Elias Palmskiöld

Elias Palmskiöld (1667-1719).

Elias Palmskiöld (entiseltä niemltään Runell, 18. kesäkuuta 1667 Tukholma – 7. huhtikuuta 1719 Tukholma)^[lähde? ] oli ruotsalainen Ruotsin valtionarkiston hoitaja ja ja kanslisti (5.2.1685- joulukuu 1686) sekä keräilijä. Hänet aateloitiin vuonna 1681 samanaikaisesti isänsä kanssa.

Elämä

Hän oli arkistosihteeri Erik Larsson Runellin (aateloituna Palmskiöd) poika. Äiti oli nimeltään Magdalena Gavelia, joka oli Elias Pederssonin, Gaveliuksen suvun jäsen, tytär ja äitinsä kautta Bure-suvun jälkeläinen.

Elias Runell (kuten häntä kutsuttiin ennen isänsä aatelointia) tuli Uppsalan yliopiston opiskelijaksi 14. toukokuuta 1679, vietti siellä ajoittain vuoteen 1689, ja hänestä tuli kanslisti Valtionarkistossa vuonna 1685, aktuaari siellä vuonna 1693, aktuaari Kuninkaan kansliassa vuonna 1697 ja sihteeri Valtionarkistossa vuonna 1702. Palmskiöld toimi vuosina 1713-14 puolustuskomission sihteerinä. Hänet aateloitiin vuonna 1681 samanaikaisesti isänsä kanssa 13. huhtikuuta 1681.

Palmskiöld avioitui 9. lokakuuta 1700 Fittjassa, Uppsalassa, Catharina Margareta Blixencronin (s. 1683, k. 3. huhtikuuta 1745 Rasbossa, Uppsalassa) kanssa. Catharina oli assessori Gustaf Blixencronin ja Metta Ribbingin tytär. Pariskunnalla oli yksi lapsi, Metta Magdalena, joka kuoli kahdeksan vuoden iässä. Leski meni myöhemmin naimisiin Pehr Jacob von Schefferin kanssa.

Työ ja perintö jälkipolville

Jo nuoruudesta lähtien Palmskiöld avusti isäänsä Valtionarkiston järjestelytyössä. Uppsalassa hän opiskeli yhdessä sihteeri Johan Hadorphin lasten kanssa, ja tämä antoi hänestä lausunnon, että hän "oli alusta lähtien ollut hyvin vakaa ja luotettava" ja "erittäin ahkera opinnoissaan yliopistossa". Isä käytti tätä lausuntoa hakiessaan Palmskiöldille kanslistin virkaa Valtionarkistosta vuonna 1685. Hän sai viran puolella palkalla, toinen puoli määrättiin hänen sairaalle edeltäjälleen, ja hänellä oli lupa jatkaa opintojaan 2-3 vuoden ajan ja saapua arkistoon silloin, kun pystyi matkustamaan Upsalasta. Kun isänsä kuoleman jälkeen vaadittiin yhtenäisempää palvelua Valtionarkistossa, hän erosi omistaakseen aikansa täysin oikeustieteellisille opinnoille. Hän lähti Upsalasta hyvän suosituksen kera vuonna 1689 ja auskultoi Svean hovioikeudessa ja lakikomiteassa, mutta halusi palata Valtionarkistoon. Marraskuussa 1690 hän jätti anomuksen Kansliakollegiolle, jossa hän ehdotti aktuaarin viran perustamista uudelleen arkistoon – virka oli lakkautettu, kun hänen isästään tuli arkiston johtaja – ja tarjoutui työskentelemään aluksi ilman palkkaa. Kansliakollegio määräsi hänet seuraavana keväänä toimimaan arkistosihteerin apulaisena ilman palkkaa, mm. "asiakirjojen esille tuomisessa ja käsittelyssä". Uuden anomuksen jälkeen hän sai hieman yli kaksi vuotta myöhemmin uuden perustetun aktuaarin viran Valtionarkistossa. Hän kuitenkin tavoitteli eteenpäin ja vuonna 1697 hänestä tuli aktuaari Kuninkaan kansliassa, askel kohti korkeampia virkoja.

