CHEM 2 Chemistry in Your World 2nd

Edition Hogg Test Bank

Go to download the full and correct content document:
https://testbankdeal.com/product/chem-2-chemistry-in-your-world-2nd-edition-hogg-te
st-bank/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

CHEM 2 Chemistry in Your World 2nd Edition Hogg

Solutions Manual

https://testbankdeal.com/product/chem-2-chemistry-in-your-
world-2nd-edition-hogg-solutions-manual/

Psychology in Your Life 2nd Edition Grison Test Bank

https://testbankdeal.com/product/psychology-in-your-life-2nd-
edition-grison-test-bank/

Security Awareness Applying Practical Security in Your

World 4th Edition Mark Ciampa Test Bank

https://testbankdeal.com/product/security-awareness-applying-
practical-security-in-your-world-4th-edition-mark-ciampa-test-
bank/

Math in Our World 2nd Edition Sobecki Test Bank

https://testbankdeal.com/product/math-in-our-world-2nd-edition-
sobecki-test-bank/
Chemistry in Focus A Molecular View of Our World 5th
Edition Tro Test Bank

https://testbankdeal.com/product/chemistry-in-focus-a-molecular-
view-of-our-world-5th-edition-tro-test-bank/

Chemistry in Focus A Molecular View of Our World 6th

Edition Tro Test Bank

https://testbankdeal.com/product/chemistry-in-focus-a-molecular-
view-of-our-world-6th-edition-tro-test-bank/

Math in Our World 2nd Edition Sobecki Solutions Manual

https://testbankdeal.com/product/math-in-our-world-2nd-edition-
sobecki-solutions-manual/

Sociology Your Compass for a New World 3rd Edition Brym

Test Bank

https://testbankdeal.com/product/sociology-your-compass-for-a-
new-world-3rd-edition-brym-test-bank/

PROMO 2 2nd Edition OGuinn Test Bank

https://testbankdeal.com/product/promo-2-2nd-edition-oguinn-test-
bank/
Chapter 7—Chlorofluorocarbons and the Ozone Layer

MULTIPLE CHOICE

1. Why must the ozone layer in the stratosphere be protected?

a. ozone poisons incoming, unwanted aliens
b. ozone absorbs some incoming ultraviolet light
c. ozone burns up incoming meteorites
d. ozone prevents oxygen from escaping the earth
ANS: B

2. Ozone-depleting substances typically contain which of the following elements?

a. oxygen
b. sulfur
c. nitrogen
d. chlorine
ANS: D

3. What chemical bond is broken by a photon of light in a typical CFC molecule?

a. C—H
b. Cl—Cl
c. H—Cl
d. C—Cl
ANS: D

4. Chlorofluorocarbons, such as CCl2F2, can cause problems in the upper atmosphere by destroying
a. nitrogen oxides.
b. oxygen.
c. ozone.
d. polynuclear hydrocarbons.
ANS: C

5. In a photochemical reaction,
a. the chemical reaction is energized by light.
b. nitrogen dioxide must be present.
c. ozone is always formed.
d. none of the above
ANS: A

6. Which molecule absorbs UV-B radiation?

a. O2
b. O3
c. CO2
d. NO2
ANS: B
 CHEM2 Chapter 7 Chlorofluorocarbons and the Ozone Layer

7. Which type of chemical bond requires the least amount of energy to break?
a. single
b. double
c. triple
d. quadruple
ANS: A

8. Which type of radiation is the most energetic?

a. UV-A
b. UV-B
c. UV-C
d. visible
ANS: C

9. Which type of radiation is effective at damaging DNA?

a. UV-A
b. UV-B
c. UV-C
d. visible
ANS: B

10. What type of radiation is absorbed by molecular oxygen in the stratosphere?

a. UV-A
b. UV-B
c. UV-C
d. visible
ANS: C

11. What does the Chapman cycle illustrate?

a. the formation and destruction of water
b. the formation and destruction of carbon dioxide
c. the formation and destruction of nitrogen dioxide
d. the formation and destruction of ozone
ANS: D

12. What does one Dobson unit (DU) equal?

a. 1 ppb of ozone
b. 1 ppm of ozone
c. 100 ppb of ozone
d. 100 ppm of ozone
ANS: A

2
 CHEM2 Chapter 7 Chlorofluorocarbons and the Ozone Layer

13. Approximately how many ozone molecules can one chlorine atom derived from one CFC molecule
react with?
a. 1 molecule O3
b. 100 molecules O3
c. 1000 molecules O3
d. 100000 molecules O3
ANS: D

14. Why are scientists worried about the ozone hole?

a. increase in skin cancer
b. increase in plant growth
c. decrease in ocean temperature
d. all of the above
ANS: A

