän valssin ''[[Iltatuulen viesti]]'' levytyksessä. Jäppilän kuoltua vuonna 1967 uudeksi Dallapén johtajaksi tuli [[Eero Lauresalo]].<ref>Tikka & Tamminen, s. 250.</ref>

Viimeisiin aikoihinsa saakka intensiivisesti työskennelleen [[Reino Helismaa]]n kuolema vuonna 1965 oli suomalaiselle viihteelle suuri menetys. Vajaassa 20 vuodessa hän oli ehtinyt luoda valtavan tuotannon: noin 5&nbsp;000 iskelmätekstiä, yli sata radiohupailua, 32 elokuvakäsikirjoitusta, kahdeksan näytelmää ja kymmenen [[revyy]]tä. Suurimman osan tästä ajasta hän oli toiminut yhteistyössä säveltäjä [[Toivo Kärki|Toivo Kärjen]] kanssa. Helismaan poismeno merkitsi kokonaisen aikakauden päättymistä, vaikka monet hänen ikätoverinsa ja ystävänsä – muiden muassa [[Tapio Rautavaara]], [[Esa Pakarinen]] ja [[Kauko Käyhkö]] – jatkoivat kukin uraansa vielä kauan. Helismaa oli ollut ikäpolvensa keskeinen henkinen suunnannäyttäjä, sotien jälkeen aloittaneista viihteentekijöistä hän lähti ensimmäisenä, ja muiden oli siitä eteenpäin tultava toimeen uusin eväin.<ref>Von Bagh & Hakasalo, 1986, s. 200–208.</ref> Helismaan kuoltua hänen paikkansa Toivo Kärjen ”hovisanoittajana” otti Juha Vainio, joka sai muutaman vuoden kuluttua rinnalleen [[Vexi Salmi|Vexi Salmen]].<ref>Von Bagh & Hakasalo 1986, s. 471.</ref>

Vuonna 1969 [[Pauli Räsänen]] ja [[Veikko Lavi]] tekivät kumpikin pitkän hiljaiselon jälkeen näyttävän paluun viihteen pariin. Lavi sävelsi, sanoitti ja levytti keskioluen vapauttamista kommentoineen rallin ''Kaljahanat aukes'', ja Räsänen puolestaan sai hitin jo vanhasta, mutta siihen saakka levyttämättömästä ''Kotkan ruususta''.<ref>Von Bagh & Hakasalo, s. 270.</ref>

===Tanssilavakulttuurin muutos===
[[Lavatanssi]]en järjestäjinä olivat olleet vanhastaan erilaiset aatteelliset yhdistykset, kuten urheilu- ja nuorisoseurat, jotka keräsivät siten varoja omaan toimintaansa. Perinteinen talkoohenkinen lavatanssikulttuuri oli voimissaan vielä 1960-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Vuosikymmenen lopulla kehitys alkoi kulkea kohti suurempia, kaupallisesti johdettuja viihdekeskuksia, ja sen myötä varsinkin maaseudun pienet [[tanssilava]]t joutuivat vaikeuksiin. Yleisön houkuttelemiseksi tarvittiin Dannyn, Tapani Kansan tai Irwin Goodmanin tasoisia suursuosikkeja, mutta nämäkään eivät aina riittäneet. Kehityksen suunnan havainneet musiikkialan liikemiehet hankkivat tanssipaikkoja omistukseensa, ja ohjelmatoimistot alkoivat välittää esiintyjiä niihin.<ref>''Mitä missä milloin 1970'', s. 308.</ref> Tunnetuimpia alan yrittäjiä oli tamperelainen [[Tauno Suojanen|Tauno ”Tappi” Suojanen]], joka perusti Kyröskosken suurlavan ja Viihdeohjelma Oy -ohjelmatoimiston.<ref>{{Verkkoviite | osoite=https://www.is.fi/viihde/art-2000008562542.html | Nimeke=Yle: Hurjista tempauksistaan tunnettu Tauno ”Tappi” Suojanen on kuollut | Tekijä=Tani, Iida | Julkaisija=Ilta-Sanomat | Ajankohta=24.1.2022 }}</ref> Viihdealan kaupallistuminen houkutteli alalle myös runsaasti epärehellisiä liikemiehiä, jotka pyrkivät kiertämään silloin vielä voimassa olleen [[huvivero]]n.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=https://seura.fi/asiat/tutkivat/keikka-ja-levytulot-eivat-paatyneet-artistien-taskuihin-nain-takavuosien-tahtia-vedatettiin/ | Nimeke=Seura selvitti: Keikka- ja levytulot eivät päätyneet artistien taskuihin – näin takavuosien tähtiä vedätettiin | tekijä=Ranta, Anastasia | Julkaisija=Seura | Ajankohta=5.9.2021 }}</ref>

