Oscar-gaala 2009
Oscar-gaala 2009 oli 81. kerran järjestetty palkintogaala, jossa Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakaa vuotuiset Oscar-palkinnot vuoden 2008 parhaille elokuville. Gaala järjestettiin Kodak-teatterissa, Hollywoodissa 22. helmikuuta 2009. Tapahtuman juonsi ensimmäistä kertaa näyttelijä Hugh Jackman[1], sen tuotti Laurence Mark[2] ja ABC hoiti televisioinnin.
Slummien miljonääri voitti parhaan elokuvan palkinnon ja yhteensä kahdeksan palkintoa. Parhaasta miespääosasta palkittiin Sean Penn elokuvasta Milk ja parhaasta naispääosasta Kate Winslet elokuvasta Lukija.
Ehdokkaat ja voittajat
Ehdokkaiden julkistus
Näyttelijä Forest Whitaker ja Yhdysvaltain elokuva-akatemian presidentti Sid Ganis julkistivat Oscar-ehdokkuudet 22. tammikuuta 2009.[3] Eniten ehdokkuuksia sai Benjamin Buttonin uskomaton elämä, joka oli ehdolla 13 Oscar-palkintoon. Elokuva jäi vain yhden ehdokkuuden päähän ennätyksestä, joka on elokuvilla Kaikki Eevasta ja Titanic. Toiseksi eniten ehdokkuuksia sai Slummien miljonääri, jolla oli mahdollisuudet 10 palkintoon. Edellä mainittujen elokuvien lisäksi parhaan elokuvan palkinnosta kisasivat Milk, Lukija ja Frost/Nixon. Heath Ledger sai ehdokkuuden parhaasta miessivuosasta tarkalleen vuosi kuolemansa jälkeen.[4]
Luettelo ehdokkaista ja voittajista
- Ehdokas- ja voittajaluettelo:[5]
Sarja | Voittaja | Elokuva | Ehdokkaat |
---|---|---|---|
Elokuva | Christian Colson | Slummien miljonääri | |
Ohjaus | Danny Boyle | Slummien miljonääri | |
Miespääosa | Sean Penn | Milk | |
Naispääosa | Kate Winslet | Lukija | |
Miessivuosa | Heath Ledger | Yön ritari | |
Naissivuosa | Penélope Cruz | Vicky Cristina Barcelona | |
Animaatio | Andrew Stanton | WALL•E | |
Vieraskielinen elokuva | Yōjirō Takita | Lähtöjä (Japani) | |
Sovitettu käsikirjoitus | Simon Beaufoy | Slummien miljonääri | |
Alkuperäinen käsikirjoitus | Dustin Lance Black | Milk | |
Lavastus | Donald Graham Burt ja Victor J. Zolfo | Benjamin Buttonin uskomaton elämä |
|
Kuvaus | Anthony Dod Mantle | Slummien miljonääri | |
Puvustus | Michael O’Connor | Herttuatar |
|
Dokumentti | James Marsh ja Simon Chinn | Man on Wire |
|
Lyhytdokumentti | Megan Mylan | Smile Pinki |
|
Leikkaus | Chris Dickens | Slummien miljonääri |
|
Maskeeraus | Greg Cannom | Benjamin Buttonin uskomaton elämä |
|
Musiikki | A.R. Rahman | Slummien miljonääri | |
Parhaan laulun Oscar-palkinto | A.R. Rahman ja Gulzar: "Jai Ho" | Slummien miljonääri |
|
Lyhytanimaatio | Kunio Kato | La Maison en Petits Cubes |
|
Lyhytelokuva | Jochen Alexander Freydank | Spielzeugland |
|
Äänitehosteet | Richard King | Yön ritari |
|
Äänitys | Ian Tapp, Richard Pryke ja Resul Pookutty | Slummien miljonääri |
|
Erikoistehosteet | Eric Barba, Steve Preeg, Burt Dalton ja Craig Barron | Benjamin Buttonin uskomaton elämä |
|
Katso myös
Lähteet
- ↑ Hugh Jackman to Host 81st Academy Awards® 12. joulukuuta 2008. The Academy of Motion Picture Arts and Sciences. Viitattu 21. tammikuuta 2009. (englanniksi)
- ↑ Mark and Condon to Guide 81st Oscar® Telecast 24. syyskuuta 2008. The Academy of Motion Picture Arts and Sciences. Viitattu 21. tammikuuta 2009. (englanniksi)
- ↑ Forest Whitaker to Join Academy President Sid Ganis for Oscar® Nominations 20. tammikuuta 2009. The Academy of Motion Picture Arts and Sciences. Viitattu 21. tammikuuta 2009. (englanniksi)
- ↑ "Benjamin Button," "Slumdog" lead Oscar nominees Reuters.com. 22. tammikuuta 2009. Thomson Reuters. Viitattu 22. tammikuuta 2009. (englanniksi)
- ↑ Nominees for the 81st Academy Awards The Academy of Motion Picture Arts and Sciences. Viitattu 22. tammikuuta 2009. (englanniksi)
|