Elsa Montell-Saanio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Montell-Saanio 1960-luvun keskivaiheilla.

Elsa Henrika Montell (Montell-Saanio) (29. joulukuuta 1926 Rovaniemi17. elokuuta 2019 Rovaniemi)[1] oli suomalainen tekstiilitaiteilija. Hän modernisoi lapinraanua uudistamalla sen värejä. Hänen suunnittelutöihinsä kuuluu raanuja,[2] täkänöitä ja batiikkia. Auttin ja Meltauksen kappelien alttarivaatteet ovat hänen suunnittelemiaan.[3]

Taiteellisen ja taideteollisen työnsä hän aloitti 1950-luvun alussa Rovaniemen maalaiskunnan Oikaraisen kylässä, ja hän yhdisti perinteeseen jälleenrakennusajan tekstiilitaidetta. Hän perusti taidekutomo Lapin raanun ja työllisti paikallisia kutojia. Hän menestyi muotoilun kansainvälisissäkin näyttelyissä, hän sai esimerkiksi tunnustusta Milanon trienaalissa 1957, Brysselin maailmannäyttelyssä 1958 ja Kaliforniassa 1966. Montel-Saanio sai pohjoiskalotin kulttuuripalkinnon 1966, Lapin läänin taidepalkinnon 1978[4] ja valtion ylimääräisen taiteilijaeläkkeen toukokuusta 1987 alkaen[5].

Montell-Saanio oli valokuvaaja Matti Saanion ensimmäinen puoliso[3] ja heidän tyttärensä on tekstiilitaiteilija Kristiina Wiherheimo.

  1. Elsa Montell 1926–2019 (muistokirjoitus) Helsingin Sanomat. 5.12.2019. Viitattu 8.1.2020.
  2. Ilola, Raili: Elsa Montell - lappilainen raanutaiteilija Naisten ääni -sivusto. Naiset näkyviin. Viitattu 19.11.2021.
  3. a b Facta 2001, WSOY 1981, 11. osa, palsta 459
  4. Heli Tuovinen: Tutkimusryhmä ja aiheet: Pohjoisen perinne ja myytti tekstiilitaiteeksi (Elsa Montell-Saanio) Lapin yliopisto. Viitattu 3.6.2015.
  5. Ylimääräiset eläkkeet 88 taiteilijalle. Helsingin Sanomat, 4.11.1986, s. 20. Näköislehti (maksullinen).

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pirkko Tenkama ja Sisko Ylimartimo: Arktinen horisontti : jokivarren värjäri Elsa Montell ja hänen taiteensa. 1998.
  • Kimmo Kaakinen: Elsa Montell – taiteilija yhtä maiseman kanssa. Raito 2/1998