DeLorean DMC-12
| DeLorean DMC-12 | |
|---|---|
 |
|
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
 Pohjois-Irlanti Yhdysvallat |
| Valmistaja | DeLorean Motor Company |
| Valmistusvuodet | 1981–1982 |
| Korimalli | 2-ovinen coupé |
| Luokka | urheiluauto |
| Teknisesti samankaltaisia | Lotus Esprit |
| Tekniset tiedot | |
| Moottori | V6 |
| Iskutilavuus | 2 849 cm³ |
| Teho | 130–170 hv |
| Huippunopeus | 177 km/h |
| Kiihtyvyys | 8,8 s (0–100 km/h) |
| Vetotapa | takaveto |
| Kulutus | 12 l/100 km |
DeLorean DMC-12 on DeLorean Motor Companyn vuosina 1981–1982[1] valmistama takamoottorinen urheiluauto, ja ainoa yhtiön valmistama automalli. Auton erikoisuuksia ovat ruostumattomasta teräksestä tehty kori ja ylöspäin aukeavat niin sanotut ”lokinsiipiovet”.
DeLorean on historian ainoa sarjatuotantona valmistettu auto, jonka kori on tehty ruostumattomasta teräksestä[2]. Samaa on yritetty ainoastaan Teslan Cybertruck-mallissa[2].
Ensimmäinen prototyyppi DMC-12:sta tehtiin 1976, ja tuotanto alkoi vuonna 1981 DMC:n tehtaalla Dunmurryssä, Pohjois-Irlannissa. Mallin tuotannon aikana autoon tehtiin pieniä muutoksia konepeltiin, renkaisiin ja sisustukseen. Yhteensä DMC-12:a valmistettiin noin 9 000 kappaletta, joista nykyään on jäljellä noin 6 500 kappaletta.[3]
Vaikka DMC-12:t valmistettiin Pohjois-Irlannissa, malli oli suunniteltu Pohjois-Amerikan markkinoille, minkä takia melkein kaikki valmistetut autot olivat vasemmalta ohjattavia. Oikealta ohjattavia De Loreaneja on valmistettu vain 23 kappaletta.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäisen DeLorean DMC-12:n prototyypin valmisti vuonna 1976 William T. Collins, joka oli entinen Pontiacin suunnittelija.[4] Alun perin auton voimanlähteenä piti toimia Citroënin valmistama Wankel-kiertomäntämoottori, jonka tilalle kuitenkin suuren bensiininkulutuksen vuoksi päätettiin valita polttoaineen ruiskutuksella varustettu PRV (Peugeot–Renault–Volvo) V6. Auto päätettiin rakentaa uudella ERM-teknologialla,selvennä jolloin valmistuskustannuksia saatiin pienemmiksi ja autosta kevyempi. Tämä uusi teknologia, jolle De Lorean hankki patenttioikeudet, havaittiin myöhemmin toimimattomaksi sarjatuotannossa.
Prototyypissä havaitut ongelmat aiheuttivat sen, että auto jouduttiin suunnittelemaan lähes kokonaan uudestaan. Uudelleensuunnittelusta vastasi Colin Chapman, Lotuksen perustaja ja omistaja. Chapman korvasi suurimman osan ongelmallisista materiaaleista Lotuksen käyttämillä materiaaleilla joista hänellä oli kokemusta. Alkuperäinen Giorgetto Giugiaron suunnittelema kori kuitenkin jätettiin lähes alkuperäisen muotoiseksi.
Vuonna 1978 alettiin rakentaa Dunmurryyn tehdasta, jolla DMC-12:t rakennettiin. Tuotanto piti aloittaa jo vuonna 1979 mutta rahoitus- ja suunnitteluongelmat viivästyttivät tuotannon aloittamista vuoteen 1981. Tuohon aikaan työttömyysaste Pohjois-Irlannissa oli korkea ja tehtaalle saatiin helposti paljon työntekijöitä, jotka eivät olleet kovinkaan ammattitaitoisia. Lähes kaikki laatuongelmat saatiin kuitenkin ratkaistua vuonna 1982, jolloin autoa alettiin myydä viiden vuoden tai 80 000 kilometrin takuulla.
Vaikka DMC meni konkurssiin vuonna 1982, kokoamattomat DMC-12:t kokosi Consolidated Industries, joten viimeinen mallivuosi oli 1983.
Auton historia ei päättynyt vieläkään, sillä se saavutti kulttimaineen vuonna 1985 julkaistun Paluu tulevaisuuteen -elokuvasarjan myötä. Eri jaksoissa auto muuttuu aikakoneeksi, biokäyttöiseksi ja jopa lentäväksi.
