Claude Alexandre de Bonneval

Claude Alexandre de Bonneval
Bonneval Humbaracı Ahmet paššana. Jean-Étienne Liotardin maalaama aikalaismuotokuva.
Henkilötiedot
Muut nimet	Humbaracı Ahmet pašša
Syntynyt	14. heinäkuuta 1675 Coussac, Ranska
Kuollut	23. maaliskuuta 1747 Istanbul, Osmanien valtakunta
Kansalaisuus	Ranska, Osmani
Ammatti	Sotilas
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)	Ranska Habsburgien Itävalta Osmanien valtakunta
Palvelusvuodet	1688-1747
Sotilasarvo	Kenraali
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Judith-Charlotte de Bonneval, Alexander Roslinin muotokuvamaalaus 1700-luvulta.

Claude Alexandre Comte de Bonneval oli Ranskan armeijan upseeri, joka siirtyi ensin Habsburgien monarkian Itävallan palvelukseen ja myöhemmin Osmanien valtakuntaan, jossa hän kääntyi islaminuskoon ja otti turkkilaisen nimen Humbaracı Ahmet pašša.

Bonneval oli 1700-luvun suuria seikkailijoita. Hän osallistui moniin sotiin ja sotaretkeen, sekä kunnostautui taisteluissa sekä rohkeutensa että sotilaallisen kyvykkyytensä ansiosta. Hän oli myös äkkipikainen ja ristiriitainen luonne, joka ajautui usein vakaviin ongelmiin esimiestensä kanssa.

Ranskassa

Bonneval syntyi Coussacissa 14. heinäkuuta 1675 vanhaan limousinilaiseen aatelissukuun, jolla oli sukusiteitä vallassa olevaan Bourbonin dynastiaan. Hän oli perheen kolmas poikalapsi. Nuoresta iästä alkaen hän osoitti voimakasta tahtoa, mutta samalla hän oli myös hankala ja ajautui riitoihin helposti. Hän opiskeli jesuiittojen koulussa, josta hänet erotettiin huonon käytöksen vuoksi. 13-vuotiaana hän liittyi Ranskan kuninkaalliseen merijalkaväkeen, josta hän sai potkut, koska hän oli haastanut esimiehensä kaksintaisteluun.

16-vuotiaana hän värväytyi kaartinjalkaväkeen Latourin rykmenttiin. Nuori Bonneval osoitti huomattavaa rohkeutta ja sotilaallista kyvykkyyttä Espanjan perimyssodan ajan Italiaan ja Alankomaihin kohdistuneiden sotaretkien taisteluissa. Hän yleni rykmentinkomentajaksi, mutta ajautui riitaan sotaministeri Michel Chamillartin kanssa, joka esitti häntä kohtaan epäilyjä valtion varojen käytön perusteista Italian sotaretken aikana. Bonneval koki kunniansa tulleen loukatuksi ja ivasi sotaministeriä julkisesti. Chamillart vei asian sotaoikeuden käsiteltäväksi. Sotaoikeus tuomitsi Bonnevalin kuolemaan vuonna 1704. Hän oli kuitenkin osannut etukäteen ennakoida tuomion olevan hyvin ankara, joten hän onnistui järjestämään pakonsa Saksaan ennen pidättämistään.

Habsburgien monarkiassa

Savoijin prinssi Eugenin myötävaikutuksella Bonneval ylennettiin kenraaliksi ja hän sai rykmentinkomentajuuden Itävallan armeijasta. Espanjan perimyssodan aikana Bonneval kunnostautui taisteluissa entistä kotimaataan Ranskaa vastaan. Itävallan–Turkin sodassa hän taisteli turkkilaisia vastaan. Hän haavoittui vaikeasti Petrovaradinin taistelussa Serbiassa vuonna 1716. Taistelua johtanut Prinssi Eugen kuvaili Bonnevalia "johtavaksi kenraaliksi ei vain saksalaisten keskuudessa, vaan kaikkien keisarillisten vasallien keskuudessa". Hänen turkkilaissodassa osoittamasta rohkeudestaan kertovia tarinoita kantautui aina Ranskaan, jonka sijaitsihallitsijana toiminut Filip I päätti armahtaa hänet. Niinpä toipumislomansa lopulla hän saattoi vierailla Pariisissa.

