Ruotsin historia
Ruotsin historia aloitetaan joskus viikinkiajasta, joskus 1000-luvusta. Tätä edeltänyttä aikaa kutsutaan Ruotsin esihistoriaksi. Ruotsin kuningaskunta syntyi 1000–1200-lukujen kuluessa. Vuosina 1397–1523 Ruotsi oli ajoittain valtioliitossa Tanskan ja Norjan kanssa (Kalmarin unioni). 1600-luvulla Ruotsi nousi tilapäisesti eurooppalaisen suurvallan asemaan.
Suomen alueita alettiin liittää Ruotsiin 1100- tai 1200-luvulla. Ruotsi menetti Suomen vuonna 1809. Vuosina 1814–1905 Ruotsi oli unionissa Norjan kanssa.
Kivi- ja pronssikausi
Kivikausi
Ihmiset alkoivat asettua Ruotsiin jääkauden loppuessa, ensin jäättömille rannikoille ja myöhemmin myös sisämaahan. Jäätikkö oli kokonaan poissa noin 7000 vuotta eaa. Asutus oli liikkuvaista, kesäisin kalastettiin ja pyydystettiin hylkeitä rannikolla, talveksi ainakin osa väestöstä siirtyi sisämaahan hirvijahtiin. Varhaisella kivikaudella asukkaita oli vain muutamia tuhansia. Ajanlaskun alussa saviastiat tulivat käyttöön.[1] Maanviljely alkoi levitä Etelä-Ruotsiin n. 4000 eaa.[2] Tämä johti väestönkasvuun ja entistä kerrostuneemman yhteiskunnan syntyyn. Indoeurooppalaisen kielen ajatellaan levinneen Ruotsiin nuorakeraamisen kulttuurin mukana noin 2800 eaa. On esitetty myös näkemyksiä uralilaisten varhaisesta läsnäolosta Ruotsista, mutta tällaiselle ei ole varsinaisia tieteellisiä perusteluja. Pikemminkin viime vuosien kielitieteelliset tulokset viittaavat siihen, että uralilaiset kielet ehtivät Fennoskandiaan myöhemmin kuin on viime vuosikymmeninä totuttu ajattelemaan (ks. Uralilaiset kielet). Pohjoisessa Fennoskandiassa on vielä 2 000 vuotta sitten puhuttu tuntematonta paleoeurooppalaista kieltä, jonka saame syrjäytti ajanlaskun alun jälkeen. [3] [4]
Mahdolliset kulttuurirajat Skandinaviassa (esim. limes norrlandicus) eivät siis automaattisesti merkitse rajaa juuri indoeurooppalaisten ja uralilaisten kielten välillä.
Pronssikausi
Noin vuoden 1700 eaa. tienoilla alkoi pronssikausi. Pronssikauden kuluessa Etelä-Ruotsin alueella kukoisti vauras kulttuuri, jonka yhteydet ulottuvat Keski-Eurooppaan ja jopa Välimeren maailmaan saakka.[5][6] Skånen Kivikissä sijaitsee pronssikautisen päällikön suuri kiviröykkiöhauta. Pronssikauden uskomusmaailmaa kuvittavat kalliopiirrokset ovat toinen kuuluisa muinaisjäännösryhmä. Tämän pronssikulttuurin edustajien uskotaan puhuneen indoeurooppalaista kieltä.
Eteläinen pronssikulttuuri ulottui Mälaren-järven tienoille saakka. Tämän kulttuuripiirin pohjoispuolella asui pronssikaudella metsästäjä-kalastajaväestöä, jota voinee pitää Ruotsin saamelaisten geneettisinä esivanhempina.
Suomen rannikoille levisi pronssikauden kuluessa voimakasta kulttuurivaikutusta Ruotsista, mahdollisesti pienimuotoisen maahanmuuton yhteydessä.
Rautakausi ja viikinkiaika
Ruotsin oloista rautakaudelta (noin 500 eaa. – 1050 jaa.) on vain vähän kirjallisia tietoja. Roomalainen Tacitus on ensimmäinen, joka mainitsee Ruotsin alueen asukkaita (suiones eli svealaiset).[7] Arkeologinen löytömateriaali sitä vastoin on runsas.
