Ero sivun ”Uskonto Neuvostoliitossa” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
Thi (keskustelu | muokkaukset) p w, fix |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| (35 välissä olevaa versiota 23 käyttäjän tekeminä ei näytetä) | |||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
[[Tiedosto:22-cathedral.jpg|pienois|Vuonna 1931 räjäytetty [[Kristus Vapahtajan katedraali (Moskova)|Kristus Vapahtajan katedraali]] Moskovassa.]] |
|||
| ⚫ | |||
Tämä artikkeli käsittelee '''[[uskonto]]a''' '''[[Neuvostoliitto|Neuvostoliitossa]]''' eli noin vuosina 1922–1991. |
|||
| ⚫ | Vuoden 1917 [[Lokakuun vallankumous|vallankumouksen]] jälkeen Neuvostoliiton johtaja [[Vladimir Lenin|V. I. Lenin]] [[Kirkon ja valtion ero|erotti kirkon valtiosta]] ja [[koulu]]n kirkosta. [[Perustuslaki|Perustuslailla]] säädettiin, että maassa vallitsee [[Uskonnonvapaus|uskonnonvapaus]] ja [[Ateismi|ateistisen]] [[propaganda]]n vapaus.<ref name="Kalintšuk">{{Kirjaviite | Tekijä=Kalintšuk, Oleg & Hiltunen, Rudolf (toim.) | Nimeke=Neuvostoliitto. Vastauksia suomalaisten kysymyksiin | Selite=(Sovetskij sojuz. Otvetšaen na voprosy finnov.) Suomalaisen laitoksen toimitus: Matti Pykälä. Suomennos: Ulla-Liisa Heino ym | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Suomi-Neuvostoliitto -seura | Vuosi=1973}}</ref> |
||
| ⚫ | Neuvostoliitossa uskontokuntien kannattajamääriä ei tilastoitu, mutta ylivoimaisesti suurin uskonto oli [[ortodoksinen kirkko]]. Suurin osa [[Venäläiset|isovenäläisistä]] oli ortodokseja, mutta aivan maan länsiosissa asui myös [[Katolinen kirkko|katolisia]], etenkin [[Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta|Liettuassa]] ja [[Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta|Ukrainassa]]. Toiseksi suurin uskontokunta oli islam, jonka kannattajia oli varsinkin [[Turkestan]]in alueen neuvostotasavalloissa, [[Kaukasia]]ssa ja myös [[Tatarstanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta|Tatarstanin autonomisessa tasavallassa]]. Neuvostoliiton alueella oli myös muihin kristillisiin kirkkoihin kuuluvia henkilöitä kuten [[Luterilaisuus|luterilaisia]], joita oli lähinnä [[Viron sosialistinen neuvostotasavalta|Virossa]] ja [[Latvian sosialistinen neuvostotasavalta|Latviassa]] sekä |
||
| ⚫ | Neuvostoliitossa uskontokuntien kannattajamääriä ei tilastoitu, mutta ylivoimaisesti suurin uskonto oli [[ortodoksinen kirkko]]. Suurin osa [[Venäläiset|isovenäläisistä]] oli ortodokseja, mutta aivan maan länsiosissa asui myös [[Katolinen kirkko|katolisia]], etenkin [[Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta|Liettuassa]] ja [[Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta|Ukrainassa]]. Toiseksi suurin uskontokunta oli [[islam]], jonka kannattajia oli varsinkin [[Turkestan]]in alueen neuvostotasavalloissa, [[Kaukasia]]ssa ja myös [[Tatarstanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta|Tatarstanin autonomisessa tasavallassa]]. Neuvostoliiton alueella oli myös muihin [[Kristinusko|kristillisiin]] kirkkoihin kuuluvia henkilöitä kuten [[Luterilaisuus|luterilaisia]], joita oli lähinnä [[Viron sosialistinen neuvostotasavalta|Virossa]] ja [[Latvian sosialistinen neuvostotasavalta|Latviassa]] sekä [[Inkeri]]nmaalla<ref name="Kalintšuk"/>. |