===Jazz===
[[Jazz]] eli omaa elämäänsä populaarimusiikin varjossa. [[Pori]]n [[Kirjurinluoto|Kirjurinluodolla]] järjestettiin kesällä 1966 ensimmäinen [[Pori Jazz]] -festivaali, joka nousi nopeasti Suomen huomattavimmaksi alan tapahtumaksi. Alusta lähtien esiintyjiä oli kotimaan lisäksi useista muista maista.<ref>''Mitä missä milloin 1968'', s. 301.</ref> Koska jazzin harrastajien joukko oli melko suppea, suomalaiset muusikot eivät pystyneet soittamaan jazzia ammattimaisesti, vaan he ansaitsivat toimeentulonsa joko soittamalla tanssiorkestereissa tai toimimalla kokonaan muilla aloilla. Huomattavimpia jazzmuusikoita olivat saksofonistit [[Gusse Rössi]], [[Seppo Paakkunainen]] (”Paroni”) ja [[Eero Koivistoinen]], pianistit [[Esa Katajavuori]] ja [[Heikki Sarmanto]] sekä rumpalit [[Matti Oiling]] ja [[Edward Vesala]].<ref>''Mitä missä milloin 1970'', s. 309.</ref> Jazzin merkkitapauksia oli laulaja [[Ella Fitzgerald]]in ja pianisti [[Oscar Peterson]]in vierailu Helsingin jazzklubilla huhtikuussa 1963.<ref>''Mitä missä milloin 1964'', s. 31.</ref>

== Elokuva ==
[[Tiedosto:Maunu Kurkvaara.jpg|pienoiskuva|upright|Maunu Kurkvaara.]]
[[Tiedosto:Jaakko-Pakkasvirta-1969.jpg|pienoiskuva|upright|Jaakko Pakkasvirta.]]
Kuusikymmentäluku oli dramaattinen murroskausi suomalaisen elokuvan historiassa. Vuosina 1963–1965 Suomessa oli [[Näyttelijälakko 1963–1965|näyttelijälakko]], jonka myötä perinteinen studioelokuva tuli tiensä päähän. Samaan aikaan otettiin uuden aallon ensiaskeleet, ja ohjaajakaarti muuttui radikaalisti. Samalla kun televisio yleistyi vauhdilla, elokuvateattereissa käynti väheni 1960-luvulla sillä seurauksella että liki puolet niistä sulki ovensa. [[Suomen elokuvasäätiö]] perustettiin vuonna 1969.

=== Kriisin vuodet ===
Suomalainen [[elokuva]] oli 1960-luvun alussa kriisissä, mutta studioiden tuotanto oli edelleen korkealla. Nopeasti yleistyvä televisio toi vaikeuksia elokuvateollisuudelle. Vuosikymmenen alun elokuvia ovat muun muassa iskelmäkavalkadit, kuten [[Ville Salminen|Ville Salmisen]] ''[[Toivelauluja (elokuva)|Toivelauluja]]'' (1961) ja aiempaa rohkeammat rikos- ja seksuaalisävytteiset elokuvat, esimerkiksi [[Toivo Särkkä|Toivo Särkän]] ''[[Kuu on vaarallinen]]'' (1961) ja [[Åke Lindman]]in ''[[Jengi (elokuva)|Jengi]]'' (1963). Myös edellisen vuosikymmenen [[rillumarei]]-perinnettä jatkettiin muun muassa kolmella [[Eemeli (koomikko)|koomikko Eemeli]]n varaan rakennetulla filmillä, joista ensimmäinen oli [[Ville Salminen|Ville Salmisen]] ''[[Oho, sanoi Eemeli]]'' (SF, 1960). 1960-luvun alun studiotuotanto jätti kuitenkin kylmäksi niin yleisön kuin edellisen vuosikymmenen elokuvakerhoissa ja elokuva-arkistonäytöksissä varttuneen nuoren kriitikkopolven.

Åke Lindman debytoi ohjaajana vuonna 1961 elokuvallaan ''[[Kertokaa se hänelle...]]'', Mikko Niskanen taas vuonna 1962 elokuvallaan ''[[Pojat (elokuva)|Pojat]]''. Vuosikymmen muistetaan myös ''[[Komisario Palmu]]'' -elokuvistaan, joita ilmestyi kaikkiaan neljä.

[[Valtion elokuvapalkinto]] perustettiin vuonna 1961. Ensimmäisenä vuonna palkittiin perinteisen laatutuotannon viimeisiä kukintoja, [[Ritva Arvelo]]n ''[[Kultainen vasikka (elokuva)|Kultainen vasikka]]'' ja [[Jack Witikka|Jack Witikan]] ''[[Pikku Pietarin piha (vuoden 1961 elokuva)|Pikku Pietarin piha]]''. Jatkossa palkinto kuitenkin edisti nimenomaan uuden tekijä- ja tuottajapolven esiintuloa.