Varhaisrautakausi
Esiroomalaisella ajalla (noin 500–1 eaa.) rauta tuli yleiseen käyttöön. Arkeologisten löytöjen määrä ajalta on pienehkö, mutta maa pysyi jatkuvasti asuttuna. Viimeistään tässä vaiheessa Etelä-Ruotsin väestö lienee ollut kieleltään pääasiassa germaanista. Etelä-Ruotsissa viljeltiin maata ja hoidettiin karjaa. Pohjoisempana kalastuksen ja metsästyksen merkitys elinkeinoina oli suurempi. Pohjanlahden rannikoilla pyydettiin hylkeitä.
Pohjois-Ruotsin väestöt puhuivat suomensukuista kieltä, jonka voinee yhdistää lähinnä saameen. Saamelaisalueen uskotaan ulottuneen Keski-Ruotsiin saakka. Eräät löydöt Uplannissa viittaavat myös yhteyksiin Baltian ja Etelä-Suomen itämerensuomalaiselle alueelle.
Vanhemmalla roomalaisajalla (noin 1–200 jaa.) arkeologinen aineisto Etelä-Ruotsissa rikastui ja monipuolistui hautoihin laitettujen esineiden johdosta. Ruotsin alueelle kulkeutui melko paljon roomalaisia esineitä. Itä-Götanmaan ja Uplannin alueilta kohdistui ilmeisesti pienimuotoista muuttoa Lounais-Suomeen.
Nuoremmalta roomalaisajalta (noin 200–400 jaa.) on Etelä-Ruotsissa rikkaiden hautalöytöjen muodossa merkkejä entistä hierarkkisemmasta yhteiskunnasta ja vilkkaammista yhteyksistä roomalaiseen maailmaan. Luultavasti Ruotsin alueen asukkaita palveli Rooman armeijassa. Aikakausi oli sotaisa myös Skandinaviassa.
Keskinen rautakausi
Kansainvaellusajalla (noin 400–550 jaa.) Ruotsiin kulkeutui kultaa, joka on peräisin mannermaalla käydyistä sodista. Luultavasti kansainvaellusajan melskeisiin ja ryöstöretkiin osallistui myös Ruotsin alueen asukkaita. Skandinaviassakin oli ilmeisesti levotonta. Etelä- ja Keski-Ruotsin ohella arkeologisia löytöjä on runsaasti myös pohjoisempaa, esim. Medelpadista. Poliittinen organisaatio kehittyi: Vanhan Uppsalan suuriin hautakumpuihin haudattiin mahtimiehiä tai kuninkaita. Helgön saarella Mälaren-järvessä sijaitsi kuuluisa käsityökeskus.
Vendel-aika (550–800 jaa.) tunnetaan runsaista hautalöydöistään. Keski-Ruotsissa (Uplanti) paikallisten mahtimiessukujen jäseniä haudattiin veneissä aseineen ja sotavarusteineen muun muassa Vendelin kalmistoon.[8] Löytöjä on runsaasti myös Gotlannissa. Mahdollisesti ruotsalaisylimyksillä oli liittolaisia tai kannattajia Suomessa.
Myöhäisrautakausi (viikinkiaika)
Viikinkiaika (800–1050 jaa.) on viimeinen ja kaiketi tunnetuin Ruotsin esihistorian jakso. Koska viikinkiajalta tunnetaan runsaasti riimukirjoituksia, se luetaan joskus jo historialliseen aikaan kuuluvaksi.
Ruotsin alueelta lähteneet viikingit, joita kutsuttiin ruseiksi, kävivät kauppaa, ryöstivät ja perustivat uudisasutuksia Itämeren alueella sekä idäntien varsilla eli Venäjällä ja Mustallamerellä. Keski-Ruotsissa sijaitseva Birka oli kuuluisa viikinkikaupan keskus. Viikinkiretkillä hankittua hopeaa haudattiin aarteina. 900-luvun jälkipuoliskolla viikinkien idänkauppa hiipui. Ruotsin alueen asukkaita otti osaa viikinkiajan loppuvaiheen sotiin esimerkiksi Britteinsaarilla Knuut Suuren sotajoukoissa. Bysantin keisari puolestaan kokosi kuuluisan valiojoukkonsa Varjagikaartin viikinkisotureista. Viikinkiajan loppuvaiheessa yleistyi Keski-Ruotsin alueella tapa pystyttää riimukiviä elävien ja kuolleiden mahtimiesten ja -naistenkin muistoksi ja kunniaksi.
