Janne Kuutio
| Janne Kuutio | |
|---|---|
| Kirjailija | Elmer Diktonius |
| Kuvittaja | Tapio Tapiovaara |
| Genre | Kaunokirjallisuus |
| Kustantaja | Tammi |
| Julkaistu | 1932 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Janne Kuutio (ruots. Janne Kubik) on Elmer Diktoniuksen romaani, joka ilmestyi alun perin ruotsiksi vuonna 1932 ja tekijän itsensä suomentamana vuonna 1946. Teos jatkaa näennäisesti suomalaisen kirjallisuuden niin kutsutun kansankuvauksen linjaa lähimpinä sukulaisinaan Maiju Lassilan Kuolleista herännyt ja F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus, mutta myös Kiven Seitsemän veljestä. Teos kertoo tavallisen suomalaisen köyhälistön miehen elämästä Suomen itsenäistymisen ajoista aina 1930-luvun talouslamaan saakka. Teoksen vahva kuvaus työläisistä johtuu osittain kirjailijan omakohtaisista suhteista Suomen kommunistisen puolueen johtohahmoon Otto Wille Kuusiseen, jonka Diktonius tapasi ennen Suomen sisällissotaa. Suomenkielisen version kuvituksen teki Tapio Tapiovaara.[1][2]
Teos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjan rakenne on omalaatuinen ja se on yksi kokeellisimmista Suomessa kirjoitetuista romaaneista. Elmer Diktonius kirjoitti modernismin tyylin mukaisesti. Diktonius kommentoi kirjan tapahtumia aina lukujen lopussa. Kirjailija suhtautuu ironiseen sävyyn Jannen edesottamuksiin. Kerronnan visuaalisuus ja auditiivisuus ovat keinoja tavoittaa tilanteen luonne niin, että se ilmentää samalla Jannen ja yleensäkin raskasta työtä tekevien ihmisten elämää ja kokemuksia. Satamatyön kuvaus on kuin modernistinen maalaus, jossa ekspressionistiset, futuristiset ja kubistiset piirteet yhdistyvät visuaaliseksi kokonaiskentäksi.[1]
Diktonius ei kuitenkaan kirjoittanut laveaa proosaa ja hän itsekin kuvasi teostaan ”puupiirrokseksi sanoin”. Tuokiokuvat ovat hänen proosassaan parasta.[3]
Hahmot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Janne Kuutio on romaanin päähenkilö. Kirjassa hänen elämänvaiheitaan kuvataan epäkronologisessa järjestyksessä aina lapsuudesta kuolemaan. Kuutio on lapsuudessaan renkien kanssa töissä ja ennen sisällissotaa toimii laivanlastaajana. Sisällissodan sytyttyä hän ajautuu punaisten joukkoihin ja joutuu sodan jälkeen vankileirille. Vapauduttuaan Kuutio epäonnistuu ihmissuhteissaan ja puukottaa miestä. Hän toimii myös viinatrokarina kieltolain aikaisessa Suomessa ja Lapuan liikkeessä. Hän kuolee satamalaivan ruumassa. Janne Kuutio on luonteeltaan äkkipikainen ja huoleton. Kuutio on hieman yksinkertainen henkilö ja ajelehtii tahdottomasti tapahtumien virrassa. Kuutiolla ei tämän takia ole kiinteää identiteettiä.[1]
Varsinaisia sivuhenkilöitä kirjassa ei ole vaan eri henkilöt esiintyvät aina satunnaisesti Kuution eri elämänvaiheissa. Merkittävin sivuhenkilö ja kirjan ainoa sankari on vanha vääpeli Järvinen, joka luvussa ”Kuorma kaatuu” heittäytyy lumeen suojatakseen vimmatusti pakenevia punaisia. Näiden joukossa Janne, joka on lähtenyt paniikin vallassa pakoon tajuttuaan, miten valkoisten joukot ovat edenneet: ”Ihailun ja surkuttelun sekaisin tuntein seurataan hänen hommiaan, pidetään häntä uljaana hulluna mutta hyvänä omalla tavallaan; kukaan kavereista ei silti tarjoa hänelle apuaan, eikä heitä siihen kehoteta – he ovat vain kiitollisia nyt tyhjentyneestä viimeisestä reestä, syöksyvät siihen, panevat eloa hevoseen painuvat toisten jälkeen.” Järvistä kuvataan ylentävästi ja kunnioituksella. Hänenkään osuutensa ei silti kestä kauan.[3]
Miljöö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissotakuvaus on kirjan merkittävimpiä ympäristöjä. Se on hyvin erilainen muista sisällissotakuvauksista, koska siitä puuttuu kokonaan valkoisten ja punaisten sisällissotakertomuksiin yhdistetty sankarihohde. 1918 vuoteen sijoittuva kuvaus sisältää hyvin kielteistä kuvausta sodasta; ”se saakelin sota ja se kirottu vallankumous”. Myös eri satamakuvauksia on useita, ennen sotaa ja 1930-luvulle sijoittuvia.[3]
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirja vastaanotettiin empivästi ja epäluuloisesti. Tosin Rabbe Enckellin mielestä kirja oli ”suomalaisen proosataiteen omaperäisimpiä luomuksia”. Hän vertasi osuvasti Jannea Sven Dufvaan, joka teki kaiken päinvastoin kuin piti, ja Janne taas niin kuin kaikki muut. Hagar Olsson nimitti kirjaa kesken jääneeksi kokeiluksi ja väitti, että Diktonius ei hallinnut laajempaa proosamuotoa. Kirjan saama sekalainen kritiikki oli pääasiassa lähtöisin porvarillisista sanomalehdistä: Borgåbladetin mukaan siinä oli ”lannanlöyhkää ja sonnanmakua”, Allas Krönikan mukaan ”viemärinlemua”. Axel Åhlström Arbetarbladetista sen sijaan kehui kirjaa.[3]