Alkuvuodesta 1963 kesään 1965 Suomessa oli [[Näyttelijälakko 1963–1965|näyttelijälakko]], jossa [[Suomen Näyttelijäliitto]] kielsi jäseniään tekemästä uusia elokuvasopimuksia. Lopullisesti suomalaisen elokuvan studiokauden katsotaan päättyneen vuonna 1965, kun [[Suomen Filmiteollisuus|Oy Suomen Filmiteollisuus]] hakeutui konkurssiin. Lakon aikana elokuvia syntyi vain vähän, muun muassa [[Risto Jarva]]n ja [[Jaakko Pakkasvirta|Jaakko Pakkasvirran]] ohjaajauran aloittanut ensimmäinen Spede-elokuva ''[[X-Paroni]]'' (1964). Studioelokuvan tilalle tulivat monipuolisemmat ilmaisukeinot: ohjaajakaartin eturiviin nousivat ”uuden aallon” [[auteur]]-tyyliset ohjaajat, Jarvan ja Pakkasvirran lisäksi muun muassa [[Erkko Kivikoski]], [[Maunu Kurkvaara]] ja [[Eino Ruutsalo]]. Studiokuvausten ja kirjallisten aiheiden sijasta alettiin hajaantua pienten kuvausryhmien kanssa keskelle nykyhetken kysymyksiä.

Elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja [[Aarne Tarkas|Aarne Tarkaksen]] urotyö jäi historiaan: vuosina 1960–1966 hän ohjasi vielä lähes 20 elokuvaa, muun muassa ''[[Oksat pois...]]'' (1961) ja viimeisenä ''[[Johan nyt on markkinat]]'' (1966). Myös muun muassa [[Erik Blomberg]], [[Veikko Itkonen]], [[Armand Lohikoski]] ja [[Toivo Särkkä]] tekivät viimeiset ohjauksensa.

Maunu Kurkvaaraa ja Eino Ruutsaloa voidaan pitää modernin elokuvaestetiikan ja uuden tuotantomallin uranuurtajina. Kurkvaaralta muistetaan hänen intiimit aikalaisdraamansa, kuten ''[[Rakas...]]'' (1961), ''[[Yksityisalue]]'' (1962) ja ''[[Meren juhlat]]'' (1963) sekä ajankohtaisiin ongelmiin tarttuneet reportaasielokuvat, kuten ''[[Autotytöt]]'' (1960) ja ''[[Raportti eli balladi laivatytöistä]]'' (1964). Ruutsalo edusti ajan oloissa rajuimmin kokeellista ja tarinaelokuvan kaavoista irtautuvaa estetiikkaa; hänen elokuviaan ovat muun muassa ''[[Hetkiä yössä]]'' (1961) ja ''[[Laituri (elokuva)|Laituri]]'' (1965).

=== Vuosikymmenen tilinpäätös ===
Elokuvan kriisin katsotaan päättyneen vuonna 1966, kun [[Mikko Niskanen]] ohjasi kohuelokuvan ''[[Käpy selän alla]]'', josta tuli suurmenestys. Niskanen rikkoi monia [[tabu]]ja, muun muassa [[seksi]]ä ei ollut aiemmin kuvattu yhtä näyttävästi suomalaisessa elokuvassa. Toinen modernin elokuvan ensimmäinen menestys oli Risto Jarvan ''[[Työmiehen päiväkirja]]'' (1967), joka yhdisti fiktiota ja dokumenttia sukeltaen luokkayhteiskuntaan ja Suomen historian kipupisteisiin. Jarvan elokuvaa voidaan pitää myös lähtölaukauksena kotimaisen elokuvan osallistuvaan kauteen, jota jatkoivat seuraavat Jaakko Pakkasvirran oma ohjausdebyytti, lähiökuvaus ''[[Vihreä leski]]'' (1968) ja Jarvan tulevaisuuteen sijoittunut yhteiskunta-analyysi ''[[Ruusujen aika]]'' (1969).

Rohkeita aihevalintoja nähtiin myös muun muassa Erkko Kivikosken tunnetuimmassa, poliittisia jakolinjoja käsittelevässä elokuvassa ''[[Kesyttömät veljekset]]'' (1969) sekä [[Jörn Donner]]in ohjaamissa, seksuaalista vapautumista käsittelevissä elokuvissa, kuten ''[[Sixtynine 69]]'' (1969). Donner oli ajan oloissa poikkeuksellinen kansainvälinen tekijä, joka aloitti ohjaajanuransa Ruotsissa elokuvalla ''[[Syyskuinen sunnuntai]]'' (''En söndag i september'', 1963).

Oman tiensä vuosikymmenen tuottajista valitsi radiosta ja televisiosta tuttu koomikko [[Spede Pasanen]], jolta muistetaan esimerkiksi 
[[Jukka Virtanen|Jukka Virtasen]] ohjaama elokuva ''[[Pähkähullu Suomi]]'' (1967). Spede-elokuvia teki vakioryhmä, johon kuuluivat Pasasen ohella ohjaajina ja käsikirjoittajina [[Ere Kokkonen]] ja Jukka Virtanen, näyttelijöinä muiden muassa [[Vesa-Matti Loiri]] ja [[Simo Salminen]] sekä säveltäjänä [[Jaakko Salo]].

