Ero sivun ”Carl Gustaf Tessin” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kospo75 (keskustelu | muokkaukset)
p typo
Kospo75 (keskustelu | muokkaukset)
→‎Lähteet: auktor tunn
Rivi 14: Rivi 14:


{{AAKKOSTUS:Tessin, Carl Gustaf}}
{{AAKKOSTUS:Tessin, Carl Gustaf}}
{{Auktoriteettitunnisteet}}
[[Luokka:Suomen yliopistojen rehtorit ja kanslerit]]
[[Luokka:Suomen yliopistojen rehtorit ja kanslerit]]
[[Luokka:Valtaneuvokset]]
[[Luokka:Valtaneuvokset]]

Versio 30. huhtikuuta 2017 kello 20.26

Carl Gustaf Tessin. Gustaf Lundbergin maalaama muotokuva vuodelta 1761.

Carl Gustaf Tessin (etunimi myös muodossa Karl Gustaf[1], 9. elokuuta 1695 Tukholma1. tammikuuta 1770 Åkerö[2]) oli ruotsalainen valtiomies. Hän opiskeli taiteita Keski- ja Etelä-Euroopassa ja liittyi 1723 holsteinilaiseen puolueeseen ja toimi Wienissä diplomaattina.

Tessin oli Tukholman kuninkaanlinnan suunnittelijan Nicodemus Tessinin poika. Hän kohosi jo 1720-luvulla tärkeisiin poliittisiin asemiin, mutta joutui välillä syrjään, kun holsteinilainen puolue menetti asemansa.[1] Hän nousi vuonna 1738 hattupuolueen johtajistoon ja oli myssypuolueen Arvid Hornin vastustaja. Hänestä tuli valtaneuvos 1741. Hän sai 1740-luvun alussa Ranskasta Ruotsille tukijan, ja Venäjä vaati hänen siirtämistään syrjään, mikä osoitti näiden maiden suhtautumisen myssyihin ja hattuihin. Vuodesta 1747 hän oli kansliapresidentti ja prinssi Kustaan opettaja. Hän oli kuningatar Loviisa Ulriikan uskottu, kun kuninkaan vallan laajentamiseksi valmisteltiin suunnitelmia, jotka sittemmin jäivät toteutumatta.[2]

Tessin oli Turun akatemian kansleri 1745–1761. Hän joutui epäsuosioon ja erosi kaikista viroistaan vuoteen 1761 mennessä. Hän oli myös mukana merkittävissä taloudellisissa yrityksissä ja oli Ruotsin merkittävimpiä taiteenkerääjiä ja taiteensuosijoita. Hän valvoi yli-intendenttinä uuden, isänsä suunnitteleman Tukholman kuninkaanlinnan rakentamista.[2]

Tessin harrasti ranskalaistyylistä kirjallista tyyliä ja oli kaunopuhuja. Puheita on julkaistu myöhemmin, samoin osia päiväkirjasta.[2]

Lähteet

  1. a b Toivo J. Paloposki: ”Turvallisuus veitsenterällä”, Suomen historia 4: Vapauden aika, s. 109. Espoo: Weilin & Göös, 1986. ISBN 951-35-2493-0.
  2. a b c d Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1966, osa 8, palsta 1331
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.