Vatslav Nižinski

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.
Vatslav Nižinski
Vatslav Nižinski 17-vuotiaana vastavalmistuneena Krasnoje Selon armeijateatterissa vuonna 1907.
Vatslav Nižinski 17-vuotiaana vastavalmistuneena Krasnoje Selon armeijateatterissa vuonna 1907.
Henkilötiedot
Syntynyt12. maaliskuuta (J: 10. huhtikuuta) 1890
Kiova, Venäjän keisarikunta
Kuollut8. huhtikuuta 1950 (60 vuotta)
Lontoo, Venäjän keisarikunta
Kansalaisuus Venäjä
Ammatti balettitanssija ja koreografi
Vanhemmat Tomasz (ven. Foma) Nižinski ja Eleonora Bereda
Puoliso Romola Nižinskil
Lapset Tamara (s. 1920) ja Kyra (s. 1914)
Sukulaiset Bronislava Nižinska (sisar)
Muut tiedot
Aktiivisena 1904 - 1913

Vatslav Fomitš Nižinski (ven. Ва́цлав Фоми́ч Нижи́нский, puol. Wacław Niżyński); (12. maaliskuuta (J: 28. helmikuuta) 1890 Kiova, Venäjän keisarikunta – 8. huhtikuuta 1950 Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta) oli puolalaissukuinen venäläinen balettitanssija ja koreografi, joka tunnettiin huimista hypyistään ja tunteikkaista tulkinnoistaan.[1] Nižinski oli Anna Pavlovan tavoin aikansa kuuluisimpia balettitanssijoita, ja hänen nimensä muistetaan yhä edelleen. On epäselvää, pitikö Nižinski itse itseään venäläisenä vai puolalaisena. Uuden puolalaisen tutkimuksen mukaan hän piti itseään puolalaisena, vaikka kasvoikin Venäjällä eikä puhunut kunnolla puolaa.[2]

Suku ja koulutus

Vatslav Nižinski Šeherazade-baletissa, noin vuonna 1912 Pariisi, Ballets russes

Vatslav Nižinski syntyi Kiovassa, silloisessa Venäjän keisarikunnassa puolalaisten kiertävien ammattitanssijoiden perheeseen, jotka esiintyivät Venäjän maaseudulla. Hänen vanhempansa olivat balettimestari, ensitanssija Tomasz (ven. Foma) Nižinski ja ensitanssijatar Eleonora Bereda, jotka olivat saaneet koulutuksensa Varsovan Suuressa teatterissa (nykyään Puolan kansallisooppera, Teatr Wielki w Warszawie). He tapasivat Setovin balettiseurueessa Kiovassa.[3][4]

Hänen nuorempi sisarensa oli tanssija, tanssinopettaja ja koreografi Bronislava Nižinska. Vanhempi veli Stanislas (1886–1918) oli myös koulutettu kotona tanssijaksi, hän kärsi lapsuuden tapaturmaisesta aivovammasta ja väkivaltaisten raivokohtaustensa vuoksi suljettiin jo vuonna 1902 loppuelämäkseen hoitolaitokseen. Vatslavin äiti kärsi elämänsä aikana masennuksesta.[5]

Isä Tomasz Nižinski onnistui balettimestarin taidoillaan muodostamaan ja ohjaamaan omaa pientä, tusinan tanssijan ja opiskelijan tanssiryhmää. Hän loi balettipantomiimejä ja esiintyi sirkuksissa käyttäen puolalaista ja venäläistä musiikkia. Vuonna 1896 hän esiintyi Bahtšisarain suihkulähde tuotannossa, joka perustuu Puškinin runoon vuodelta 1823. Äiti Eleonora tanssi vangitun prinsessan roolin ja lapset 'Vatsa' ja 'Broni' olivat katsomassa esitystä. Tomasz Nižinski teki koreografian "kahteen erittäin onnistuneeseen balettiin", joista toinen oli nimeltä Zaporozbeskaja Tšarovnitza.[4]

