Full download ebooks at https://ebookmeta.

com

Digital Platforms and the Global South:

Reconfiguring Power Relations in the Cultural
Industries. 1st Edition Philippe Bouquillion

For dowload this book click link below

https://ebookmeta.com/product/digital-platforms-and-the-
global-south-reconfiguring-power-relations-in-the-cultural-
industries-1st-edition-philippe-bouquillion/

OR CLICK BUTTON

DOWLOAD NOW
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Vivendi A Key Player in Global Entertainment and Media

1st Edition Philippe Bouquillion

https://ebookmeta.com/product/vivendi-a-key-player-in-global-
entertainment-and-media-1st-edition-philippe-bouquillion/

Ethics , Obligation , and the Responsibility to Protect

: Contesting the Global Power Relations of
Accountability 1st Edition Mark Busser

https://ebookmeta.com/product/ethics-obligation-and-the-
responsibility-to-protect-contesting-the-global-power-relations-
of-accountability-1st-edition-mark-busser/

Disinformation in the Global South 1st Edition Herman

Wasserman

https://ebookmeta.com/product/disinformation-in-the-global-
south-1st-edition-herman-wasserman/

International Law and Development in the Global South

Emeka Duruigbo

https://ebookmeta.com/product/international-law-and-development-
in-the-global-south-emeka-duruigbo/
Digital Platforms and Transformation of Healthcare
Organizations Integrating Digital Platforms with
Advanced IT Systems and Work Transformation 1st Edition
Rajiv Kapur
https://ebookmeta.com/product/digital-platforms-and-
transformation-of-healthcare-organizations-integrating-digital-
platforms-with-advanced-it-systems-and-work-transformation-1st-
edition-rajiv-kapur/

Audiovisual Industries and Diversity Economics and

Policies in the Digital Era 1st Edition Luis A.
Albornoz (Editor)

https://ebookmeta.com/product/audiovisual-industries-and-
diversity-economics-and-policies-in-the-digital-era-1st-edition-
luis-a-albornoz-editor/

Locating BRICS in the Global Order: Perspectives from

the Global South 1st Edition Rajan Kumar

https://ebookmeta.com/product/locating-brics-in-the-global-order-
perspectives-from-the-global-south-1st-edition-rajan-kumar/

The Impact of Digital Platforms on News and

Journalistic Content Derek Wilding

https://ebookmeta.com/product/the-impact-of-digital-platforms-on-
news-and-journalistic-content-derek-wilding/

Cultural Commons in the Digital Ecosystem 1st Edition

Maud Pelissier

https://ebookmeta.com/product/cultural-commons-in-the-digital-
ecosystem-1st-edition-maud-pelissier/
Digital Platforms and the
Global South

This book addresses the issues raised by digital platforms in the Global South,
with an emphasis on the cultural stakes involved.
It brings together an interdisciplinary team of researchers – including
political economists, socio-economists, geographers, media sociologists or
anthropologists – who each explore these issues through an insightful case
study at a local, national, regional or international scale. While studying
the strategies of some of the main US-based Big Tech platforms or video
streaming platforms towards the Global South, the chapters also consider the
often-neglected active role local or regional actors play in the expansion of
those Western digital players, and highlight the existence of a constellation of
local or regional platforms that have emerged in Africa, Asia, Latin America
or the Middle East. In addition to analysing the complex relationships of
competition, collaboration or dependence between these diverse actors, this
volume examines the ways in which the rise of these digital platforms has
generated new forms of cultural entrepreneurship and participated in the
reconfiguring of the conditions in which cultural contents are produced and
circulated in the Global South.
This volume will appeal to readers interested in the transnationalisation
of cultural industries or in the social, political, economic, cultural and
geopolitical dimensions of digital transformations and will be an important
resource for students, teachers and researchers in media, communication,
cultural studies, international relations and area studies programmes.

Philippe Bouquillion is Professor of Communication at the University

Sorbonne Paris Nord and Director of the LabSIC and of the Laboratory of
Excellence ‘Cultural Industries and Artistic Creation’ (LabEx ICCA).

Christine Ithurbide is a Research Fellow at the French National Centre for

Scientific Research (CNRS) with UMR 5319 Passages.