15. What continent is the ozone hole located over?

a. Africa
b. Antarctica
c. Asia
d. North America
ANS: B

16. Which molecule is used as a replacement for CFC?

a. HFC-134a
b. HCFC-123
c. HFC-152a
d. all of the above
ANS: D

17. Which of the following explains why CFCs are not removed from the atmosphere by rainout?
a. CFCs are not water soluble.
b. CRCs are chemically inactive in the troposphere.
c. UV radiation removes them more quickly.
d. This is due to both their chemical stability and solubility in water.
ANS: A

18. In the past, which of the following was not a source of atmospheric CFCs?
a. air-conditioning
b. aerosol sprays
c. refrigerants
d. blown foams
e. All of the above have been sources of atmospheric CFCs.
ANS: E

3
 CHEM2 Chapter 7 Chlorofluorocarbons and the Ozone Layer

TRUE/FALSE

1. Light with a wavelength of 350 nm is classified as UV-A.

ANS: T

2. UV-A radiation has a shorter wavelength than UV-B radiation.

ANS: F

3. More UV-A radiation reaches the Earth’s surface than either UV-B or UV-C.

ANS: T

4. Decreasing ozone concentrations are only observed over Antarctica.

ANS: F

5. The following sequence of reactions describes the destruction of ozone in the troposphere.

ANS: F

6. Consider the following sequence of reactions.

The reason that low concentrations of CFCs can destroy major amounts of ozone is due to the
production of a the reactive Cl species in this sequence.

ANS: T

4
 CHEM2 Chapter 7 Chlorofluorocarbons and the Ozone Layer

COMPLETION

Consider the following sequence of four reactions.

Answer the following question using the number of the appropriate reaction. More than one reaction
may be applicable to a given question. You need only enter one reaction.

1. The reaction requiring a photon of the longest wavelength is reaction ______.

ANS:
3
three

2. The reaction that is identical to a reaction in the cycle by which CFCs destroy ozone is
reaction________.

ANS:
4
four

3. In order to attain a steady state one reaction must counteract another in a cycle such as that shown.
The reaction which could be used to replace depleted ozone is reaction_______.

ANS:
2
two

4. In order to attain a steady state one reaction must counteract another in a cycle such as that shown. A
reaction which could be used to consume ozone is reaction_______.

ANS:
3
4
three
four

5
 CHEM2 Chapter 7 Chlorofluorocarbons and the Ozone Layer

5. A reaction that would serve to decrease the amount of oxygen is reaction ________.

ANS:
2
two
1
one

6
Another random document with
no related content on Scribd:
 »Tahdotteko hakea ja tutkia tarkoin tämän talon? Hakekaa.
Ryöstäkää se, jos tahdotte. Mutta muistakaa, että se on Jumalan
huone ja hän suojelee sitä armonsa siivillä.»

Sotilaat alkoivat vetäytyä pois.

»Eikö sydämenne sano, että te kohotatte aseenne isäänne

vastaan?
Heittäkää ne pois, poikani, ja Jumala antakoon teille anteeksi!»

Sanaakaan sanomatta sotilaat heittivät pyssynsä maahan.

Kapteeni huusi jotakin, mutta ainoastaan paavi välitti hänen
sanoistaan.

»Menkää herranne luo ja sanokaa hänelle, että tästä päivästä

alkaen pyhä istuin luopuu kaikesta valtiollisesta kiihkosta. Ei saa
sanoa enää, että paavi on kuningas, jolla on hovi ja armeija. Ei saa
sanoa, että paavin maallinen valta yhdessä ainoassa pienessä
kaupungissa on koko maailmaa käsittävän henkisen valtakunnan
riippumattomuuden välttämätön ehto. Sielujen hallinto riittää pyhälle
isälle, mutta hänen valtaistuimensa on Kristuksen kalliolle rakennettu
eivätkä helvetin portit voi sitä voittaa.»

Kapteeni oli kääntynyt pois ja hiipi miesten ohi.

»Menkää pois te kaikki ja kertokaa kaikille, että Herran käsky, että

Hänen sanansa julistajan tulee luopua kaikista maallisista tavaroista,
on vihdoinkin toteutunut hänen kirkkonsa historiassa. Poikani,
taistelkaa oikeuden puolesta vaikka kuolemaan asti, ja Jumala on
masentava teidän vihollisenne.»
 Kaikki sotilaat olivat nyt heittäneet pois aseensa, ja kapteeni oli
hypännyt hevosen selkään ja ratsastanut pois.
X.

Sotilaslääkäri, joka ei ollut tyytyväinen Roman sairauden

kehitykseen, määräsi lääkkeen, joka aina auttoi — toivon. Se oli
hyvin onnellinen keksintö. Menneisyys näkyi kokonaan hävinneen
Roman tietoisuudesta, ja hän eli kokonaan tulevaisuudessa. Hänen
silmänsä säteilivät kuin kaunis aamun koitto.