Sisar Bronislava Nižinska on antanut muistelmissaan ymmärtää, että vanhempien pieni tanssiryhmä oli menestyvä, mutta tämä tieto on kyseenalaistettu. Sen lisäksi, että Tomasz Nižinski vuokrasi teattereita esityksiinsä, hän teki sopimuksen suosittujen yöpaikkojen kanssa, joissa asiakkaat illallistivat samalla kun heitä viihdytettiin musiikin ja tanssin voimalla. Perhettä ympäröivät taiteilijat töissä ja kotona. Hänen isänsä "rakasti olla maalarien, kirjailijoiden, näyttelijöiden ja muusikoiden kanssa". Lapsia rohkaistiin harjoittamaan ruumistaan ja Vatslav rakasti erityisesti kiipeilyä ja seikkailemista ympäri Pietarin takapihoja ja kujia.[4]

Lapset saivat perusteellisen balettikoulutuksen ensin kotona. Heidän vanhempansa toimivat myös tanssinopettajina. Yhdessä sisarensa Bronislavan kanssa he esiintyivät ensimmäistä kertaa joulukuvaelmassa ammattinäyttämöllä kun Vatslav oli kuusivuotias. Vanhemmat erosivat vuonna 1897 ja Tomasz Nižinski jäi asumaan Suomen kiertueella tapaamansa tanssijatar Rumjantsevan kanssa eikä enää nähnyt lapsiaan kuin satunnaisesti. Muu perhe jäi asumaan Pietariin, jossa Eleonora Bereda Nižinska ensin yritti elättää kolmea lastaan tekemällä töitä kiertuetanssijana, mutta lopulta piti täysihoitolaa vuokraamalla suuren asunnon huoneita. Vatslav katkeroitui isälleen, joka aiheutti äidille suurta taloudellista huolta. Vanhemmat lähenivät hieman 1910-luvulla ja Tomasz Nižinski kuoli lopulta Venäjällä vuonna 1912.[4]

Nijinsky Venetsian Lidolla, Léon Bakst

Vatslav Nižinski pääsi vuonna 1900 äitinsä hankkimien suosittelijoiden ja tukijoiden (Varsovan Wielki-teatterin aikainen ystävä, Victor Stanislas Gillert, joka opetti Keisarillisessa balettikoulussa ja joka hankki arvostetun balettiopettaja Enrico Cecchettin tuen hakemukselle) avulla 9-vuotiaana Pietarin Keisarilliseen balettikouluun, jossa hän opiskeli Enrico Cecchettin, Nikolai ja Sergei Legatin ja mimiikkaa Pavel Gerdtin johdolla.[6] Jo ensimmäisen vuoden lopulla hänen tanssilliset kykynsä huomattiin poikkeuksellisiksi ja hänet otettiin sisäoppilaitoksen oppilaaksi. Hänen sisarensa Bronislava pääsi samaan kouluun kaksi vuotta myöhemmin. Vatslav menestyi loistavasti tanssiaineissa mutta lukuaineissa hän oli heikko oppilas. Vuonna 1902 hän sai varoituksen siitä, että jos opintosuoritukset eivät parane lukuaineissa, hänet erotetaan koulusta. Lukuisissa näytöksissä (Prinsessa Ruusunen, Pähkinänsärkijä, Joutsenlampi) avustajana toimiminen aiheutti valvomista eikä parantanut opintosuorituksia. Vatslavia kiusattiin puolalaisuudestaan ja nimiteltiin erikoisen ulkonäkönsä vuoksi 'japanilaiseksi'. Yksi erittäin kateellinen luokkatoveri aiheutti hänelle jopa putoamistapaturman, jonka jälkeen hän oli neljä päivää tajuttomana.[4][7]

