Armand de Richelieu

Armand Jean du Plessis de Richelieu, Philippe de Champaignen maalaamana

Armand Jean du Plessis de Richelieu, yleisemmin tunnettu nimellä kardinaali Richelieu (Pariisi, 9. syyskuuta 1585 – 4. joulukuuta 1642), oli ranskalainen herttua, kardinaali ja poliitikko. Hän vahvisti Ranskan asemaa eurooppalaisena suurvaltana ja perusti Ranskan akatemian.

Varhaisvaiheet

Richelieu syntyi poitoulaiseen alemman luokan aatelisperheeseen sen viidentenä lapsena, joista kolme oli poikia. Vaikka perhe kuului alempaan aatelistoon, se oli silti melkoisen vaikutusvaltainen, sillä Richelieun isä François du Plessis oli sotilas ja hovimies ja virka-asemaltaan Grand Provost de France. Hänen äitinsä Susanne de La Porte oli tunnetun lakimiehen tytär. Pojan ollessa viiden ikäinen hänen isänsä kuoli taistelussa Ranskan sisäisissä uskonsodissa. Isän kuolema jätti perheen taloudelliseen ahdinkoon, mutta kuninkaallisen tuen turvin perhe selvisi.

Yhdeksänvuotiaana nuori Richelieu lähetettiin College de Navarran oppilaitokseen Pariisiin, jossa hänen tarkoituksensa oli opiskella filosofiaa. Tällöin hän alkoi kuitenkin suunnitella seuraavansa isänsä jalanjälkiä ja ryhtyä sotilasuralle.

Edesmennyt isä oli saanut kuningas Henrik II:lta palkkioksi osallistumisestaan uskonsotiin takuun oikeudesta Luçonin piispanvirkaan. Virka oli perheen talouden kannalta tärkeä ja siksi äiti Susanne suunnitteli siihen perheen toista poikaa Alphonsia, mutta kun tämä piti parempana vetäytymistä luostariin, niin nuorelle Armandille lankesi tehtäväksi astua kirkolliselle uralle. Niin hän vuonna 1605 aloitti teologian opinnot. Kuningas Henrik IV nimitti hänet Luçonin piispaksi 18. joulukuuta 1606 ja Paavin vahvistuksen nimitykselle hän sai Roomassa 14. huhtikuuta 1607. Samalla hän sai erioikeuden, joka mahdollisti toimimisen piispana alle 21-vuotiaana. Hiippakuntaansa hän saapui 15. joulukuuta 1609.

Nousu valtaan

Hiippakuntansa johdossa nuori Richelieu otti pian osaa myös poliittiseen toimintaan. Vuonna 1614 hän valitutti itsensä Poitoun pappissäädyn edustajaksi säätyvaltiopäiville (États généraux) Pariisiin. Kokouksessa hän oli oman säätynsä innokas puolestapuhuja. Eritoten hän vastusti säädyn verotusta ja kannatti piispojen poliittisen vallan lisäämistä. Hänestä tuli kokouksen lopussa säätynsä edustaja luovuttamaan sen päätökset ja toiveet eteenpäin täytäntöönpanoa varten. Päätöspuheenvuorossaan hän ylisti hallitusta sijaishallitsijan läsnä ollessa.

Sijaishallitsijana toiminut Henrik IV:n puoliso Maria de' Medici nimitti Richelieun marraskuussa 1615 tulevan kuningattaren Anna Itävaltalaisen hovisaarnaajaksi. Tämä tehtävä antoi hänelle oikeuden osallistua kuninkaan neuvoston istuntoon vuonna 1616 viiden kuukauden ajan sisäasiain- ja sota-asiain valtiosihteerinä.

Richelieun poliittinen ura koki kovan kolauksen kun leskikuningatar Maria de Médicisin suosikki, italialainen Concino Concini, jota pahat kielet väittivät jopa kuningas Ludvig XIII:n rakastajaksi, murhattiin. Kuningataräiti joutui sisäiseen maanpakoon Blois'hon, jonne Richelieu seurasi häntä 1617. Tällöin hän vetäytyi hoitamaan omaa hiippakuntaansa.

Tuleva kardinaali ja diplomaatti osoitti suurta neuvottelijan ja välittäjän taitoa kun hän sai Ludvig XIII ja tämän äidin suhteet lähenemään ja siten aikaan Angoulûmen sopimuksen 1620 ja Angersin sopimuksen 1621. Näistä saavutuksista hänet palkittiin kardinaalin arvolla 5. syyskuuta 1622 ja se vahvistettiin Lyonissa 12. joulukuuta samana vuonna.

Paluu valtaan

Richelieu palasi kuninkaan neuvostoon 29. huhtikuuta 1624 leskikuningatar Maria de Médicin suojeluksessa, ja melkein vastoin Ludvig XIII tahtoa, sillä tämä suhtautui kardinaaliin epäluuloisesti. Päästyään uudelleen valtaan Richelieu asetti kolme suurta tavoitetta, joista hän ei koskaan luopunut: protestanttien poliittisen vallan tuhoamisen Ranskassa, suuraatelin omahyväisyyden ja ylemmyydentuntoisen maailmankuvan alaslyömisen sekä Habsburg-sukuisten keisarien vallan heikentämisen Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa.

Ensimmäisenä Richelieu suuntasi toimenpiteensä protestantteja vastaan, piirittäen ja vallaten vuonna 1628 heidän viimeisen turvapaikkansa La Rochellen satamakaupungin. Hän heikensi protestanttien asemaa Alisin ja Nîmesin rauhoilla 1629, jolloin protestantit menettivät kaikki etuoikeutensa.