Se auringonnousu, jonka Roma näki, oli tämän elämän tuolla

puolen, mutta hänen ympärillään liikkuvat ystävälliset olennot eivät
tienneet mitään siitä. He kertoivat hänelle kaikkea, mitä he arvelivat
hyviksi uutisiksi. Ja he luulivat arvanneensa, miksi hänen kauniit,
kalpeat kasvonsa näyttivät loistavan onnesta, kun he, kuninkaan
soturit, kuiskivat vallankumouksesta, ja he pitivät sitä suurimpana
palkintonaan.

He kertoivat hänelle, kuinka Vatikaania oli aiottu ahdistaa ja kuinka

se yritys oli päättynyt — armeija sekasorrossa, Borgon kasarmit
suljettuina, sotilaat kantaen tasavallan merkkejä ja marssien käsi
kädessä, hallitus avuttomana ja Kvirinaali epätoivossa.

»Sääli nuorta kuningasta», sanoi Roma, »mutta kumminkin…»

 Korkeampi voima oli vaikuttamassa käyttäen sokeita
välikappaleita. Rossi oli tuleva takaisin. Hänen toiveensa, jotka olivat
melkein rauenneet, toteutuisivat vihdoinkin. Ja jos, kuten Roma oli
sanonut Elenalle, Rossin täytyisi kulkea hänen kuolleen ruumiinsa
yli, olisi siinäkin oikeudenmukaisuutta… Se olisi säälittävä, mutta
kumminkin loistava kohtalo. Elämässä ja kuolemassa on
salaisuuksia, ja tämä oli yksi niitä.

Roma oli viehättävä ja nöyrä kuten ennenkin, mutta hetki hetkeltä

hän kävi yhä rauhattomammaksi. Tämä saattoi sotilaat uskomaan,
että hän odotti jotakin. Huolimatta siitä, että hänet oli julistettu
syylliseksi, hän ehkä odotti vapauttamista tuossa yleisessä
sekasorrossa.

»Minä koetan täyttää kaikki määräyksenne, tohtori. Mutta älkää

unohtako pyytää prefektiltä, että saan viipyä Roomassa
huomispäivän yli. Ja sisar, muistakaa herättää minut huomenna
aikaisin, sillä olen varma, että jotakin tulee tapahtumaan. Olen
uneksinut siitä kolme kertaa.»

»Kuinka sääli!» ajatteli tohtori. »Hallitukset voivat vaihtua,

valtaistuimet sortua, mutta oikeuslaitokset pysyvät entisellään ja
tuomioistuimen päätös on pantava toimeen.»

Joka tapauksessa hän lupasi puhua prefektille. Hän aikoi sanoa,

että katsoen vangitun terveydentilaan matka Viterboon voisi johtaa
mitä vaarallisimpiin seurauksiin. Kun hän seuraavana aamuna läksi
asialleen, tapasi hän Elenan etuhuoneessa ja kuuli häneltä, että
Roma pukeutui mitä huolellisimmin sinä päivänä.

»Omituista! Luulisi hänen odottavan jotakin», sanoi Elena.

 »Hän odottaakin», sanoi tohtori. »Eikä hänen vieraansa tule kauan
viivyttämään häntä.»

Sotamies, joka toi Romalle aamiaisen, toi samalla uutisen, joka

näytti maistuvan paremmalta kuin ruoka. Rossi oli palannut
Roomaan!
Eräs miehistä oli nähnyt hänet kadulla eilisiltana. Hän astui Piazza
Navonalle päin, eikä kukaan ollut yrittänyt vangita häntä.

Roman silmät loistivat kuin tähdet, ja hän pyysi, että majuri sallisi
hänen tavata sotilasta, joka oli nähnyt Rossin.

Se oli suuri, kömpelö mies, mutta Roman silmissä hän oli kaunista
kauniimpi. Roma teki miehelle satoja kysymyksiä, mutta mies ei
ymmärtänyt asiasta mitään.

Tohtori palasi Roman luo hymyillen. Prefekti oli suostunut

siirtämään Roman muuton rangaistusvankilaan epämääräiseksi
ajaksi eteenpäin. Tuo hyvä tohtori luuli Roman ihastuvan kovasti
siitä.

»Ah, epämääräiseksi ajaksiko? Minä vain pyysin saada viipyä

tämän päivän yli täällä. Sitten kyllä olen valmis lähtemään.»

Mutta tohtori toi toisen uutisen, joka saattoi Roman mitä

suurimpaan kiihkoon. Sekä senaatti, että parlamentti oli eilisiltana
kutsuttu kokoontumaan tänä päivänä aikaisin. Huhu kertoi, että
kuningas oli lähettävä tärkeän sanoman molemmille.
Parlamenttitalon ympärillä oli vilkasta liikettä, ja julkiset lehterit olivat
täynnä yleisöä. Tohtori itse oli hankkinut itselleen pääsylipun, mutta
hänen oli mahdoton päästä koridorissa kulkemaan tungoksen läpi.
Siitä huolimatta hän oli kuullut jotakin, kun istuntosalin ovet
kuumuuden tähden avattiin. Noin viisi minuuttia hän oli kuullut erään
suuren puhujan äänen.

