Chongqingin pommitukset

Japanilainen pommikone Chongqingin yllä.

Chongqingin pommitukset olivat yli viisi vuotta kestänyt Japanin terroripommitusoperaatio kiinalaista Chongqingin kaupunkia vastaan. Pommitukset alkoivat 18. helmikuuta 1938 ja kestivät 23. elokuuta 1943 saakka. Ne olivat osa vuosina 1937–1945 käytyä Kiinan ja Japanin välistä sotaa.

Taustaa

Japanin armeijan eteneminen Hubein maakunnassa pysähtyi Wuhanin taistelun jälkeen. Japanilaiset saivat vallattua Wuhanin, mutta vuoristoinen ja vaikeakulkuinen alue teki etenemisen syvemmälle Kiinaan vaikeaksi. Wuhanin lentokentästä tuli tukikohta, josta käsin Japanin ilmavoimat saattoivat pommittaa Chongqingia pitkän kantaman keskiraskaiden pommikoneiden avulla.

Marraskuussa 1937 Kiinan tasavalta teki Chongqingista väliaikaisen pääkaupunkinsa sodan ajaksi. Koska kaupungista tuli poliittinen, taloudellinen, sotilaallinen ja kulttuurillinen keskus, se näyttäytyi japanilaisille tärkeänä sotilastoimien kohteena. Kaupungissa oli tuolloin noin 500 000 asukasta, mutta sekä sodan että uuden roolinsa vuoksi sinne muutti paljon uusia asukkaita lyhyessä ajassa. Pommitusten alkaessa kaupungissa asui jo yli mijoona henkeä.

Vuonna 1937 Chongqingin pommisuojissa oli tilaa 7200 asukkaalle, eli 1.2 prosentille koko kaupungin väestöstä. Niitä rakennettiin lisää, mutta ei riittävästi. Vuonna 1938 pommisuojat riittivät yhä vain 5.4 prosentille asukkaista. Tilanne oli parhaimmillaan 1940, jolloin pommisuojat pystyivät majoittamaan 65.1 prosenttia väkiluvusta, mutta kaupunkiin muuttaneiden pakolaisten kasvavan määrän vuoksi pommisuojien kattavuusaste kääntyi laskuun. Pommitusten päättyessä 1943 suojia riitti 48.2 prosentille väkiluvusta.

Pommituksen alkamisen aikaan Chongqingin ydinkeskusta oli ajankohtaan nähden nykyaikainen, mutta suurin osa väestöstä asui keskustan lähialueilla ahtautuneina vierekkäin rakennettuihin bambu- ja puutaloihin ja majoihin. Nämä asumukset olivat otollinen kohde erityisesti palopommeille.

Pommitukset

Yhdysvaltalainen sodan ajan uutisfilmi Chongqingin pommituksista.

Pommituksen toteutti Japanin ilmavoimien yhdistetty lennosto, jota johti kenraalimajuri Takajiro Onishi. Vuosia myöhemmin Onishi oli mukana kehittämässä kamikaze-itsemurhalentäjistä strategista asetta. Operatiivisesta suunnittelusta vastasi laivaston lennoston esikuntapäällikkö kenraaliluutnantti Narumi Inoue, joka kannusti upseereitaan ja sotilaitaan vertaamalla Chongqingin pommitusta Japaninmeren taisteluihin Venäjän–Japanin sodan aikana. Japanin ilmavoimat käyttivät pommituksessa lähinnä keskiraskasta Tyyppi 96 Mitsubishi G3M -pommittajaa. Konetyyppiin ei mahtunut suurta pommilastia, mutta sillä oli 4400 kilometrin toimintasäde, joka kattoi hyvin Wuhanin ja Chongqingin välisen matkan.

Chongqing oli sotilashallinnollinen keskus, mutta se ei ollut tukikohta eikä siellä ollut suuria sotilasosastoja. Rintama oli kaukana Chongqingista. Japanilaiset eivät pommittaneet Chongqingia taktisena kohteena, kuten esimerkiksi linnaketta ennen maajoukkojen valtausyritystä voidaan pommittaa, vaan strategisena ja terroriluonteisena kohteena. Palopommien käyttö siviilikohteita vastaan oli tavallista. Japanilaisten pommittamat kohteet olivat usein asutuskeskuksia, liikekeskuksia, kouluja, sairaaloita ja muita ei-sotilaallisia kohteita.

Yksi pommituksesta kirjoitetuista raporteista kuvasi iskua seuraavasti: "28. kesäkuuta iltapäivällä yhteensä 120 japanilaista pommikonetta hyökkäsi Chongqingiin ja pudotti 1000 palopommia. Kuivan sään ja korkean lämpötilan vuoksi pommien aikaansaamat tulipalot levisivät nopeasti yli kaupungin. Yritykset taistella tulta vastaan olivat turhia, sillä valtoimenaan raivoava tuli valtasi keskustan nielaisten sen kokonaan haltuunsa. Monet Jangtsen ja Jialingin džonkeista paloivat ja upposivat, ja lukemattomien ruumiiden nähtiin valuvan alavirtaan."