Tristan Mattelart is Professor at the French Institute of the Press, Paris-

Panthéon-Assas University, and Researcher at the Centre for Interdisciplinary
Analysis and Research of the Media (CARISM).
Routledge Advances in Internationalizing Media Studies
Edited by Daya Thussu, Hong Kong Baptist University

24 The International Photojournalism Industry

Cultural Production and the Making and Selling of News Pictures
Jonathan Ilan

25 Internet Memes and Society

Social, Cultural, and Political Contexts
Anastasia Bertazzoli

26 Comparing Post-Socialist Media Systems

The Case of Southeast Europe
Zrinjka Peruško, Dina Vozab and Antonija Čuvalo

27 The News Media in Puerto Rico

Journalism in Colonial Settings and in Times of Crises
Federico Subervi-Vélez, Sandra Rodríguez Cotto and Jairo Lugo-Ocando

28 Seeking Truth in International TV News

China, CGTN and the BBC
Vivien Marsh

29 Making Policy for the New Information Economy

Comparing China and India
Krishna Jayakar and Chun Liu

30 Miscommunicating the COVID-19 Pandemic

An Asian Perspective
Ran Wei

31 Digital Platforms and the Global South

Reconfiguring Power Relations in the Cultural Industries
Edited by Philippe Bouquillion, Christine Ithurbide and
Tristan Mattelart
Digital Platforms and the
Global South
Reconfiguring Power Relations in the
Cultural Industries

Edited by
Philippe Bouquillion, Christine Ithurbide
and Tristan Mattelart
First published 2024
by Routledge
4 Park Square, Milton Park, Abingdon, Oxon OX14 4RN
and by Routledge
605 Third Avenue, New York, NY 10158
Routledge is an imprint of the Taylor & Francis Group, an informa business
© 2024 selection and editorial matter, Philippe Bouquillion, Christine
Ithurbide and Tristan Mattelart; individual chapters, the contributors
The right of Philippe Bouquillion, Christine Ithurbide and Tristan
Mattelart to be identified as the authors of the editorial material,
and of the authors for their individual chapters, has been asserted in
accordance with sections 77 and 78 of the Copyright, Designs and
Patents Act 1988.
All rights reserved. No part of this book may be reprinted or
reproduced or utilised in any form or by any electronic, mechanical,
or other means, now known or hereafter invented, including
photocopying and recording, or in any information storage or retrieval
system, without permission in writing from the publishers.
Trademark notice: Product or corporate names may be trademarks
or registered trademarks, and are used only for identification and
explanation without intent to infringe.
British Library Cataloguing-in-Publication Data
A catalogue record for this book is available from the British Library
Library of Congress Cataloging-in-Publication Data
Names: Bouquillion, Philippe, editor. | Ithurbide, Christine, editor. |
Mattelart, Tristan, editor.
Title: Digital platforms and the global south : reconfiguring power
relations in the cultural industries / edited by Philippe Bouquillion,
Christine Ithurbide, Tristan Mattelart.
Description: London ; New York : Routledge, 2024. |
Series: Routledge advances in internationalizing media studies |
Includes bibliographical references and index.
Identifiers: LCCN 2023034063 (print) | LCCN 2023034064 (ebook) |
ISBN 9781032489919 (hardback) | ISBN 9781032489933 (paperback) |
ISBN 9781003391746 (ebook)
Subjects: LCSH: Digital media—Social aspects—Developing countries. |
Digital media—Developing countries. | Cultural industries—Developing
countries.
Classification: LCC HM851 .D54375 2024 (print) | LCC HM851
(ebook) | DDC 303.48/33—dc23/eng/20230907
LC record available at https://lccn.loc.gov/2023034063
LC ebook record available at https://lccn.loc.gov/2023034064
ISBN: 978-1-032-48991-9 (hbk)
ISBN: 978-1-032-48993-3 (pbk)
ISBN: 978-1-003-39174-6 (ebk)
DOI: 10.4324/9781003391746
Typeset in Sabon
by codeMantra
Contents