||
| ⚫ | Aluksi [[Bolševismi|bolševikit]] suhtautuivat uskontoon |
||
== Uskonnonvastainen kampanja == |
|||
Vuodesta 1926 vuoteen 1932 järjestön jäsenmäärä kasvoi tasaisesti 87 000:sta 5,6 miljoonaan jäseneen.<ref name="overy">{{Kirjaviite | Tekijä=Overy, Richard | Nimeke=The dictators: Hitler's Germany, Stalin's Russia | Julkaisupaikka=London | Julkaisija=Penguin Books | Vuosi=2005 | Sivu=269-278 | Tunniste=ISBN 978-0-14-028149-1 | Kieli={{en}} }}<br/> Katso myös: {{Verkkoviite | Nimeke=Soviet Atheism: the Militant League | Osoite=http://www.darkfiber.com/atheisms/atheisms/soviet.html | Julkaisija=the Modern encyclopedia of Russian and Soviet history, vol. 2 | Luettu=21.4.2007 | Kieli={{en}} }}</ref> |
|||
[[Tiedosto:Bezbozhnik u stanka 15-1929.jpg|pienois|pysty|Lehden kansikuva vuodelta 1929.]] |
|||
| ⚫ | Vuoden 1937 [[Väestönlaskenta|väestönlaskennan]] tuloksien perusteella 57 % neuvostoliittolaisista kuitenkin edelleen luokitteli itsensä [[Uskovainen|uskovaisiksi]]. Tuloksen johdosta Stalin toimeenpani Jumalattomien liitossa käyntiin laajat [[Stalinin vainot|puhdistukset]] liian hitaan uskonnon hävittämisen vuoksi. [[Toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] aikana erityisesti [[ortodoksinen kirkko]] otettiin mukaan [[Saksa]]n vastaiseen sotaponnistukseen, ja uskontojen vaino laimeni. |
||
| ⚫ | Aluksi [[Bolševismi|bolševikit]] suhtautuivat uskontoon [[taikausko]]na, joka vähitellen [[Tiede|tieteen]] edetessä tulisi häviämään. Vuonna 1921 suhtautuminen kuitenkin muuttui ja puolue omaksui uuden ”taistelevan ateismin” ja ”taistelevan [[Materialistinen historiankäsitys|materialismin]]” periaatteet, joiden perusteella aloitettiin laaja [[Uskonnonvastaisuus|uskonnonvastainen]] propagandakampanja. [[Taistelevien jumalattomien liitto|Jumalattomien liitto]] (myöhemmin Taistelevien jumalattomien liitto) suoritti ateismin levitystyötä. |
||
[[Neuvostoliiton kommunistinen puolue|NKP:n]] keskuskomitea joutui kuitenkin vuonna 1929 toteamaan, ettei uskonnonvastainen propagandan levittäminen ollut tuottanut toivottua lopputulosta ja että uskonnonvastainen toimintaohjelma tuli uudistaa. Tämän jälkeen Neuvostoliitossa alkoi laajamittainen uskontojen vainoaminen. Valtaosa eri uskontojen [[Pappi|papistosta]] joko lähetettiin [[Gulag|vankileireille]], teloitettiin tai joutui pakenemaan maasta. Kaikki löyhästi määritelty ”uskonnollinen propaganda” kiellettiin, mukaan lukien raamattupiirit, uskonnolliset nuoriso- ja naisjärjestöt sekä uskontokuntien ylläpitämät kirjastot ja lukusalit. Samanaikaisesti annettu uusi laki edisti uskonnonvastaisen propagandan levittämistä. Keskuskomitea perusti myös niin kutsutun ”kulttikomitean” uskonnon hävittämisen hallintaa varten. Varsinainen opetustyö annettiin Jumalattomien liiton vastuulle. Valtion keskuspropagandakoneisto tuotti aineistoa, jota oli määrä käyttää liiton säännöllisissä kokouksissa maan jokaisessa kylässä, tehtaassa ja toimistossa. Vuonna 1940 näitä luentotilaisuuksia pidettiin 239 000 kappaletta arvioidulle 11 miljoonan ihmisen yhteenlasketulle yleisölle.