Pentti Linkola

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 6. lokakuuta 2010 kello 17.28 käyttäjän Nitraus (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pentti Linkola vuonna 2006.

Kaarlo Pentti Linkola (s. 7. joulukuuta 1932 Helsinki) on radikaali suomalainen ympäristöfilosofi, toisinajattelija, kehityskriitikko, luonnonsuojelija, ornitologi, kalastaja ja esseisti. Linkola on Suomen tunnetuin syväekologisen ajattelusuuntauksen edustaja ja on perustanut syväekologisen yhdistyksen Luonnonperintösäätiön, joka ostaa Suomen vanhoja metsiä suojeltaviksi. Hän ryhtyi ammattikalastajaksi vuonna 1959.

Pentti Linkola on eronnut. Hänellä on kaksi tytärtä.[1]

Tausta

Linkola syntyi ja kasvoi Helsingissä, mutta hänellä oli jo lapsuudessa ja nuoruudessa kiinteä kosketus maaseutuun, sillä perhe vietti kesät Linkolan äidinisän, Hugo Suolahden (1874–1944) maatilalla Vanajaveden rannalla. Isä Kaarlo Linkola (Collan) (1888–1942) oli Helsingin yliopiston rehtori. Suolahti taas oli toiminut samaisen yliopiston kanslerina. Äidin puolelta sukuun on kuulunut paitsi Suolahtia, myös von Fieandteja ja von Esseneitä.

Linkolan kiinnostus luontoon ja luonnonsuojeluun heräsi jo nuorena, sillä hänen isänsä oli kasvitieteilijä ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen (nykyään Suomen luonnonsuojeluliitto) perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Linkola aloitti eläin- ja kasvitieteen opinnot Helsingin yliopistossa mutta jätti opintonsa kesken jo ensimmäisen vuoden jälkeen ja siirtyi vapaaksi luonnontutkijaksi, hieman myöhemmin kalastajaksi. Opiskelussa Linkolaa haittasi se, ettei hän luonto- ja ulkoilmaihmisenä viihtynyt kuivahkoilla luennoilla, vaan halusi ulos tutkimaan ja tarkkailemaan luontoa.

Linkolan ensimmäinen ornitologinen julkaisu on yhdessä Olavi Hildénin kanssa koottu Suuri Lintukirja (1955). Linkola oli myös yksi 1960-luvulla ilmestyneen laajan Pohjolan linnut värikuvin -teoksen kirjoittajista. Vuodesta 1959 lähtien Linkola on työskennellyt kalastajana. Hän on kalastanut Keiteleellä, Päijänteellä, Suomenlahdella ja vuodesta 1978 lähtien Valkeakosken Vanajavedellä.

Linkola tunnetaan valtavasta rakkaudestaan lintuihin. Lisäksi hän kuvaa kirjoituksissaan muutakin luontoa, kuten metsää ja kasveja. Vierasperäisiin lajeihin hän suhtautuu jyrkän torjuvasti. Esimerkiksi minkit, supikoirat ja luonnossa vapaana liikkuvat kissat tulisi Linkolan mielestä hävittää Suomesta. Kissoja Linkola on kutsunut "Egyptistä tuoduiksi saastaisiksi eläimiksi".

Julkaisut

Linkolan ensimmäinen poliittinen julkaisu oli omakustannepamfletti Isänmaan ja ihmisen puolesta mutta ei ketään vastaan (1960), jossa hän otti voimakkaasti pasifistisen kannan ja kehotti aseistakieltäytymiseen, vaikka olikin itse käynyt armeijan ja on arvoltaan alikersantti. Myöhemmin hänen mielipiteensä sodista ovat muuttuneet: hän on kirjoittanut vastustavansa hyökkäyssotia mutta kannattavansa ekologisen yhteiskunnan puolustamista asein – hän on kaavaillut, että puolustusaseet olisivat malliyhteiskunnan ainoa korkean teknologian alue.