Viikinkiajalla skandinaavinen, talonpoikainen elämäntapa ulottui pohjoisessa suurin piirtein Merenkurkun tienoille, Ångermanlandiin saakka. Pohjoisempana ja sisämaassa asui väestöä, jota voi nimittää lähinnä saamelaiseksi. Saamelaisten ja maanviljelijöiden välillä vallitsi koko rautakauden vilkas vuorovaikutus.
Kristitty kuningaskunta
Kristinusko saapui Ruotsiin viikinkiajalla. Uskontoa levittivät sekä länsieurooppalaiset lähetyssaarnaajat että Bysantin ortodoksisesta kulttuurista omaksutut vaikutteet. 900-luvun lopulla syntyi Sigtunan kaupunki kristinuskon ja uuden kuninkaanvallan tukikohdaksi. Ensimmäinen Ruotsin kuningas, josta on konkreettisia tietoja, on Olavi Sylikuningas, joka lyötätti rahaa Sigtunassa. Tämän kristityn hallitsijan vahvin tukialue oli ilmeisesti Götanmaalla. Mistään kovin yhtenäisestä Ruotsin valtakunnasta ei voi puhua vielä tässä vaiheessa. Paikalliset päälliköt tunnustivat kuninkaan herrakseen jos tunnustivat, ja välillä kuninkaita saattoi olla useampia.
Keskiaika
Kirkko luo organisaatiotaan
Ruotsiin syntyi vähitellen kirkkopitäjien ja hiippakuntien verkosto, joka edusti uudenlaista kirjoitustaitoon perustuvaa hallintokulttuuria. Sveanmaan ja Götanmaan yhdistymisen kannalta oli merkittävää, että ne liitettiin kirkollisesti vuonna 1164 perustetun Uppsalan arkkipiispanistuimen alaisuuteen. Myös luostarilaitos saapui Ruotsiin 1100-luvulla. Varsinkin dominikaaniveljestö sai suurta vaikutusvaltaa 1200-luvulta lähtien.
Ruotsin valtakunta syntyy
1100-luvulla ja seuraavan vuosisadan alussa Ruotsin kuninkuudesta taistelivat Sverkerin ja Eerikin suvut. Lopulta 1200-luvun puolivälissä jaarli Birger sai vallan käsiinsä ja hänen pojastaan Valdemarista tuli Bjälbo-suvun ensimmäinen kuningas.
Birgerin ja hänen poikiensa vallan aikaa 1200-luvun keskivaiheilla ja jälkipuoliskolla voi pitää yhtenäisen Ruotsin kuningaskunnan varsinaisena syntykautena. Kuninkaanvallan ja verotuksen tukikohdiksi rakennettiin linnoja. Kaupunkilaitos alkoi kehittyä (mm. Tukholma perustettiin) ja Taalainmaan malmivaroja alettiin hyödyntää tehokkaammin. Saksalaisia kauppiaita, käsityöläisiä ja vuorimiehiä alkoi saapua Ruotsiin suurin joukoin. Kuningas Maunu Ladonlukko antoi vuonna 1280 Alsnön säädöksen, joka vapautti veroista raskaina ratsumiehinä palvelevat ritarit ja asemiehet (rälssi).
Valtakunta myös laajeni alueellisesti: Suomen ja Norlannin alueita alettiin vähitellen liittää kiinteästi valtakuntaan. Suomenlahden itäpohjukassa Ruotsin valta törmäsi yhteen venäläisen Novgorodin valtion kanssa. Monenlaisten kahakoiden päätteeksi valtakunnat solmivat vuonna 1323 Pähkinäsaaren rauhan, jossa Karjala jaettiin. Viipuri jäi Ruotsille ja Käkisalmi Novgorodille.
