Sopeutumislevittäytyminen
Sopeutumislevittäytyminen eli adaptiivinen radiaatio on yksi tapa evoluutio-opin mukaiseen eliölajien syntyyn. Siinä yksi kantalaji luonnonvalinnan paineesta jakautuu useiksi lajeiksi, jotka ovat erikoistuneet ja sopeutuneet toisistaan poikkeaviin elinympäristöihin tai ekolokeroihin. Adaptiivinen radiaatio voi seurata sellaisen uuden asuinalueen valtausta, jossa on monia ekolokeroita vielä ”vapaina” eli resursseista kilpailevia lajeja ei ole. Adaptiivista radiaatiota on tapahtunut esimerkiksi nuorilla saariryhmillä.[1]
Sopeutumislevittäytymistä edeltää usein ympäristömuutos, edeltävien eliömuotojen sukupuuttoon kuoleminen tai eliöryhmän siirtyminen uusille elinalueille. Evoluution aikana on tapahtunut useita massasukupuuttoja, joista tunnetuin esimerkki on hirmuliskojen sukupuuttoon kuoleminen 65 miljoonaa vuotta sitten. Tämä massasukupuutto tyhjensi ekologiset lokerot antaen tilaa uusille eliöryhmille. Tästä alkoi nisäkkäiden valtakausi, kun uusia lajeja syntyi nopeasti sopeutumislevittäytymisen kautta.[1] Maapallon historiassa on tapahtunut viisi suurta sukupuuttoaaltoa, ja uskotaan, että näitä seuranneessa monimuotoisuuden palautumisessa sopeutumislevittäytymisellä on ollut tärkeä osa.
Toisinaan avainsopeuma voi johtaa sopeutumislevittäytymiseen: täysin uusi evolutiivinen innovaatio voi avata uusia ekolokeroita, joita ei ole aiemmin ollut olemassa. Esimerkiksi lintujen lentokyvyn kehittyminen oli avainsopeuma, joka mahdollisti uusien elinympäristöjen valtaamisen ja toi valintaedun linnuille. Tämä mahdollisti myös voimakkaan lajiutumisen.[1]
Toinen tapa uusien lajien syntymiseen on maantieteellinen isolaatio.
Esimerkkejä sopeutumislevittäytymisen seurauksena on syntyneistä eläinryhmistä ovat Galápagossaarten darwininsirkut, Victoriajärven lukuisat kirjoahvenlajit ja Australian pussieläimet.