Tampereen Pallo-Veikot

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta TPV)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”TPV” ohjaa tänne. TPV on myös Tornion Palloveikkojen vanha lyhenne.
TPV
Koko nimi Tampereen Pallo-Veikot
Perustettu 6. huhtikuuta 1930
Kaupunki Suomi Tampere, Suomi
Kenttä Tammelan stadion
– kapasiteetti 8000
Sarja Kakkonen
Sarjataso 4.
Värit               
Puheenjohtaja Jouni Kaikuranta
Päävalmentaja Markus Halme
}}
Kotipeliasu
}}
Vieraspeliasu
Mitalit
Suomen mestaruus
Kultaa Kultaa Veikkausliiga 1994
Hopeaa Hopeaa Jalkapallon SM-kilpailut 1946
Tammelan stadion

Tampereen Pallo-Veikot (TPV) on vuonna 1930 perustettu tamperelainen jalkapalloseura.[1] TPV perustettiin aikoinaan työläisille palloilun erikoisseuraksi, mutta nykyään toiminta keskittyy ainoastaan jalkapalloon.

TUL:n menestysseura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tampereen Pallo-Veikkojen perustava kokous pidettiin 6. huhtikuuta 1930. Paikalle oli sapunut 28 aktiivipalloilijaa, jotka valitsivat keskuudestaan seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi Olavi Vasaman. Pallo-Veikkojen perustajat olivat taustaltaan työväkeä ja seura päätti heti perustavassa kokouksessa liittyä Työväen Urheiluliittoon.[2] Historiansa ensimmäisessä ottelussa TPV kaatoi paikalliskilpailija Tampereen Kisa-Toverit Pyynikin kentällä maalein 2-1.[3] TPV:stä tuli nopeasti TUL:n sarjojen kestomenestyjä. Ensimmäinen liiton mestaruus tuli vuonna 1932, jolloin loppuottelussa kaatui Helsingin Kullervo.[4] Vuonna 1946 seura juhli jo kuudetta TUL:n mestaruuttaan.[1] Kyseisen vuoden Suomen mestaruus ratkaistiin SPL:n ja TUL:n mestareiden loppuottelussa. Vaasan IFK osoittautui kuitenkin liian vahvaksi paras kolmesta-järjestelmällä pelatussa ottelusarjassa. Vuosi 1946 oli seuralle menestyksekäs, sillä A-pojat voittivat SM-kultaa.[5]

Jääkiekko menestyslajina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Menestysvuoden jälkeen TPV ajautui pitkäksi aikaa alasarjoihin. Seuran ensimmäiset A-maajoukkuepelaajat Asser Salo, Veikko Forsblom ja Otto Porsman siirtyivät paikalliskilpailija Ilves-Kissojen riveihin kaudelle 1947.[6] Samalla jääkiekko alkoi tulla seuran ohjelmaan entistä voimakkaammin. Seura oli kolmena kautena SM-sarjassa ja oli vuonna 1957 jopa Suomen cupin loppuottelussa. Jääkiekko säilyi seuran ohjelmassa vuoteen 1966, jolloin TPV:n jääkiekkoilijat siirtyivät TK-V:iin.[7] 1950-luku kului jalkapallon osalta alasarjoissa. Valopilkkuna oli vuosi 1957, jolloin maakuntasarjan voittanut TPV selvisi Suomen cupin välieriin[8]. Tampereen ensimmäisen nappulaliigan perusti TPV vuonna 1959 kuuden joukkueen ja 111 pelaajan voimin.[9] 1960-luvulla seuran edustusjoukkue sahasi maakuntasarjan ja Suomensarjan väliä.[10]Junioripuolella A-pojat voittivat SM-hopeaa vuonna 1964.[11]