Vuosikymmenen katsotuin elokuva on kuitenkin [[Edvin Laine]]en ''[[Täällä Pohjantähden alla (vuoden 1968 elokuva)|Täällä Pohjantähden alla]]'' (1968), joka käsittelee elämää Suomen maaseudulla 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Elokuva on yhä kaikkien aikojen kolmanneksi katsotuin suomalainen elokuva hieman yli miljoonalla katsojallaan.<ref>{{verkkoviite|osoite=https://www.elonet.fi/fi/kansallisfilmografia/suomalaisen-elokuvan-vuosikymmenet/1960-1969|nimeke=Suomalainen elokuvatuotanto 1960–1969|julkaisu=Elonet|viitattu=19.10.2018}}</ref>

== Urheilu ==
[[Tiedosto:EeroMantyranta-Innsbruck1964.jpg|pienoiskuva|[[Eero Mäntyranta]] [[Talviolympialaiset 1964|vuoden 1964 talviolympialaisissa]].]]
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa [[Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 1965|vuonna 1965]]; ne pidettiin tuolloin Tampereella. [[Suomen jääkiekkomaajoukkue]] voitti ensimmäisen EM-mitalinsa 1962 (hopeaa). Vuosikymmenen tunnetuimpia suomalaisia jääkiekkoilijoita olivat muun muassa [[Raimo Kilpiö]], [[Jorma Peltonen]], [[Heino Pulli]], [[Matti Keinonen]], [[Juhani Wahlsten]], [[Urpo Ylönen]], [[Kalevi Numminen]] ja [[Jarmo Wasama]], joista viimeisenä mainitun lupaava urheilu-ura katkesi hänen kuoltuaan auto-onnettomuudessa vain 22-vuotiaana.

Vuosikymmenen talviolympialaisissa suomalaiset saivat useita kultamitaleja maastohiihdossa. 1960-luvun menestynein suomalainen hiihtäjä lienee kolme olympiakultamitalia ja kaksi MM-kultamitalia voittanut [[Eero Mäntyranta]], muita olympiavoittajia ovat muun muassa [[Kalevi Hämäläinen]] ja [[Väinö Huhtala]]. [[Veikko Kankkonen]] voitti yhden olympiakullan mäkihypyssä ja [[Kaija Mustonen]] pikaluistelussa.

Kesäolympialaisissa kultaa ovat voittaneet telinevoimistelija [[Eugen Ekman]], keihäänheittäjä [[Pauli Nevala]], ampujat [[Pentti Linnosvuo]] ja [[Väinö Markkanen]] sekä painonnostaja [[Kaarlo Kangasniemi]]. Vuosikymmenen urheilijoista muistetaan myös [[Pentti Nikula]], joka hyppäsi [[Seiväshyppy|seiväshypyn]] maailmanennätyksen [[Kauhava]]lla kesäkuussa 1962, sekä [[Olli Mäki]], josta tuli [[nyrkkeily|ammattinyrkkeilyn]] kevyen sarjan Euroopan-mestari 1964.

1960-luvun menestyneimpiä suomalaisia moottoriurheilijoita on ainakin [[Timo Mäkinen (ralliautoilija)|Timo Mäkinen]], joka voitti [[Jyväskylän suurajot]] vuosina 1965, 1966 ja 1967. Myös [[Simo Lampinen]] ja [[Hannu Mikkola]] menestyivät rallissa. [[Eläintarhanajot]] lopetettiin toukokuussa 1963 siellä tapahtuneen vakavan onnettomuuden takia. Eläintarhanajoissa useana vuonna menestyneen kilpa-autoilijan [[Curt Lincoln]]in johdolla rakennettiin [[valtatie 3]]:n varteen silloiseen [[Helsingin maalaiskunta]]an [[Keimolan moottoristadion]], jolla toiminta alkoi kesäkuussa 1966.<ref>Heikki Siltala, Martti Alkio ja Jari Debner: ''Keimola – moottoristadion joka melkein katosi'', takakansiteksti. Helsinki: Alfamer Oy, 1999.</ref>

==Vapaa-aika==
Elintason nousun ja varsinkin naisten työssäkäynnin yleistymisen ansiosta 1960-lukua voidaan luonnehtia modernin suomalaisen kulutusyhteiskunnan läpimurron vuosikymmeneksi. Televisioita ostettiin paljon, ja niiden yleistyttyä vauhdilla television katselusta tuli sosiaalinen ajanviete. Koko perhe katsoi usein televisiota yhdessä, ja naapureitakin kutsuttiin television ääreen. Urheilu- ja ulkoiluharrastukset, lukeminen, matkailu sekä erilaiset kulttuuripalvelut musiikista teatteriin kilpailivat enenevissä määrin lisääntyvästä vapaa-ajasta.<ref name=kulutustutkimus>{{verkkoviite|osoite=http://www.kulutustutkimus.net/nyt/wp-content/uploads/2008/11/kts2008heinonen.pdf|nimeke=MUUTOKSIA SUOMALAISTEN VAPAA-AJAN VIETOSSA - kotisohvalla, yhteisöissä ja matkailuelämyksissä|tekijä=Visa Heinonen|julkaisu=Kulutustutkimus|viitattu=19.10.2018}}</ref>