List of figure vii

List of tables ix
List of contributors xi
Acknowledgements xv

Introduction 1
PHILIPPE BOUQUILLION, CHRISTINE ITHURBIDE AND TRISTAN MATTELART

1 US Digital Platforms in the Global South: A Critical Review

of an Emerging Research Field 18
TRISTAN MATTELART

2 The Big Five in India, Powerful Players? 37

PHILIPPE BOUQUILLION

3 Platformisation of Matchmaking: Reconfiguring Social

Economies in India 56
VIBODH PARTHASARATHI AND SIMRAN AGARWAL

4 Cultural Crowdfunding Platforms in Latin America: From

‘Creative’ Discourse to Entrepreneurial Strategies 74
ALIX BÉNISTANT AND JEREMY VACHET

5 Global Platforms Weaving into the Craft Industry: Lessons

from Localisation Strategies in India 91
CHRISTINE ITHURBIDE

6 From Weixin to WeChat: Analysing the Expansion Strategies

of a Chinese Social Media Platform 109
YUWEN ZHANG
vi Contents

7 Netflix’s First Decade of Presence in Latin America 128

LUIS A. ALBORNOZ AND FERNANDO KRAKOWIAK

8 Cultural Policies for the SVoD Market in Brazil: From

an Attempt at Regulation to Total Deregulation 147
LEONARDO DE MARCHI AND ANA ATEM DIAMANTE

9 Streaming the Middle East: From Legacy Media to

Digital Platforms 165
JOE F. KHALIL AND MOHAMED ZAYANI

10 Hidden in Plain Sight: YouTube and Nollywood’s

Reinvention of Minor Transnational Practices 182
ALESSANDRO JEDLOWSKI

11 What Mobile Telephony Is Doing to West African Music.

The ZikMali Project: A New Model of Music Distribution? 199
EMMANUELLE OLIVIER

12 Chilean Fashion Influencers as Digital Labour: Unpacking

the ‘Media Kit’ as a Market Device 215
ARTURO ARRIAGADA

Index 233
Figure

3.1 Leading platforms by type in India, 2022 58

Tables

2.1 The number of users in India of social networks offered by

the Big Five in comparison with other countries 45
3.1 Access and cross-platform features on popular dating
platforms in India 69
6.1 Tencent income statement in million Yuan (RMB), 4th
Quarter 2022 115
Contributors

Simran Agarwal is a doctoral researcher at the Laboratory of Excellence

‘Cultural Industries and Artistic Creation’ (LabEx ICCA) affiliated with
University Sorbonne Paris Nord, France. She has previously worked in the
areas of media governance, political communication, platformisation of
culture and free speech issues in India. Her current research looks closely
at the various forms, mechanisms and impacts of state and platform gov-
ernance on the digital news landscape in India.
Luis A. Albornoz is a Professor of Communication at the University Carlos
III of Madrid (UC3M), Spain, Director of the Audiovisual Diversity re-
search group and member of the University Institute of Spanish Cinema
(IUCE-UC3M). His lines of research focus on the functioning of cultural
industries, covering culture and communication policies and the issue of
diversity in the audiovisual industry. He is currently co-directing research
on the market for video-on-demand services and on the competitiveness of
the European film industry at the international level.
Arturo Arriagada is an Associate Professor of Communications at Universi-
dad Adolfo Ibáñez (Chile). His particular areas of interest include work-
ers’ experiences in the platform economy, influencers and the creator
economy, algorithms and quantification. He is also Associate Researcher
in the Millennium Center on the Evolution of Work (MNEW), a mul-
tidisciplinary project on studying the future of work funded by Chile’s
National Agency for Research and Development (ANID NCS2021-033).
Alix Bénistant is an Associate Professor of Communication at the University
Sorbonne Paris Nord (France). After working on the transnationalisation
of the music industry inspired by the political economy of communication,
he is now focusing on digital cultural platforms and their internationalisa-
tion, as well as on the role of algorithms in the processes of ‘discoverabil-
ity’ on these platforms.
Philippe Bouquillion is a Professor of Communication at the University Sor-
bonne Paris Nord, France. He is Director of the LabSIC and of the Labo-
ratory of Excellence ‘Cultural Industries and Artistic Creation’ (LabEx
ICCA). Inspired in the political economy of communication, his work
xii Contributors

