Isolepinkäinen
| Isolepinkäinen | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Varpuslinnut Passeriformes |
| Heimo: | Lepinkäiset Laniidae |
| Suku: | Lepinkäiset Lanius |
| Laji: | excubitor |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Lanius excubitor |
|
| Katso myös | |
Isolepinkäinen (Lanius excubitor) eli vanhalta nimeltään lapinharakka on pohjoisella havumetsävyöhykkeellä pesivä lepinkäislaji. Yleisväritykseltään vaaleanharmaan isolepinkäisen pyrstö on musta, mustilla siivillä on valkeaa kirjailua ja silmien ylitse kulkee musta naamio. Linnun pituus on 24–25 cm, siipien kärkiväli 30–36 cm ja paino 50–70 grammaa. Lempinimi "lapinharakka" on osuva, sillä isolepinkäinen muistuttaa olemukseltaan hyvin paljon harakkaa, vaikka ei olekaan sille sukua.
Isolepinkäinen pesii Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan pohjoisosissa, mutta talvehtii etelässä. Tyypillisiä elinympäristöjä ovat rämeet, niityt, havumetsien reunat ja hakkuuaukeat. Naaras munii 3–8 munaa ja hautoo niitä 15–16 vuorokautta. Isolepinkäinen syö liskoja, jyrsijöitä, hyönteisiä ja pikkulintuja.
Levinneisyys
Isolepinkäinen pesii Keski- ja Pohjois-Euroopassa aina Siperian Tyynelle valtamerelle asti. Sitä tavataan myös Pohjois-Amerikassa Alaskasta Labradoriin. Se on holarktinen laji joka talvehtii pesimäalueensa eteläosissa tai sen eteläpuolella. Fennoskandian ja Venäjän yhteenlaskettu pesimäkanta on luultavasti n. 330,000 pesivää paria.[2]
Suomessa isolepinkäistä tavataan harvalukuisena aukeiden maiden pesimälintuna koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Suomen pesimäkannaksi on arvioitu 4000 - 8000 paria. Isolepinkäistä tavataan runsaimpana Länsi- ja Pohjois-Suomessa. Kanta on taantunut selvästi 70-luvun huippuvuosista ja lintu on luokiteltu uhanalaisaluokituksessa silmälläpidettävien lajien joukkoon.[3][4]
Elinympäristö
Isolepinkäisen elinympäristöä on subarktinen ja lauhkea ilmastovyöhyke. Se viihtyy puoliksi avoimella avomaalla, jossa on pensaita ja joitakin puita. Lintu käyttää usein aidantolppia ja sähkölinjoja tähystyspaikkoina. Pohjoisimmat Isolepinkäiset pesivät taigametsän aukkokohdissa tai taigan ja tundran välimaastossa. Suomessa Isolepinkäinen pesii usein syrjäisillä soilla. Pesimäajan ulkopuolella lajia näkee myös niityillä ja ruovikoissa.[5]
Ravinto
Isolepinkäinen syö ensisijaisesti myyriä ja hiiriä. Joskus ravinnosta yli 90% on pikkujyrsijöitä. Pikkulintuja, päästäisiä, liskoja ja sammakoita esiintyy myös ravintovalikoimassa. Lisäksi lintu syö myös jonkin verran isoja hyönteisiä, kuten kovakuoriaisia, heinäsirkkoja, kaskaita, mesipistiäisiä, matoja, hämähäkkejä ja kotiloita. Hyönteisravinnon määrä ei yleensä ylitä 15% kokonaisravinnosta. Poikkeustapauksissa laji voi myös ruokailla haaskoilla tai syödä metsämarjoja. Saalistustapana on tähystely korkealta n. 2-15 metrin korkuiselta tähystyspaikalta, josta lintu syöksyy saaliin kimppuun. Isolepinkäinen voi myös käyttäytyä haukan tapaan ja lekutella paikallaan saalista tähystäessään. Lintu varastoi myös usein ravinnoksi saamiaan pikkunisäkkäitä seivästämällä niitä oksanhakoihin tai piikkilangoille.[6][7]
Nimi
Suvusta kertova tieteellinen nimi Lanius (lat.) tarkoittaa "teurastajaa".[8] Nimi johtuu linnun tavasta seivästää saaliitaan okaisiin.[7] Vanha englantilainen nimi isolepinkäiselle oli Greater butcher-bird eli iso teurastajalintu.[8] Lajinimi excubitor (lat.) tarkoittaa "vartijaa". Linnén mukaan nimi tulee siitä, että lintu piti tarkasti silmällä haukkoja.[9]
Isolepinkäisen historiallisia nimiä 1800-luvun lähteissä ovat olleet lapinharakka, hiiriharakka (Lönnrot, 1861) ja isompi lepinkäinen.[10] Kivirikko antaa 1900-luvun alun nimiksi myös metsähakki ja metsäharakka.[11]
Lähteet
- Häkkinen, Kaisa: Linnun nimi. Teos, 2011. ISBN 978-951-851-434-6
- Jobling, James, A.: The Helm Dictionary of Scientific Bird Names. Christopher Helm, 2010. ISBN 978-1-4081-2501-4
- Kivirikko, K. E.: Suomen linnut. Ensimmäinen osa. Wsoy, 1926.
Viitteet
- ↑ BirdLife International: Lanius excubitor IUCN Red List of Threatened Species. Version 2017.1. 2017. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 5.7.2017. (englanniksi)
- ↑ https://velipohjonen.com/article/isolepinkainen-lanius-excubitor-sen-29gytge2im5s4-63/
- ↑ http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/isolepinkainen
- ↑ http://www.oulu.ouka.fi/ymparisto/lintuatlas/lanexc.htm
- ↑ https://velipohjonen.com/article/isolepinkainen-lanius-excubitor-sen-29gytge2im5s4-63/
- ↑ https://velipohjonen.com/article/isolepinkainen-lanius-excubitor-sen-29gytge2im5s4-63/
- ↑ a b Skarén, Uolevi ja Kaikusalo, Asko: Suomen Pikkunisäkkäät, Otava 1966
- ↑ a b Jobling, 2010, s, 219, 155
- ↑ Jobling, 2010, s, 155
- ↑ Häkkinen, 2011, s. 361
- ↑ Kivirikko, 1927, s. 274