»Oliko se… oliko se…»

»Se oli hän.»

Taas nuo suuret silmät säteilivät kuin tähdet.

»Kuulitteko hänen puhuvan?»

»Joka tapauksessa kuulin hänen äänensä.»

»Hänellä on ihmeellinen ääni, eikö ole? Se tunkee sielun

syvimpään asti. Ja te kuulitte sen tosiaankin? Onko se mahdollista?
Voi, voi, kaikki loppuu hyvin. Saatte nähdä.»

Elena, tuo surullinen olento keskellä näitä ilon ilmauksia, luuli, että
Roma ajatteli omaa yhtymistään ja sopimistaan Rossin kanssa. Hän
viittasi siihen suuntaan, ja silloin ilo noilta kalpeilta kasvoilta katosi.

»Ah, en ajatellut sitä, Elena.»

Hänen rakkautensa oli niin suuri, ettei siihen olisi mahtunut

persoonallisia ajatuksia.

»Mutta se on ihanaa», sanoi hän. »Kun ajattelen, että melkein

saatoin hänet perikatoon, ja lopuksi tuosta syytöksestäni seuraa
hänen riemuisa voittonsa! Jumala on tehnyt kaiken. Hän johtaa
kaikki asiat, vaikkemme väliin sitä usko.»

He auttoivat Roman loggiaan. Päivä oli lämmin, ja raitis ilma

virkisti häntä. Hän loi hellän katseen kaupungin yli, ensin Piazza
Navonalle päin, sitten Monte Citorion torniin päin ja vihdoin Trinità
dei Montiin päin, missä oli tuo neljän ilmansuunnan talo. Mutta hän
näki kaiken semmoisena, miltä se tulisi näyttämään, kun hän oli
lähtenyt pois, ei Viterboon, vaan paljon pitemmälle matkalle.

»Elena?»

»Mitä?»

»Luuletko, että hän saa koskaan tietää totuuden?»

»Syytöksestännekö?»

»Niin.»

»Luulen varmaan.»

»Miksi sen tein, mikä sai minut siihen ja… ja kaiken?»

»Varmaan hän saa sen tietää.»

»Luuletko, että hän ajattelee minua silloin ystävällisesti ja antaa

minulle anteeksi?»

»Olen varma siitä.»

Omituinen loiste ilmestyi kalpeille kasvoille.

»Vaikkei hän koskaan täällä saisikaan tietää totuutta, on hän

tietävä sen sitten. Etkö usko, Elena, että kuolleet tietävät kaiken?»

»Ellen uskoisi sitä, en jaksaisi kantaa suruani Brunon tähden.»

»Niin, se on totta. Kuinka itsekäs minä olen! En ajatellut sitä. Me

olemme samassa asemassa muutamissa asioissa, Elena.»
 Tulevaisuuden toivo loisti hänen kauniista silmistään kirkkaasti
kuin auringonnousu.

»Rakas Elena!»

»Mitä?»

»Luuletko, että odottamisaikani käy hyvin pitkäksi?»

»Älkää puhuko noin, Donna Roma.»

»Miksi ei? Eihän sitä voi kestää kauan enää, vai mitä?» Elena
kääntyi pois, ja Roma vastasi itse itselleen.

»Minä luulen, että se tapahtuu kuin unelma — aivan kuin menisi

maata illalla ja heräisi aamulla. Ja sitten me molemmat yhdymme —
siellä.»

Hän hengitti syvään, ja hänen kasvonsa osoittivat ääretöntä iloa.

»Oh!» sanoi hän. »Jospa saisin nukkua, kunnes hän tulee — tulee
tietäen kaiken, anteeksi antaen, rakastaen minua kuten ennen ja
unohtaen kaikki pahat ajatukset.»

Hän pyysi kynää ja paperia ja kirjoitti kirjeen Rossille.

»Rakkaani! — Juuri kun olen menemäisilläni pois Roomasta,

kuulen sen hyvän uutisen, että sinä olet palannut, ja minä kirjoitan
sinulle pyytääkseni, ettet koeta muuttaa sitä mikä on tapahtunut.
Usko minua, parempi on näin, ja nykyisessä asiainmenossa on
oikeudenmukaisuutta. Maailma on täynnä työtä sinulle, ja sinun
täytyy kasvaa yhä voimakkaammaksi, kääntymättä takaisin,
kaatukoonpa kuka tahansa tielläsi. Älä ajattele sitä tapahtumaa
rikoksena. Se oli tuomio. Älä koske siihen asiaan enää. Se on
viimeinen pyyntöni. Ja tulevaisuudessa ihmiset sanovat: 'Hän petti
Davido Rossin, mutta lopuksi hän kumminkin antoi henkensä
Davido Rossin vuoksi.' On suloista ajatella sitä siellä, missä silloin
olen.