focuses on cultural and creative industries. His most recent research deals
with audiovisual digital platforms in Europe and India.
Leonardo De Marchi is a Professor at the School of Communication at the
Federal University of Rio de Janeiro (UFRJ), Brazil, and Researcher at
the Post-Graduation Program in Communication and Culture at the same
university. His research focuses on the culture industries, platformisation
of culture production, cultural policies and fintech 3.0.
Ana Atem Diamante is an undergraduate in the Law School at the Catholic
Pontifical University of Rio de Janeiro, Brazil (PUC-Rio).
Christine Ithurbide is a Research fellow at the CNRS with UMR 5319 Pas-
sages, France. Her research focuses on the socio-economic transformation
of cultural industries in India and more recently on the deployment of
digital platforms in music, audiovisual and craft. She is principal investiga-
tor of the International Research Network SOUTH-STREAM exploring
cultural platforms made in Africa, Asia and Latin America.
Alessandro Jedlowski is an Associate Professor in African Studies at the Bor-
deaux Institute of Political Studies (Sciences Po Bordeaux), in France. His
work focuses particularly on African screen media industries (in Nigeria,
Ethiopia and Côte d’Ivoire) and on networks of cultural circulations that
take place across regions of the ‘Global South’.
Joe F. Khalil is an Associate Professor of Global Media in Residence at North-
western University in Qatar. With a focus on the Middle East, his research
and teaching explore changes and continuities in media, incorporating an
interdisciplinary and transnational approach. Khalil’s work delves into
media industries, production studies, social movements and digital cul-
tures, emphasising both mainstream and alternative media.
Fernando Krakowiak is Doctor in Social Sciences from the University of
Buenos Aires. He works as a Professor in the subjects ‘Communication
Policies and Planning’ at the Faculty of Social Sciences of the Univer-
sity of Buenos Aires and ‘Economics of the Entertainment Industry’ at
the Argentine University of Enterprise (UADE). His lines of research are
communication policies, political economy of the media and audiovisual
digitisation processes.
Tristan Mattelart is a Professor at the French Institute of the Press, Paris-Pan-
théon-Assas University, and Researcher at the Centre for Interdisciplinary
Analysis and Research of the Media (CARISM), France. After working
extensively on the processes of media transnationalisation, he now studies
the ways in which global digital platforms reconfigure the transnational
circulation of news and cultural content.
Emmanuelle Olivier is an Ethnomusicologist, Research Fellow at the French
National Centre for Scientific Research (CNRS), Georg Simmel Research
 Contributors xiii

Centre, and Lecturer at the École des Hautes Études en Sciences Sociales
(EHESS), Paris. Her work in Western Africa focuses on the creative pro-
cess of popular music production, questioning how the digital revolution
impacts practices, professions and mediations. She is currently directing
an international partnership funded by the National Research Agency on
Digital Cultures in Western Africa.
Vibodh Parthasarathi maintains a multidisciplinary interest in media policy,
digital transitions and policy literacy. Associate Professor at Jamia Mil-
lia Islamia, New Delhi, he has been a visiting scholar at the University of
Queensland, KU Leuven, University of Helsinki and IIT Bombay. His re-
cent edited works include Platform Capitalism in India (2020) and Peda-
gogy in Practice (2022).
Jeremy Vachet is Associate Professor of Media and Communication at
Audencia Business School in Nantes, France. His work focuses on po-
litical economy of communication and working conditions in the cultural
and creative industries. His most recent research looked at working lives
in the music and audiovisual industries in Europe and in the United States.
Mohamed Zayani is an award-winning author and Professor of critical the-
ory at the Georgetown University School of Foreign Service in Qatar. His
works include The Digital Double Bind (with Joe F. Khalil, 2023), Digi-
tal Middle East (2018) and Networked Publics and Digital Contention
(2015).
Yuwen Zhang is a Researcher at the Interdisciplinary Research Group on
Information and Communication Processes (GRIPIC) of Sorbonne Uni-
versity, France. Her research interests focus on media transformation,
the QR code-isation phenomenon, Chinese social media and the internet
economy. Her most recent research concerns the evolution of the QR code
during the Covid-19 period.
Another random document with
no related content on Scribd:
The Project Gutenberg eBook of Ketun
seikkailusta harakan vankeuteen
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States
and most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you will have to check the laws of the country where
you are located before using this eBook.

Title: Ketun seikkailusta harakan vankeuteen

Eläintarinoita

Author: Louis Pergaud

Translator: Miili Airila

Release date: May 25, 2024 [eBook #73697]

Language: Finnish

Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1911

Credits: Tuula Temonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KETUN

SEIKKAILUSTA HARAKAN VANKEUTEEN ***
KETUN SEIKKAILUSTA HARAKAN VANKEUTEEN

Eläintarinoita

Kirj.