Avioliitto

Ranskassa vieraillessaan hän avioitui marsalkka de Bironin tyttären Judith-Charlotten kanssa 5. heinäkuuta 1717. Kotionnea ei kestänyt kauaa, sillä Bonneval jätti vaimonsa vain viikon-parin jälkeen. Itävallan armeija siirtyi piirittämään Belgradia 16. heinäkuuta ja kiiruhtaen matkannut Bonneval ehti osallistumaan taisteluun siinä ansioituen.

Uusi riita

Hän olisi todennäköisesti voinut saavuttaa Itävallan armeijan korkeimman, sotamarsalkan sotilasarvon. Hän ajautui kuitenkin jälleen ongelmiin. Prinssi Eugen nimitti hänet tykistön tarkastajaksi Alankomaihin, jossa hänen temperamenttinsa johti hänet riitoihin Prien markiisin kuvernööri Hercule-Louis Turinettin kanssa. Hän kritisoi Turinettia ankarasti, mikä puolestaan suututti prinssi Eugenin, joka katsoi alaisensa arvostelun heijastuvan häneen itseensä. Prinssin asetuttua Turinettin puolelle Bonnevalin sanallinen keihäs kohdistui suoraan häneen. Prinssin määräyksestä Turinetti määräsi Bonnevalin arestiin, ja hän joutui toistamiseen sotaoikeuden eteen. Prinssi, joka aiemmin oli puhunut Bonnevalista ylistävään sävyyn totesi nyt: "Jos hän tulisi yhdestä ovesta sisään, minä menisin toisesta ulos". Hänet tuomittiin jälleen kuolemaan, mutta pitkään mietittyään uusi keisari Kaarle VI muutti tuomion vuoden pituiseksi vankilatuomioksi, jonka jälkeen hänet tuli karkoittaa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueelta.

Pakolaisena Venetsiassa

Bonneval istui tuomionsa loppuun ja pakeni keisarikunnan alueelta Venetsian tasavaltaan, jonne hän yritti asettua asumaan. Habsburgit olivat kuitenkin kostonhimoisia ja pystyivät tekemään Bonnevalin elämästä myös Venetsiassa vaikeaa. Hän yritti hakeutua useamman maan armeijaan, mutta turhaan, sillä Habsburgien Itävallan liittolaisina nämä eivät uskaltaneet värvätä häntä.

Osmanien valtakunnassa

Viimein hän päätti matkustaa Istanbuliin tarjotakseen palvelustaan Osmanien valtakunnalle, jota vastaan hän oli taistellut vain vähän aiemmin. Hän matkusti Cavtatin kautta Sarajevoon vuonna 1727. Habsburgien ote ylsi kuitenkin myös Bosniaan ja itävaltalaiset virkamiehet pidättivät Bonnevalin asuntoonsa. Hän joutui odottelemaan kuukausia, samalla kun hänen pidättäjänsä pohtivat eri mahdollisuuksia hänen kohtalonsa päättämiseksi. Välillä he aikoivat lähettää hänet oikeuden eteen Wieniin ja toisena vaihtoehtona he ajattelivat myrkyttää Bonnevalin asuntoonsa. Noihin aikoihin hän kirjoitti Ranskan osmanien suurlähettiläälle Villeneuvelle:

”	En ole saksalainen, vaan ranskalainen, kuten tiedätte; Silti keisarilliset juonittelut ovat pitäneet minut tässä raakalaisten maassa jo kuusi kuukautta. On totta, että palvelin upseerina keisaria kaksikymmentäkaksi vuotta, mutta koska hän pakotti minut eroamaan, olen jälleen palautettu Ranskan kuninkaalle... niin minä rukoilen teitä huomaamaan saksalaisten, joilla ei ole enää oikeutta minun henkilööni, Teidän Korkeudellenne ja koko kansakunnalle aiheuttaman vahingon perustelullaan, että heillä olisi toimivalta minun suhteeni, koska olen palvellut aiemmin keisaria.	”
– Bonneval kirjeessään Ranskan suurlähettilälle. Isom-Verhaaren, Schull: Living in the Ottoman Realm s. 209

Sulttaani Mahmud I hallitsi Osmanien valtakuntaa Bonnevalin siellä eläessä.

