Urheiluvuosi 2013
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Urheiluvuodet |
---|
2003 • 2004 • 2005 • 2006 • 2007 • 2008 • 2009 • 2010 • 2011 • 2012 – 2013 – 2014 • 2015 • 2016 • 2017 • 2018 • 2019 • 2020 • 2021 • 2022 • 2023 |
Vuodet |
2010 • 2011 • 2012 – 2013 – 2014 • 2015 • 2016 |
Urheiluvuosi 2013 käsittelee vuoden 2013 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Alppihiihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 4.–17.2. Schladmingissa, Itävallassa. Yhdysvallat voitti neljä kultamitalia kisojen 11 lajista. Mitaleille ylsi kaikkiaan kymmenen maata. Yhdysvaltalainen Ted Ligety voitti kolme kultamitalia ja itävaltalainen Marcel Hirscher kaksi, joista toisen joukkuekilpailusta.[1]
- Maailmancupkaudella 2012–2013 miesten kokonaiskilpailun voitti Itävallan Marcel Hirscher 309 pisteen erolla Norjan Aksel Lund Svindaliin ja naisten kokonaiskilpailun Slovenian Tina Maze 1313 pisteen erolla Saksan Maria Höfl-Rieschiin.[2]
Amerikkalainen jalkapallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 47. Super Bowl 3.2. New Orleansissa. Baltimore Ravens voitti San Francisco 49ersin pistein 34–31. Ravensin pelinrakentaja Joe Flacco valittiin Super Bowlin arvokkaimmaksi pelaajaksi.[3]
Ampumahiihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 7.–17.2. Nové Město na Moravěssa, Tšekissä. Kisojen 11 lajista Norja voitti kahdeksan. Kaikkiaan mitaleille ylsi 11 maata. Norjan Emil Hegle Svendsen ja Tora Berger voittivat kumpikin kaksi henkilökohtaista ja kaksi viestin kultamitalia.[4]
Autourheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Red Bullilla ajanut saksalainen Sebastian Vettel voitti Formula 1 -sarjan maailmanmestaruuden neljännen peräkkäisen kerran. Hän voitti kauden 19 osakilpailusta 13, joista kauden lopussa yhdeksän peräkkäistä. Toiseksi sijoittui Ferrarilla ajanut espanjalainen Fernando Alonso 155 pisteen erolla Vetteliin ja kolmas oli australialainen Red Bull -kuljettaja Mark Webber. Alonso ja Nico Rosberg voittivat kumpikin kaksi osakilpailua sekä Lewis Hamilton ja Kimi Räikkönen yhden. Tallien mestaruuden voitti ylivoimaisesti Red Bull Racing.[5]
- Rallin maailmanmestaruuden voitti Volkswagenilla ajanut ranskalainen Sébastien Ogier 114 pisteen erolla belgialaiseen Ford-kuljettajaan Thierry Neuvilleen ja 128 pisteen erolla suomalaiseen Volkswagen-kuljettajaan Jari-Matti Latvalaan. Kauden aikana ajettiin 13 osakilpailua ja Ogier voitti niistä yhdeksän, Sébastien Loeb kaksi sekä Latvala ja Dani Sordo yhden. Tallien mestaruuden voitti ylivoimaisesti Volkswagen Motorsport.[6]
Baseball
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- MLB:n mestaruuden voitti Boston Red Sox, joka oli 23.–30.10. pelatussa World Seriesissä St. Louis Cardinalsia parempi otteluvoitoin 4–2. Loppuotteluiden arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Red Soxin David Ortiz.[7]
Golf
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Masters-turnaus 11.–14.4. Augustassa. Australian Adam Scott voitti uusinnassa argentiinalaisen Ángel Cabreran. Scottista tuli turnauksen ensimmäinen australialaisvoittaja.[8]
- Yhdysvaltain avoin turnaus 13.–16.6. Ardmoressa. Englannin Justin Rose voitti kahden lyönnin erolla australialaiseen Jason Dayhin ja yhdysvaltalaiseen Phil Mickelsoniin.[9]
- Britannian avoin turnaus 18.–21.7. Muirfieldissa, Skotlannissa. Phil Mickelson voitti kolmen lyönnin erolla ruotsalaiseen Henrik Stensoniin.[10]
- PGA Championship 8.–11.8. Pittsfordissa. Yhdysvaltain Jason Dufner voitti kahden lyönnin erolla maanmieheensä Jim Furykiin.[11]
Jalkapallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 10.–28.7. Ruotsissa. Solnassa pelatussa loppuottelussa Saksa voitti Norjan 1–0. Välierien häviäjinä Ruotsi ja Tanska sijoittuivat kolmanneksi. Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittiin Ruotsin Lotta Schelin, joka oli viidellä maalillaan myös kisojen paras maalintekijä.[12]
- Eurooppa-liigan loppuottelu 15.5. Amsterdamissa, Alankomaissa. Englantilaisseura Chelsea voitti portugalilaisen Benfican jatkoajalla 2–1.[13]
- Mestarien liigan loppuottelu 25.5. Lontoossa, Englannissa. Saksalaisjoukkueiden keskinäisessä kohtaamisessa Bayern München voitti Borussia Dortmundin 2–1.[14]