Debyytti pääsarjassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1970 TPV pelasi uudessa 2. divisioonassa ja tuloksena oli nousu Mestaruussarjaan.[12] Visiitti korkeimmalla sarjatasolla jäi kuitenkin ranskalaiseksi. Joukkue sijoittui 14 joukkueen sarjassa 11:nneksi. Tämä merkitsi joutumista karsintasarjaan, jossa tuloksena oli putoaminen. Joukkueen runkopelaajiin SM-sarjassa kuuluivat A-maajoukkuemiehet Esko Ranta ja Tapio Raatikainen sekä myöhemmin kansanedustajaksi noussut Jukka Gustafsson.[13] Seuran ensimmäin ulkomaalaisvahvistus oli kaudella 1977 esiintynyt puolalainen Piotr Suski.[14] 1980-luvun alussa edustusjoukkue oli vajonnut 3. divisioonaan.[15] Joukkueessa oli kuitenkin useita lupaavia omia kasvatteja, kuten Jari Aaltonen ja Seppo Nikkilä. Vuonna 1983 joukkue selvisi Suomen cupin välieriin ja vuonna 1985 tuli nousu 1. divisioonaan Ilveksen kaudella 1983 Suomen mestaruuteen johtaneen Jussi Ristimäen valmennuksessa.[16] Ensimmäinen kausi toiseksi ylimmällä sarjatasolla sujui hienosti, sillä tuloksena oli 2. sija ja pääsy uusintaan SM-karsintapaikasta. [17]Seuraava kausi oli kuitenkin vaatimaton, kun runkomiehet Seppo Nikkilä sekä Jari ja Mika Aaltonen siirtyivät Ilvekseen. Juniorityö oli kuitenkin vahvaa ja kaudella 1989 seuran A-pojat ottivat SM-hopeaa.[18]

Suomen mestaruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyypillinen kokoonpano 1994

TPV nousi kaudelle 1992 takaisin 1.divisioonaan Kari Nikkilän johdolla. Nousijajoukkueen oli tarkoitus lähteä sarjaan matalalla profiililla, mutta keväällä hieman ennen sarjan alkua joukkue sai kaksi kovaa vahvistusta. Moskovan Spartakia edustaneet Valeri Popovits ja Oleg Ivanov halusivat länteen ja liittyivät TPV:n vahvuuteen. Joukkueen hyökkäysteho nousi uudelle tasolle ja tuloksena oli sarjanousu Veikkausliigaan.[19] Kaudelle 1993 valmentajaksi palkattiin porilainen Pertti Lundell. Kausi alkoi hienosti, mutta nousijajoukkueen vire hyytyi loppua kohti, tuloksena 6. sija. Kauden jälkeen putosi pommi, kun TPV:n tähtipelaajat Ivanov ja Popovits siirtyivät suuren kohun saattelemana paikalliskilpailija Ilvekseen.[20] Kaudelle 1994 TPV onnistui pelaajahankinnoissaan erinomaisesti. TPS:stä saapui keskikentän ikiliikkuja Kim Suominen ja mestari Jazzista kokenut Miika Juntunen sekä brassikärki Dionisio. Myös oma kasvatti Jari Aaltonen seurasi veljeään Mikaa takaisin Ilveksestä. Kauden 1994 TPV oli henkisesti vahva joukkue, jonka kausi lähti heti alusta hienosti liikkeelle. Nyt hyvä vire kesti loppuun asti ja sarjan toiseksi viimeisellä kierroksella Tammelan stadionilla pelattiin kärkiottelu TPV-HJK. Ennätysyleisö 5490 näki, kun HJK siirtyi 0-2 johtoon. TPV kuitenkin näytti venymiskykynsä ja nousi Miika Juntusen, Dionision ja Jarkko Wissin maaleilla voittoon. Tämä merkitsi sitä, että viimeisellä sarjakierroksella mestaruus olisi omissa käsissä. Jaro kaatui Pietarsaaressa Jari Aaltosen ja Dionision maalilla 1-2 ja näin monisatapäinen Pallo-Veikkojen kannattajajoukko pääsi juhlimaan paluumatkalla mestaruusjunassa.[21]

Hullut vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudelle 1995 TPV:n edustusjoukkueen toiminta eriytettiin emoseurasta perustamalla TPV Tampere ry. Pertti Lundell päätti siirtyä FC Jazzin valmentajaksi[22], joten puolustava mestari lähti uuteen kauteen helsinkiläisen Jari-Pekka Keurulaisen johdolla. Uusia vahvistuksia olivat muun muassa maalivahti Tommi Koivistoinen ja toppari Marko Tuomela. Kausi alkoi kuitenkin heikosti.[23] Miika Juntusen ja mestarijoukkueen kapteenin Juha-Pekka Mäkisen mielestä joukkue harjoitteli liian kovaa. Pelaajat ylirasittuivat, ja kun peli ei kulkenut, pääkin meni jumiin.[22] Kurssi ei kääntynyt loppukaudesta valmentajaksi palanneen Jussi Ristimäenkään johdolla. Tuloksena oli putoaminen Ykköseen. Menestys oli heikkoa myös Euroopan kentillä, kun UEFA-cupin karsintakierroksella norjalainen Viking Stavanger oli parempi maalein 1–7.[23]