Esseekokoelma Unelmat paremmasta maailmasta (1971) on hänen ensimmäinen kirjan muotoon koottu kannanottonsa luonnonsuojelun puolesta. Kokoelma, samoin kuten vuonna 1979 ilmestynyt Toisinajattelijan päiväkirjasta, koostuu pääasiassa lehtiartikkeleista ja puheista. Tästä teoksesta Linkola sai vuonna 1983 Eino Leino-palkinnon. Mitä uudempi Linkolan tuotanto on kyseessä, sitä jyrkkäsanaisemmin hän tuomitsee niissä ihmislajin toimet maapallon ekosysteemiä vastaan ja sitä pessimistisempi hänen elämänkatsomuksensa on.lähde? Vuonna 1989 Linkola julkaisi kirjan Johdatus 1990-luvun ajatteluun ja vuonna 2004 kirjan Voisiko elämä voittaa. Myös nämä kirjat on koottu hänen lehtikirjoituksistaan, joista useimmat oli vuosien kuluessa julkaistu Suomen Kuvalehdessä.

Linkolan ajattelua

Maapallon suojelu

Linkolan luomien käsitysten ja näiden tulkintojen kokonaisuutta on nimitetty joskus linkolalaisuudeksi. Linkolalaisuus usein pelkistyy siihen ajatukseen, että ihmisten määrää olisi syytä vähentää nopeasti ja rajusti luonnon kestokyvyn turvaamiseksi. Vain harva kannattaa kaikkia Linkolan mielipiteitä. Linkola on itse sanonut, ettei ole linkolalainen.

Linkolan ajattelun pääasiallinen lähtökohta on hänen valtava huolensa maapallon ekologisesta tilasta. Hänen mukaansa elämän säilyminen maapallolla edellyttää paluuta maatalousyhteiskuntaan ja luontaistalouteen sekä ihmisten määrän radikaalia vähentämistä. Elämän ensisijaisena vihollisena Linkola näkee väestöräjähdyksen ja toissijaisena henkeä kohden kasvavan luonnon kuormituksen.[2] Linkola ei usko uusien tekniikoiden tai tieteen tuovan ratkaisuja maailman ongelmaan, vaan ainoana totaalisena ratkaisuna on väestökasvun ja ympäristön kuormittamisen rajoittaminen ilman kompromisseja. Linkola korostaa kirjoituksissaan, että maapallon suojelun tulisi olla kaiken inhimillisen toiminnan ehdoton lähtökohta. Hänen mukaansa mikä tahansa rajaton kasvu rajallisessa tilassa johtaa ehtymiseen ja on mahdotonta ajatella kulttuuria tai taloutta, jos elämän jatkumisen edellytykset on tuhottu.

Vihreän liikkeen alkuaikoina oli Linkolakin mukana toiminnassa, muun muassa Koijärven protestissa. Pian vihreisiin liian radikaaliksi osoittautunut Linkola kuitenkin erkani vihreiden enemmistön valitsemalta polulta, eikä hän ollut enää mukana, kun Vihreä liitto puolueena perustettiin. Suoraan toimintaan Linkola on osallistunut myöhemminkin. Vuonna 1995 Linkola perusti Luonnonperintösäätiön, jonka tarkoituksena on ostaa metsää luonnonsuojelualueiksi. Vuonna 1998 Suomen luonnonsuojeluliitto myönsi Linkolalle ympäristöpalkinnon puolivuosisataisesta elämäntyöstä Suomen luonnon hyväksi ja vuonna 2008 liiton juhlamitalin tunnustukseksi ympäristömme hyväksi tehdystä työstä. Vuonna 1988 Linkola sai Lintutieteellisten Yhdistysten Liiton (nyk. Birdlife Suomi) kultaisen ansiomerkin linnuston suojelun eteen tehdystä työstä.