Myös [[matkailu]] alkoi lisääntyä. Matkatoimistoja perustettiin nopeaan tahtiin: [[Aurinkomatkat]] perustettiin 1963, Vingresor eli nykyinen [[TUI (yhtiö)|TUI]] 1964, [[Keihäsmatkat]] 1965 ja [[Tjäreborg]] 1966. Erityisesti seuramatkailu ja rantalomailu kasvattivat suosiotaan. Vuonna 1962 lennettiin ensimmäiset suorat lennot Helsingistä [[Mallorca]]lle, [[Rodos|Rodokselle]] ja [[Rimini]]lle. Keihäsmatkojen perustaja ja toimitusjohtaja [[Kalevi Keihänen]] muistetaan taitavasti julkisuutta hyväkseen käyttäneenä henkilönä.<ref>{{verkkoviite|osoite=https://www.tui.fi/inspiration/1960-luku-suomen-matkailun-historia/|nimeke=1960-luku – Suomen matkailun historia|julkaisu=TUI|viitattu=19.10.2018}}</ref>

Suomen matkailutase oli 1960-luvulla jatkuvasti alijäämäinen, mikä merkitsi, että suomalaisten matkailu ulkomaille vei Suomesta valuuttaa enemmän kuin ulkomaiset matkailijat toivat sitä Suomeen. Markan devalvaatio vuonna 1967 käänsi osittain matkailija- ja valuuttavirtoja Suomeen päin. Tämän jälkeen matkailua Suomessa leimasi kasvuoptimismi, jota kesti [[vuoden 1973 öljykriisi]]in saakka. Matkailutaseen kääntäminen negatiivisesta positiiviseksi muodostui kestotavoitteeksi.<ref>Kimmo Levä (toim.): ''Tietä perille'' (Mobilia-vuosikirja 1994), s. 62–63. Kangasala: Vehoniemen automuseosäätiö, 1994.</ref>

Leirintämatkailu – aikansa kielellä camping – kukoisti 1960-luvulla. [[Leirintäalue]]iden määrä Suomessa oli huipussaan vuonna 1968, jolloin niitä oli 391. Ensimmäisiä yksittäisiä [[asuntovaunu]]ja ja [[matkailuauto|-autoja]] oli tehty Suomessa tai tuotu maahan jo 1950-luvulla, ja 1960-luvun aikana alettiin valmistaa sarjatuotantona muiden muassa [[Solifer]]- ja [[OM-asuntovaunu|OM]]-asuntovaunuja. Vuonna 1964, jolloin joukko asuntovaunuharrastajia perusti [[SF-Caravan]] -yhdistyksen, asuntovaunuja oli rekisterissä 64 kappaletta. Automatkailun suosion kasvu näkyi myös teiden varsilla [[huoltoasema|huoltoasemien]] määrän lisääntymisenä ja oheispalvelujen kohentumisena. Esimerkiksi vuonna 1960 [[Shell]]-huoltoasemia oli Suomessa 289 ja vuonna 1969 jo 521. Huoltoasemien osaksi vakiintuivat [[kahvio]]t, ja pääteiden varsille tehtiin levähdysalueita, joilla oli usein kahvia, virvokkeita ja jäätelöä myyviä [[kioski|kioskeja]].<ref>Levä (toim.), 1994, s. 61–62.</ref>

==Muoti==
[[Tiedosto:Woman in a red miniskirt and green cardigan crop.jpg|pienoiskuva|upright|left|Minihame tuli muotiin 1960-luvulla.]]
1960-luvun naisten muotiin kuuluivat olennaisena osana muhkeat, naiselliset kampaukset. [[Minihame]] kehitettiin vuonna 1966 ja se levisi nopeasti myös Suomeen. Sitä on pidetty jopa naisten vapautumisen symbolina. [[Kajal]]-meikkikynillä piirrettiin kauneuspilkkuja iholle.

Edellisellä vuosikymmenellä Suomeen rantautuneiden [[Farmarihousut|farkkujen]] käyttö yleistyi entisestään niin miehillä kuin naisilla. Siinä missä aikuiset suosivat hiusten tupeerausta, kiharaa [[permanentti]]a ja [[Peruukki|peruukkeja]], nuorison hiukset usein liehuivat runsaina ja vapaina. [[Hippiliike]] rantautui Suomeen vuosikymmenen jälkipuoliskolla, ja siihen kuuluivat etenkin leveälahkeiset housut, liehuvat mekot naisilla, usein etnohenkisesti värikkäät vaatteet, huivit, hiuspannat sekä pitkähköt hiukset molemmilla sukupuolilla.<ref>{{verkkoviite|osoite=http://jiipeenetti.fi/jutut/322-suomi-100-vuotta/2374-satavuotias-suomi-1960-luku-nuorisokulttuurin-syntyminen|nimeke=Satavuotias Suomi – 1960-luku: Nuorisokulttuurin syntyminen|viitattu=13.3.2019|arkisto=https://web.archive.org/web/20210306052734/http://jiipeenetti.fi/jutut/322-suomi-100-vuotta/2374-satavuotias-suomi-1960-luku-nuorisokulttuurin-syntyminen|arkistoitu=6.3.2021}}</ref>