Kaudelle 1996 Pertti Lundell palasi valmentajaksi ja joukkueen tavoitteena oli pikainen paluu Veikkausliigaan. Nousu jäi kuitenkin saavuttamatta. Seurassa alkoi levoton pelaajapolitiikka, jossa ulkomaalaiset pelaajat vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Vuonna 1997 perustettiin ensimmäinen suomalainen jalkapalloa harjoittanut osakeyhtiö TPV Futis Oy. Yhtiön puheenjohtajaksi tuli Juha Sipilä ja johtoon TPV:n pelaaja Miika Juntunen.[24]

Kauden 1998 jälkeen Veikkausligaa oltiin laajentamassa, joten nousijan paikkoja oli siksi tarjolla useampia. Kesällä valmentaja Lundell erosi ja tilalle palkattiin kokenut skotti Ian Crawford. Ykkösen kaudella 1998 TPV taisteli paikalliskilpailija Ilveksen kanssa tiukasti karsijan paikasta ja tuloksena oli uusintaottelu, joka päättyi Pallo-Veikkojen 4–1-voittoon. Liigakarsinnassa TPV pelasi kaksi tasapeliä Finnairin Palloilijoiden kanssa, mutta vierasmaalisääntö suosi tamperelaisia. Nousukausi päättyi myrskyisään syyskokoukseen, jossa äänestettiin tamperelaisesta jalkapalloyhteistyöstä. TPV päätti lopulta jäädä pois Tampere United -projektista, jonka oli tarkoitus yhdistää TPV:n ja Ilveksen edustusjoukkueet. Levoton pelaajapolitiikka koki huippunsa kaudella 1999, kun liigajoukkueen riveissä esiintyi yhteensä 23 ulkomaalaista pelaajaa. Myös valmennusrintamalla oli tuulista, kun joukkuetta johtivat vuorollaan hollantilainen Jan Mak, Ian Crawford ja Pekka Kemppainen. Tulokset olivat heikkoja ja TPV selkeästi sarjasta.[25] Kaudella 2000 TPV palasi kotimaisiin voimiin. Valmentajaksi palasi Kari Nikkilä ja pelaajarintamalla luotettiin kokeneisiin tamperelaisiin nimiin.[26]

Paluu kasvattajaseuraksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausilla 2000 ja 2001 TPV sijoittui Ykkösen keskikastiin. TPV Tampere ajautui kuitenkin taloudellisiin vaikeuksiin ja konkurssiin. TPV:n edustusjoukkue palasi emoseuran alle ja toimintaa jatkettiin kakkosjoukkueen sarjapaikalla Kakkosessa. Valmentajaksi tuli Mikko Purola ja joukkuetta nuorennettiin voimakkaasti. Hyvin harjoitellut joukkue pärjäsi kuitenkin erinomaisesti ja hankki paikan nousukarsintoihin, joissa Ykkösen Närpes Kraft oli parempi. Myös kahdella seuraavalla kaudella TPV pääsi nousukarsintoihin, ensin Purolan ja sitten valmentajaksi palanneen Kari Nikkilän johdolla. Purola palasi välivuodeltaan kaudeksi 2005 ja joukkue sijoittui itälohkossa toiseksi.[27] Seuraavalle kaudella nousua tavoiteltiin tosissan, kun joukkuetta vahvistettiin mm. toppari Janne Sallilla ja hyökkääjä Jukka Suikilla. Tuloksena oli ylivoimainen sarjavoitto ja nousu Ykköseen. [28] TPV pelasi neljä kautta Ykkösessä. Vuosina 2008-2009 valmentajana toimi mestarijoukkueen kapteeni Juha-Pekka Mäkinen. TPV teki myös farmiyhteistyötä Tampere Unitedin kanssa. Kaudelle 2010 kuluja karsittiin ja valmentajaksi tuli pitkän linjan juniorivalmentaja Mourad Seddiki.[29] Tuloksena oli putoaminen tiukan taistelun jälkeen.