Yhteiskunnallinen ajattelu

Sosiologi Kauko Kämäräinen on määritellyt Linkolan "ulkososiaaliseksi". Ajattelussaan Linkola vaatii ihmistä palaamaan kapeampaan ekologiseen lokeroon siirtymällä takaisin matalampaan elintasoon sekä hylkäämällä modernin teknologian ja edistysuskon. Väestönkasvu on Linkolan mielestä suurin uhka elämän jatkumiselle, ja hän onkin toistuvasti esittänyt pidäkkeettömän kannatuksensa muun muassa terrorismille aina syyskuun 11. päivän terrori-iskuista Unabomberiin,[3] samoin muun muassa suurkaupunkien vesijohtoverkkojen myrkyttämiselle.[4] Linkola pitäisi myös hyvänä, jos tautiepidemiat taittaisivat väestönkasvun.[4]

Linkolan suhtautuminen sotaan on ollut vaihteleva. 1960-luvulla hän kannatti pasifismia, mutta on sittemmin puhunut sodan väestöävähentävästä vaikutuksesta. Kuitenkin kirjassaan Voisiko elämä voittaa (2004) Linkola kirjoittaa, että ei usko sotien ratkaisevan liikaväestön ongelmaa. Hän on kirjoittanut, että vaikka syntyvyys laskee ja talous kärsii sodan aikana, alkaa sodan jälkeen yleensä sitäkin pahempi nousukausi, koska sodissa kuolee lähinnä miehiä ja sotien jälkeen syntyvyysnousee ja jälleenrakennus kuluttaa materiaa ja energiaa. Hän sanoo, että sotien luonteiden pitäisi muuttua siten, että "nuoria naaraita" ja lapsia, "joista vähintään puolet tyttölapsia" kuolisi pääasiallisesti "nuorten urosten" sijaan ja että tämä auttaisi väestöräjähdykseen.

Linkola on kirjoittanut myös, että korkealla aineellisella elintasolla ihminen paitsi tuhoaa luontoa myös rääkkää itseään henkisesti.[5] Tältä pohjalta hän on kritisoinut muun muassa nykyisenlaista koulutusta. Hänen mielestään nykyisenlainen koulutusputki on ylipitkä ja nuorten ihmisten rääkkäystä.[6] Aikuiskoulutusta Linkola vastustaa vielä enemmän, sillä hänen mielestään ihmisen ei pitäisi olla pakotettu opiskelemaan uutta nuoruutensa jälkeen, ohitettuaan luonnollisen oppimisikänsä.[7] Teoksessaan Voisiko elämä voittaa Linkola kirjoittaa, että koululaitosta pitäisi vaalia yhteiskunnan silmäteränä, mutta että opetuksen sisältöä pitäisi muuttaa nykyisestä.[8]

Linkola vastustaa laumamielistä ajattelua ja linnoittautumista "ismien" ja valmiiden ideologioiden taakse. Linkolaa onkin vaikea sijoittaa yksittäisiin "ismeihin", sillä hänen ajattelussaan on hyvin monenlaisia piirteitä. Linkolan ajattelussa on paljon esimerkiksi demokratian vastaisuutta.[9] Muun muassa Tampereen yliopiston julkaisussa Aikalainen Linkola toteaa: "Koululaiset täytyisi opettaa kyseenalaistamaan demokratia, tai ainakin keskustelemaan siitä. Toisaalta on sitten tämä ajatus, että natsismi on paha. Kukaan ei halua keskustella siitä, kuinka loistava filosofia se oikeasti oli. Oliko siinä muutakin pahaa kuin se, että se hävisi toisen maailmansodan?" "Suurelta osin" natsismi on Linkolan mielestä "erittäin hieno filosofia".lähde? Hänen mukaansa demokratia on "kuoleman uskonto",[10] koska on kohtuutonta vaatia tavalliselta kansalta, että se osaisi toimia oikein. Hänen ajattelussaan onkin viime vuosina esiintynyt paljon vanhan ajan eliittiä ihannoivia ja keskivertokansalaisia ("roskaväkeä") arvostelevia piirteitä, esimerkiksi Linkolan Väinö Linnan päivillä vuonna 2000 pitämässä puheessa, joka on julkaistu hänen uusimmassa kirjassaan Voisiko elämä voittaa sekä hänen artikkelissaan Hiidenkiven numerossa 1/2001. J. P. Roos on katsonut Linkolan edustavan ajattelussaan ekonatsismia.[11]