1300-luvun levottomuudet
1300-luvun alussa Ruotsissa raivosi valtataistelu kuningas Birgerin ja hänen veljiensä välillä. Vangittuaan veljensä petoksella Nyköpingin joulupidoissa vuonna 1317 Birger antoi heidän nääntyä nälkään vankityrmässä. Seurasi kapina, jonka johdosta Birger pakeni maasta. Uudeksi kuninkaaksi valittiin herttua Erikin poika Magnus (Maunu Eerikinpoika), joka peri äitinsä kautta myös Norjan kruunun. Tultuaan täysi-ikäiseksi Magnus alkoi hallita aktiivisesti pyrkien laajentamaan valtakuntaa. Ristiretki Novgorodia vastaan vuosina 1348–1350 epäonnistui. Musta surma levisi Ruotsiin tuhoten huomattavan osan väestöstä. Kuninkaan välit ylimystöön kiristyivät. Kuuluisa ruotsalainen näkijätär Pyhä Birgitta otti syntisenä pitämänsä Magnus-kuninkaan tulilinjalleen. Lopulta Magnus menetti Ruotsin valtaistuimen saksalaiselle vallantavoittelijalle Albrekt Mecklenburgilaiselle. Norja jäi Magnuksen pojan Hakonin valtaan. Uusi kuningas Albrekt ajautui pian ilmiriitoihin kannattajiensa kanssa.
1380-luvulla Norjan ja Tanskan kuningatar Margareeta käytti hyväkseen Albrekt-kuninkaan ja Ruotsin ylimystön välistä eripuraa. Hän onnistuikin liittämään Ruotsin valtakuntaansa. Valtakuntien yhdistyminen personaaliunioniksi vahvistettiin Kalmarin kaupungissa pidetyssä kokouksessa. Tästä alkoi Kalmarin unionin aika eli niin sanottu unioniaika. Margereetan kuoltua vuonna 1412 unionin kruunut peri Eerik Pommerilainen.
Kalmarin unionin kriisit
Unionin poliittinen painopiste oli Tanskassa, ja osa ruotsalaisista alkoi pyrkiä eroon unionista jo Eerikin aikana. Vuonna 1438 puhkesi laaja unionivastainen kapina. Erilaisten vaiheiden jälkeen unioni palautui, mutta 1400-luvun loppu oli Ruotsissa rauhatonta. Osa Ruotsin ylimyksistä halusi erota unionista, osa tuki unionikuningasta. Vuonna 1471 tanskalaiset ja heidän ruotsalaiset kannattajansa lyötiin Brunkebergin taistelussa Tukholman lähellä. Ruotsissa nousi valtaan valtionhoitaja Sten Sture. Hänen valtakaudellaan uhkatekijäksi muodostui Tanskan ohella Venäjä, joka oli yhdistynyt Moskovan suuriruhtinaiden alaisuuteen. Erimielisyydet Ruotsin itärajan kulusta johtivat sotaan Venäjää vastaan. Vuosina 1495 - 1497 Viipurin linna ja Olavinlinna kuitenkin kestivät venäläisten piiritykset.
Unionitaistelut alkoivat uudelleen 1500-luvun alussa. Vuonna 1521 Tanskan kuningas Kristian Tyranni (tanskalaisille Kristian Hyvä) valloitti Tukholman ja surmautti oppositiossa olleet Ruotsin johtavat aateliset kuuluisassa Tukholman verilöylyssä.
