Keltalieko
| Keltalieko | |
|---|---|
 Keltalieko |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Sanikkaiset Pteridophyta |
| Alakaari: | Liekomaiset Lycopodiophytina |
| Luokka: | Liekomaiset Lycopodiopsida |
| Lahko: | Lycopodiales |
| Heimo: | Liekokasvit Lycopodiaceae |
| Suku: | Suomulieot Diphasiastrum |
| Laji: | complanatum |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Keltalieko (Diphasiastrum complanatum) on talvivihreä, kangasmetsän pohjakerroksen sanikkainen.
Ulkonäkö ja koko
.jpg)
Keltalieko muodostaa jopa yli metrin pituisia, litteitä varpumaisia versoja, jotka luikertelevat pitkin maanpintaa tai sammalkerroksen alla. Pääversosta kohoaa kellanvihreitä, 5–30 senttimetrin korkuisia ja monihaaraisia pystyversoja, joiden kärjet ovat litteitä. Keltalieon lehdet ovat pieniä, varrenmyötäisiä ja suomumaisia. Lehdet ovat varsissa neljänä pitkittäisrivinä. Kynttilämäiset, vaaleankeltaiset itiötähkät ovat pituudeltaan 1–3 cm. Yhden haaran päässä on yhdestä kolmeen itiötähkää. Itiötähkien perät ovat 1–6 cm pitkiä. Itiölehdet ovat kolmiomaisia, suippokärkisiä ja litteäruotisia. Suomessa itiöt kypsyvät kesä–syyskuussa. Maansisäinen ja lehtivihreätön alkeisvarsikko on yksikotinen sekä mukulamainen.[1][2]
Suomessa tavataan kahta keltalieon alalajia: kangaskeltaliekoa (subsp. complanatum) ja pohjankeltaliekoa (subsp. montellii). Suurempikokoisen kangaskeltalieon haarat ovat vähälukuisia ja niiden haarakulma on tavallisesti yli 40°. Itiötähkät ovat tavallisesti pareittain tai kolmittain, ja tähkän perät ovat 3–6 cm pitkiä. Pohjankeltalieko haaroo kangaskeltaliekoa runsaammin ja tiheämmin, ja haarakulma on noin 35°. Itiötähkät ovat yksittäin ja tähkän perä on 1–4 cm pitkä. Lajien välimuodot ovat yleisiä Pohjois-Suomessa.[1]
Toisinaan myös harjuliekoa (D. tristachyum) pidetään keltalieon alalajina (subsp. chamaecyparissus).[3]
Levinneisyys
Euroopassa keltalieon levinneisyysalue on itäinen. Lajia tavataan Saksasta itään ja Alpeilta, Unkarista ja Romaniasta pohjoiseen Fennoskandiaan ja Baltiaan. Venäjällä se on levinnyt maan länsiosista Keski-Venäjälle. Sitä tavataan myös Venäjän Kaukoidässä sekä Japanissa, sekä Pohjois-Amerikassa Kanadassa, Alaskassa ja muualla Yhdysvaltojen pohjoisosissa.[4] Suomessa keltaliekoa tavataan koko maassa. Alalajeista kangaskeltaliekoa kasvaa koko Suomessa, mutta on Lapissa harvinaisempi. Pohjankeltaliekoa tavataan Pohjois-Suomessa Oulun korkeudelta pohjoisimpaan Lappiin.[1][5]
Elinympäristö
Keltalieko viihtyy erityisesti kuivahkoissa mäntymetsissä ja kuivilla tunturikankailla. Joskus lajia tavataan myös tuoreissa kangasmetsissä. Kasvustot ovat tavallisesti pienikokoisia.[1][2]
Käyttö
Nimensä keltalieko on saanut siitä, että siitä saadaan perinteistä keltaista väriainetta kankaiden värjäykseen.[6]
Lähteet
- Halkka, Antti ym.: Kotimaan luonto-opas. WSOY, 1994. Kotimaan luonto-opas
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet
- ↑ a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 35, 38.
- ↑ a b Kotimaan luonto-opas 1994, s. 14.
- ↑ Den virtuella floran: Plattlummer (ruotsiksi) Viitattu 31.8.2011.
- ↑ Den virtuella floran: Plattlummer (ruotsiksi) Viitattu 31.8.2011.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Keltalieon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 31.8.2011.
- ↑ Tampereen ympäristötieto