Kohta minut siirretään Viterboon, mutta älä luule minun olevan

kauan siellä. Kohta saan yhtyä sinuun. Tiedätkö mitä tarkoitan?
Samana hetkenä, jolloin eriän täältä, olen luonasi ja sitten pysyn
aina luonasi, etkä sinä pelkää minua.

Jumala siunatkoon sinua, rakas! Sinä olit suuttunut minuun, kun

erosimme, mutta enemmän kuin koskaan rakastan sinua nyt. Älä
ajattele, että rakkautemme on tuhlattu turhaan. 'On parempi
rakastaa ja kadottaa kuin olla koskaan rakastamatta.' Kuinka
suloista se on!

Roma.

P.S. — Lähetän sinulle toisen hiuskiharan. Muistatko, että kerran

ennen annoin sinulle yhden? Mutta sinulla on niin paljon asioita
muistettavana.»

Kirjoitettuaan tämän kirjeen Roma suuteli kuorta ja kirjoitti

päällekirjoituksen reippaalla käsialalla: »All’ lllustrissimo Signor
Davide Rossi, Camera di Deputati.»

»Pane tämä postiin heti kun olen mennyt, Elena», sanoi hän.

Elena oli panevinaan kirjeen talteen siksi, mutta hän veikin sen
salaa majurille, joka toimitti sen parlamenttiin.

»Ja nyt minä tahdon nukkua», sanoi Roma.

 Hän nukkui puoleen päivään asti, ja auringon valo heijastui
valkoisesta loggian katosta hänen kalpeille kasvoilleen. Sitten
kahdentoista laukaus lysähytti linnan muureja, ja Roma heräsi
kirkonkellojen soidessa.

»Minä luulin jo unelmani toteutuvan, sisar», sanoi hän.

Tohtori tuli samassa hyvin kiihoittuneena.

»Suuria uutisia teille, Donna Roma. Kuningas on luopunut

kruunustaan, ja tasavalta on julistettu.»

Roman värisevät silmäluomet kertoivat liikuttavan tarinan.

»Näkyykö mitään?»

»Uusi lippu Capitoliumilla.»

»Antakaa minun nähdä se!»

Tohtori auttoi Romaa nousemaan. »Katsokaa! Tuolla

kellotornissa.»

»Näen sen… Nyt on hyvä. Laskekaa minut alas jo, tohtori.»

Ääretön ilo loisti hänen kasvoistaan.

»Se oli kumminkin unelmani, Elena.»

Hetken perästä hän sanoi: »Tohtori, sanokaa prefektille, että olen

valmis menemään Viterboon. Tahdon jo mennä sinne. Hyvin
mielelläni tahdon.»
 »Kyllä sanon hänelle», vastasi tohtori ja kääntyi pois peittääkseen
liikutustaan.

Majuri tuli ja avasi yhden loggian oven. Hän seisoi siinä hetken, ja
joku seisoi hänen takanaan. Sitten majuri poistui, mutta se toinen jäi.
Se oli Davido Rossi. Hän seisoi kuin kivettyneenä katsellen
sanattoman tuskan vallassa Roman kalpeita kasvoja, joista loisti
taivaallinen valo.

Roma ei huomannut Rossia, ja Elena oli liian pelästynyt

voidakseen puhua. Nojautuen tuoliinsa, silmät loistaen onnesta,
Roma virkkoi:

»Sisar, jos hän tulee tänne, kun minä olen poissa… ei, en tarkoita
sitä… mutta jos näet hänet ja hän kysyy minua, niin sano, että erosin
ilomielin täältä. Sano, että ajattelin häntä aina. Ei, ei, ei pidä sanoa
sitä. Hän ehkä on onneton ajatellessaan, että rakastin häntä niin
paljon loppuun asti. Olisi ollut suloista saada anteeksi ennenkuin
menen, mutta hän ei saa koskaan luulla, että kaduin tekoani ja että
kuolen sydän murtuneena. Sano hänelle hyvästi, Elena, minun
puolestani. Addio carissimo! Ne ovat hänen sanojaan. Addio
carissimo!»

Rossin silmät olivat sokeina kyynelistä. Hän astui askelen loggiaan

ja sanoi hiljaa ja hyvin hellästi, aivan kuin koettaen olla
säikähdyttämättä Romaa:

»Roma!»

Roma nousi, kääntyi, näki Rossin ja nousi seisomaan melkein

yliluonnollisella voimalla. Sanaakaan sanomatta Rossi levitti sylinsä
ja hiljaa huudahtaen Roma riensi siihen ja Rossi puristi hänet
rintaansa vasten.
XI.