Pentti Linkola on kulutusyhteiskuntaa ruoskivilla mielipiteillään herättänyt paljon vastustusta mutta myös jossain määrin ihailua. Esimerkiksi vuonna 2004 Linkola saavutti Yleisradion Suuret suomalaiset -äänestyksessä sijan 18. Moni laskee Linkolan ansioksi sen, että hän "elää kuten opettaakin". Vaikka Linkola kannattaa ihmisten vähentämistä luonnon pelastamiseksi, on hänellä itsellään kuitenkin mielestään oikeus elää, koska hän pyrkii toiminnallaan estämään muita ihmisiä tuhoamasta luontoa. Näin hän on perustellut myös sitä, miksi hän itse on käyttänyt lääkkeitä diabeteksen ja masennuksen hoitoon.

Linkola on ateisti, mutta hän vastustaa maallistumista.lähde? Hänen mielestään uskossa on paljon hyvää, sillä se on konservatiivinen voima, joka jarruttaa elämän tuhoamista. Kirkon olisi hänen mielestään hyvä olla moraalinen auktoriteetti. Poikkeuksena on eräiden kristillisten suuntausten käsitys, jonka mukaan ehkäisy on synti. Tämän käsityksen Linkola haluaisi kriminalisoida, koska ehkäisy hillitsee väestöräjähdystä.

Linkola on kritisoinut toistuvasti myös kotimaataan. Hän pitää Suomea kulutusyhteiskunnan pohjoisena sillanpääasemana, joka on tihutöissään erityisen röyhkeä jopa muihin teollisuusmaihin verrattuna.[12] Linkola tuomitsee ajatukset, joiden mukaan Suomessa on vielä tilaa, joten suomalaisten ei tarvitsisi kantaa huolta väestöräjähdyksestä. Linkola on kirjoittanut, että suhteellisesti Suomea voidaan pitää maailman tiheimmin asuttuihin maihin kuuluvana, kun otetaan huomioon, millä ilmastovyöhykkeillä maailman maat sijaitsevat. Hän on huomauttanut, että Suomen ilmastovyöhykkeellä melkein kaikkialla muualla maapallolla vallitsee lähes väestötyhjiö. Niin ikään hän on muistuttanut siitä, että vaikka Ruotsi sijaitsee suurimmaksi osaksi samoilla leveysasteilla kuin Suomi, asuu pääosa ruotsalaisista Helsinkiä etelämpänä. Linkolan mukaan Suomessa on Euroopan tihein väestö.[13] Lisäksi hän vihaa suomalaisten kesämökkeilyä turhana ja rantoja valtaavana ja muistuttaa siitä, että maailmalla on yleinen käytäntö, että ihmisillä on vain yksi asunto. Norjan hän on tosin sanonut olevan "toisen öykkärien maan", koska sielläkin on monia loma-asuntoja.

Kehitysapua Linkola pitää enimmäkseen järjettömänä. Hän on kuitenkin sanonut, että väestönkasvun hillitsemiseksi kannattaa jakaa ehkäisyvälineitä kehitysmaihin ja että myös puiden istuttaminen kehitysmaihin on järkevää.lähde?