LOUIS PERGAUD

Ranskankielisen alkuteoksen yhdeksännestä painoksesta suomensi

—i —a

Concourt-Akademlan v. 1910 palkitsema

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1911.

SISÄLTÖ:

Alkusana.
Mikko Repolaisen surullinen seikkailu.
Maan alla.
Kaamea tie vapauteen.
Kultarinnan kuolema.
Kaniinien salakapina.
Uteliaan palkka.
Kuolemaa pakoon.
Hölpän vankeus.
ALKUSANA.

Tämän kirjan tekijä, Louis Pergaud, on kasvanut keskellä luontoa,

jota hän pienestä pitäen on oppinut rakastamaan. Hän syntyi
tammikuun 22 päivänä 1882 kaakkois-Ranskassa lähellä Besanfonin
kaupunkia, joka sijaitsee Juravuorten rinteellä. Jo poikasesta hän,
kuten isänsä ja isoisänsä, on ollut kätevä pyssyn käyttäjä.
Risteillessään metsissä ja kedoilla pyssyinänsä oppi hän tuntemaan
eläinten elämää. Mutta mikäli hän näihin metsän asukkaisiin tutustui,
sikäli oppi hän niitä rakastamaan, eikä sitten enää tahtonut murha-
asetta niitä vastaan tähdätä. Vähitellen syntyi hänessä halu sanoa
sana niiden puolesta, jotka itse ovat kykenemättömiä ihmiselle
tajuttavin keinoin ilmaisemaan tarpeensa ja taivaaseen huutavan
hätänsä. Näin syntyi m.m. se teos, joka nyt suomenkielisessäkin
asussa pyrkii vetoomaan ihmisen jaloimpiin tunteisiin.

Elättääkseen henkensä rupesi Louis Pergaud opettajaksi.

Iltahetkensä käytti hän vanhojen ranskalaisten mestariteosten
lukemiseen, ammentaen niistä kirjallista inspiratsionia. Hän sepitti
myös runoja, joita hän aluksi lähetti maaseudulla ilmestyviin
kirjallisiin aikakauslehtiin; sittemmin julkaisi hän ne kahtena
kokoelmana, jotka ranskalainen yleisö suopeasti otti vastaan.
 Kerran jätti hän kotonsa, metsänsä ja kyläkoulunsa ja lähti
Pariisiin. Siellä hän sai kokea, kuten moni muu vähävarainen, paljon
vaikeuksia, kunnes sai vaatimattoman toimen, jolla kykeni
henkeänsä elättämään. Pariisissa tutustui hän toisiin nuoriin
kirjailijoihin, joiden kanssa yhdessä toimitti virkeää aikakauslehteä.

Mutta Louis Pergaud ei viihtynyt Pariisissa; hän olisi tahtonut

viettää ainakin joitakin kuukausia vuodesta syntymäseudullaan,
missä tunsi kirjallisen inspiratsioninsa lähteiden löytyvän. Mutta kun
hän toimeltaan ei voinut saada pitempiaikaista lomaa, pyrki hän
jälleen opetusalalle ja sai paikan Pariisin lähellä. Samalla seudulla on
eläinlääkäriopisto ja sairaala eläimiä varten. Eläinraukat, joita hän
täällä näki, saivat hänen entistä enemmän kaipaamaan kotiseutunsa
voimakkaita, villejä metsänasukkaita. Uudessa toimessaan oli hänellä
lomaa kaksi kuukautta, jonka ajan hän käytti tutkien eläinten elämää
kedoilla ja metsissä. Ja lukukauden aikana kävi hän joka päivä,
päätettyään työnsä koulussa, missä hän 65 oppilaalle opetti luku- ja
kirjotustaitoa, Pariisissa, missä kirjoitteli eläinkuvauksiansa, joista
osa muodostaa teoksen De Goupil à Margot.

Tällaisissa oloissa on siis syntynyt se kirja, joka nyt

suomalaisellekin yleisölle tarjotaan. Kaikkiaan on tämä nuori kirjailija
julaissut neljä eläinkuvauksia sisältävää teosta, m.m. romaanin
jahtikoirasta ja kissan elämäkerran.