Kohtaus parlamentissa, josta Rossi oli tullut, oli ollut muodoton ja

erilainen kuin koskaan ennen, kuten kaikki suuret tapahtumat ovat,
mutta samalla elävä ja syvästi liikuttava. Kamari oli kutsuttu kokoon
kello kymmenen, mutta jo aikoja ennen oli joka istuin täynnä ja
katsojain lehterit samoin. Odottaessaan puheenjohtajaa jäsenet
puhelivat keskenään viimeisten päivien tapahtumista, joiden nopeus
ja tärkeys oli pannut jokaisen pään pyörälle. Viimeinen uutinen oli,
että hovi oli epätoivossa, hovilaiset pakenivat kauhuissaan,
Kvirinaalista kiiruhtivat pois kumartelijat, jotka olivat ennen ryömineet
palatsissa, ja nuori kuningas, joka oli runsaasti jaellut
suosionosoituksia imartelijoilleen, oli jäänyt yksin.

Kun kellon äänetön sormi osoitti kymmentä, hiljeni melu. Silloin

odotuksen jännitykseen ilmestyi uusi, huomiota kiinnittävä seikka.
Davido Rossin nähtiin astuvan saliin. Hän oli hyvin kalpea ja hiukan
laihempi kuin ennen, mutta tyyni ja voimakas. Hänen kävelypukunsa
napit olivat kiinni rinnan kohdalta, ja hänen tukkansa oli tavallista
huolellisemmin harjattu. Hän ei kumartanut kenellekään, vaan
istuutui kohottamatta päätään.
 Ainoastaan ministerien penkki oli tyhjä, kun puheenjohtaja astui
sisään. Kun kirjurit olivat istuneet paikoilleen, soitti puheenjohtaja
kelloaan ja nousi sitten lukemaan paperia, joka oli hänen kädessään.

»Hänen majesteettinsa on käskenyt minua esittämään seuraavan

ilmoituksen parlamentille», sanoi hän. Ja sitten hän avasi paperin ja
alkoi lukea:

»Ne tottelemattomuuden ja väkivallan teot, joita on tehty Meitä

vastaan viimeksi kuluneella viikolla, ja uusien väkivaltaisuuksien
uhka pakottaa Meidät nyt eroamaan alamaisistamme, joita Me vielä
rakastamme yhtä paljon kuin ennen.

»Viimeisten kahdeksan vuoden kuluessa olemme voimaimme

mukaan koettaneet edistää kansamme hyvää emmekä voi muuta
kuin valittaa, että nämä ponnistuksemme ovat olleet turhat. Mutta
koska Me arvelemme, että Meidän henkilömme ehkä on pääesteenä
Italian rauhalle, luovumme täten valtaistuimestamme ja käskemme
laillisia viranomaisia pitämään huolta järjestyksestä, suojelemaan
palatseja, kirkkoja ja julkisia muistopatsaita ja pelastamaan
kansamme sisällisen sodan kauhuista.»

Puheenjohtaja istuutui vaiti paikalleen. Mutta vaitioloa kesti

ainoastaan muutamia hetkiä, ja sitten seurasi viidensadan äänen
melu. Kaikki tuntuivat puhuvan yht'aikaa, ja useita erilaisia
mielipiteitä lausuttiin. Demokraattisen kiihkon vallassa
vasemmistolaiset huusivat: »Se oli parasta, mitä hän saattoi tehdä!»
»Turhia sanoja vain!» Joku huusi: »Semmoista kansan viholliset
saavat aikaan!» ja toinen: »Ensimmäinen askel on vallasta
luopuminen, toinen askel sisäinen sota!» Ei ainoatakaan ääntä
kuulunut kuninkaan puolustukseksi, ei edes oikeiston riveistä.
 Äkkiä kuului kirkas ääni melun halki: »Herra puheenjohtaja,
pyydän puheenvuoroa!»

Se oli Davido Rossi.

»Herra Rossilla on puheenvuoro», sanoi puheenjohtaja, ja kaikki

äänet vaikenivat.

»Minä esitän», sanoi Rossi, »että hänen majesteetilleen

osoitetaan soveliasta kunniaa hänen lähtiessään Roomasta. Hänen
kuninkaallisen sukunsa muistot, hänen esi-isiensä uljuus ja
uskollisuus oikeuttavat kunnioituksen saantiin. Mutta ennen kaikkea
hänen oma tahraton luonteensa vaatii meidän tunnustustamme, eikä
ole hänen syynsä, että hänen täytyy kuolevan järjestelmän
edustajana olla viimeinen Italian lapsista, jonka on lähdettävä
maanpaon poluille.»

Nämä sanat saattoivat koko parlamentin häpeämään. Vasemmisto

häpesi huutojaan, oikeisto äänettömyyttään. Kun esitys oli lausuttu ja
hyväksytty, nousi Rossi taas.