Jääkiekko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 2.–9.4. Ottawassa, Kanadassa. Yhdysvallat voitti loppuottelussa Kanadan 3–2. Pronssiottelussa Venäjä voitti Suomen 2–0. Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Kanadan Marie-Philip Poulin.[15]
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 3.–19.5. Tukholmassa, Ruotsissa ja Helsingissä, Suomessa. Mukana oli 16 joukkuetta. Ruotsi voitti Tukholmassa pelatussa loppuottelussa Sveitsin 5–1. Pronssiottelussa Yhdysvallat voitti Suomen voittolaukauskilpailun jälkeen 3–2. Pistepörssin ykkönen oli Suomen Petri Kontiola (8+8=16) ja hän oli myös paras maalintekijä yhdessä Venäjän Ilja Kovaltšukin kanssa. Kisojen parhaaksi pelaajaksi valittiin Sveitsin Roman Josi. Tähdistöjoukkueeseen valittiin hyökkääjäksi Kontiolan lisäksi Yhdysvaltain Paul Stastny ja Ruotsin Henrik Sedin, puolustajaksi Josin lisäksi Sveitsin Julien Vauclair sekä maalivahdiksi Ruotsin Jhonas Enroth.[16]
- NHL:n mestaruuden voitti Chicago Blackhawks, joka oli Stanley Cupin loppuotteluissa Boston Bruinsia parempi otteluvoitoin 4–2. Runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Washington Capitalsin Aleksandr Ovetškin ja pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi Chicagon Patrick Kane.[17]
Koripallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 15.–30.6. Ranskassa. Loppuottelussa Espanja voitti Ranskan 70–69, ja pronssille sijoittui Turkki. Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Espanjan Sancho Lyttle.[18]
- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 4.–22.9. Sloveniassa. Loppuottelussa Ranska voitti Liettuan 80–66, ja pronssia sai Espanja. Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Ranskan Tony Parker.[19]
- NBA:n loppuotteluissa Miami Heat voitti San Antonio Spursin otteluvoitoin 4–3. Heatin LeBron James valittiin sekä runkosarjan että loppuotteluiden arvokkaimmaksi pelaajaksi.[20]
Käsipallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 11.–27.1. Espanjassa. Loppuottelussa Espanja voitti Tanskan 35–19. Pronssiottelussa Kroatia voitti Slovenian 31–26. Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Tanskan Mikkel Hansen.[21]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 6.–22.12. Serbiassa. Loppuottelussa Brasilia voitti Serbian 22–20. Pronssiottelussa Tanska voitti Puolan 30–26. Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Brasilian Eduarda Amorim.[22]
Lentopallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 6.–14.9. Saksassa ja Sveitsissä. Loppuottelussa Venäjä voitti Saksan 3–1, ja pronssille sijoittui Belgia. Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Venäjän Tatjana Košeleva.[23]
- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 20.–29.9. Tanskassa ja Puolassa. Loppuottelussa Venäjä voitti Italian 3–1, ja pronssille sijoittui Serbia. Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Venäjän Dmitri Muserski.[24]
Pikaluistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sprinttimaailmanmestaruuskilpailut 26.–27.1. Salt Lake Cityssä, Yhdysvalloissa. Miesten mestaruuden voitti Alankomaiden Michel Mulder maailmanennätyspistein 136,790 ja naisten paras oli Yhdysvaltain Heather Richardson.[25]
- Yleisluistelun maailmanmestaruuskilpailut 16.–17.2. Hamarissa, Norjassa. Miesten mestaruuden voitti Alankomaiden Sven Kramer ja naisten ykkönen oli saman maan Ireen Wüst.[26]
- Matkakohtaiset maailmanmestaruuskilpailut 21.–24.3. Sotšissa, Venäjällä. Ireen Wüst voitti kolme kultamitalia, joista kaksi henkilökohtaisilta matkoilta. Lisäksi hän saavutti kahdella matkalla hopeaa.[27]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 11.–13.1. Heerenveenissä, Alankomaissa. Mestaruuden voittivat järjestäjämaan Sven Kramer ja Ireen Wüst.[28]
Pohjoismaiset hiihtolajit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 20.2.–3.3. Val di Fiemmessä, Italiassa. Norja voitti kahdeksan kultamitalia kisojen 21 lajista. Kolme kultamitalia voittanut Ranska oli mitalitilastossa toinen. Mitaleille pääsi kaikkiaan 14 maata. Norjalainen maastohiihtäjä Marit Bjørgen voitti neljä kultamitalia. Yhdistetyn hiihtäjistä ranskalainen Jason Lamy Chappuis voitti kolme kultaa. Kaksinkertaisia kultamitalisteja olivat norjalaishiihtäjät Petter Northug ja Therese Johaug sekä venäläishiihtäjä Nikita Krjukov.[29]