<ref name="overy">{{Kirjaviite | Tekijä=Overy, Richard | Nimeke=The Dictators. Hitler’s Germany, Stalin’s Russia | Julkaisupaikka= | Julkaisija=Penguin Books | Sivu=269–278 | Vuosi=2005 | Isbn=978-0-14-028149-1 | Kieli={{en}} }}</ref> |
|||
| ⚫ | |||
| ⚫ | |||
| ⚫ | Vuoden 1937 [[Väestönlaskenta|väestönlaskennan]] tuloksien perusteella 57 % neuvostoliittolaisista kuitenkin edelleen luokitteli itsensä [[Uskovainen|uskovaisiksi]]. Tuloksen johdosta Stalin toimeenpani Jumalattomien liitossa käyntiin laajat [[Stalinin vainot|puhdistukset]] liian hitaan uskonnon hävittämisen vuoksi. [[Toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] aikana erityisesti [[ortodoksinen kirkko]] otettiin mukaan [[Natsi-Saksa]]n vastaiseen sotaponnistukseen, ja uskontojen vaino laimeni. Stalin perusti uudelleen [[Pyhä synodi|Pyhän synodin]]. Pyhä synodi ja ortodoksinen kirkko joutuivat sodan aikana palvelemaan Neuvostoliiton propagandaa.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Tuominen, Arvo|Nimeke=Kremlin kellot. Muistelmia vuosilta 1933-1939|Vuosi=1957|Sivut=214-215|Julkaisija=Tammi}}</ref> Vaikka jonkin verran kirkkoja avattiin uudelleen, ei valtion uskonnonvastainen asenne ratkaisevasti muuttunut. Syyskuussa 1944 keskuskomitea vaati uskonnonvastaisen ”tieteellis-koulutuksellisen” propagandakampanjan tehostamista, ja vuonna 1948 joukko jumalan olemassaolosta keskustelleita opiskelijoita pidätettiin ”marxismi-leninismille vihamielisen arvostelun esittämisestä”. |
||
| ⚫ | |||
== Myöhempi vaihe == |
|||
* [[Taistelevien jumalattomien liitto]] |
|||
Toisen maailmansodan jälkeena papiston surmaamisesta luovuttiin ja tyydyttiin mielipidevaikuttamiseen. 1970-luvulle tultaessa valtion [[uskontokritiikki]] oli jo laimeaa. Mielipidemuokkausta harjoitettiin muun muassa [[juliste]]iden avulla, joissa esitettiin uskonto ja kirkon tukeminen [[satiiri]]sesti inhimillisenä heikkoutena. 1980-luvun puolivälistä alkanut [[perestroika]] vapautti uskonnon julkista harjoittamista.<ref name="yle"/> |
|||
| ⚫ | |||
| ⚫ | |||
| ⚫ | |||
| ⚫ | |||
| ⚫ | |||
* [[Uskonto Venäjällä]] |
|||
* Kaija Santti: [http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?page_id=211 Selin Jalmar Laurikkala – suomalainen pappi Inkerissä]. Kasvatus & aika 2/2009. |
|||
* [[Valtioateismi]] |
|||
* Isä Jarmo Hakkarainen: [http://www.edu.joensuu.fi/ortoweb/jahak/venajankirkkostal.htm Venäjän ortodoksinen kirkko Stalinin kuristusotteessa 1930-luvulla]. |
|||
* Isä Jarmo Hakkarainen: [http://www.edu.joensuu.fi/ortoweb/jahak/venajankirkkohrustse.htm Venäjän ortodoksikirkko Hrustsevin vainon kohteena]. |
|||
| ⚫ | |||
| ⚫ | |||
| ⚫ | |||