Bonnevalin sihteeri toimitti kirjeen suurlähettiläälle, joka suhtautui hänen tilanteeseensa myötätuntoisesti, mutta sai kuninkaaltaan käskyn jättää Bonneval huomiotta. Erityisesti esteenä oli Ranskan ja Osmanien valtakunnan vuonna 1673 allekirjoittaman sopimuksen pykälä, jonka mukaan sulttaanin vihollisten joukoissa palvellut menetti automaattisesti Ranskan alamaisuutensa oikeuksineen ja velvoitteineen. Sopimus myös kielsi Ranskan kansalaisilta matkustamisen Osmanien valtakuntaan ilman lupaa. Bonneval olisi tuskin matkustanut sinne, jos hän olisi tiennyt sopimuksesta. Joka tapauksessa, päästäkseen tukalasta tilanteesta ja välttääkseen karkotuksen Bosniasta hän kääntyi muslimiksi ja otti nimekseen Ahmetin, jolloin Osmanien valtakunnasta tuli lain mukaan hänen suojelijansa.

Aikaa myöten hän alkoi asettumaan uuteen kotimaahansa. Sulttaani Mahmud I:n noustessa valtaistuimelle Bonneval asui Komotinissa. Mahmud myönsi hänelle päivärahan, ja 1731 suurvisiiri Topal Osman pašša kutsui hänet osallistumaan projektiinsa, jossa osmanien armeijaa pyrittiin nykyaikaistamaan eurooppalaisen esimerkin mukaisesti. Keväällä 1732 Osman pašša kuitenkin erotettiin ja hänen tilalleen nousi Hekimoğlu Ali pašša. Uusi suurvisiiri oli kokenut sotilasjohtaja, eikä hän alkuun pitänyt Bonnevalin apua tarpeellisena. Seuraavana vuonna osmanien liittolainen Ranska osallistui Puolan perimyssotaan, mikä mutkisti osmanien ulkomaanpolitiikkaa. Tällöin Ali pašša kutsui Bonnevalin neuvonantajakseen nostaen tämän asemaa hallinnossa. Tammikuussa 1735 Bonneval ylennettiin tykistön ylipäälliköksi ja hän sai arvonimekseen paššan.

Tykistökoulu

Bonnevalin aikana osmaneiden armeija oli jäänyt jälkeen, jos sitä verrattiin eurooppalaisten armeijoiden kehitykseen. Bonneval pyrki kehittämään osmanien armeijaa, mutta suurta osaa hänen ehdotuksistaan ei toteutettu, tai niistä muodostetut opit vanhentuivat muutaman vuoden kuluessa. Hänellä oli joitakin menestyksiä, kuten hän esitteli osmaniarmeijalle nopeasti liikuteltavan kevyen kenttätykin, jota käytettiin menestyksekkäästi muun muassa Grostskan taistelussa Itävaltaa vastaan.

Hänen ratkaisevin panoksensa osmanien sotilaslaitoksen kehittämiseen liittyi hänen perustamaansa tykistökouluun. Parakkeineen kasarmia muistuttava koulu rakennettiin Istanbulin itäiseen osaan Üsküdariin. Hän kutsui opettajiksi kolme Ranskan armeijassa palvellutta eksperttiä, ranskalaisen markiisi de Mornain, skotlantilaisen kreivi Ramsayn ja irlantilaisen L'Abbe Macarthyn. Turkkilaisten kollegoidensa avustamana nämä neljä sotilasjohtajaa kouluttivat ensimmäisen vakinaiseen väkeen kuuluneen tykistöjoukon, jota kutsuttiin nimellä bumbaracı, pommittajat. 300 miestä käsittävästä joukosta muodostui kaaderi, jota käytettiin edelleen osmanien armeijan ja erityisesti tykistön kouluttajina.