Japanilaiset koneet tekivät 268 ilmaiskun aikana noin 9000 pommituslentoa Chongqingiin. Kaupunkiin pudotettiin 20 000 pommia, yhteensä yli 3 000 tonnia räjähteitä, joista suurin osa oli palopommeja.

Pommitukset surmasivat ja vammauttivat lähes 30 000 ihmistä. Niissä tuhoutui yli 20 000 rakennusta, sekä mittaamaton määrä muuta omaisuutta. Joidenkin tutkimusten mukaan kuolonuhreja oli 23 600 ja vammautuneita 37 700.

Vaikutukset

Pommituksen aiheuttaman joukkopaniikin uhreja Chongqingissa 5. kesäkuuta 1941.

Chongqingin pommituksen vaikutusta kaupungin eri sosiaalisiin ryhmiin ja väestönosiin on tutkittu sodan jälkeen. Pommituksista kärsivät eniten kaupungin vähävarainen työläisväestö ja erityisesti siihen kuuluvat naiset. Jotkin teollisuusyritykset varasivat työntekijöilleen omat suhteellisen laadukkaat pommisuojansa, mutta yleensä työväestö ja etenkin köyhälistö joutuivat turvaamaan suuriin ja heikosti varusteltuihin julkisiin pommisuojiin. Tunteja kestävien pommitusten aikana näissä saattoi olla hyvin kuuma ja huono ilmanvaihto, joka muodosti oman riskinsä esimerkiksi vanhuksille ja raskaana oleville naisille. Yleensä lapsistaan huolehtivat perheenäidit ja raskaana olevat naiset kerkesivät suojiin viimeisinä.

Tapahtuma-aikaan 19-vuotias chongqingilaisnainen Wang Shufen kuvaili sodan jälkeen yhtä pommisuojassa sattunutta joukkokuolemaa:

”	Kesällä 1939 tuhansia ihmisiä tukehtui kuoliaaksi Shihuishi-markkinapaikan lähellä olleessa luolassa. Kaupungin viranomaiset määräsivät ohikulkijoita hakemaan ruumiit ulos luolasta. Tapahtuman jälkeisenä päivänä minä ja ystäväni olimme kävelemässä alueella kunnes poliisi pysäytti meidät. Protestoimme, mutta poliisi vain pakotti jokaisen lähelle osuneen työhön. Näin kuolleiden lojuvan joka puolella kulkuaukkojen läheisyydessä, mukaanlukien useiden lasten ruumiiden, joista osa oli luultavasti vain muutaman kuukauden ikäinen. Jotkut kuolleista olivat Sinkiang-rouvia, joiden mekot olivat kauniit kuten nukeilla. Olin todella peloissani ja järkyttynyt näkymän vuoksi. Pyörryin heti kun olin päässyt sisälle luolaan ja nähnyt päällekkäin pinotut ruumiit. Sen sijaan, että olisin vetänyt ruumiita luolasta ulos, minut vedettiin sieltä ulos muiden mukana.	”
– Wang Shufen teoksessa Echoes of Chongqing: Women in Wartime China. s.89

Alemman tason virkamiehet ja palkansaajat puolestaan saattoivat suojautua toimistorakennustensa alle rakennettuihin pieniin ja suhteellisen hyvin varustelluihin kellareihin ja suojiin. Vähiten pommituksista kärsivät vauraimmat asukkaat, kuten korkeassa asemassa olevat virkamiehet ja yksityisen sektorin johtajat, jotka suosivat asuinpaikkoinaan keskustasta etäämpänä olevia huvilalähiöitä. Osa heistä rakensi itselleen myös oman pommisuojan, joihin ei päästetty muita.

Vaikka kaupunki oli tuhoisten pommitusten kohteena, sen väkiluku nousi sodan aikana. Väkilukua kasvatti erityisesti pakolaisväestö, joka muutti pääkaupunkiin japanilaisten valtaamilta alueilta tai rintaman läheisyydestä. Sodan jälkeen vuonna 1946 kaupungissa asui 1 240 000 ihmistä.

Vuonna 2006 joukko Chongqingin asukkaita nosti syytteen Japanin hallitusta vastaan sodanajan pommituksista. Kantajat vaativat taloudellista hyvitystä ja virallista anteeksipyyntöä. Kanteen julkistamalla he halusivat tuoda nykyajan japanilaisille tietoa siitä, miten Japanin sotavoimat toimivat toisen maailmansodan aikana.

Lähteet

• Flath, James; Smith, Norman (toim.): ”Bombs don't discriminate? Class, gender and ethnicity in the Air-raid Shelter Experiences of the Wartime Chongqing Population (kirj. Chang Jui-te)”, Beyond Suffering: Recounting War in Modern China. UBC Press, 2011. ISBN 0774819588
• Tanaka, Yuki; Young, Marilyn B.: ”Strategic Bombing of Japan”, Bombing Civilians: A Twentieth-Century History. The New Press, 2013. ISBN 1595586318
• Danke Li: Echoes of Chongqing: Women in Wartime China. University of Illinois Press, 2010. ISBN 0252034899