Hekimoğlu Ali pašša
| Hekimoğlu Ali pašša | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. kesäkuuta 1689 Istanbul, Osmanien valtakunta |
| Kuollut | 14. elokuuta 1758 Kütahya, Osmanien valtakunta |
| Poliitikko | |
| Asema | Suurvisiiri |
| Uskonto | Islam |
Hekimoğlu Ali pašša (1689-1758) oli Osmanien valtakunnan virkamies ja sotilasjohtaja, joka toimi suurvisiirinä kolme kertaa, vuosina 1732–1735, 1742 ja 1755.
Ura
Alin isä oli Osmaneiden valtakuntaan loikannut venetsialainen, joka toimi sulttaani Mustafa II:n henkilääkärinä. Ali syntyi 4. kesäkuuta 1689 ja kasvoi Topkapin palatsin seraljissa. Hän työskenteli erilaisissa virkatehtävissä pääkaupungissa jo nuoresta iästä lähtien. Vuonna 1722 hänet nimitettiin Adanan kuvernööriksi, jossa tehtävässä hän alisti kapinoivat kilikialaisheimot. Vuonna 1724 hän siirtyi Aleppon kuvernööriksi ja hän kunnostautui Tabrizin piirityksessä ja valtauksessa Persiaa vastaan käydyn sodan aikana. Hänet ylennettiin visiiriksi 1725 ja hän jatkoi kuvernöörin tehtävissä Osmanien valtakunnan itäosissa. Hän voitti šaahi Tahmasp III:n armeijan Kurijan taistelussa 15. syyskuuta 1731 ja valtasi sodan aikana vielä useita kaupunkeja.
Suurvisiirinä
Ali paššan ensimmäistä suurvisiirikautta luonnehditaan hallinnollisesti järkevänä aikana. Ali toteutti merkittävän valuuttauudistuksen. Hän neuvotteli Ranskan suurlähettilään markiisi Louis Sauveur de Villeneuven kanssa liittoutumisesta Habsburgien monarkian Itävaltaa vastaan, mutta Ranskan asettamien vaatimusten vuoksi sulttaani ei allekirjoittanut liittolaissopimusta. Heinäkuussa 1735 osmanit ajautuivat uudelleen vihamielisyyksiin Persian kanssa, ja seurauksena Ali pašša joutui väistymään virastaan. Irtisanottuja suurvisiirejä koskevan tavan mukaisesti hänet karkoitettiin Istanbulista etäisen alueen kuvernööriksi. Ali pašša toimi aluksi Mytilínin kuvernöörinä, jonka jälkeen hän pääsi Bosnian kuvernööriksi.[1]
Sota Itävaltaa vastaan
Osmanien valtakunta oli käynyt sotaa Venäjää vastaan jo vuodesta 1735. Vuonna 1737 Venäjän liittolainen Itävalta julisti sodan osmaneille. 30 000 miehen armeijansa avulla Ali pašša onnistui pitämään suuremman Itävallan keisarillisen armeijan aisoissa Bosniassa kolmen vuoden ajan. Lisäksi hän onnistui päihittämään itävaltalaiset merkittävässä Banja Lukan taistelussa 4. elokuuta 1737. Hän oli myös mukana ratkaisevassa Grotskan taistelussa heinäkuussa 1739.[2]
Seuraavana vuonna hänet lähetettiin Egyptiin tukahduttamaan mamelukkien kapinan. Vuonna 1741 hänet ylennettiin Anatolian beylerbeyiksi, eli koko Anatolian suurprovinssin kenraalikuvernööriksi.[1]
Toinen kausi suurvisiirinä
Hänet nimitettiin suurvisiiriksi toisen kerran huhtikuussa 1742, mutta hänen kautensa jäi lyhyeksi. Erottamisen syynä oli hänen esittämä vaatimuksensa päästä henkilökohtaisesti johtamaan armeijaa Persian Nadir Shahia vastaan käydyssä sodassa.
Hänet siirrettiin jälleen Bosnian kuvernööriksi, josta edelleen Aleppoon. Vuonna 1746 hänen toiveensa lähes toteutui. Hänet nimitettiin itäisen armeijan komentajaksi, mutta sulttaani solmi rauhan Nadir Shahin kanssa ennen kuin Ali pašša ehti saapua rintamalle. Tämän jälkeen hän palasi vanhaan virkaansa Bosniaan.
Kolmas kausi suurvisiirinä
16. helmikuuta 1755 hänet nimitettiin suurvisiiriksi kolmannen kerran. Tämä kausi jäi vain 53 päivän mittaiseksi, kun virkaa tavoitellut Silahdar Bıyıklı Ali pašša onnistui järjestämään hänen erottamisensa. Hänet siirrettiin maanpakoon Kyprokselle, jonka jälkeen hän toimi edelleen kuvernöörin tehtävissä.
Hän vetäytyi eläkkeelle Kütahyaan 1757. Hekimoğlu Ali pašša kuoli 14. elokuuta 1758. Hänet haudattiin Istanbuliin rakennuttamansa moskeijan viereen.
Maineeltaan häntä pidettiin oppineena, viisaana ja vapaamielisenä miehenä, joskin hänen kerrotaan olleen erittäin ankara saadessaan kiinni lahjuksia vastaanottaneita virkamiehiä.
Lähteet
- Aksan, Virginia H.: Ottoman Wars 1700–1870. Pearson Education, 2007. ISBN 0582308070.
- H.A.R. Gibb, J.H. Kramers, E. Levi-Provencal, J. Schacht (toim. artikkelin kirjoittajat Robert Mantran): Encyclopaedia of Islam (vol. 1, A-B), s. 395-396. E.J. Brill, 1986. ISBN 90-04-08114-3.