Louis Pergaud'n eläinkuvaukset ovat kotimaassaan saavuttaneet

suosiota sekä suuren yleisön että korkeimpain kirjallisten piirien
puolelta. Edellistä suosiota todistaa nyt suomennetun teoksen laaja
leveneminen — sitä on kotimaassaan ilmestynyt yhdeksän painosta
— jälkimmäistä Goncourt-akatemian palkinto, mikä on tunnustus
teoksen taiteellisesta kypsyydestä.
 Saakoon tämä kirja suomalaisellekin lukijalle puhua sydämen
kieltä, saakoon se hänenkin nähtäväkseen avata maailman, joka
iloineen ja kärsimyksineen on kyllin mieltäkiinnittävä luomisen
herrankin katseltavaksi ja joka on lähellä meitä jokaista, vaikka
ihmissilmämme ovat liiaksi itsekkyyden sokaisemat sitä näkemään.

Suomentaja.
MIKKO REPOLAISEN SURULLINEN
SEIKKAILU.

I.

Oli leppeä maaliskuun ilta, aivan tavallinen kevätilta. Kuu paistoi

täydeltä terältään, ja virkeä tuuli sai arat silmikot säilymään
pihkaisessa piilossaan mahdollisen hallan pelosta.

Tämä ilta ei ollut Mikko Repolaiselle muiden iltojen kaltainen. Jo

aamuhämärissä, jolloin hämyharso oli vielä seudun peittänyt,
korottaen kukkuloita ja syventäen laaksoja, olivat metsän eläimet
lähteneet liikkeelle asunnoistaan. Mutta hän, jota ei vähääkään
näyttänyt liikuttavan se salaperäinen elämä mikä kuohui tuossa
tutunomaisessa hämärässä, hän joka oli haudattuna Kiimäen kallion
koloon, mistä aamulla oli salametsästäjä Simpan koiran ahdistamana
hakenut turvapaikan itselleen, hän ei vähääkään valmistunut
ottamaan siihen osaa, niinkuin tapansa oli joka ilta ollut. Ei siihen
kumminkaan ollut syynä aavistus siitä, että oli hyödytöntä lähteä
kiertelemään läheisessä metsässä pitkin lehdistöjä, sillä kettu kyllä
tietää, että kirkkaina ja tuulisina kuutamoiltoina lähtevät arat
jänikset, joita kuunvalo pettää ja oksien kahina pelottaa,
lymypaikoistaan vasta sangen myöhään yöllä. Eikä siihen myöskään
ollut syynä tuulen kohina puissa, sillä vanha, tarkkakorvainen
metsäneläjä osaa kyllä hyvin erottaa ihmismelun metsänäänistä. Ei
ollut myöskään väsymys antanut aihetta tähän pitkälliseen
mietiskelemiseen, tähän outoon toimettomuuteen, koskapa hän oli
levännyt koko päivän, ensin pitkällään kuin kuollut, perin väsyneenä
raivokkaasta takaa-ajosta jonka esineenä oli ollut, sitten
kokoonkääriytyneenä, hieno musta turpa takakäpälien varassa,
suojassa kaikelta kiusalliselta, pistävältä.

Nyt hän pysyttelihe kuin kivettyneenä samassa asennossa, jalat

taivuksissa mahan alla, silmät puoleksi ummessa, korvat pystyssä, ja
antoi aivojensa läpi kulkea tunnelma- ja kuvasarjan, vaistomaisen,
salaperäisen ja sangen johdonmukaisen, joka piti hänet virkeänä.
Eikä mikään häirinnyt hänen ajatustyötänsä siellä kallionkolossa,
minne hän oli kapeasta halkeamasta tunkeutunut.

Tämä Kiimäen luola ei ollut Mikko Repolaisen tavallinen asunto: se

oli kuin linnantorni, josta piiritetty etsii viimeistä turvapaikkaa
äärimmäisen vaaran uhatessa.

Vielä tänään oli hän aamunkoitteessa vaipunut uneen

vadelmapensaikossa, samalla paikalla, missä hän voimakkailla
hampaillaan oli purrut poikki selkärangan jäniksenpojalta, joka oli
lymypaikkaan tullut, ravitakseen itsensä sen lihalla. Hän torkkui
siellä, kun Simpan koiran Pyryn kulkunen herätti hänet säälittä siitä
unenhorroksesta, johon hänet leppeä keväinen aurinko ja tyydytetyn
ruokahalun rauha olivat vaivuttaneet.