»Herra puheenjohtaja», sanoi hän, »me emme voi kadottaa aikaa

turhiin muodollisuuksiin. Hetken viivytys voisi olla rikos. Koska
monarkinen periaate on kuollut Italiassa, täytyy kansan tarttua
hallituksen ohjiin. Minä esitän, että koska kuningas on luopunut
kruunustaan de facto ja de jure hallitusmuotona tästälähin on oleva
tasavalta ja että Rooman paaville, joka julkisesti on selittänyt että
hänen valtakuntansa ei ole tästä maailmasta, on vakuutettava
itsenäisyys henkisen vallan piirissä.»

Ehdotus hyväksyttiin ja samalla kajahti »kauan eläköön tasavalta!»

Kun eläköön-huudot vaikenivat Davido Rossi nousi kolmannen
kerran.

»Hyvät herrat», sanoi hän, »tasavallan kotkat eivät yksin

aikaansaa ihmeitä, ja taivas tietää, mitkä koettelemukset odottavat
uutta rakennelmaa, joka kohoaa vanhan yhteiskunnan raunioista. Me
olemme jyrkänteen reunalla ja meidän tulee muistaa, asemamme
vaarallisuus. Ellemme nyt menettele viisaasti, tulee kansan
sivistymättömyys tasavaltaisen järjestelmän outous, vanhat
tapamme ja muut menneen järjestelmän huonot hedelmät tekemään
enemmän pahaa kuin teokraattinen hallitus. Mutta kansa ei saa
vajota anarkiaan. Siitä syystä esitän, että pannaan toimeen yleinen
kansanäänestys, valitaan presidentti, joka sitten on järjestävä
tasavaltaisen hallinnon. Toistaiseksi asetettakoon väliaikainen
hallitus, johon esitän seuraavat kaksitoista henkeä.»

Hän luki kaksitoista nimeä, jotka hän oli valinnut en puolueista, ja

istuutui toisten huutaessa äänekkäästi myöskin Rossin nimeä.

Kolme, neljä edustajaa nousi heti. Ensimmäinen puhuja kuului

äärimmäiseen oikeistoon. Hän sanoi että niiden velvollisuus, jotka
etupäässä olivat tämän mullistuksen aiheuttaneet, oli ennen kaikkea
ottaa vastuunalaisuus hartioilleen, ja siitä syystä herra Rossin tuli
olla valmis astumaan jäseneksi väliaikaiseen hallitukseen. Viimeinen
puhuja kuului äärimmäiseen vasemmistoon. Hän sanoi, että heidän
johtajansa tapansa mukaan ei ajatellut itseään, kun
kunnianosoituksia jaeltiin, mutta hänen puolueensa vaati myöskin
hänen osallisuuttaan. Vallanpitäjät olivat käyttäneet mitä ilkeimpiä
keinoja tehdäkseen hänet uhrikseen. Naistakin oli käytetty apuna
turmelemaan häntä. Mutta hän oli kaikesta suoriutunut ilman
vammaa. Tämä oli hänen voittonsa hetki, ja hänen täytyi olla valmis
nauttimaan työstään.
 Ihmiset muistelivat jälestäpäin, että tuolla hetkellä kuningas ja
hänen luopumisensa oli joutunut unohduksiin. Kaikki silmät olivat
kääntyneet Rossiin. Hän istui pää kumarassa leikkien
kellonvitjoillaan, kuten hänen aina oli tapana epäröidessään. Vihdoin
hän nousi vielä kerran, ja hänen neljäs puheensa sai kaikki edelliset
unohduksiin. Hänen huulensa vapisivat hiukan ja hänen äänessään
oli se syvä surumielisyyden väre, joka vaikuttaa enemmän kuin
kiihko. Kuulijat lehtereillä olivat nousseet seisomaan ja ojentautuivat
toistensa yli nähdäkseen.

»Ystäväni lausui äsken», sanoi hän, »että tämä on voitonhetkeni.

Asian laita on aivan päinvastoin. Tämä on häpeäni hetki. Hän luulee,
että minä olen ollut naisen uhri. Hän on väärässä. Tuo nainen on
ollut minun uhrini. Hän on nyt vankilassa rikoksen tähden, johon
minä yksin olen syypää. Minun käteni se iski pääministerin
kuoliaaksi. Siitä syystä katosin viikko sitten ja siitä syystä olen tullut
takaisin tänään.»

Noiden sanojen aikaansaama hämmästys oli sanomaton. Kansa

oli liiaksi ymmällä tietääkseen mitä ajatella.

»Minä tulin takaisin», jatkoi sama syvätunteinen ääni,

»antautuakseni parlamentin tuomittavaksi, koska minua koskeva
vangitsemiskäsky jo on voimaton ja koska minä
parlamentinjäsenenä ja siis useamman kuin itseni edustajana olen
ainoastaan parlamentin alainen. Minä en aikonut tunkeutua
parlamenttiin tällä tavalla, mutta hetken tärkeys pakotti minut siihen.»