Mihail Obuhov tuli Nižinskin opettajaksi vuonna 1902, ja myönsi hänelle korkeimman arvosanan, mitä hän oli koskaan antanut oppilaalle. Hänelle annettiin opiskelijaosia tärkeissä näytöksissä baleteissa Paquita, Pähkinänsärkijä ja Pieni kyttyräselkäinen hevonen, jotka esitettiin keisarin läsnäollessa. Hän opiskeli soittamaan pianoa, huilua, balalaikkaa ja harmonikkaa ja sai niistä hyvät arvosanat. Vatslavilla oli hyvä kuulo ja hän soitti hyvin pianoa, mutta hänen näkönsä oli suhteellisen heikko. Tätä vastoin ​​hänen käytöksensä oli toisinaan riehakasta ja villiä, minkä seurauksena hänet erotettiin koulusta vuonna 1903 tapauksen vuoksi, jossa opiskelijat ampuivat ritsoilla ohikulkijoiden hattuja, kun heitä oltiin kuljettamassa vaunuilla Mariinski-teatteriin. Nižinski otettiin takaisin kouluun ulko-oppilaana ankaran kurituksen jälkeen ja palautettiin entiseen asemaansa sisäoppilaitos-opiskelijaksi kuukauden koeajan jälkeen.[7]

Vuonna 1904 balettimestari Marius Petipa valitsi 14-vuotiaan Nižinskin tanssimaan pääroolin koreografin viimeiseksi jääneeseen balettiin, La Romance d'un Bouton de rose et d'un Papillon. Teosta ei koskaan valmistettu näyttämölle Venäjän–Japanin sodan puhkeamisen vuoksi. Sunnuntaina 9. tammikuuta 1905 Nižinski joutui Verisunnuntain välikohtaukseen Pietarissa. Hän juuttui Nevski Prospektilla väkijoukkoon, joka työntyi kohti Talvipalatsia. Keisarillisen ratsuväen joukot hyökkäsivät väkijoukkoon jättäen hänet päähän haavoittuneena. Hänen ystävänsä sisar katosi samalla paikalla jäljettömiin.[7]

Vatslav Nižinski, baletti Faunin iltapäivä 1912 Ballets russes, Pariisi

Nižinski muuttui rauhallisemmaksi ja vakavammaksi varttuessaan, mutta hänellä oli vähän ystäviä, mikä oli hänelle tyypillistä koko elämän ajan. Hänen varautuneisuutensa ja ilmeinen tylsyytensä tekivät hänestä epäsuositun muitten silmissä, paitsi kun hän tanssi.[7]

Vuoden 1905 opiskelijanäytöksessä oli pas de deux Persialaisella torilla, jonka tanssivat Nižinski ja Sofia Fjodorova. Obuhov muokkasi tanssia esitelläkseen Nižinskin kykyjä. Hänen ensimmäisen hyppynsä aikana yleisö veti kuuluvasti henkeä ja antoi sen jälkeen spontaanit suosionosoitukset.[7]

Vuonna 1906 Nižinski tanssi Mariinskin balettisarjassa, joka oli tehty Mozartin Don Giovannin musiikkiin ja Mihail Fokinin koreografiaan. Keisarillisen baletin johtaja onnitteli häntä ja tarjosi hänelle paikkaa, vaikka valmistumisesta ​​oli kulunut vasta vuosi. Nižinski päätti jatkaa opintojaan. Hän kokeili koreografian tekemistä lastenooppera Tuhkimoon toisen opiskelijan, Boris Asafjevin musiikkiin. Jouluna hän esitti Hiirikuningasta Pähkinänsärkijässä. Valmistumisesityksessään huhtikuussa 1907 hän oli Jelisaveta Gerdtin partnerina Fokinin koreografian pas de deux’ssä. Keisarillisen baletin primaballerina Mathilde Krzesinska onnitteli häntä ja kutsui hänet tanssipartnerikseen. Hänen uransa Keisarillisessa baletissa taattiin alkavaksi coryphée-solistina eikä balettikuorossa eli corps de ballet’n jäsenenä. Nižinski valmistui vuonna 1907 luokkansa toiseksi parhaana, parhailla arvosanoilla tanssissa, taiteessa ja musiikissa.[7]