Vuonna 1692 Palmskiöld aloitti Valtionarkiston työnsä ohella kuuluisat kokoelmansa, jotka alun perin oli tarkoitettu perustaksi Eric Dahlberghin Suecia-työlle. Taukoamattomalla huolella ja uskomattomalla ahkeruudella hän keräsi painettuja ja kirjoitettuja aineistoja Ruotsin poliittisesta, oppineisuuden ja kirjallisuuden historiasta, elämäkerroista, sukututkimuksesta, topografiasta ja muista aiheista. Monet asiakirjat hän merkitsi tai kopioi omin käsin, usein nykyään kadonneista alkuperäisistä lähteistä.

Palmskiöld ei ollut Valtionarkistossa töissä, kun Tre Kronor -linnan palo 7. toukokuuta 1697 tuhosi suuren osan arkistosta ja jäljelle jäänyt aineisto joutui täydelliseen epäjärjestykseen. Kansliakollegion päätöksellä 7. helmikuuta 1699 hänet kuitenkin palkattiin uudelleen järjestämään arkistoa, ja vuonna 1702 hänestä tuli Valtionarkiston johtaja. Hänen johtajakautensa osui suuren Pohjan sodan ajalle, ja se vaikutti moniin hänen toimiinsa. Poltavan tappion jälkeen huoli Venäjän hyökkäyksestä Tukholmaan kasvoi. Palmskiöld teki useita esityksiä varoista ja tarvikkeista Valtionarkiston aineiston siirtämiseksi sisämaahan. Kansliakollegio ja neuvosto epäröivät pitkään tällaisen toimenpiteen suhteen, mutta suostuivat lopulta vuonna 1713 siihen, että tärkeimmät asiakirjat siirrettäisiin salassa Örebron linnaan. Kuljetus tapahtui veneellä, joka ajoi karille ja alkoi vuotaa Hjälmarenilla, jolloin suuri osa lastista kastui. Muutaman kuukauden ajan arkiston työntekijät ja muut henkilöt olivat kiireisiä kuivattamaan kastuneita asiakirjoja, joista monet kärsivät pysyviä kosteusvaurioita. Asiakirjat palautettiin Tukholmaan Kaarle XII:n käskystä vuonna 1716. – Sillä välin, kun arkiston pääosa oli Örebrossa, Palmskiöld toimi puolustuskomission sihteerinä. Tämä komissio lakkautettiin kuninkaan käskystä vuonna 1714.

Kun Palmskiöld otti Valtionarkiston johdon, arkisto oli alustavasti järjestetty linnan palon jälkeen, mutta suuret osat olivat edelleen epäjärjestyksessä. Järjestelytyö tehtiin nyt uusien periaatteiden mukaisesti. Sarjat, kuten neuvoston pöytäkirjat ja valtakunnan rekisterit, pidettiin koossa eikä niitä enää jaettu eri hallitsijoiden mukaan. Useita asiakirjoja järjestettiin aiheittain. Palmskiöldin järjestelytyöstä on (vuonna 1994) jäljellä muun muassa aihekokonaisuuksia kuten "Palmskiöldin kokoelma valtakirjat ja ohjeet" sekä "Acta miscellanea".

Palmskiöldin kokoelmat ovat luultavasti Carl Gustaf Nordinin jälkeen suurimpia yksityisiä kokoelmia Ruotsissa. Uppsalan yliopiston kirjasto lunasti kokoelman vuonna 1724 vaatimattomalla 3 000 taalerin kuparikolikon hinnalla. Kokoelma haettiin vuonna 1725, mutta kesti lähes 20 vuotta ennen kuin mitään tehtiin niiden järjestämiseksi. Kokoelmat järjestettiin pääasiassa 1750- ja 1760-luvuilla professori Carl Fredrik Georgiin ja amanuenssi J.N. Hagemanin toimesta ja sidottiin noin 500 niteeseen. Vasta noin vuonna 1788 ne oli täysin järjestetty, rekisteröity ja sidottu. Sen on arvioitu sisältävän noin 130 000 neljännesarkkista käsikirjoitussivua sekä suuren määrän harvinaisia painotuotteita.