Vaasa-aika (uskonpuhdistuksen aika)
Kustaa Vaasa ja varhaismodernin valtion synty
Vuonna 1523 aatelisherra Kustaa Eerinkinpojan johtama kapinaliike karkotti tanskalaiset Ruotsista ja Suomesta Lyypekin hansakaupungin tuella. Kustaasta tuli kuningas, jonka jälkimaailma muistaa Kustaa Vaasana. Kuningas alkoi järjestelmällisesti kehittää valtakuntaansa. Keskushallintoa uudistettiin saksalaisten esikuvien mukaan. Riippuvaisuus Lyypekistä mitätöitiin ns. kreivisodassa. Ruotsissa alettiin varovaisesti toteuttaa uskonpuhdistusta eli reformaatiota, jonka turvin kuningas saattoi takavarikoida suuren osan kirkon omaisuudesta. Kiristyvä verotus ja kirkkoon kohdistuvat toimenpiteet provosoivat useita kapinoita, joista uhkaavin oli ns. Dacken sota Smålandissa 1540-luvulla. Kapinat kukistettiin verisesti. Kustaa loi modernin valtion, joka pystyi säätelemään alamaistensa elämää paljon keskiaikaista valtakuntaa tehokkaammin.
Kustaa Vaasan poikien valtataistelu
Valtakautensa lopulla Kustaa ajautui viisivuotiseen sotaan Venäjää vastaan. Kuningas kuoli vuonna 1560. Valtaistuimen peri vanhin poika Erik, joka tunnetaan hallitsijanimellä Eerik XIV. Nuorempi poika Juhana III hallitsi Suomea puoli-itsenäisenä herttuakuntana. Veljekset ajautuivat aseelliseen valtataisteluun. Juhana vangittiin, mutta kun Juhana pääsi vapaaksi vankilasta, hän suisti mielenterveytensä menettäneen Eerikin valtaistuimelta vuonna 1567. Juhanasta tuli uusi kuningas Juhana III.
Suuri sotakausi alkaa
1560-luvulla alkoi suuri sotakausi. Baltiaan oli syntynyt sekasorto ja valtatyhjiö Ritarikuntavaltion hajottua. Ruotsi alkoi sekaantua tilanteeseen ottaessaan Tallinnan suojelukseensa vuonna 1561. Tämä johti konflikteihin Tanskan ja Puolan kanssa, koska nekin tavoittelivat Baltian herruutta. Vuonna 1570 alkoi Venäjää vastaan käyty sota (pitkä viha eli 25-vuotinen sota), joka tuotti erittäin suurta vahinkoa varsinkin valtakunnan itäpuoliskolle eli Suomelle. Ilmaston viilentyessä ja sotarasitusten kiristäessä verotusta talonpoikaisto alkoi joutua ahdinkoon.
Kaarle-herttuan ja Sigismundin valtataistelu
- Pääartikkeli: Sigismundin ja Kaarlen valtataistelu
Juhana oli naimisissa puolalaisen, katolisen prinsessan kanssa. Kuningas kuoli vuonna 1592. Hänen pojastaan Sigismundista tuli sekä Puolan että Ruotsin kuningas. Ruotsin aateli suhtautui torjuvasti katoliseen kuninkaaseen. Ruotsin kirkko saattoi nyt uskonpuhdistuksen päätökseen julistautumalla evankelis-luterilaiseksi. Kustaa Vaasan nuorin poika Kaarle sai Ruotsissa valtionhoitajan aseman. 1590-luvulla Sigismundin yritys valloittaa Ruotsi Puolasta käsin torjuttiin. Suomessa kuitenkin pitivät valtaa Sigismundin kannattajat Klaus Flemingin johdolla. Kun nuijasotana tunnettu epätoivoinen talonpoikaiskapina ei onnistunut suistamaan Flemingiä vallasta, Kaarle otti Suomen haltuunsa asevoimin. Vuonna 1609 hänestä tuli kuningas Kaarle IX. Kuninkaan vanhuudenpäivät kuluivat vastoinkäymisten merkeissä. Baltian valloittaminen Puolalta ei edennyt, uusi sota Tanskaa vastaan päättyi tappioon.
Suurvalta-aika
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: Pahoja aukkokohtia |
Vuonna 1617 Ruotsia alkoi hallita kuningas Kustaa II Aadolf. Yhteistyössä kansleri Axel Oxenstiernan kanssa kuningas uudisti valtakunnan hallinnon perusteellisesti. Baltian sodassa Ruotsi sai nyt yliotteen ja Puolan oli pakko suostua rauhaan vuonna 1625. Liivinmaa (nykyisten Viron ja Latvian alueella) siirtyi Ruotsin hallintaan.
