Uskonnollinen sota
Uskonnollinen sota eli uskonsota, joskus pyhä sota, on sota, jonka syyt ovat merkittäviltä osin uskonnollisia. Syitä voivat olla uskonnon puolustaminen tai levittäminen, jumalan kunnia tai uskontoa vastaan rikkoneiden rankaiseminen. Suurista sodista selkeimmin uskonnollisia ovat olleet Euroopan uskonsodat 1500- ja 1600-luvuilla, ristiretket toisen vuosituhannen alussa sekä arabien valloitusretket 600- ja 700-luvuilla.
Piirteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pyhässä sodassa on yleensä kolme yhteistä piirrettä:[1]
- sen tavoite on uskonnollinen
- sen valtuuttaa uskonnollinen johtaja: kirkko tai muu uskonnollinen järjestö tai henkilö, tai jumala
- sen osallistujat saavat hengellisen palkinnon, kuten syntinsä anteeksi tai ikuisen elämän[2]
Perusteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maailmanuskontojen teksteissä ja pakanauskontojen perinteissä esiintyy usein kostonhaluinen ja väkivaltainen jumala, joka tuhoaa seuraajiensa viholliset ja rankaisee omiaan näiden harha-askelista. Vaikka opeissa on myös rauhanomainen puolensa, niistä on helppo löytää sodalle uskonnollinen oikeutus samoin kuin oikeutus rauhanaatteellekin. Merkittävimpiä uskontoja, joista sodan oikeutus tai usko sodan väistämättömyyteen kokonaan puuttuvat, ovat buddhalaisuus, bahai-usko ja kveekarilaisuus.[3]
Uskonnollisista teksteistä on haettu perusteita sodille ja joukkosurmille neljältä kannalta:[4]
- Evankelinen sota, jossa valtio tai sen sisäinen uskonnollinen ryhmä päättää käännyttää naapurinsa omaan uskontoonsa valloituksen tai kuoleman uhalla.
- Valloitussota, jossa valtion vallan kasvattaminen ja sotilaalliset voitot nähdään Jumalan kunnian heijastumina.
- Oikeutettu sota, joka nähdään Jumalan hyväksymänä sen oikeudenmukaisuuden tai itsepuolustuksen vuoksi, ja joka käydään siksi oikeudenmukaisten sääntöjen puitteissa.
- Koston sota, jossa Jumala kehottaa seuraajansa uskontoa vastaan rikkoneiden kimppuun.
Filosofi Francis Bacon näki kristittyjen pyhissä sodissa viisi perustetta:[1]
- uskon levittäminen
- kristityiltä aiemmin valloitettujen maiden valloittaminen takaisin
- kristittyjen pelastaminen vääräuskoisten vallan alta aiemmin kristityissä maissa
- häpäistyjen ja saastuneiden siunattujen paikkojen saaminen takaisin ja niiden puhdistaminen
- rienausten, julmuuksien ja kristittyjen surmien kostaminen
Sodissa on kuitenkin hyvin harvoin kyse pelkästään uskonnosta. Silloinkin kun kiistat näyttävät uskonnollisilta, niihin liittyy myös paikallisia ja kansallisia kiistoja vallasta, maasta, köyhyydestä ja työpaikoista.[5]
Tunnetuimpia uskonnollisia sotia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2004 julkaistu Encyclopedia of Wars ("Sotien ensyklopedia") luettelee vuosien 8000 eaa. ja 2003 jaa. väliltä 123 uskonnollista sotaa kaiken kaikkiaan 1 763 sodan joukosta.[6]
Sodan uskonnollisuuden voi määritellä viidellä kriteerillä (Austin, Kranock ja Oommen 2003): uskonto liikekannallepanijana, poliittisten johtajien uskonnollinen motivaatio ja puhe, hyökkäykset uskonnollisiin kohteisiin, käännytystavoitteet, sekä vahva uskonnollisten johtajien tuki. Selkeimmin uskonnollisia sotia näiden kriteerien mukaan vuoteen 2003 mennessä ovat olleet: [7]
- arabien valloitussodat (632–732)
- ristiretket (1097–1291)
- uskonpuhdistuksen jälkeiset sodat (1500- ja 1600-luvuilla)
Jonkin verran uskonnollisia sotia ovat lisäksi olleet etenkin:[7]
- Al-Qaidan terrorisota (1992–)
- kolmikymmenvuotinen sota (1618–1648)
- Afganistanin sota (1979–1989)
- Irakin sota (2003–)
Toisessa maailmansodassa uskonnolla oli jonkin verran merkitystä, toisin kuin ensimmäisessä maailmansodassa. Israelin ja arabien konfliktissa on ollut kyse nationalismista ja alueista, ei uskonnosta. Suuri osa islamistien käymistä sodista on liittynyt arabimaiden poliittiseen tilanteeseen ja Yhdysvaltain läsnäoloon Saudi-Arabiassa.[7]
Uskonsota kulttuureittain