Auton vanhoja mutta käyttämättömiä osia on varastossa runsaasti, ja valmistus aiotaan aloittaa uudelleen pienimuotoisena. Aiemmin valmistettuihin verrattuna uusiin autoihin tulevat tehokkaammat moottorit, nykyaikaiset jarrut ja luistonestojärjestelmä.[5]
Kori
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Koko DMC-12:n kori on SS304-laatuista ruostumatonta terästä, ja sen muodot on piirtänyt italialainen autosuunnittelija Giorgetto Giugiaro. Lukuun ottamatta kolmea 24 karaatin kullalla päällystettyä autoa, kaikki DMC-12:t lähtivät tehtaalta maalaamattomina ja lakkaamattomina. Muutamia satoja lasikuitukorisia autoja valmistettiin työntekijöiden kokoamiskoulutusta varten, mutta niitä ei koskaan virallisesti myyty. Takalasin ritilä auttaa moottoritilan tuuletuksessa.[6]
Maalaamaton ruostumaton teräs aiheuttaa ongelmia autoja entisöitäessä, koska auton vaurioituneet koripaneelit suunniteltiin vaihdettaviksi uusiin paneeleihin, joita ei tehtaan konkurssin vuoksi ole saatavissa. Vauriokohtiin joudutaan valmistamaan kokonaan uusi pelti, joka on täsmälleen samanmuotoinen ja pinnaltaan vastaava kuin alkuperäinen.
Moottori ja vaihteisto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Moottorina DMC-12:ssa on PRV V6, joka on Peugeot’n, Renault’n ja Volvon yhdessä kehittämä moottori. Se on tehty Volvon B28F-moottorista liittämällä siihen Boschin K-Jetronic-ruisku ja muuntelemalla se toimimaan auton taakse asennettuna. PRV on 90 asteen moottori, joka on iskutilavuudeltaan 2 849 kuutiosenttimetriä (halkaisija 91 mm ja iskunpituus 73 mm), ja sen puristussuhde on 8,8:1. Sylinterilohko ja kannet ovat kevytmetallia ja moottorissa on SOHC-rakenne, eli yksi kannen yläpuolinen nokka-akseli (2 venttiiliä sylinteriä kohden). Moottorin teho on 130 hevosvoimaa kierrosluvulla 5 500, ja vääntö 203 Nm kierrosluvulla 2 750. Polttoaineenkulutus on noin 12 litraa sadalla kilometrillä.
Autoa sai sekä kolmivaihteisella automaattivaihteistolla että viisivaihteisella manuaalivaihteistolla, molemmissa viimeisin välitys oli 3,44:1. Manuaalivaihteiston laatikko on useimmissa yksilöissä Renault 30. Moottori on sijoitettu taka-akselin takapuolelle Porsche 911:n tapaan.
Jousitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]DMC-12:n jousitus perustuu hyvin pitkälti Lotus Espritiin. Siinä on erillisjousitus joka pyörällä, kierrejouset ja teleskooppimalliset iskunvaimentajat. DMC-12 on ohjattavuudeltaan melko hyvä moniin ikäisiinsä autoihin verrattuna, joten jousitus on rakenteeltaan onnistunut.
DMC-12:ssa on joka pyörässä jarrutehostetut levyjarrut, edessä 10 tuuman ja takana 10,5 tuuman levyillä.
Suorituskyky
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]John De Lorean oli alun perin suunnitellut auton voimanlähteen noin 200 hevosvoiman tehoiseksi, mutta moottoriksi päätettiin kuitenkin vaihtaa saatavilla ollut 170-hevosvoimainen, jonka tehoja jouduttiin pudottamaan 130 hevosvoimaan Yhdysvaltojen tiukkojen päästömääräysten takia. 40 hevosvoiman pudotus laski suorituskykyä huomattavasti. Euroopan 170-hevosvoimainen versio kiihtyi 0–100 km/h 8,8 sekunnissa, mutta Yhdysvalloissa myytävällä versiolla meni siihen 10,5 sekuntia.
Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 2022 lopulla Suomessa oli liikennekäytössä yhdeksän DeLoreania[7].
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ John Lamm (2003). DeLorean Stainless Steel Illusion, p. 112.
- ↑ a b Jack Ewing: Tesla’s Pickup Truck Is Coming Soon. Maybe. The New York Times. 6.2.2023. Viitattu 25.7.2023. (englanti)
- ↑ DeLoreans still ply the roads -- and memories. USA Today.
- ↑ The Car: History. www.deloreanmuseum.org.
- ↑ Järveläinen, Ville: Paluu menneisyyteen? DeLoreanin ikoninen peltilehmä takaisin tuotantoon – näin se uudistuu MTV Uutiset. 24.1.2020. Viitattu 5.2.2020.
- ↑ Sunshade Louvre DeLorean Motor Company. Viitattu 24.10.2019. (englanniksi) Lainaus: "Aesthetically, a striking feature of the design of the DeLorean - and functionally, it does help heat exit the engine compartment, reduce engine noise in the passenger compartment and of course, as a "sunshade", helps block the sun from coming in the back window."
- ↑ https://tieto.traficom.fi/sites/default/files/media/file/HA-PA-merkit-ja-mallit-31-12-2022.xlsx
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Delorean.com (englanniksi)