Äänettömyys oli kauhea, ja joka sana tuntui kajahtavan puoleksi

avatusta haudasta.
 »Nyt tiedätte, miksi en pannut omaa nimeäni väliaikaisen
hallituksen luetteloon. Ei se ollut vaatimattomuutta eikä myöskään
velvollisuuden pelkoa. Siihen pakotti minut tunne, että olin tahrattu ja
siitä syystä mahdoton. Ellei niin olisi, oi kuinka ylpeä ja innokas olisin
saadessani tukea maatani sen uudestisyntymisen hetkellä, kansan
heräämisen hetkellä, kansan, joka jo kaksi kertaa ennen on laskenut
uuden sivistyksen kulmakiven! Mutta tässä asiassa olen toinen mies
nyt. Olen tehnyt syntiä ja saan seisoa luvatun maan rajalla, mutta
rajan yli en saa mennä. Sitä vaatii Kaikkivaltias Jumala.»

Hän vaikeni ja katsoi ympärilleen. Hänen suunsa vetäytyi

surumieliseen hymyyn, ja kuulijat luulivat, että hän nyt aikoi sanoa
liikuttavat jäähyväiset tuolle monen taistelunsa tantereelle,
voittojensa ja tappioittensa kentälle. Mutta hetken perästä hän sanoi
tyynesti:

»Herra puheenjohtaja, antaudun parlamentin tuomittavaksi.»

Samassa eräs parlamentin vahtimestareista astui sisään ja antoi

hänelle kirjeen. Hän avasi sen vapisevin sormin ja luki sen.

Sitten tapahtui odottamatonta. Jännittyneen tunnelman vallitessa

kuului ääni oikeistosta. Puhuja oli entinen neuvoston puheenjohtaja,
kuningasvallan puoltaja ja markiisi. Kun hän nousi, odotettiin hänen
ehdottavan, että annettaisiin käsky Rossin vangitsemisesta.

»Ei kukaan syyttäne minua», sanoi hän, »liiallisesta

myötätuntoisuudesta arvoisan puhujan mielipiteitä kohtaan, eikä
kukaan epäile, etten kunnioittaisi lakia ja ihmishenkeä. Mutta minä
uskallan omalla vastuullani sanoa, ettei tältä puolelta parlamenttia
ainoatakaan askelta oteta rikoksen rankaisemiseksi, josta emme
tiedä mitään muuta kuin sen, minkä äskeinen puhuja lausui
syyttäessään itseään, jotta toinen henkilö ei kärsisi. Lopuksi sanon
vain parlamentin puolesta ja omasta puolestani, että on korvaamaton
vahinko parlamentille, jos sen pitää kadottaa jäsen, joka viimeisten
kahdeksan vuoden kuluessa ei koskaan ole iskenyt kavalaa iskua
eikä lausunut epäjaloa sanaa eikä puhunut kenestäkään pahaa —
tahraton, ylevä roomalainen mies.»

Tuon jalon puolustuksen vaikutus oli suunnaton. Innostus puhkesi

esiin loppumattomina huutoina ja kättentaputuksina ja kaikkialla
näkyi aaltoilevia rintoja ja kyynelisiä silmiä.

Sitten huudettiin: »Rossi!» »Rossi!» Mutta Rossin paikka oli tyhjä.

Hän oli mennyt. Ei kukaan ollut huomannut hänen poistumistaan.
XII.

Kymmenen päivää myöhemmin Roma ei ollut vielä saanut

vapauttaan eikä häntä myöskään ollut siirretty toiseen paikkaan. »Se
ei ole tarpeellista», sanoi linnan lääkäri Procuran ja Prefetturan
virkamiehille. Suuri vapauttaja ja muuttaja oli tulossa.

Rossin pyynnöstä tohtori Fedi oli tullut ja tutkinut taudin tarkkaan.

Romassa oli sisällinen vamma, joka ehkä oli perinnöllinen ja
varmasti parantumaton. Levottomuus ja tuska oli kehittänyt sen
aikaisemmin, mutta joka tapauksessa sen olisi täytynyt tulla. Siten
voi kauneimmassakin kukassa olla kuolonhaava. Semmoinen on
luonnon laki.

Ensin Rossin koko sielu nousi tuota ajatusta vastaan. Roma oli
taistellut tulisen taistelun ja lopettanut sen voittajana, ja nyt, kun
kaikki näytti lupaavan rauhaa ja tyyntä onnea, nytkö piti kuoleman
tulla välttämättömänä, voittamattomana — oh, se oli armotonta!

Hän pyysi avuksi spesialisteja, hän puhui ilmanvaihdoksesta ja

rupesi
vielä ollessaan kyllin kaukana Romasta esittämään leikkaustakin.
Tohtorit pudistivat päätään. Hänen morsian-vaimonsa oli jättävä