Balettiura

Valmistumisensa jälkeen Nižinski vietti kesän harjoitusten ja esiintymisten jälkeen Krasnoje Selossa tilapäisessä teatterissa pääosin armeijan upseereista koostuvan yleisön kanssa. Näissä esityksissä esiintyi usein keisarillisen perheen jäseniä ja muuta aatelistoa, joiden tuki ja kiinnostus olivat välttämättömiä uralle. Jokainen keisarin edessä esiintynyt tanssija sai kultakellon, johon oli kaiverrettu keisarillinen kotka. Nižinskin palkan, tanssituntien pitämisestä saatujen uusien tulojen ja sisarensa Bronian työsuhteen balettiryhmässä tukemana perhe muutti suurempaan asuntoon. Uusi kausi Mariinski-teatterissa alkoi syyskuussa 1907, jolloin Nižinski työskenteli coryphée-solistina 780 ruplan vuosipalkalla.[7]

Vatslav Nižinski, baletti Le Pavillon de L'Armide, Saison Russe 1909 Pariisi

Teini-ikäisenä Nižinskillä, jolla oli selvästi androgyyninen ulkonäkö, oli homoseksuaalinen suhde paljon vanhempaan ruhtinas Pavel Dimitrijevitš Lvoviin, joka hukutti hänet ylellisyyteen tarjoamalla asunnon, upeita vaatteita ja timanttisormuksia. Ruhtinas auttoi myös Nižinskin äitiä taloudellisesti ja tuki Djagilevin Saison Russe -kiertuetta vielä vuonna 1909. Hänen suhdettaan ruhtinaan kanssa seurasi nopeasti suhde kreivi Tiškievitšin kanssa. Nižinskistä tuli tuona aikana Mariinski-baletin johtava tähti ja hän oli usein vieraileva tähti Anna Pavlovan partnerina Bolšoi-baletissa, vaikka hän oli lyhyt ja voimakasrakenteinen.[8]

Hän esiintyi Julia Sedovan, Lydia Kjaštin ja Tamara Karsavinan kanssa. Mathilde Krzesinska työskenteli hänen kanssaan La Fille Mal Gardéessa (Huonosti vartioitu tyttö), jossa hän onnistui hänelle epätyypillisessä roolissa, joka sisälsi huumoria ja flirttailua.[7] Näyttämösuunnittelija Aleksandr Benois sai vuonna 1907 tuotantoon omaan tekstiinsä ja ideaansa pohjautuvan baletin Le Pavillon d’Armide, johon Mihail Fokin teki koreografian Nikolai Tšerepninin musiikkiin. Nižinskillä ​​oli pieni rooli, mutta se antoi hänelle mahdollisuuden esitellä teknisiä kykyjään hypyillä ja pirueteilla.[9]

Fokinin, Benois’n ja Nižinskin välinen kumppanuus toistui koko hänen uransa ajan. Pian tämän jälkeen hän toi esille omaa esiintymistään Prinsessa Ruususen Lintu sininen pas de deux’ssä Lydia Kjaštin kanssa. Mariinskin yleisö oli teoksen kanssa erittäinkin tuttu, mutta Nižinskin esiintyminen ja vaikutelma että hän lensi ilmassa, räjäytti kaikkeen tottuneen yleisön innostuneisiin suosionosoituksiin. Tämän reaktion hän sai aikaan yleisössä uransa aikana jatkossakin.[7]

Vatslav Nižinski, tuulenjumala Voyun roolissa baletissa Le Talisman 1909, Mariinski-teatteri

Seuraavina vuosina Nižinski sai useita solistitehtäviä Mariinskissa. Vuonna 1910 Mathilde Krzesinska valitsi Nižinskin tanssimaan Marius Petipan Le Talisman -baletissa. Nižinski aiheutti sensaation tuulenjumala Vayoun roolissa.[7]

