Mustaparta

Mustaparta
Edward Teach
Mustaparta. Kaiverrus vuodelta 1734.
Henkilötiedot
Syntynyt	noin 1680 Bristol, Englannin kuningaskunta (mahdollisesti)
Kuollut	22. marraskuuta 1718 (ikä 37–38) Ocracoke, Pohjois-Carolinan provinssi
Merirosvo
Lempinimet	Mustaparta
Aktiivisena	1716–1718
Arvo	kapteeni
Komentajuudet	Queen Anne’s Revenge Adventure
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Mustaparta (noin 1680 – 22. marraskuuta 1718, oikealta nimeltään Edward Teach tai Edward Thatch) oli pelätty englantilainen merirosvo, joka terrorisoi Karibianmerta vuosina 1716–1718. Hän työskenteli aluksi kaapparilaivoilla, kunnes ryhtyi merirosvokapteeniksi. Hän sai surmansa kansitaistelussa Virginian kuvernöörin lähettämiä joukkoja vastaan.

Varhaisvaiheet

Mustaparran taustasta ennen merirosvoksi ryhtymistä tiedetään vain vähän, sillä hänestä ei ole asiakirjamerkintöjä ennen merirosvoaikojaan. Mustaparran legendasta ansio kuuluu etenkin englantilaiselle merirosvouksesta kirjoittaneelle Charles Johnsonille (A General History of the Robberies and Murders of the most notorious Pyrates, 1724). Johnsonin mukaan Mustaparta oli oikealta nimeltään Edward Teach ja syntynyt Bristolissa. Kenestäkään vuoden 1680 tienoilla Bristolissa syntyneestä Teach-nimisestä lapsesta ei kuitenkaan sikäläisistä asiakirjoista löydy mainintaa. Johnson kertoi Teachin työskennelleen Jamaikan kaapparilaivoissa Ranskan-sodan aikana, ja että häntä ei rohkeudestaan huolimatta ollut ylennetty upseeriksi.

Merirosvon ura

Johnsonin mukaan Mustaparta aloitti merirosvouransa Benjamin Hornigoldin merirosvolaivaston miehistössä, ja Hornigold otti hänet pian suojatikseen. Vuonna 1717 Mustaparta ja Hornigold purjehtivat sluupeillaan tärkeästä merirosvojen tukikohdasta New Providencesta ryöstelemään Virginian rannikkoa ja Länsi-Intian saaristoa. Mustaparran (joka tunnettiin eräässä tuon ajan kirjeessä vielä nimellä Thatch) komentamassa sluupissa oli 6 kanuunaa ja 70 miestä. Palattuaan New Providenceen miehistönsä erottama Hornigold antautui kaapparina viranomaisille, mutta Mustaparta jatkoi merirosvokapteenina.

Vuoden 1717 syyskuussa Mustaparta ryösteli taas Virginian rannikkoa Revenge-sluupillaan, jossa oli 12 kanuunaa ja 150 miestä. Hän värväsi kaappaamiensa sluuppien miehistön omiin riveihinsä. Yksi hänen joukkoihinsa vastahakoisesti liittynyt oli kaapatun Revenge-sluupin omistaja, majuri Stede Bonnet. Ennen talvea Mustaparta palasi lämpimille vesille Leewardsaarille. 100 kilometrin päässä Martiniquesta hän kaappasi 200-tonnisen ranskalaisen orjalaivan nimeltä La Concorde, jonka hän vei Bequian saaren suojaisaan ankkuripaikkaan. Orjat hän jätti saarelle ranskalaisten haettavaksi.

Mustaparran merirosvolippu. Luurangon kädessä oleva tiimalasi kuvaa aikaa, joka on loppumassa.

Mustaparta antoi La Concordelle nimeksi Queen Anne’s Revenge ja teki siitä lippulaivansa. Hän muokkasi laivasta tehokkaan taistelulaivan siirtämällä siihen uusia kanuunoita ja keventämällä sitä. Laivassa oli lopulta 40 tykkiä, ja se oli yksi Karibian vahvimmista taistelulaivoista. Siitä ei kuitenkaan ollut vastukseksi brittiläisille sotalaivoille, joita Mustaparta pyrkikin välttelemään. Marraskuussa 1717 Mustaparta lähti uudelleen merille, kaappasi itselleen lisää sluuppeja ja kohtasi kauppalaivoja, jotka ryösti ja poltti. Yhden kaapatun sluupin kapteeni Henry Bostock kirjoitti myöhemmin ensimmäisen varsinaisen kuvauksen Mustaparrasta: Bostock kuvaili ”kapteeni Tachin” olevan ”hoikka ja pitkä mies, jolla oli hyvin musta ja hyvin pitkä parta”. Tämän kuvauksen jälkeen Teach tunnettiin yleisesti nimellä Mustaparta.

Vuoden 1718 alussa Mustaparta purjehti Hispaniolan saarelle ja sieltä Hondurasinlahdelle Revenge- ja Queen Anne’s Revenge -aluksilla. Hondurasin rannikolla Mustaparta ryösteli aikansa, kunnes purjehti Kuuban pohjoisrannikkoa pitkin Floridan itärannikolle. Tällä matkalla hän kaappasi kaksi uutta sluuppia, ja hänen laivastossaan oli nyt neljä alusta ja 250 miestä.