Linkola on luonnehdittu Suomen tunnetuimmaksi malthusilaiseksi, sillä hänen mukaansa kaikenlaiset ihmiskuntaa kohtaavat katastrofit ovat ainoa keino pelastaa maapallo ekologiselta tuholta.[14] Siinä mielessä hän ei kuitenkaan ole malthusilainen, että kannattaisi ehkäisykeinona vain myöhäistä naimaikää ja sukupuoliyhdynnästä pidättymistä, vaan malthusin ajatuksista poiketen kannustaa myös ehkäisyvälineiden käyttöön.

Diktatuurin ihannointi

Linkolan poliittisessa ohjelmassa Suomi siirrettäisiin eliitin diktatuuriin[15]. Linkola kritisoi demokratiaa ja ylistää diktatuuria. [16]

Kommunismin ihannointi

Linkola arvostaa myös Pol Potin sosialistista hallintoa, jossa pakkosiirrettiin väestö maaseudulle maatyöhön ja murhattiin kaksi miljoonaa ihmistä[15].

Natsi-Saksan ihannointi

Linkola ihannoi varauksetta natsi-Saksaa ja kysyi, oliko siinä muuta vikaa kuin että se hävisi toisen maailmansodan. "Hitler-Jugendin nuorissa, jotka kansallispuvuissa vaelsivat vuorilla vaalea arjalainen tukka hulmuten ja haitarin soidessa, tiivistyy se, mitä pidän natsismissa loistavana." [16]

Terrorismi

Linkola ihailee varauksetta vuoden 2001 islamistiterrorihyökkäystä New Yorkiin[17].

Väestön vähentäminen

Linkola aluksi pani toivonsa AIDSiin mutta sittemmin huomasi sen tappavan liian vähän väkeä ja pitää vesijohtoveden myrkyttämistä tehokkaampana keinona vähentää väkeä.[17]

Kirjallinen tuotanto

Teokset

  • Linkola, Pentti & O. Hilden: Suuri Lintukirja. Otava 1955, uudistettu laitos 1962
  • Isänmaan ja ihmisen puolesta (alaotsikko Mutta ei ketään vastaan). Neljäs painos. Helsinki: Suomen sadankomitealiitto, 1960. (Kolmas painos 1970.)
  • Linkola, Pentti: Pohjolan linnut värikuvin: Elinympäristö. Levinneisyys. Muutto. Otava 1963–67.
  • Unelmat paremmasta maailmasta. Porvoo Helsinki: WSOY, 1971 (4. painos 1990).
  • Toisinajattelijan päiväkirjasta. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1979. ISBN 951-0-09514-1
  • Linkola, Pentti & Soininvaara, Osmo: Kirjeitä Linkolan ohjelmasta. Perusta, 1986. ISBN 951-0-14133-X
  • Johdatus 1990-luvun ajatteluun. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1989. ISBN 951-0-15940-9
  • Voisiko elämä voittaa: ja millä ehdoilla. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-3159-9

Artikkelit

  • Ekologiseen elämäntapaan: yhden artikkelin kirjoittaja. Yliopistopaino 1996
  • Rakkaudesta linja-autoon. Suomen Kuvalehti, Nro. 29, 2010

Lähteet

  • Linkola, Pentti: Toisinajattelijan päiväkirjasta. (Ensimmäinen painos) WSOY, 1979. ISBN 951-0-09514-1
  • Linkola, Pentti: Johdatus 1990-luvun ajatteluun. (Ensimmäinen painos) WSOY, 1989. ISBN 951-0-15940-9
  • Linkola, Pentti: Voisiko elämä voittaa. (Kolmas painos) Tammi, 2005. ISBN 951-31-3377-X