<ref name="yle">{{Verkkoviite | Osoite=https://yle.fi/a/74-20020076 | Tekijä=Mattila, Marianne | Nimeke=Museo ripusti vanhat Neuvostoliiton uskonnonvastaiset julisteet näytille | Julkaisu=Yle uutiset | Ajankohta=4.3.2023 | Viitattu=4.3.2023}}</ref> |
|||
}} |
|||
== Kirjallisuutta == |
|||
* {{Kirjaviite | Tekijä=Husband, William B. | Nimeke=”Godless communists”. Atheism and society in Soviet Russia, 1917–1932 | Julkaisupaikka=DeKalb | Julkaisija=Northern Illinois University Press | Vuosi=2000 | Isbn=0-87580-257-5 | Kieli={{en}} }} |
|||
* {{Kirjaviite | Tekijä=Kääriäinen, Kimmo | Nimeke=Discussion on Scientific Atheism as a Soviet Science 1960–1985 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Suomalainen tiedeakatemia | Vuosi=1989 | Isbn=951-41-0594-X | Kieli={{en}} }} |
|||
* {{Kirjaviite | Tekijä=Kääriäinen, Kimmo | Nimeke=Atheism and Perestroika | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Suomalainen tiedeakatemia | Vuosi=1993 | Isbn=951-41-0713-6 | Kieli={{en}} }} |
|||
* {{Kirjaviite | Tekijä=Lahtinen, Aarno & Laitila, Teuvo & Suttner, Ernst Chr. | Nimeke=Usko, toivo ja vallankumous. Kristinusko ja kirkot Neuvostoliitossa | Julkaisupaikka=Helsingissä | Julkaisija=Otava | Vuosi=1991 | Isbn=951-1-11578-2}} |
|||
| ⚫ | |||
| ⚫ | |||
| ⚫ | |||
* [https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/09/05/nain-naapurissa Näin naapurissa: Uskonnonharjoitus Neuvostoliitossa]. Ylen Elävä arkisto. |
|||
[[Luokka:Uskonto Neuvostoliitossa|*]] |
|||
[[en:Religion in the Soviet Union]] |
|||
[[ru:Религия в СССР]] |
|||
Nykyinen versio 11. huhtikuuta 2023 kello 11.03
Tämä artikkeli käsittelee uskontoa Neuvostoliitossa eli noin vuosina 1922–1991.
Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Neuvostoliiton johtaja V. I. Lenin erotti kirkon valtiosta ja koulun kirkosta. Perustuslailla säädettiin, että maassa vallitsee uskonnonvapaus ja ateistisen propagandan vapaus.[1]
Neuvostoliitossa uskontokuntien kannattajamääriä ei tilastoitu, mutta ylivoimaisesti suurin uskonto oli ortodoksinen kirkko. Suurin osa isovenäläisistä oli ortodokseja, mutta aivan maan länsiosissa asui myös katolisia, etenkin Liettuassa ja Ukrainassa. Toiseksi suurin uskontokunta oli islam, jonka kannattajia oli varsinkin Turkestanin alueen neuvostotasavalloissa, Kaukasiassa ja myös Tatarstanin autonomisessa tasavallassa. Neuvostoliiton alueella oli myös muihin kristillisiin kirkkoihin kuuluvia henkilöitä kuten luterilaisia, joita oli lähinnä Virossa ja Latviassa sekä Inkerinmaalla[1].
Uskonnonvastainen kampanja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aluksi bolševikit suhtautuivat uskontoon taikauskona, joka vähitellen tieteen edetessä tulisi häviämään. Vuonna 1921 suhtautuminen kuitenkin muuttui ja puolue omaksui uuden ”taistelevan ateismin” ja ”taistelevan materialismin” periaatteet, joiden perusteella aloitettiin laaja uskonnonvastainen propagandakampanja. Jumalattomien liitto (myöhemmin Taistelevien jumalattomien liitto) suoritti ateismin levitystyötä.