Vuonna 1630 Ruotsi tuli mukaan Keski-Euroopassa raivoavaan kolmekymmenvuotiseen sotaan. Pohjois-Saksan protestanttiset ruhtinaat olivat joutuneet ahtaalle taistelussa katolista keisaria vastaan. Huippukuntoon trimmattu Ruotsin armeija tuli apuun ja murskasi keisarilliset useissa suurissa taisteluissa. Vuonna 1632 kuningas Kustaa II Aadolf kaatui Lützenin taistelussa. Tämän jälkeen sota pitkittyi. Vuonna 1648 solmittiin vihdoin Westfalenin rauha, jossa Ruotsille luovutettiin mittavat alueet Saksan pohjoisosasta. Ruotsi oli nyt noussut eurooppalaisen suurvallan asemaan. Sotamenestys oli rahoitettu nostamalla verotus korkeaksi. Armeija oli kerätty väenotoilla, ja suurin osa armeijaan otetuista miehistä kuoli sodassa.
Kustaa II Aadolfin jälkeen hallitsijaksi tuli kuningatar Kristiina. Hänen valtakaudellaan (1632–1654) Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe uudisti yhteiskuntaa perustamalla Turun akatemian (1640), kymmenen uutta kaupunkia ja paransi infrastruktuuria luomalla postilaitoksen.
Kaarle X Kustaan hallituskaudella (1654–1660) Ruotsi kävi useita sotia vastaan. Ruotsi valloitti lisää alueitakin eri puolilta Pohjois-Eurooppaa. Useimmat aluevaltauksensa Ruotsi menetti pian, mutta pysyväksi jäi siihen saakka Tanskalle kuuluneen Skånen liittäminen Ruotsiin Roskilden rauhansopimuksella 1658. Samoihin aikoihin Ruotsiin liitettiin myös Gotlanti.
Vuonna 1697 vasta 15-vuotias Kaarle XII nousi kuninkaaksi. Ruotsin viholliset Tanska, Puola ja Venäjä tavoittelivat revanssia ja liittoutuivat keskenään. Seurasi suuri Pohjan sota, joka käytiin 1700–1721. Kaarle XII menestyi aluksi taistellessaan Tanskaa ja Puolaa vastaan, mutta kärsi ratkaisevan tappion Pultavassa kesäkuussa vuonna 1709. Kaarle XII pakeni Turkkiin. Venäjä valtasi seuraavana vuonna Ruotsin Baltian tukikohtia ja Viipurin. Kaarle XII ratsasti Euroopan halki ja lähti sotimaan Norjaan. Tämä herätti monissa tyytymättömyyttä, sillä ihmiset olivat kyllästyneet sotimiseen. Kuningas kuoli vuonna 1718 norjalaista linnaketta piiritettäessä. Itsevaltiaan mukana meni Ruotsin tahto jatkaa epätoivoista sotaa. Uudenkaupungin rauhassa 1721 Ruotsi menetti Suomenlahden eteläpuoliset alueet, Inkerin ja Kaakkois-Suomen. Ruotsin suurvalta-asema oli romahtanut.
Eri vaiheissa 1600- ja 1700-luvuilla Ruotsi valloitti myös muutamia siirtomaita, joista huomattavimpia olivat Uusi Ruotsi nykyisen Delawaren alueella Pohjois-Amerikassa sekä Kultarannikko nykyisen Ghanan alueella Afrikassa. Kaikki nämä Ruotsi kuitenkin menetti muille siirtomaavalloille lyhyen ajan kuluessa.
Vapauden aika ja kustavilainen aika
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Vuosina 1719–1772 Ruotsissa vallitsi vapauden ajaksi kutsuttu ajanjakso, jolloin valta oli säätyvaltiopäivillä. Kuningas Kustaa III palautti itsevaltiuden, kun hän kappasi vallan itselleen vuonna 1772. Hänen valtakauttaan on kutsuttu kustavilaiseksi ajaksi.
Suomen sodassa vuonna 1808 Venäjän keisarikunta valtasi Ruotsilta Suomen, Ahvenanmaan ja osan Lapista. Venäjä muodosti Ruotsilta vallatuista alueista Suomen suuriruhtinaskunnan, joka oli osa Venäjää.