Nižinski toimi coryphée-tanssijana Mariinski-teatterin baletissa eli esitti päärooleja jo 18-vuotiaana vuonna 1907, muun muassa baletissa La Fleurette Rouge (säv. Thomas de Hartmann). Nižinskin urasta tärkeän osan muodostaa hänen työskentelynsä Sergei Djagilevin perustamassa Ballets russes -ryhmässä vuodesta 1909 alkaen. Aikakautensa tunnetuimpiin kuulunut kiertävä balettiseurue esiintyi pääasiassa Euroopassa, mutta teki kiertueita myös Amerikkaan. Mariinski-teatteri erotti Vatslav Nižinskin vuonna 1911, koska tämän poikkeuksellisissa ja epäsopiviksi katsotuissa tuotannoissa saavutettu menestys Pariisissa nousi balettimaailman otsikoihin. Toinen syy on ollut kuulemma se, että Vatslav Nižinski tanssi Gisellen miespääroolin Aleksandr Benois’n suunnittelemassa puvussa pelkissä trikoissa, ilman lyhyitä housuja keisarinna Aleksandra Fjodorovnan läsnäollessa, kuten oli tehnyt Pariisissa. Nižinski ei suostunut pyytämään anteeksi. Pietarissa pelkissä trikoissa tanssiminen ei ollut sopivaa.[10][11]

Nijinsky, Auguste Rodin 1912
Vatslav Nižinski, baletti Le Spectre de la Rose, 1911, Ballets russes Pariisi

Nižinski aloitti ryhmässä tanssijana ja tuli tunnetuksi ilmaisuvoimaisesta eläytymiskyvystään ja lennokkaista hypyistään. Hänen kuuluisia roolejaan olivat muun muassa baletit Ruusu-unelma ja Petruška (1911, koreografia Mihail Fokin). Koreografina hän uudisti liikeilmaisua radikaalisti, ja monet teokset aiheuttivatkin suurta kohua. Hänen koreografioitaan ovat Faunin iltapäivä (säv. Claude Debussy) vuodelta 1912 ja Jeux vuodelta 1913 (säv. Claude Debussy) sekä Kevätuhri vuodelta 1913 Igor Stravinskyn musiikkiin. Näissä koreografioissa hän sai apua sisareltaan Bronislava Nižinskalta.[1][4]

Vatslav Nižinskin hauta Cimetière de Montmartressa. Nižinski on kuvattu Petruška-nuken asussa.
Vatslav Nižinski ja tytär Kyra Ballets russes'in Amerikan kiertueella 1916

Viimeisen Amerikan kiertueella tehdyn koreografiansa Till Eulenspiegelin vuonna 1916 (säv. Richard Strauss, lavastus ja puvut: amer. Robert Edmond Jones) aikaan Nižinski alkoi kärsiä jo ensimmäisistä sairastumisen oireista. Hetken mielijohteesta tapahtunut avioituminen laivassa matkalla Buenos Airesiin Etelä-Amerikan kiertueella vuonna 1913 häntä pitkään ja sitkeästi piirittäneen ihailijan, unkarilaisen aristokraatin Romola de Pulszkyn (1891–1978) kanssa johti välirikkoon Nižinskin rakastajan Sergei Djagilevin kanssa. Nižinski erotettiin Ballets russes’sta. Avioliitto osoittautui virheeksi, pariskunnalla ei ollut yhteistä kieltä eikä yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Hän muutti pysyvästi Sveitsiin, jossa hän hakeutui vaimonsa vaatimuksesta hoitoon skitsofrenian vuoksi. Häntä hoiti kuuluisa psykiatri Eugen Bleuler.[12]

Sodan loputtua Nižinski matkusteli Euroopassa, kävi eri parantoloissa ja kirjoitti muistelmiaan. Viimeiset 30 elinvuottaan hän oli suljettuna suureksi osaksi hoitolaitoksiin. Hän kuoli lontoolaisessa sairaalassa vuonna 1950 munuaisten toiminnan loppumiseen. Vuonna 1953 hänen jäännöksensä siirrettiin Lontoosta Pariisin Cimetière de Montmartren hautausmaalle.[13]

Vatslav Nižinskillä ja Romola Nižinskillä oli kaksi lasta, Kyra (s. 1914), josta tuli tanssijatar Antony Tudorin balettiseurueeseen ja Tamara (s. 1920), joka hoiti vanhempiensa nimeä kantavaa säätiötä. Molemmat muuttivat siirtolaisiksi Yhdysvaltoihin.