- Maastohiihdon maailmancupin 2012–2013 kokonaiskilpailun voittivat Norjan Petter Northug ja Puolan Justyna Kowalczyk.[30]
- Mäkihypyn maailmancupin 2012–2013 miesten kokonaiskilpailun voitti Itävallan Gregor Schlierenzauer ja naisten Japanin Sara Takanashi.[30]
- Yhdistetyn maailmancupin 2012–2013 kokonaiskilpailun voitti Saksan Eric Frenzel.[30]
Pyöräily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Italian ympäriajo 4.–26.5. Kilpailun voitti isäntämaan Vincenzo Nibali 4.43 minuutin erolla Kolumbian Rigoberto Urániin ja 5.52 minuutin erolla Australian Cadel Evansiin.[31]
- Ranskan ympäriajo 29.6.–21.7. Kilpailun voitti Ison-Britannian Chris Froome 4.20 minuutin erolla Kolumbian Nairo Quintanaan ja 5.04 minuutin erolla Espanjan Joaquim Rodrígueziin.[32]
- Espanjan ympäriajo 24.8.–15.9. Kilpailun voitti Yhdysvaltain Chris Horner 37 sekunnin erolla Italian Vincenzo Nibaliin ja 1.36 minuutin erolla Espanjan Alejandro Valverdeen.[33]
Taitoluistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailut 10.–17.3. Londonissa, Kanadassa. Maailmanmestaruuden voittivat Kanadan Patrick Chan, Etelä-Korean Kim Yu-na, pariluistelussa Venäjän Tatjana Volosožar / Maksim Trankov sekä jäätanssissa Yhdysvaltain Meryl Davis / Charlie White.[34]
- Taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 21.–27.1. Zagrebissa, Kroatiassa. Mestaruuden voittivat Espanjan Javier Fernández, Italian Carolina Kostner, pariluistelussa Venäjän Tatjana Volosožar / Maksim Trankov sekä jäätanssissa Venäjän Jekaterina Bobrova / Dmitri Solovjev.[35]
- Muodostelmaluistelun maailmanmestaruuskilpailut 5.–6.4. Bostonissa, Yhdysvalloissa. Kultaa voitti suomalainen Team Unique, hopealle sijoittui kanadalaisjoukkue Nexxice ja pronssia sai yhdysvaltalainen Haydenettes.[36]
Tennis
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Australian avoin turnaus 14.–27.1. Miesten kaksinpelin loppuottelussa serbialainen Novak Đoković voitti britti Andy Murrayn 3–1 ja otti kolmannen peräkkäisen mestaruutensa. Naisten kaksinpelin loppuottelussa valkovenäläinen Viktoryja Azarenka voitti kiinalaisen Li Nan 2–1.[37]
- Ranskan avoin turnaus 26.5.–9.6. Miesten kaksinpelin loppuottelussa Espanjan Rafael Nadal voitti maanmiehensä David Ferrerin 3–0. Mestaruus oli Nadalille ennätyksellisesti kahdeksas. Naisten kaksinpelin loppuottelussa Yhdysvaltain Serena Williams voitti Venäjän Marija Šarapovan 2–0..[38]
- Wimbledonin turnaus 24.6.–7.7. Andy Murray voitti miesten kaksinpelin loppuottelussa Novak Đokovićin 3–0 ja vei kaksinpelimestaruuden ensimmäisenä brittimiehenä sitten vuoden 1936. Naisten kaksinpelin loppuottelussa Ranskan Marion Bartoli voitti Saksan Sabine Lisickin 2–0. Yhdysvaltalaiset Bob Bryan ja Mike Bryan voittivat miesten nelinpelissä vuoden kolmannen Grand Slam -turnauksensa.[39]
- Yhdysvaltain avoin turnaus 26.8.–9.9. Miesten kaksinpelin loppuottelussa Rafael Nadal voitti Novak Đokovićin 3–1. Naisten kaksinpelin loppuottelussa Serena Williams voitti Viktoryja Azarenkan 2–1.[40]
- Fed Cupin loppuottelu 2.–3.11. Cagliarissa, Italiassa. Italia voitti Venäjän 4–0.[41]
- Davis Cupin loppuottelu 15.–17.11. Belgradissa, Serbiassa. Tšekki voitti Serbian 3–2.[42]
Uinti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pitkän radan maailmanmestaruuskilpailut 20.7.–4.8. Barcelonassa, Espanjassa. Mitalitilaston kärjessä olivat 15 kultamitalia voittanut Yhdysvallat ja 14 kultamitalin Kiina, jonka kultamitaleista yhdeksän tuli uimahypyistä. Taitouinnissa Venäjä voitti kaikki seitsemän kultamitalia. Mitaleille ylsi kaikkiaan 31 maata. Ratauimareista Kiinan Sun Yang sekä Yhdysvaltain Katie Ledecky ja Missy Franklin voittivat kukin kolme henkilökohtaista kultamitalia ja heistä Franklin viestimitalit mukaan lukien kuusi kultamitalia.[43]
- Lyhyen radan Euroopan-mestaruuskilpailut 12.–15.12. Herningissä, Tanskassa. Mitalitilaston ykkönen oli Venäjä, joka alun perin voitti 13 kultamitalia mutta menetti niistä osan dopingkäryjen myötä.[44][45]
Yleisurheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 10.–18.8. Moskovassa, Venäjällä. Eniten kultamitaleja keräsivät alun perin järjestäjämaa Venäjä (7), Yhdysvallat (6), Jamaika (6) ja Kenia (5). Sittemmin Venäjä on dopingtestitulosten myötä menettänyt kultamitalejaan. Kaikkiaan mitaleille ylsi alun perin 38 maata. Kolmeen kultamitaliin ylsivät jamaikalaiset pikajuoksijat Usain Bolt ja Shelly-Ann Fraser-Pryce sekä kahteen kultamitaliin yhdysvaltalainen pikajuoksija LaShawn Merritt ja brittiläinen kestävyysjuoksija Mohamed Farah.[46][47]
- Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 24.3. Bydgoszczissa, Puolassa. Miesten maailmanmestaruuden voitti kenialainen Japheth Korir ja naisten mestaruuden saman maan Emily Chebet. Etiopia voitti miesten ja Kenia naisten joukkuekilpailun.[48]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Siukonen, Markku & Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 35. Minerva Kustannus Oy, 2014. ISBN 978-952-492-855-7
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 58–60, 175–176
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 73, 176
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 177
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 178–179
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 158, 238
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 145, 156, 238–239
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 151, 186
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 81, 193
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 99, 193
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 110, 193
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 119, 193
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 112, 205
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 91, 205
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 94, 205
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 80–81, 214–215
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 92, 211–212
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 101, 212–213
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 102, 223
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 139, 223–224
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 100, 223
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 49, 226
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 168, 226
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 228
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 142, 228
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 49, 251–252
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 60, 252
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 74–75, 252
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 43, 252
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 196–197
- ↑ a b c Siukonen & Tikander 2014, s. 197
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 94, 260
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 110, 260
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 136, 260
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 72, 278
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 48–49, 278
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 79, 279
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 48–49, 281
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 97–98, 281
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 104–105, 281
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 133–134, 281–282
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 152, 282
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 156, 282
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 285–287
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 287–288
- ↑ Russia loses two European swim titles for doping Sportsnet. 5.11.2014. Viitattu 12.10.2019. (englanniksi)
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 300–304
- ↑ Butler, Mark (toim.): IAAF World Athletics Championships Doha 2019 Statistics Handbook (pdf) (s. 84) IAAF. Viitattu 12.10.2019. (englanniksi)
- ↑ Siukonen & Tikander 2014, s. 304
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 2013 Wikimedia Commonsissa