[[Marimekko]] nousi maailmanlaajuisesti otsikoihin ensimmäisen kerran vuonna 1960, kun [[Yhdysvaltojen ensimmäinen nainen]], tyylistään tunnettu [[Jacqueline Kennedy]], ihastui merkin mekkoihin.<ref>{{verkkoviite|osoite=https://www.mtv.fi/lifestyle/tyyli/artikkeli/minihame-ja-kokohaalari-katso-kuinka-sinun-syntymavuosikymmenellasi-pukeuduttiin/5829144#gs.cfo2ezs|nimeke=Minihame ja kokohaalari? Katso, kuinka sinun syntymävuosikymmenelläsi pukeuduttiin!|julkaisu=MTV 12.4.2016|viitattu=16.10.2018|arkisto=https://web.archive.org/web/20181017005701/https://www.mtv.fi/lifestyle/tyyli/artikkeli/minihame-ja-kokohaalari-katso-kuinka-sinun-syntymavuosikymmenellasi-pukeuduttiin/5829144#gs.cfo2ezs|arkistoitu=17.10.2018}}</ref>

==Ruoka ja juoma==
[[Tiedosto:Keskiolut kauppoihin.jpg|thumb|Keskioluen myynti ruokakaupoissa sallittiin vuonna 1969.]]
Hallan ja kadon aiheuttaman ruokapulan kanssa kamppailu oli jäänyt historiaan. Suosituimpia ruokia 1960-luvulla olivat muun muassa [[jauheliha]]- ja [[makkara]]ruoat, [[Maksa ruokana|maksaruoat]], [[keitto]]- ja [[Laatikkoruoka|laatikkoruoat]] sekä [[valkokastike]].<ref>{{verkkoviite|osoite=https://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/hyva-tavaton-ruoka-ja-tapakulttuuri/nykypaiva-rakentuu-historian-paalle/suosituimpia-ruokia-eri-vuosikymmenilta|nimeke=Suosituimpia ruokia eri vuosikymmeniltä|julkaisu=Ruokatieto|viitattu=19.10.2018}}</ref> Aamiaisella nautittiin vielä usein [[pulla]]a. Suomeen tuli uusia elintarvikkeita, muun muassa [[jogurtti]], [[maitorahka]], [[broileri]] ja [[ketsuppi]]. Vihannesten ja hedelmien kulutus alkoi nousta, kun tuoreiden ja pakastevihannesten tarjonta lisääntyi ja samalla niitä alettiin valistaa terveellisinä. Samalla myös lihan kulutus nousi jyrkästi, mutta esimerkiksi maidon ja rukiin kulutus oli kääntynyt laskuun. Leipää leivottiin usein kotona.<ref name=kulmala>{{verkkoviite|osoite=https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/16317/Kulmala%20Tiina.pdf|nimeke=Suomalaisten ruokatottumukset 1950-luvulta nykypäivään|julkaisu=Tampereen ammattikorkeakoulu|tekijä=Tiina Kulmala|vuosi=2010|viitattu=19.10.2018}}</ref>

[[Jääkaappi|Jääkaapit]] yleistyivät nopeasti. Vuonna 1964 suomalaiset kotitaloudet omistivat 578 000 jääkaappia ja 4 000 pakastinta. Useissa maalaistaloissa ei vielä ollut jääkaappia, mutta [[pakastin]] sen sijaan hankittiin nopeasti sen tultua markkinoille, jotta isot määrät teurastuslihaa ja oman puutarhan satoa saatiin hyvään säilöön. Maaseudulla nimittäin omavaraisuus kukoisti vielä vahvana.<ref>{{verkkoviite|osoite=https://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/hyva-tavaton-ruoka-ja-tapakulttuuri/nykypaiva-rakentuu-historian-paalle/keittion-koneellistuminen-1900-luvulla|nimeke=Keittiön koneellistuminen 1900-luvulla|julkaisu=Ruokatieto|viitattu=19.10.2018}}</ref>

Ensimmäiset [[pizzeria]]t perustettiin Suomeen 1960-luvulla. Ravintoloissa käyminen oli vielä harvinaista, ja tiukka alkoholilaki jarrutti ravintolakulttuurin kehitystä. [[Keskiolut]] vapautettiin vuoden 1969 alussa, minkä jälkeen anniskeluravintoloiden määrä alkoi lisääntyä maaseudullakin. Alun perin uskottiin, että keskioluen vapautuminen saisi suomalaiset juomaan miedompia juomia ja vähentämään [[Alkoholijuomien käyttö|alkoholinkulutusta]], mutta se saattoikin alkoholinkulutuksen ja samalla alkoholiperäiset terveyshaitat jyrkkään nousuun.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/keskioluen-vapauttaminen-muutti-suomea-rajusti-katso-nostalgiset-kuvat/1882190#gs.b6t5tn|nimeke=Keskioluen vapauttaminen muutti Suomea rajusti - katso nostalgiset kuvat|julkaisu=MTV Uutiset|ajankohta=7.3.2012|viitattu=22.10.2019}}</ref> Tiedot [[alkoholismi]]n vaaroista olivat laajalti vielä hämärän peitossa. Viina oli edelleen kortilla, lopullisesti [[Viinakortti|viinakorteista]] luovuttiin vuoden 1970 lopussa.<ref>Suomi silloin kerran, s. 246 ja 247</ref> 1960-luvulta alkaen myös naiset ja nuoret alkoivat enenevissä määrin juoda alkoholia, kun taas aiemmin suomalaisten alkoholinkulutus oli ollut lähes kokonaan miesten varassa.<ref>{{Verkkoviite|Osoite=https://paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/alkoholi/alkoholinkaytto-suomessa|nimeke=Alkoholinkäyttö Suomessa|julkaisu=Päihdelinkki|viitattu=13.3.2019}}</ref> Naisia ei vielä 1960-luvulla useinkaan päästetty ravintoloihin ilman miesseuraa.<ref name=kulutustutkimus/>

