Bautzen matkavinkit

Matkaopas

Bautzen featuring pieni kaupunki tai kylä ja linna tai palatsi
Bautzen featuring linna tai palatsi
Bautzen featuring katunäkymät
Bautzen joka esittää pieni kaupunki tai kylä
Bautzen
Bautzen on kaunis keskiaikainen jokivarsikaupunki, jonka kaupunkimaisemaa hallitsevat monet tornit ja kirkot. Myös hieno raatihuone on tutustumisen arvoinen.

Bautzen on Saksin kauniissa osavaltiossa sijaitseva viehättävä keskiaikainen kaupunki, joka on rakennettu pienelle kukkulalle. Spreejoen rannoille levittäytyvä kaupunki kuuluu Oberlausitzin alueen suurimpiin keskuksiin, ja sen kaupunkimaisemaa hallitsevat monet kirkot ja tornit. Aloita viikonloppumatka Bautzeniin kierroksella hyvin säilyneessä keskiaikaisessa keskustassa.

Lähde kävelylle jokivartta myötäilevälle rantakadulle ja ihastele välkkyvästä vedenpinnasta heijastuvien talojen ja puiden siluetteja. Hieman joesta itään sijaitsee historiallinen vanhakaupunki, jossa kohoaa Bautzenin raatihuone. Voit pysähtyä Hauptmarktille eli kauppatorille ihailemaan raatihuoneen keltaista barokkijulkisivua ja kellotornia.

Vanhassakaupungissa kierrellessäsi voit tutustua myös Dom St. Petrin tuomiokirkkoon. Sen rakennustyöt aloitettiin jo 1200-luvulla, mutta nykyisen olemuksensa rakennus sai 1400-luvulla. Kirkko kuitenkin paloi pahasti 1600-luvulla ja rakennettiin silloin osittain uudestaan. Siksi kirkko on yhdistelmä myöhäisgoottilaisia ja barokkityylisiä piirteitä. Bautzenissa voit vierailla myös vanhassa Alter Wasserturmin vesitornissa, joka huolehti kaupunkilaisten vedensaannista 1500-luvulta 1900-luvulle. Näyttelyssä voit tutustua tornin tekniseen koneistoon.

Pysähdy syömään yhteen keskustan monista ravintoloista ja pubeista. Voit kokeilla perinteisiä Oberlausitzin alueen ruokia ja nauttia olutterassilla tuopin paikallista pilsneriä. Jos historia kiinnostaa, vieraile alueen kulttuuriperintöä esittelevässä Sorbisches Museumissa eli sorbialaisessa museossa. Sorbit saapuivat alueelle 500-luvulla ja puhuvat slaavilaista kieltä, joka muistuttaa enemmän puolaa ja tšekkiä kuin saksaa.

Voit tutustua myös kaupungin synkkään menneisyyteen vierailemalla kahdessa historiallisessa vankilassa. Aiemmin Stasin vankilana toiminut Batuzen II -rakennus on nykyään Gedenkstätte Bautzen -muistomerkki, jolla kunnioitetaan vankiloiden uhrien muistoa.

Bautzenilla on oma lentokenttä, Flugplatz Bautzen, jolle lennetään lähinnä tilaus- ja yksityislentoja suuremmilta saksalaisilta lentokentiltä. Matkustaminen Bautzeniin onnistuu lentämällä ensin Dresdenin kentälle ja ajamalla sitten sieltä kaupunkiin. Ajomatka kestää alle tunnin. Vaihtoehtoisesti voit hypätä junan kyytiin ja nauttia matkasta Saksin viehättävien kylien läpi. Kun suunnittelet Bautzenin-lomaa, muista, että alueella sataa usein lunta talvisin. Kesällä on yleensä lämmintä mutta varsin sateista.

Bautzenin keskiaikaiset muurit kätkevät sisälleen kiehtovan menneisyyden ja rikkaan sekoituksen erilaisia kulttuuriperinteitä.

Best Western Plus Hotel Bautzen
Best Western Plus Hotel Bautzen
4 out of 5
Wendischer Graben 20, Bautzen, Saxony
Hinta on 96 € per yö ajalle 17. huhtik. viiva 18. huhtik.
96 €
sisältää verot ja maksut
17.4.–18.4.
Yövy tässä 4 tähden kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Bautzen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja aamiaisesta (lisämaksusta). ...
8,2/10 Very Good! (115 arvostelua)
"Varasin vahingossa väärälle päivälle ja tiesin ettei rahoja saa takaisin. Olisin silti perunut mutta ei huolinut peruutusta. En siis kirjoittautunut sisään."

Arvosteltu 26.7.2020

Best Western Plus Hotel Bautzen
Historiallisen vanhassakaupungin laidalla, huoneisto keskustassa
Historiallisen vanhassakaupungin laidalla, huoneisto keskustassa
Bautzen, SN
Hinta on 177 € per yö ajalle 31. maalisk. viiva 1. huhtik.
177 €
sisältää verot ja maksut
31.3.–1.4.
Yövy tässä perheille sopivassa huoneistossa kohteessa Bautzen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, puutarhasta ja patioista. Lähellä sijaitsevat Schloss Ortenburg ...
No
"Gut"

Arvosteltu 31.12.2024

Historiallisen vanhassakaupungin laidalla, huoneisto keskustassa
Spreeblick Apartments
Spreeblick Apartments
Dresdener Str. 2, Bautzen, SN
Hinta on 103 € per yö ajalle 30. maalisk. viiva 31. maalisk.
103 €
sisältää verot ja maksut
30.3.–31.3.
Yövy tässä perheille sopivassa huoneistossa kohteessa Bautzen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä sijaitsevat ...
9/10 Wonderful! (11 arvostelua)
"War ganz okay."

Arvosteltu 13.12.2024

Spreeblick Apartments
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Spreeblick Apartments
Spreeblick Apartments
Dresdener Str. 2, Bautzen, SN
Yövy tässä perheille sopivassa huoneistossa kohteessa Bautzen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä sijaitsevat ...
9/10 Wonderful! (11 arvostelua)
"War ganz okay."

Arvosteltu 13.12.2024

Spreeblick Apartments
Historiallisen vanhassakaupungin laidalla, huoneisto keskustassa
Historiallisen vanhassakaupungin laidalla, huoneisto keskustassa
Bautzen, SN
Yövy tässä perheille sopivassa huoneistossa kohteessa Bautzen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, puutarhasta ja patioista. Lähellä sijaitsevat Schloss Ortenburg ...
No
"Gut"

Arvosteltu 31.12.2024

Historiallisen vanhassakaupungin laidalla, huoneisto keskustassa
On the edge of the historic old town, vacation apartment right in the center - 01 Family
On the edge of the historic old town, vacation apartment right in the center - 01 Family
Bautzen, Saxony
Yövy tässä perheille sopivassa huoneistossa kohteessa Bautzen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, puutarhasta ja patioista. Lähellä sijaitsevat Schloss Ortenburg ...
9,6/10 Exceptional! (8 arvostelua)
FeWo 1
"Super, wir kommen gerne wieder. Selbst unserem Hund hat es gefallen."

Arvosteltu 1.7.2024

On the edge of the historic old town, vacation apartment right in the center - 01 Family
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit

Kohteen Bautzen lähellä sijaitsevat kaupungit