NKP:n keskuskomitea joutui kuitenkin vuonna 1929 toteamaan, ettei uskonnonvastainen propagandan levittäminen ollut tuottanut toivottua lopputulosta ja että uskonnonvastainen toimintaohjelma tuli uudistaa. Tämän jälkeen Neuvostoliitossa alkoi laajamittainen uskontojen vainoaminen. Valtaosa eri uskontojen papistosta joko lähetettiin vankileireille, teloitettiin tai joutui pakenemaan maasta. Kaikki löyhästi määritelty ”uskonnollinen propaganda” kiellettiin, mukaan lukien raamattupiirit, uskonnolliset nuoriso- ja naisjärjestöt sekä uskontokuntien ylläpitämät kirjastot ja lukusalit. Samanaikaisesti annettu uusi laki edisti uskonnonvastaisen propagandan levittämistä. Keskuskomitea perusti myös niin kutsutun ”kulttikomitean” uskonnon hävittämisen hallintaa varten. Varsinainen opetustyö annettiin Jumalattomien liiton vastuulle. Valtion keskuspropagandakoneisto tuotti aineistoa, jota oli määrä käyttää liiton säännöllisissä kokouksissa maan jokaisessa kylässä, tehtaassa ja toimistossa. Vuonna 1940 näitä luentotilaisuuksia pidettiin 239 000 kappaletta arvioidulle 11 miljoonan ihmisen yhteenlasketulle yleisölle.[2]
Vuoden 1937 väestönlaskennan tuloksien perusteella 57 % neuvostoliittolaisista kuitenkin edelleen luokitteli itsensä uskovaisiksi. Tuloksen johdosta Stalin toimeenpani Jumalattomien liitossa käyntiin laajat puhdistukset liian hitaan uskonnon hävittämisen vuoksi. Toisen maailmansodan aikana erityisesti ortodoksinen kirkko otettiin mukaan Natsi-Saksan vastaiseen sotaponnistukseen, ja uskontojen vaino laimeni. Stalin perusti uudelleen Pyhän synodin. Pyhä synodi ja ortodoksinen kirkko joutuivat sodan aikana palvelemaan Neuvostoliiton propagandaa.[3] Vaikka jonkin verran kirkkoja avattiin uudelleen, ei valtion uskonnonvastainen asenne ratkaisevasti muuttunut. Syyskuussa 1944 keskuskomitea vaati uskonnonvastaisen ”tieteellis-koulutuksellisen” propagandakampanjan tehostamista, ja vuonna 1948 joukko jumalan olemassaolosta keskustelleita opiskelijoita pidätettiin ”marxismi-leninismille vihamielisen arvostelun esittämisestä”.
Myöhempi vaihe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisen maailmansodan jälkeena papiston surmaamisesta luovuttiin ja tyydyttiin mielipidevaikuttamiseen. 1970-luvulle tultaessa valtion uskontokritiikki oli jo laimeaa. Mielipidemuokkausta harjoitettiin muun muassa julisteiden avulla, joissa esitettiin uskonto ja kirkon tukeminen satiirisesti inhimillisenä heikkoutena. 1980-luvun puolivälistä alkanut perestroika vapautti uskonnon julkista harjoittamista.[4]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Kalintšuk, Oleg & Hiltunen, Rudolf (toim.): Neuvostoliitto. Vastauksia suomalaisten kysymyksiin. ((Sovetskij sojuz. Otvetšaen na voprosy finnov.) Suomalaisen laitoksen toimitus: Matti Pykälä. Suomennos: Ulla-Liisa Heino ym) Helsinki: Suomi-Neuvostoliitto -seura, 1973.
- ↑ Overy, Richard: The Dictators. Hitler’s Germany, Stalin’s Russia, s. 269–278. Penguin Books, 2005. ISBN 978-0-14-028149-1 (englanniksi)
- ↑ Tuominen, Arvo: Kremlin kellot. Muistelmia vuosilta 1933-1939, s. 214-215. Tammi, 1957.
- ↑ Mattila, Marianne: Museo ripusti vanhat Neuvostoliiton uskonnonvastaiset julisteet näytille Yle uutiset. 4.3.2023. Viitattu 4.3.2023.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Husband, William B.: ”Godless communists”. Atheism and society in Soviet Russia, 1917–1932. DeKalb: Northern Illinois University Press, 2000. ISBN 0-87580-257-5 (englanniksi)
- Kääriäinen, Kimmo: Discussion on Scientific Atheism as a Soviet Science 1960–1985. Helsinki: Suomalainen tiedeakatemia, 1989. ISBN 951-41-0594-X (englanniksi)
- Kääriäinen, Kimmo: Atheism and Perestroika. Helsinki: Suomalainen tiedeakatemia, 1993. ISBN 951-41-0713-6 (englanniksi)
- Lahtinen, Aarno & Laitila, Teuvo & Suttner, Ernst Chr.: Usko, toivo ja vallankumous. Kristinusko ja kirkot Neuvostoliitossa. Helsingissä: Otava, 1991. ISBN 951-1-11578-2
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kääriäinen, Kimmo: Kommunistinen kansalaisuskonto. (Arkistoitu – Internet Archive). Kirkon tutkimuskeskus, Aamulehden torstaivieras 13.5.2004.
- Lyytinen, Jaakko: Epäuskon puolue – bolshevikkien uskontopolitiikka 1917–1991. Poleemi 1/1995.
- Näin naapurissa: Uskonnonharjoitus Neuvostoliitossa. Ylen Elävä arkisto.