Viitteet

  1. ↑ http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=84&t=364&a=2921
  2. ↑ Voisiko elämä voittaa, s. 255.
  3. ↑ Voisiko elämä voittaa, s. 352.
  4. ↑ a b Aunila, Seija: Tuomiopäivän kalastaja Pentti Linkola Elävä arkisto. 19.1.2007. Yleisradio. Viitattu 6.6.2008.
  5. ↑ Johdatus 1990-luvun ajatteluun, s. 183–184.
  6. ↑ Toisinajattelijan päiväkirjasta, s. 89.
  7. ↑ Toisinajattelijan päiväkirjasta, s. 98–99.
  8. ↑ Voisiko elämä voittaa, s. 394–395.
  9. ↑ Voisiko elämä voittaa, s. 362–363.
  10. ↑ Voisiko elämä voittaa, s. 362.
  11. ↑ Roos, J. P.: Linkolan ekonatsismi Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta. Viitattu 6.6.2008.
  12. ↑ Voisiko elämä voittaa, s. 258–259 ja 332–333.
  13. ↑ Voisiko elämä voittaa, s. 306.
  14. ↑ Juhani Koponen, Jari Lanki ja Anna Kervinen: ”Syy. Malthusilaiset ja uusmalthusilaiset näkemykset”, Kehitysmaatutkimus, johdatus perusteisiin, s. 165. Helsinki: Gummerus, 2007. ISBN 978-952-495-004-6
  15. ↑ a b Pentti Linkola: Voisiko elämä voittaa - ja millä ehdoilla, Erkki Tuomioja helmikuu 2004
  16. ↑ a b Pentti Linkolaa ei päästetä puhumaan filosofiatapahtumaan - Sovittu luento peruttiin ekofilosofin natsi-ihannoinnin takia, Aviisi 05/2006, Juha Honkonen
  17. ↑ a b Pentti Linkola: Lasten hankkiminen on suurin ympäristörikos, Helsingin Sanomat 10.11.2009

Muu kirjallisuus

  • Alén, Eero: Linkolan soutajan päiväkirja. Turku: Sammakko, 2006. ISBN 952-483-025-6
  • Borg, Pekka: Herättäjät, tulenkantajat ja muutoksentekijät: Luonnonsuojelun voimahahmot Suomessa. Tampere: Pilot-kustannus, 2008. ISBN 978-952-464-765-6
  • Kaaro, Jani: ”Pentti Linkola, mainion kalasopan keittäjä”, Luonto-Liiton historia 1943–1998: jatkosodan varjosta Jerisjärven tielle. Helsinki: Luonto-Liitto, 1999. ISBN 951-97204-2-1
  • Koskimies, Pertti: ”LINKOLA JA ELIITIT I Pentti Linkolan kriitikot käpertyvät ihmiseen”, Tieteessä tapahtuu. Helsinki: Tieteellisten seurain valtuuskunta, Vol. 28, Nro 6, 2010.
  • Kämäräinen, Kauko: Linkola, oikeinajattelija. Tampere: Määrämitta, 1992. ISBN 951-96596-0-9
  • Kylänpää, Riitta: Nyt vasta näen. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 9789511232841
  • Mustonen, T., Nieminen, M.: Ahdin nuotta-apajille - Pirkanmaan kalastajat. Tampere: Tampereen ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja B. Raportteja 9, 2004. ISBN 952-5264-30-0
  • Nylén, Antti: ”Katkera oppositio”, Vihan ja katkeruuden esseet. Savukeidas, 2007. ISBN 978-952-5500-22-6
  • Paasilinna, Erno: ”Syyskalassa Pentti Linkolan kanssa”, Yksinäisyys ja uhma. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-07942-5
  • Suominen, Teuvo: ”Pentti Linkola, monisärmäinen ajattelija”, Laulujoutsenen perintö - Suomalaisen ympäristöliikkeen taival. WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-32428-8
  • Vaden, Tere (toim.): Linkolan ajamana. (Into-pamfletti 03) Helsinki: Like: Into, 2008. ISBN 978-952-01-0210-4
  • Vilkka, Leena (toim.): Pentti Linkola: Ystävä ja innoittaja. (Julkaisija Vihreä elämänsuojelun liitto) Helsinki: Biofilos, 2007. ISBN 978-952-99935-2-9

Aiheesta muualla

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Pentti Linkola.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pentti_Linkola&oldid=9156323”