Arvovallan menetys

Heinäkuussa 1735 Ali pašša kuitenkin erotettiin, minkä jälkeen myös Bonneval joutui sivuun kaikista neuvonantajan tehtävistään. Kesällä 1737 Itävalta julisti sodan osmaneille. Uusi suurvisiiri Muhsinzade Abdullah pašša kutsui hänet jälleen neuvonantajaksi sodankäyntiin liittyvissä kysymyksissä. Bonneval oli joitakin vuosia aiemmin laatinut suunnitelman, joka onnistuessaan käynnistäisi vallankumouksen Habsburgien Unkarissa. Suunnitelman tavoitteena oli jatkaa siitä, mihin hänen ystävänsä unkarilaisen ruhtinaan Ferenc Rákóczi oli jäänyt. Rákóczi oli pyrkinyt vallankumoukseen Unkarin itsenäistämiseksi, mutta epäonnistuttuaan paennut Osmanien valtakuntaan. Bonneval roolitti uudeksi kapinajohtajaksi Rákóczin pojan. Yritys kuitenkin epäonnistui, vaikka Bonneval matkusti itse rintamalle toteuttamaan suunnitelmaansa. Hän palasi Istanbuliin 1738 ja huomasi pudonneensa sulttaanin ja hovin suosiosta. Hänet karkotettiin pääkaupungista takaisin Komotiniin. Hän pääsi kuitenkin takaisin tykistöön jo vuoden kuluttua, mutta hän ei onnistunut enää saavuttamaan aiempaa arvovaltaansa. Hän toimi tykistössä lähinnä hallinnollisissa tehtävissä ja ajoittain häntä konsultoitiin länsi-eurooppalaiseen politiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Hänen neuvojaan kuitenkin arvostettiin ja kirjattiin jopa valikoidusti ylös.

Bonneval edusti ongelmaa jokaiselle Osmanien valtakunnassa toimineelle Ranskan suurlähettiläälle. Vaikka suurinta osaa hänen ajastaan osmanien keskuudessa voi pitää menestyksekkäänä ja mielekkäänä, Bonneval ikävöi takaisin Ranskaan ja pyrki neuvottelemaan paluustaan syntymämaahansa. Ranskan ja Osmanien valtakunnan väliset sopimukset sekä hänen ongelmallinen suhteensa Euroopan kuningashuoneisiin pysyivät esteenä hänen toiveensa toteuttamiselle.

Kuolema

Bonneval kuoli Istanbulissa 23. maaliskuuta 1747. Hänet haudattiin Galatan kaupunginosassa olevaan Mewlewî-khanin hautausmaahan. Hänellä ei ollut biologisia jälkeläisiä, vaan ottolapsi, joka tunnetaan nimellä Suleiman Aĝa. Ranskalaissyntyinen Suleiman seurasi isänsä jälkiä ja myös hänestä tuli aikanaan tykistön ylipäällikkö.

Maine

Valistuksen ajan tunnetuimpiin hahmoihin kuuluva Voltaire oli Bonnevalin ystävä, ja he olivat kirjeenvaihdossa Bonnevalin kuolemaan saakka.

Aikanaan ja myös kuolemansa jälkeen Bonneval oli hyvin kuuluisa, joskin ristiriitainen hahmo. Useat ajan merkkihenkilöt mainitsivat hänet teoksissaan. Voltaire, joka oli hänen ystävänsä, kutsui häntä vitsikkäästi tittelillä Comte-Pacha ("kreivi-pašša"), ja Venetsian lähettiläänä toiminut seikkailija Casanova tapasi hänet Istanbulissa. Bonneval tunsi myös Montesquieun, François Fénelonin ja Leibnizin.

Hän oli ihailtu seikkailija, joka tunnettiin sodissa osoittamastaan rohkeudesta ja neuvokkuudesta. Toisaalta häntä pidettiin potentiaalisesti vaikeana luonteena, joka saattoi ajautui pitkälle meneviin riitoihin ja ongelmiin esimiestensä kanssa. Karl Roiderin kuvauksen mukaan Bonneval oli kiistämättä lahjakas, mutta myös ylimielinen ja hallitsematon sekä hänellä oli merkillinen arvojärjestys, joka salli hänen tallata toisten tunteita ja mielipiteitä samalla kun hän reagoi lähes väkivaltaisesti kevyintäkin häneen kohdistunutta loukkausta kohtaan.