Kaudelle 2013 valmentajaksi tuli Ilveksessä pitkään junioreita valmentanut Jari Pylkkönen, joka toi mukanaan liudan lupaavia nuoria pelaajia. Joukkue taisteli tiukasti kärkipäässä, tuloksena 2. sija. Junioripuolella on tullut menestystä. C-poikien Kai Pahlman-turnauksessa tuli pronssia vuonna 2010[30] ja kultaa vuonna 2014.[31] B-pojat voittivat SM-hopeaa vuonna 2011.[32] TPV:n junioritoiminta laajeni vuonna 2009 myös tyttöpuolelle. Vuonna 2016 edustuksen päävalmentajaksi tuli Anssi Ylinen. Hänen johdollaan panostettiin nuoriin pelaajiin ja heidän kehittämiseen. [33] Kauden 2018 päätteeksi TPV nousi Ykköseen, kun se voitti kaksiosaisessa nousukarsinnassa MYPAn yhteismaalein 3–2.[34] Visiitti Ykkösessä jäi kuitenkin yhden kauden mittaiseksi, sillä joukkue jäi sarjan viimeiseksi ja tippui Kakkoseen.[35]

TPV pelasi kaudet 2020-2021 Kakkosta entisen Veikkausliigapelaajan ja seuran oman kasvatin Mikko Innasen johdolla. Kaudelle 2021 joukkue nuorentui radikaalisti koostuen lähinnä vielä juniori-ikäisistä omista kasvatista. Nuori joukkue taisteli kiitettävästi, mutta jäi lopulta lohkonsa viimeiseksi ja TPV jatkaa kaudella 2022 Kolmosessa.[36] Uudeksi päävalmentajaksi tuli seuran historian kolmas ulkomaalaistaustainen valmentaja englantilainen Ash Civil.[37] Toukokuussa 2023 TPV julkisti oman kenttähankkeen. Tekonurmipäällysteinen täysmittainen kenttä valmistuu Tampereen Multisiltaan.[38]

Peliasut ja värit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TPV:n kotipeliasuun kuuluvat punainen paita, valkoiset housut ja vihreät sukat. Varapeliasu on kokovalkoinen.[39] Seuran varustetoimittajana on ollut kaudesta 2020 Puma.[40]

Joukkueet ja pelaajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TPV on Pirkanmaan toiseksi suurin jalkapalloseura.[41] Jäseniä seurassa on noin 2 000 (vuonna 2014). Seuralla on Kolmosessa pelaava edustusjoukkue, Kakkosessa pelaava naisten edustusjoukkue, vajaa 20 ikäkausijoukkuetta ja noin 60 kaupunginosajoukkuetta. Lisäksi seurassa toimii erityisryhmille tarkoitetut jalkapallojoukkueet Auringonnousu ja Powerchair. Seuran kannattajaryhmänä toimii Tammelan Voima.[42]

Edustusjoukkue kaudella 2024

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nro Paikka Pelaaja
1 P Suomi Kohonen, KalleKalle Kohonen
2 P Suomi Rantanen, AleksiAleksi Rantanen
3 P Suomi Seppälä, LauriLauri Seppälä
4 P Suomi Ek, Eino-VeikkoEino-Veikko Ek
5 P Suomi Sirén, MaunoMauno Sirén
6 K Suomi Paavola, AkseliAkseli Paavola
7 H Suomi Kujala, AnttiAntti Kujala
8 K Sierra Leone Koroma, MohamedMohamed Koroma
9 K Suomi Keso, AkseliAkseli Keso
10 H Suomi Lehti, TuomasTuomas Lehti
11 H Suomi Kostiainen, RoopeRoope Kostiainen
13 P Suomi Puustinen, VilleVille Puustinen
17 P Suomi Yli-Rajala, JuusoJuuso Yli-Rajala
18 K Suomi Riikonen, ElmeriElmeri Riikonen
Nro Paikka Pelaaja
19 K Suomi Huttunen, MiskaMiska Huttunen
20 H Suomi Dieter, RudiRudi Dieter
22 H Nigeria Mbachu, EmenikeEmenike Mbachu
25 P Suomi Mattila, JuhoJuho Mattila
26 P Suomi Pitkäkoski, SanteriSanteri Pitkäkoski
28 K Suomi Kinnunen, JasiJasi Kinnunen
29 P Suomi Vänttinen, WihtoriWihtori Vänttinen
31 K Suomi Juusela, JuusoJuuso Juusela
32 M Suomi Maja, SamiSami Maja
34 H Suomi Sipilä, SamuliSamuli Sipilä
37 P Suomi Rantala, TomasTomas Rantala
56 K Suomi Ylinen, TomiTomi Ylinen
66 M Suomi Pihlajamäki, JohanJohan Pihlajamäki