Perintö

Vatslav Nižinskin koreografioista ei ole säilynyt riittävästi tietoa, että niitä voitaisiin esittää. Tosin Kevätuhri-baletista on myöhemmin tehty rekonstruktio, joka on ollut myös Suomen Kansallisbaletin ohjelmistossa. Myös Faunin iltapäivästä on tehty rekonstruktio valokuvien ja Nižinskin muistiinpanojen pohjalta.

Vatslav Nižinski ja Bronislava Nižinska Faunina ja Nymfinä baletissa L’après-midi d’un faune, Giennadij Jerszow 2011, Puolan kansallisooppera, Varsova

Vatslav Nižinskistä ja Bronislava Nižinskasta on vuonna 2011 tehty veistokset Puolan kansallisopperan lämpiöön. Heidät esitetään rooleissaan Faunina ja Nymfinä baletissa L’après-midi d’un faune. Puolan kansallisbaletin tilauksesta veistoksen pronssista teki ukrainalainen kuvanveistäjä Giennadij Jerszow.

Myös Pariisissa oleva katu on nimetty Vatslav Nižinskin mukaan.

Lähteet

  1. ↑ a b Vaslav Nijinsky Encyclopedia Britannica. Viitattu 2.7.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Sarzyński, Piotr: "Popołudnie fauna". Polityka. Vuosikerta 19, nro 2244. Puola 6.5.2000 https://www.polityka.pl/archiwumpolityki/1846540,1,popoludnie-fauna.read
  3. ↑ Koegler, Horst: The Concise Oxford Dictionary of Ballet. Oxford University, 1972, 1977
  4. ↑ a b c d e f Nijinska, Bronislava: Early Memoirs. Translated and edited by Irina Nijinska and Jean Rawlinson, with an Introduction by and in consultation with Anna Kisselgoff. Holt Rinehart Winston, New York 1981; uusintapainos 1992, Duke University
  5. ↑ Vaslav Nijinsky Queer Places. www.elisarolle.com http://www.elisarolle.com/queerplaces/uvwxyz/Vaslav%20Nijinsky.html
  6. ↑ Ostwald, Peter F.: Vaslav Nijinsky, A Leap into Madness. Robson Books Ltd. London, 1991. ss. 6-7. ISBN 086051711-X
  7. ↑ a b c d e f g h i j Parker, Derek: Nijinsky: God of the Dance. Thorsons Publishing Group, Wellingborough, UK, 1988. ss. 25-37. ISBN 978-1-85336-032-9
  8. ↑ Vaslav Nijinsky Gay Influence. Gay & Bisexual Men of Importance.
  9. ↑ Benois, Alexandre: The Origins of the Ballets Russes. An unpublished text of an article written at the request of Boris Kocho, 1944. Teoksessa: Kochno, Boris: Diaghilev and the Ballets Russes. Translated from the French by Adrienne Foulke. Allen Lane the Penguin Press, Great Britain 1970. ss. 2-21. ISBN 0 7139 0174 8. Kirjastoluokka 775 Koc, Helsingin kaupunginkirjasto.
  10. ↑ Sergei Diaghilev Queer Places. www.elisarolle.com http://www.elisarolle.com/queerplaces/pqrst/Sergei%20Diaghilev.html
  11. ↑ Ostwald, Peter F.: Vaslav Nijinsky, A Leap into Madness, s. 46. London: Robson Books Ltd., 1991. ISBN 086051711-X
  12. ↑ DANCE; Nijinsky's Inner Choreography 1999. The New York Times. Viitattu 2.7.2014. (englanniksi)
  13. ↑ 1953:Nijinsky’s Remains Moved 1953/1993. The New York Times. Viitattu 2.7.2014. (englanniksi)

Kirjallisuutta

  • Nijinsky, Romola: Nižinski sekä Nižinskin viimeiset vuodet. Otava, 1984. ISBN 951-1-07983-2.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vatslav Nižinski.


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vatslav_Nižinski&oldid=22509289”