Ruotsi vuoden 1809 jälkeen
Ruotsi joutui 1800-luvulla lopullisesti sopeutumaan eurooppalaisen pikkuvaltion rooliin. Vuonna 1810 Ruotsin kuninkaan adoptoitu perillinen, marsalkka Bernadotte valittiin kruununprinssi Kaarle XIV:ksi. Kaarle XIV katsoi Norjan olevan otettavissa kuin korvauksena Suomen menettämiselle liittymällä Napoleonin vastaiseen liittoon, sillä Tanska-Norja oli ranskalaisten puolella. Napoleon joutui tappiolle, ja Kielin rauhassa 1814 Tanska-Norja joutui luovuttamaan Norjan Ruotsille Pommerin alueita vastaan. Pommerin alueet siirtyivät Tanskan sijaan Preussille, ja Norja julistautui itsenäiseksi, sääti perustuslain ja valitsi oman kuninkaansa. Ruotsi hyökkäsi Norjaan toteuttaakseen Kielin rauhan lupaukset. Lyhyen sodan jälkeen solmittiin Mossin rauha, jossa perustettiin personaaliunioni kahden itsenäisen valtion kesken. Unionia kesti vuoteen 1905, kunnes se raukesi rauhanomaisesti norjalaisten tahdosta.
Ruotsin maatalous muuttui asteittain kylätyyppisestä yksityisomisteisiin tiloihin teollisen vallankumouksen aikana, mutta tämä ei riittänyt kasvavan väestön tarpeisiin. Osin toimeentulon takia noin miljoona ruotsalaista muutti Yhdysvaltoihin vuosina 1850–1890. Ruotsin 1800-lukua leimasivat paineet liberaaleihin uudistuksiin, mikä johti talouselämän vapautumiseen ja äänioikeus- ja veroreformien aloittamiseen. Vuonna 1866 vanhat säätyvaltiopäivät korvattiin kaksikamarisella parlamentilla, jonka alahuone valittiin vaaleilla. Äänioikeus oli kuitenkin aluksi sidottu omaisuuteen. Kolme poliittista pääpuoluetta: sosiaalidemokraatit, liberaalit ja konservatiivit, syntyivät. Vuonna 1907 miehet saivat yleisen äänioikeuden, naiset vuonna 1919.
Nykyaika
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Ruotsi oli muodollisesti puolueeton ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa, joskin toisen maailmansodan aikana Ruotsi teki pitkälle meneviä myönnytyksiä Saksan suuntaan ja antoi tukea Suomelle. Kylmän sodan aikana Ruotsi pysyi virallisesti puolueettomana, mutta oli todellisuudessa läheisessä yhteistyössä länsivaltojen kanssa. Ruotsi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995, muttei ole toistaiseksi liittynyt yhteisvaluutta euroon.
Aiheesta muualla
Lähteet
- ↑ Äldre stenålder Historiska Museet. Viitattu 6.12.2011. (ruotsiksi)
- ↑ Yngre stenålder Historiska Museet. Viitattu 6.12.2011. (ruotsiksi)
- ↑ Aikio, Ante 2004: An essay on substrate studies and the origin of Saami. — Irma Hyvärinen / Petri Kallio / Jarmo Korhonen (eds.), Etymologie, Entlehnungen und Entwicklungen: Festschrift für Jorma Koivulehto zum 70. Geburtstag, pp. 5–34. Mémoires de la Société Néophilologique de Helsinki 63. Helsinki.
- ↑ Aikio, Ante 2006: On Germanic-Saami contacts and Saami prehistory. — Journal de la Société Finno-Ougrienne 91: 9–55. [1]
- ↑ Äldre bronsålder Historiska Museet. Viitattu 6.12.2011. (ruotsiksi)
- ↑ Yngre bronsålder Historiska Museet. Viitattu 6.12.2011. (ruotsiksi)
- ↑ Culture of Sweden Countries and their cultures
- ↑ Yngre järnålder Historiska Museet. Viitattu 6.12.2011. (ruotsiksi)