Kardinaali Richelieu toimi Ranskan pääministerinä vuodesta 1624 kuolemaansa asti.

Taistelu ylhäisiä vastaan

Ehkä kaikkein suurinta tuskaa Richelieulle tuotti hänen taistelunsa valtakunnan korkeata aatelia vastaan. Taistelussa hän sai paljon vihollisia, joista Maria de Médicin jälkeen seuraavana oli kuninkaan oma veli Gaston Orléans. Kun ylimykset eivät onnistuneet saamaan tahtoaan lävitse kuninkaan kanssa, niin he kääntyivät ulkovaltojen puoleen ja yrittivät useita vallankaappauksia. Lisäksi kardinaali yritettiin heidän toimestaan surmata useita eri kertoja.

Alistaakseen valtakunnan korkeat herrat ja saadakseen heidät noudattamaan kuninkaan tahtoa, ei kardinaali epäröinyt teloituttaa korkeimman aatelinkaan edustajia kuten Henri II de Montmorencyä tai vehkeilijöitä kuten Chalais ja Cinq-Mars, joka oli hänen ystävänsä poika ja jonka hän oli itse esitellyt kuninkaalle toivoen heidän välilleen hyvin intiimiä ystävyyttä. Kardinaalin aikana kuninkaan vallan absoluuttinen luonne kasvoi ja laajeni merkittävällä tavalla.

Richelieu kielsi myös aateliston yleisesti harrastamat kaksintaistelut sekä hävitti maan tasalle yli 2 000 aristokratian linnaa, joita ei enää tarvittu valtakunnan puolustamiseen ulkoisia vihollisia vastaan, vaan jotka saattoivat toimia tukikohtina kuninkaan vallan vastustajille maan sisäisissä valtataisteluissa.

Kardinaali kehitti myös Ranskaa selvemmin kohden keskusjohtoista vallankäyttöä. Siksi maakunnissa niiden itsenäiset kansankokoukset korvattiin kuninkaan edustajilla tai saatettiin näiden tiukkaan valvontaan. Maakuntia kuningasvalta valvoi kuvernöörien välityksellä.

Kolmikymmenvuotinen sota

Ranskan ulkoministeriön Quai d'Orsayn suuren vastaanottosalin seinällä on punaiseen viittaan pukeutuneen kardinaali Richelieun suurikokoinen muotokuva. Tämä muistuttaa ministeriä päivittäin Ranskan suuruuden ja sen ulkopoliittisen toimintalinjan luojasta sekä kansakunnan suurista hetkistä ja suurista tavoitteista.

Sisäisessä politiikassaan kardinaali halusi nujertaa protestantit, joiden hän katsoi ryhmänä uhkaavan kuningasvaltaa. Samoin tehtiin suurelle vahvan kuninkuuden vastustajaryhmälle, korkealle aatelistolle. Ulkopolitiikassa kardinaali pyrki kaikin keinoin lisäämään Ranskan valtaa koko Euroopassa ja tämä oli mahdollisti vain keisarin valtaa horjuttamalla.

Oivan aseen Richelieu sai kolmikymmenvuotisesta sodasta, jossa Saksan protestantit ja katoliset ottivat mittaa toisistaan. Keisarit olivat asettuneet tukemaan katolisia, joten kardinaalin oli helppo valita puolensa. Hän asettui tukemaan Saksan protestanttisia ruhtinaita sekä Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolfia, joka sekaantui sotaan Saksassa. Tämä tuki ei ollut vain moraalista ja diplomaattista, vaan selkeää taloudellista ja sotilaallista avunantoa.

Kardinaali ei ehtinyt nähdä sodan päättymistä ennen kuolemaansa, mutta se kuitenkin pitkälle toteutti hänen tavoitteensa keisarin vaikutusvallan vähenemisen suhteen ja Ranskan vaikutusvallan kasvuna. Näin myös vaikein kolmesta tavoitteesta eli keisarin nujertuminenkin toteutui.

Tiede, taide ja kulttuuri

Kardinaali Richelieu oli poliitikko, hän soti, neuvotteli ja juonitteli. Samalla hän oli kuitenkin ranskalaisen yhteiskunnan tieteellisen toiminnan edistäjä sekä taiteiden ja kulttuurin vankka tukija. Tässä hänellä oli apua opinnoistaan ennen kirkolliselle uralle ryhtymistään.

Vuonna 1622 kardinaali valittiin Sorbonnen yliopiston kansleriksi. Hänen toimestaan korkeakoulun rakennukset uudistettiin ja rakennettiin kuuluisa kappeli, johon hänet myöhemmin haudattiin. Tämän lisäksi hän rakasti kirjallisuutta ja tuki monia kirjailijoita heidän urallaan. Ehkä kuuluisin on Pierre Corneille, jolla oli kardinaalin tuki myös teatteritaiteelleen, joka ei tuohon aikaa ollut yhteiskunnassa kovin korkealle arvostettua taidetta.

Ehkä Sorbonnen ja Corneillen lisäksi tunnetuimpia Richelieun aikaansaannoksia on Ranskan akatemia, jonka tehtäväksi muodostui kielen huoltaminen ja kehittäminen.

Lähteet

• Histoire de France 1–4 (toim.Jean Favier)1985
• Ferro, Marc; Histoire de France 2001

Lisää aiheesta

• Bluche, François; Richelieu 2003
• Richelieu et la culture : actes du colloque international en Sorbonne (toim. Roland Mousnier) 1987
• Hildesheimer, Françoise; Richelieu. Une certaine idée d'Etat 1985
• Bonney, Richard; Society and government in France under Richelieu and Mazarin, 1624–61 1988
• Thuau, Etinne; Raison d’état et pensée politique à l’époque de Richelieu 1966