Toukokuussa 1718 Mustaparta saartoi Charlestonin sataman, alkoi ryöstellä sinne saapuneita laivoja ja kiristi kaupungilta lääketarvikkeita. Niiden tarkoitusta ei vieläkään tiedetä, mutta miehistön epäillään kärsineen sukupuolitautiepidemiasta. Mustaparta jatkoi matkaansa pohjoiseen ennen kuin brittilaivaston sotalaivat ehtisivät paikalle. Hän ajoi lippulaivansa karille Pohjois-Carolinan Beaufortin edustalla, luultavasti tarkoituksella, ja jäi aloilleen joksikin aikaa.

Vuoden 1718 kesällä Mustaparta meni Bath Towniin, sai kuvernööri Charles Edeniltä armahduksen ja lopetti virallisesti merirosvouksensa. Hän eli rosvouksesta saamillaan rahoilla leveää elämää seurapiireissä Carolinassa. Charles Johnsonin mukaan Mustaparran tuolloinen 16-vuotias asuinkumppani oli jo hänen 14. vaimonsa, mutta virallista varmistusta ei yhdellekään Mustaparran avioliitolle ole. Lopulta Mustaparta ryöväsi kaksi ranskalaista kauppalaivaa Delawarenlahdella. Hän toivoi, että kuvernööri uskoisi hänen hataran selityksensä ja katsoisi asiaa läpi sormien Mustaparran saaman armahduksen tälle suoman aseman velvoittamana.

Kuolema

Mustaparta ja Robert Maynard taistelussa. Mustaparta valmistautuu kuolettavaan iskuun, mutta yksi Maynardin miehistä ehtii väliin. Jean Leon Gerome Ferris, 1920.

Virginian kuvernööri päätti kuitenkin päästä eroon Mustaparrasta, ja HMS Pearlin kapteeni, luutnantti Robert Maynard, sai tehtävän käydä Mustaparran kimppuun tämän ankkuripaikassa Oracokesalmen lähistöllä. Maynardin kahdella sluupilla oli 57 aseistettua miestä, ja kuvernööri oli luvannut Mustaparrasta erityisen 100 punnan erikoispalkkion.

Perjantaina 22. marraskuuta 1718 ennen auringonnousua Maynardin sluupit hyökkäsivät matalikon yli Mustaparran leiriin. Maynardilla oli enemmän miehiä, mutta Mustaparralla oli kanuunoita. Aluksi Mustaparran kanuunat tekivätkin pahaa tuhoa Maynardin laivoille. Merirosvojen noustua kannelle alkoi lähitaistelu, jossa Mustaparta ja Maynard hakeutuivat ottamaan toisistaan mittaa. Aluksi kumpikin ampui toista kohti pistooleillaan, ja Maynard osui Mustapartaan. Pian Maynardin miekka katkesi, ja hän sai samalla haavoja sormiinsa. Hän laukaisi pistoolinsa Mustapartaa kohti uudelleen ja haavoitti tätä jo toistamiseen. Mustaparta jatkoi taistelua ja oli jo iskemässä aseetonta Maynardia miekallaan, kun yksi Maynardin miehistä viilsi Mustapartaa kurkkuun kuolettavasti. Mustaparta yritti vielä ladata pistooliaan, mutta kaatui samassa kuolleena maahan. Merirosvot hävisivät taistelun, ja henkiinjääneet vangittiin ja tuomittiin kahta lukuun ottamatta myöhemmin kuolemaan. Maynard purjehti takaisin Mustaparran pää HMS Pearlin kokkapuusta roikkuen.

Jälkimaine

Mustaparta edustaa nykyisin hurjan merirosvon arkkityyppiä. Mustaparran maine sai alkunsa Charles Johnsonin lennokkaasta kuvauksesta tämän ulkonäöstä. Johnsonin mukaan Mustaparran pitkä ja musta parta peitti hänen kasvonsa silmiin asti ja hän palmikoi sen nauhoilla. Taistelussa hän kantoi kolmea pistoolia ja pukeutui turkislakkiin, jonka alle molemmille puolille hän sytytti luntut pelotellakseen vihollisiaan ja vakuuttaakseen omat miehensä.

Maineestaan huolimatta Mustaparran ei varmasti tiedetä koskaan tappaneen ketään omakätisesti, joskin hän haavoitti joskus omia miehiään muistuttaakseen heille, kuka hän on.

Mustaparran lippulaivan hylky löydettiin 1996 Pohjois-Carolinan Beaufortista. Se varmistui tutkijoiden mukaan Queen Anne’s Revengeksi vuonna 2011.

Lähteet

• Konstam, Agnus: Piracy: The Complete History. New York: Osprey Publishing, 2008. ISBN 978-1-84603-240-0

Kirjallisuutta

• Alexandre Olivier Exquemelin: Karibian merirosvot, Gummerus, 1970.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mustaparta Wikimedia Commonsissa

• Defoe, Daniel: A General History of the Pyrates, by Daniel Defoe: Of Captain Teach, alias Black-beard The University of Adelaide. Arkistoitu 15.4.2012. Viitattu 14.4.2013.
• Löytö kanuunan sisältä: Mustaparran merirosvolaivalla luettiin seikkailukirjaa Yle 9.1.2018