[43]

Taustahenkilöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Päävalmentaja: Markus Halme
  • Valmentaja: Toni Rantala
  • Valmentaja: Gavin Dye
  • Maalivahtivalmentaja: Mika Hilander
  • Fysiikkavalmentaja: Terho Heinola
  • Joukkueenjohtaja: Jouni Kaikuranta
  • Huoltaja:

Päävalmentajat 1970–

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 
  • Alankomaat Jan Mak 1999
  • Suomi Pekka Kemppainen 1999
  • Suomi Mikko Purola 2002–2003, 2005–2007
  • Suomi Juha-Pekka Mäkinen 2008–2009
  • Suomi Mourad Seddiki 2010–2011
  • Suomi Samuli Laitila 2012
  • Suomi Jari Pylkkönen 2013–2015
  • Suomi Anssi Ylinen 2016–2019
  • Suomi Mikko Innanen 2020-2021
  • Englanti Ash Civil 2022-2023
 
  • Suomi Markus Halme 2024-

[29]

Kapteenit 1993–

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Suomi Juha-Pekka Mäkinen 1993–1997, 2000
  • Suomi Marko Granholm 1998–1999
  • Suomi Jussi Oksa 2001
  • Suomi Jarno Soininen 2002–2005
  • Suomi Janne Salli 2006–2007
  • Suomi Sampsa Isoaho 2008–2010
  • Suomi Jaakko Rönkkö 2011–2012
  • Suomi Jarkko Vesapuisto 2013–2014
  • Suomi Tommi Smeets 2015–2017, 2019
  • Suomi Jari Nikkilä 2018, 2020
  • Afganistan Mustafa Hussein Zada 2021
  • Suomi Juho Mattila 2022-

Edustusjoukkueen sijoitukset 1990–

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1990 II divisioona Länsilohko 5. 2001 Ykkönen Pohjoislohko 5. 2012 Kakkonen Läntinen 6. 2023 Kolmonen Länsi B 1.
1991 II divisioona Länsilohko 1. 2002 Kakkonen Länsilohko 1. 2013 Kakkonen Läntinen 2.
1992 I divisioona 1. 2003 Kakkonen Länsilohko 2. 2014 Kakkonen Läntinen 4.
1993 Veikkausliiga 6. 2004 Kakkonen Länsilohko 2. 2015 Kakkonen Eteläinen 4.
1994 Veikkausliiga 1. 2005 Kakkonen Itälohko 2. 2016 Kakkonen Lohko B 2.
1995 Veikkausliiga 12. 2006 Kakkonen Lohko B 1. 2017 Kakkonen Lohko B 5.
1996 Ykkönen Pohjoislohko 2. 2007 Ykkönen 11. 2018 Kakkonen Lohko C 1.
1997 Ykkönen 5. 2008 Ykkönen 9. 2019 Ykkönen 10.
1998 Ykkönen 4. 2009 Ykkönen 11. 2020 Kakkonen Lohko B 10.
1999 Veikkausliiga 12. 2010 Ykkönen 12. 2021 Kakkonen Lohko B 12.
2000 Ykkönen 10. 2011 Kakkonen Lohko B 9. 2022 Kolmonen Länsi B 2.