==Valintamyymälät muuttavat kulutustottumukset==
Edellisen vuosikymmenen uutuus, [[valintamyymälä]]t, yleistyivät voimakkaasti 1960-luvulla. Niiden myötä ruoanhankintaan ei tarvinnut käyttää enää niin paljon aikaa kuin aiemmin. Maitoa myytiin usein muovipusseissa.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Eilispäivän Suomi | Sivu= 271–273 | Julkaisija = Valitut Palat | Vuosi = 2003 | ISBN = 951-584-611-0 }}</ref> Vuonna 1964 Suomessa oli 166 tavarataloa, mutta vain kuusi vuotta myöhemmin jo miltei puolet enemmän. Tavarataloista tuli myös valmisvaatteiden ja jalkineiden tärkeimpiä myyntipaikkoja. Perinteiset lihakaupat, maitokaupat, [[siirtomaatavara]]kaupat ja [[lyhyttavara]]liikkeet alkoivat kadota, kun tavarataloista sai kaiken saman katon alta. Vuonna 1968 saavutettiin edelleen voimassa oleva ennätys, kun Suomessa toimi vähittäiskauppoja enemmän kuin koskaan aiemmin tai myöhemmin, kaikkiaan noin 45&nbsp;000 kappaletta eli yksi kauppa noin 115 ihmistä kohti.<ref name="vienonen">{{Verkkoviite | osoite=https://www.apu.fi/artikkelit/helppoheikit-kun-tapio-rautavaara-moi-halpaa-makkaraa | Nimeke=Helppoheikkien nousu ja tuho: 50 vuotta sitten Tapio Rautavaara möi halpaa makkaraa ja Esa Pakarinen ”puri hävyltä hännän poikki” | tekijä=Vienonen, Mikko | Julkaisija=Apu | Ajankohta=29.1.2022 }}</ref>

Kilpaillessaan asiakkaista valintamyymälät ottivat käyttöön ”suuren maailman” markkinointikeinot. Konsulentit hehkuttivat uutuustuotteita, amatöörimallit esittelivät vaatteita ja viihdemaailman tunnetut nimet houkuttelivat ostajia sisään. Ahkeria tavaratalokiertueiden tekijöitä 1960-luvun lopulla ja seuraavan vuosikymmenen alussa olivat muiden muassa [[Eemeli (koomikko)|Eemeli]], [[Esa Pakarinen]], [[Marjatta Leppänen]] ja [[Tapio Rautavaara]]. Pisimmälle uudenlaisen kaupankäynnin vei [[Pukeva]], jonka tavaratalon pohjakerrokseen Helsingin [[Kaisaniemenkatu|Kaisaniemenkadulle]] rakennettiin muotinäytöksiä varten vuosikymmenen lopulla kokonainen teatteri näyttämöineen, katsomoineen ja valaistuslaitteineen.<ref name="vienonen"/>