Bonneval maineen ristiriitaisuutta lisäsi se, että hän palveli kolmea maata, jotka kävivät sotia keskenään. Eri maissa palveleminen ei ollut tavatonta ajan ammattisotilaille, mutta yleensä he liittyivät kotimaansa liittolaisarmeijoihin. Aikakautena, jolloin kansallismielisyys alkoi heräämään, Bonnevalin koettiin edustavan vanhanaikaiseksi käyvää tyyppiä; maatonta feodaaliajan aatelista, joka luovutti miekkansa ja uskollisuutensa eniten maksavalle tai eniten valtaa lupaavalle ylimykselle. Myös hän näki itsensä suurinpiirtein tämänkaltaisena hahmona. Hakiessaan Espanjan armeijaan hän kirjoitti kuningas Filipille kirjeen, jossa esitti itsensä vertauskuvallisesti kristittynä valtiona, joka oli Ranskan lailla liittoutunut ei-kristillisen valtion kanssa. Säilyneiden kirjoitustensa perusteella hän koki olevansa ranskalainen, joka joutui esittämään turkkilaista. Sen sijaan länsimaisessa maailmassa hänen muutoksensa uskottiin olevan totaalinen ja häneen suhtauduttiin sen mukaan.

Jälkimaine

Bonnevalin vaiherikkaasta elämästä kirjoitettiin 1700- ja 1800-luvulla useita romanttisia ja liioittelevia epävirallisia elämänkertoja, joilla ei useinkaan ollut paljonkaan tekemistä todellisuuden kanssa. Näitä teoksia julkaistiin Britanniassa, Alankomaissa ja Saksassa. Näissä teoksissa pohdiskeltiin Bonnevalin pragmaattista suhtautumista uskonasioihin. Lisäksi ne usein keskittyivät herkuttelemaan ajatuksella Bonnevalin ympärileikkaamisesta osana hänen siirtymistään islaminuskoon. Ajan kristillismoralistisessa Euroopassa ympärileikkaus symbolisoi itäisten kansojen tapojen vierautta ja epäkristillisyyttä. Se oli myös keino lisätä Bonnevalin henkilöön liitettyä ristiriitaisuutta. Vanhoilla päivillään Bonneval itse kirjoitti Voltairelle uskoneensa aina jumalan olevan täysin välinpitämätön sille, onko uskovainen kristitty, muslimi tai juutalainen.

Lähteet

• Faroqhi, Suraiya: Travel and Artisans in the Ottoman Empire: Employment and Mobility in the Early Modern Era. I.B.Tauris, 2014. ISBN 1780764812.
• Faroqhi, Suraiya (toim.) Neumann, Christoph K. (Luku 3: Political and diplomatic developments): The Cambridge History of Turkey: The Later Ottoman Empire, 1603–1839. Cambridge University Press, 2006. ISBN 0-521-62095-3.
• H.A.R. Gibb, J.H. Kramers, E. Levi-Provencal, J. Schacht (Artikkeli V.L. Menage): Encyclopaedia of Islam (vol. 1 A-B), s. 1159-1160. E.J. Brill, 1986. ISBN 90-04-08114-3.
• Encyclopædia Britannica, 9th ed., Vol. IV: "Claude Alexandre, Comte de Bonneval", s. 36. Charles Scribner's Sons, 1878. Teoksen verkkoversio.
• Roider, Karl A.: Austria's Eastern Question, 1700-1790. Princeton University Press, 2014. ISBN 1400856698.
• Christine Isom-Verhaaren, Kent F. Schull: Living in the Ottoman Realm: Empire and Identity, 13th to 20th Centuries. Indiana University Press, 2016. ISBN 0253019486.
• George Vlahakis: Imperialism and Science: Social Impact and Interaction. ABC-CLIO, 2006. ISBN 1851096736.