Eurocup-ottelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1Q = 1. karsintakierros
Kausi Kilpailu Kierros Maa Vastustaja Ottelutulokset
1995/1996 UEFA Cup 1Q Viking Stavanger 0-4, 1-3, Jarkko Wiss

[44]

  • Olli Helen: Mestareiden Kasvattaja - Tampereen Pallo-Veikot 1930-2000. Tampere: Tampereen Pallo-Veikot, 2000. ISBN 952-91-2753-7
  1. a b Veikkausliigan verkkonäyttely: Tampereen Pallo-Veikot (TPV) Urheilumuseo.fi. Arkistoitu 10.4.2016. Viitattu 15.7.2014.
  2. Helen 2000, s. 1-2
  3. Helen 2000, s. 6
  4. Helen 2000, s. 9
  5. Helen 2000, s. 50-52
  6. Helen 2000, s. 53-54
  7. Helen 2000, s. 92
  8. Helen 2000, s. 108
  9. Helen 2000, s. 111-112
  10. Helen 2000
  11. Helen 2000, s. 123-124
  12. Helen 2000, s. 137-138
  13. Helen 2000, s. 139-140
  14. Helen 2000, s. 157
  15. Helen 2000, s. 171
  16. Helen 2000, s. 176-179
  17. Helen 2000, s. 180
  18. Helen 2000, s. 183-184
  19. Helen 2000, s. 194-195
  20. Helen 2000, s. 196-198
  21. Helen 2000, s. 198-203
  22. a b Heimo, Jussi: Pohjalta huipulle ja takaisin. (Veikkausliigan kausiopas 2023) Urheilulehti, 2023, s. 65.
  23. a b Helen 2000, s. 203-205
  24. Helen 2000, s. 206-207
  25. Helen 2000, s. 208-210
  26. Helen 2000, s. 212
  27. Historia tpv.fi. Arkistoitu 21.4.2016. Viitattu 4.11.2015.
  28. Kausi 2006 tpv.fi. Arkistoitu 19.10.2021. Viitattu 4.11.2015.
  29. a b Valmentajat 1970- tpv.fi. Arkistoitu 28.5.2018. Viitattu 4.11.2015.
  30. TPV C15 Kai Pahlman-turnauksen pronssille TPV. Arkistoitu 28.5.2018. Viitattu 4.11.2015.
  31. TPV C15 TPV koko turnauksen voittoon! Kai Pahlman 2014. Arkistoitu 8.3.2016. Viitattu 4.11.2015.
  32. TPV:lle B-poikien SM-hopeaa! TPV. Arkistoitu 28.5.2018. Viitattu 4.11.2015.
  33. Paltsaristi patsaristi.fi. Arkistoitu 12.10.2017. Viitattu 29.5.2018.
  34. Aalto, Pekka: TPV nousee jalkapallon Ykköseen – Tomi Ylinen tykitti tamperelaisten voittomaalin 35 metristä: "Joka 50. potku osuu noin!" Aamulehti. Arkistoitu 14.10.2018. Viitattu 14.10.2018.
  35. Perkiö, Jari: TPV menetti sarjapaikkansa Ykkösessä karmealla tavalla – Valmentaja Anssi Ylinen: "Olen äärimmäisen pettynyt mutten lähde syyttelemään ketään" Aamulehti. Arkistoitu 21.10.2019. Viitattu 21.10.2019.
  36. TPV: Kausi päättyi tappioon – pelaajasopimuksia julki tällä viikolla tpv.fi. Arkistoitu 8.12.2021. Viitattu 8.12.2021.
  37. TPV: TPV:n edustusjoukkueen valmennus nimetty kaudelle 2022 tpv.jopox.fi. Viitattu 8.12.2021.
  38. TPV: TPV:lle oma tekonurmikenttä Multisiltaan tpv.jopox.fi. 2.5.2023. Viitattu 31.5.2023.
  39. Peliasut Tpv.fi. Tampereen Pallo-Veikot ry. Arkistoitu 13.7.2019. Viitattu 1.12.2019.
  40. Puma on TPV:n varustetoimittaja Tpv.fi. Tampereen Pallo-Veikot ry. Arkistoitu 24.10.2021. Viitattu 1.12.2019.
  41. SPL Tampereen pelaajamäärä uuteen ennätykseen www.palloliitto.fi. Viitattu 29.5.2018.
  42. Paltsaristi patsaristi.fi. Viitattu 4.11.2015.
  43. Tampereen Pallo-Veikot - Edustus Miehet Tpv.fi. TPV. Viitattu 3.06.2024.
  44. uefa.com UEFA. Viitattu 11.11.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]