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Heprealaiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pyhän sodan käsite esiintyy länsimaisessa sivilisaatiossa jo varhaisista mytologioista lähtien. Monoteististen uskontojen harjoittajista heprealaiset ottivat sen ensimmäisinä osaksi ideologiaansa.[8] Jahve julisti heprealaisten pyhän sodan, varmisti sen menestyksen ja sääti sen ehdot. Tämän ansiosta heprealaiset saattoivat marssia sotiinsa ilman pelkoa.[9] Juutalaisten käsitys valloitussodasta, Jahvesta pyhän sodan johtajana sekä vääräuskoisiin kohdistuneesta koston sodasta vaihtui kuitenkin ajan myötä jumalan väistymiseen sodan johdosta ja käsitykseen sodan haitallisuudesta.[8]
Historioitsija Jacques Ruellandin mukaan heprealaisten alkuperäinen pyhä sota, valloitussota, oli muslimien jihadin ja siitä seuranneiden Espanjan takaisinvaltauksen ja ristiretkien alkuperänä. Nykyajan uskonnollisten sotien alkuperä valitettavana mutta oikeutettuna puolustussotana löytyy sen sijaan myöhemmästä heprealaisesta pyhän sodan käsitteestä, joka syntyi Babylonian vankeuden aikana.[10]
Eurooppa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Euroopan historiassa uskonsodilla tarkoitetaan yleensä uskonpuhdistuksen jälkeen, vuosien 1546 ja 1648 välisenä aikana käytyjä sotia, jotka ainakin alkuvaiheessa käytiin katolisten ja protestanttien välillä. Niissäkin sotilaalliset ja poliittiset syyt johtivat kuitenkin usein siihen, että molemmilla puolilla oli sekä katolisia että protestanttisia valtioita. Aikakauden uskonsodista viimeinen ja tuhoisin oli kolmikymmenvuotinen sota.
Islam ja jihad
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Islamin historian aikana islaminuskoa on levitetty aseellisen jihadin avulla. Varhaiskeskiajalla pidettiin velvollisuutena tehdä kerran vuodessa sotaretki "vääräuskoisia", käytännössä Bysantin valtakuntaa, vastaan.[11] Arabien valloitusretket tapahtuivat vuoden 632 ja 700-luvun alun välillä, kun Arabian niemimaalta lähteneet arabit valloittivat Lounais-Aasian ja Pohjois-Afrikan, ulottaen valtansa Espanjasta Intiaan.[12]
Jihadistit ovat aseellista jihadia hyökkäyssotana käyviä nykyajan islamisteja.[13] He pyrkivät pyhän sodan kautta palauttamaan yhtenäisen, islamilaista lakia noudattavan islamilaisen kalifaatin alueille, jotka ovat joskus olleet islamin alaisia mutta nyt uskottomien hallussa.[14] Tunnetuimpia jihadistisia järjestöjä ovat Irakin ja Levantin islamilainen valtio Irakissa ja Syyriassa, Al-Qaida Arabiassa ja Pohjois-Afrikassa, Boko Haram Nigeriassa ja Taliban Afganistanissa ja Pakistanissa.[15]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ruelland, Jacques G.: Holy War : The History of an Idea. Edwin Mellen Press, 2007. ISBN 9780773455481
- God and War: an Audit & an Exploration, Greg Austin, Todd Kranock ja Thom Oommen (Department of Peace Studies, Bradfordin yliopisto); BBC 2003
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Holy wars BBC Ethics guide. Viitattu 21.8.2014.
- ↑ Ruelland 2007, s. 13.
- ↑ Austin, Kranock & Oommen, s. 5–6.
- ↑ Austin, Kranock & Oommen, s. 9.
- ↑ Austin, Kranock & Oommen, s. 3.
- ↑ Ken Ammi: Religious wars vs. Atheist wars 5.4.2014. Examiner.com. Arkistoitu 8.4.2014. Viitattu 19.8.2014.
- ↑ a b c Austin, Kranock & Oommen, s. 13–16.
- ↑ a b Ruelland 2007, s. 13–14.
- ↑ Ruelland 2007, s. 19.
- ↑ Ruelland 2007, s. 93, 22.
- ↑ Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. (s. 217) Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8
- ↑ HISTORY OF THE ARABS: The spread of Islam Historyworld.net. Viitattu 5.8.2014.
- ↑ Mary Habeck: Knowing the Enemy: Jihadist Ideology and the War on Terror 15.2.2006. Massachusetts Institute of Technology. Viitattu 11.8.2014.
- ↑ Rashad Ali, Hannah Stuart: A Guide to Refuting Jihadism: executive summary 4.2.2014. The Henry Jackson Society. Viitattu 10.8.2014.
- ↑ Frank Gardner: Jihadist groups around the world 19.6.2014. BBC News. Viitattu 11.8.2014.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Uskonnollinen sota Wikimedia Commonsissa