Palmskiöldin kokoelman luettelo käsittää peräti 497 nidettä jaettuna 20 eri aihealueeseen. Tämä korvaamaton kokoelma sisältää, monien alkuperäisaktiensa lisäksi, kopioita asiakirjoista, joiden alkuperäiset katosivat Tukholman linnan palossa vuonna 1697. Lisäksi näissä arvokkaissa ja edelleen ahkerasti käytetyissä niteissä on lukuisia harvinaisia ruotsalaisia ja ulkomaisia painotuotteita, joilla on suuri arvo. Myös Valtionarkistossa on useita Palmskiöldin kopioimia niteitä.

Ruotsin Valtionarkiston mukaan Palmskiöldin tärkein saavutus oli hänen laajan jäljennöskokoelmansa luominen. Jo varhaisessa nuoruudessaan hän alkoi tehdä jäljennöksiä Valtionarkistossa. Hadorphin vuoden 1685 lausunnossa mainitaan, kuinka ahkerasti hän "tutustui arkistossa kaikkiin valtakunnan säädöksiin, päätöksiin, julistuksiin ja päätöslauselmiin, jotka hän sitten omakätisesti kopioi". Myöhemmin hän kirjoitti itse, että hän varhain tottui tekemään asiakirjoista "kaikenlaisia historiallisia huomioita". Kanslistina ja aktuaarina hänellä oli runsaasti tilaisuuksia jatkaa kopioimista, ja myös arkistosihteerinä hän jatkoi itse kirjoittamista ja antoi avustajiensa tehdä jäljennöksiä. Palmskiöld keräsi myös topografisia muistiinpanoja Eric Dahlberghin Suecia antiqua et hodierna -teosta varten. Aineisto sisällytettiin myöhemmin hänen kokoelmiinsa. Hän teki myös muistiinpanoja sekä ulkomaisista että kotimaisista painetuista kirjoista ja hankki paljon pienpainatteita, jotka lisättiin hänen kokoelmaansa. Hän jatkoi kokoelmansa kartuttamista aina kuolemaansa saakka.

Maininnat Palmskiöldistä Topeliuksen teoksissa

Palmskiöldin kokoelmiin viitataan Zachris Topeliuksen Välskärin kertomuksia -teoksen ensimmäisessä osassa. Topeliuksen mukaan Palmskiöldin kokoelmasta löytyy mainintoja aateliston läänityksistä Suomessa (Ruotsin Itämaa) kuningatar Kristiinan ajoilta (1632-1654). Topelius kirjoittaa seuraavasti (suom. Juhani Aho):

"Koko Pohjanmaa oli lahjoitusmaina, Kruunupyyn pitäjää lukuunottamatta. Siellä oli seuraavat vapaaherrakunnat: Stjernsköldeillä oli Kemi; Aake Akselinpoika Natt och Dagilla oli Ii ja Pudasjärvi; Gyllenstjernoilla oli Oulu; Tauben suvulla oli Hailuoto; Soopin suvulla oli Liminka; Brahen suvulla oli Kajaani, Paltamo, Sotkamo, Salo, Raahen kaupunki, Siikajoki, ynnä vielä Pielisjärvi, Nurmes, Iisalmi ja Kuopio; Falkenberg ja Niilo Bjelke jakoivat Pyhäjoen; Shering Rosenhanella oli Kalajoki; Kankaan Horneilla enin osa Lohtajaa; Rosenholmilla oli jäännös, ja hänen leskensä sai päällisiksi Kälviän; Banéreilla oli Kokkola; De la Gardien suvulla oli Pietarsaaren pitäjä ja kaupunki; Klaus Tottilla oli Uuden Kaarlepyyn kaupunki ja pitäjä, Lapua, Ilmajoki ja puolet Vöyriä kreivikuntana; jäännös Vöyriä oli Patkullilla vapaaherrakuntana; Oxenstjernoilla oli Isokyrö, Vähäkyrö, Mustasaari ja Vaasa; Bonden suvulla oli Maalahti ja Laihia; valtaneuvos Helmfeltillä oli Lapväärtti."(näitä tietoja ei ole tarkastettu alkulähteistä).