==Kuolleita==
[[Tiedosto:Frans Emil Sillanpään hauta.jpg|thumb|[[Frans Emil Sillanpää]]n hauta [[Hämeenkyrö]]n vanhalla hautausmaalla.]]
[[Tiedosto:Grave of the 14th Prime Minister of Finland, Väinö Tanner (1881 – 1966).jpg|thumb|upright|[[Väinö Tanner]]in hauta [[Hietaniemen hautausmaa]]lla Helsingissä.]]
Suomessa jouduttiin 1960-luvulla suremaan seuraavien merkittävien henkilöiden poismenoa:
*[[Vilho Nenonen]] (1883–1960), ”Suomen tykistön isä”
*[[Masa Niemi]] (1914–1960), koomikko ja näyttelijä
*[[Aku Korhonen]] (1892–1960), näyttelijä
*[[Outsider]] (1904–1961), kirjailija ja toimittaja
*[[Ilmari Unho]] (1906–1961), elokuvaohjaaja
*[[Ralf Törngren]] (1899–1961), RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja ja lyhytaikainen pääministeri
*[[Viljo Vesterinen]] (1907–1961), harmonikansoittaja ja säveltäjä
*[[Uuno Klami]] (1900–1961), säveltäjä ja akateemikko
*[[Wäinö Sola]] (1883–1961), oopperalaulaja
*[[Paavo Aaltonen]] (1919–1962), telinevoimistelija ja kolminkertainen olympiavoittaja
*[[Erkki Raappana]] (1893–1962), jääkärikenraali ja [[Mannerheim-risti]]n ritari
*[[Artturi Leinonen]] (1888–1963), merkittävä sivistysvaikuttaja, kirjailija ja kansanedustaja
*[[Oskari Tokoi]] (1873–1963), senaattori
*[[Mirjami Kuosmanen]] (1915–1963), elokuvanäyttelijä ja -käsikirjoittaja
*[[Edwin Linkomies]] (1894–1963), professori ja kokoomuspoliitikko
*[[A. Aimo]] (1911–1963), laulaja
*[[Eino Luukkanen]] (1909–1964), hävittäjä-ässä ja Mannerheim-ristin ritari
*[[F. E. Sillanpää]] (1888–1964), vuoden 1939 [[Nobelin kirjallisuuspalkinto|Nobelin kirjallisuuspalkinnon]] saanut kirjailija
*[[Olavi Paavolainen]] (1903–1964), kirjailija, runoilija, toimittaja ja kulttuurivaikuttaja
*[[Nätti-Jussi]] (1890–1964), legendaariseksi viihdehahmoksi noussut metsätyömies
*[[Sakari Tuomioja]] (1911–1964), suurlähettiläs, [[Suomen Pankki|Suomen Pankin]] pääjohtaja ja lyhytaikainen pääministeri
*[[Viljo Revell]] (1910–1964), menestynyt arkkitehti
*[[Pentti Eskola (geologi)|Pentti Eskola]] (1883–1964), maailman menestyneimpiä geologeja
*[[Reino Helismaa]] (1913–1965), viihdetaiteilija
*[[Reino Kuuskoski]] (1907–1965), juristi ja lyhytaikainen pääministeri
*[[Eljas Erkko]] (1895–1965), liberaalipoliitikko ja sanomalehtimies
*[[Kauno Kleemola]] (1906–1965), maalaisliittolainen poliitikko ja eduskunnan puhemies
*[[Lauri Törni]] (1919–1965), kapteeni ja Mannerheim-ristin ritari
*[[Erik Heinrichs]] (1890–1965), jääkäri ja jalkaväenkenraali
*[[Lauri Viita]] (1916–1965), runoilija ja kirjailija
*[[Hannes Kolehmainen]] (1889–1966), kestävyysjuoksija ja viisinkertainen olympiavoittaja
*[[Jarmo Wasama]] (1943–1966), jääkiekkoilija ja jalkapalloilija
*[[Väinö Tanner]] (1881–1966), tohtori, pääministeri, valtiovarainministeri ja ulkoasiainministeri
*[[Wäinö Aaltonen]] (1894–1966), merkittävimpiä suomalaisia kuvanveistäjiä
*[[Marja-Liisa Vartio]] (1924–1966), runoilija ja kirjailija
*[[Olli (pakinoitsija)|Olli]] (1889–1967), kaikkien aikojen tuotteliain suomalainen pakinoitsija
*[[Verner Weckman]] (1882–1968), vuorineuvos, painija ja Suomen ensimmäinen olympiavoittaja
*[[T. M. Kivimäki]] (1886–1968), pääministeri, sisäasiainministeri ja oikeusministeri
*[[Unto Mononen]] (1930–1968), muusikko
*[[Ludovika Jakobsson]] (1884–1968), taitoluistelija ja Suomen ensimmäinen naisolympiavoittaja
*[[Volmari Iso-Hollo]] (1907–1969), estejuoksija ja kaksinkertainen olympiavoittaja
*[[Veli Saarinen]] (1902–1969), Suomen ensimmäinen maastohiihdon olympiavoittaja.

== Katso myös ==
*[[60-luvun sosiaalipolitiikka]] (Pekka Kuusen kirja vuodelta 1961)

== Lähteet ==
* Jorma O. Tiainen (toim.): ''Vuosisatamme Kronikka''. Jyväskylä: Gummerus, 1987. {{ISBN|951-20-2893-X}}.
* ''Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1961''. Helsinki: Otava, 1960.
* ''Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1962''. Helsinki: Otava, 1961.
* ''Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1963''. Helsinki: Otava, 1962.
* ''Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1964''. Helsinki: Otava, 1963.
* ''Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1965.'' Helsinki: Otava, 1964.
* ''Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1966''. Helsinki: Otava, 1965.
* ''Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1967''. Helsinki: Otava, 1966.
* ''Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1968''. Helsinki: Otava, 1967.
* ''Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1969''. Helsinki: Otava, 1968.
* ''Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1970''. Helsinki: Otava, 1969.

=== Viitteet ===
{{Viitteet|sarakkeet}}

== Kirjallisuutta ==
* {{Kirjaviite | Tekijä=Miettunen, Katja-Maria | Nimeke=Menneisyys ja historiakuva. Suomalainen kuusikymmentäluku muistelijoiden rakentamana ajanjaksona | Selite=Väitöskirja: Tampereen yliopisto | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Suomalaisen kirjallisuuden seura | Vuosi=2009 | Isbn =978-952-222-155-1}}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Peltonen, Matti & Kurkela, Vesa & Heinonen, Visa (toim.) | Nimeke=Arkinen kumous. Suomalaisen 60-luvun toinen kuva | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Suomalaisen kirjallisuuden seura | Vuosi=2003 | Isbn =951-746-479-7}}

== Aiheesta muualla ==
{{Commonscat|Finland in the 1960s}}

{{Suomen historia}}
[[Luokka:Suomi 1960-luvulla|*]]