Kaikkien seudun koirien joukossa, jotka vuorotellen syysaamujen

hämärässä ja syyssateiden turvin olivat häntä ajaneet, ei Mikko
Repolainen tuntenut itsepäisempää vihollista kuin Pyry. Hän tiesi
kalliiden ja kovien kokemuksiensa nojalla, että tuohon viholliseen
viekkaus ei tehonnut. Heti kun Pyryn haukunta tai sen kulkusen ääni
ilmaisi vihollisen lähestymistä, lähtikin kettu kiitämään suoraan
eteenpäin sellaista vauhtia minkä hermostuneet käpälänsä sallivat.
Eksyttääkseen Simppaa kulki hän vastoin kaikkien kettujen vaistoa ja
vastoin tapojaan kauas, tehden äärettömän pitkän kierroksen; kulki
pitkin teitä kuin jänis; riensi sitten, käännyttyään Kiimäkeen päin,
täyttä vauhtia alas kiviröykkiötä pitkin, joka päätyi hänen pesälleen,
varmana siitä, etteivät hänen käpälänsä olleet jättäneet viholliselle
riittäviä tienmerkkejä perille asti.

Tämä se oli hänen viimeinen temppunsa, jota ei vielä mikään

ikävä tapahtuma ollut saanut häntä muuttamaan, ja tänään se oli
onnistunut kuten tavallisesti. Mutta Mikko Repolainen ei kuitenkaan
ollut rauhallisella mielellä, sillä hän oli näkevinään noin
kymmenkunnan harppauksen päässä polulta, pyökkipuun rungon
taakse piiloutuneena Pyryn omistajan, salametsästäjä Simpan
muodon.

Mikko Repolainen tunsi hänet hyvin. Mutta tällä kertaa hän ei ollut
vavahtanut pyssynpamausta, joka aina ilmaisi näiden kahden
vihollisen yhteenjoutumista; hän ei ollut kuullut korvissaan
tuulennopeiden ja vihlovien lyijyrakeiden vinkunaa, joiden puremat,
talvisesta turkista huolimatta, ovat polttavampia ja syvempiä kuin
orjantappuranokaiden pistokset. Hän oli epäluuloinen, ja hänen
asemansa epävarmuus synnytti mielessä salaista levottomuutta,
herättäen pahoja aavistuksia, jotka pakottivat hänen pysymään
luolassa lähellä aavistamaansa vaaraa, ennenkuin kova
välttämättömyys häntä vaatikaan sinne jäämään.

Hautautuneena mahdollisimman syvälle kallionpohjaan, oli hän

huomannut epäiltäviä ääniä, jotka kylläkin saattoivat syntyä vain
niiden kivien vierimisestä, joihin hänen käpälänsä olivat koskeneet.
Mutta outo rakennus, jota hän ei milloinkaan ollut huomannut, tuntui
kumoovan tämän järkeenkäyvän selityksen.

Mikko Repolainen vainusi pyydystä. Mikko oli Simpan vanki.

II.

Näytti siltä, kuin hän olisi lopen tylsänä unohtunut kivettyneeseen

asentoonsa, mutta nytkähtelevät etukäpälät, pystyt korvat, jotka
sävähtivät jokaista meluisampaa ääntä mikä yön pimeydessä kuului,
silmien tuokioittain salamoiva tuli, joka välähteli pitkänsoikeassa
silmäterässä puoliavoimen silmäluomiverhon takana, ilmaisivat, että
koko hänen olentonsa valvoi jännitettynä.

Vanhan kulkurin syvää mietiskelyä kesti koko yön. Eipä hänellä

muutoin ollutkaan pakko lähteä liikkeelle. Hänen vatsansa,
tottuneena usein sattuviin pitkiin paastoihin, yllytti häntä
päinvastoin, riittävästi ravittu kun oli aamullisella jäniksenliha-
aterialla, jäämään oivalliseen turvapaikkaan, joka niin usein oli
hänelle elämänsä vaaranhetkinä suonut suojan.

Vaikka yö tarjosi hänelle apuansa, oli hän liiaksi epäluuloinen

käyttääkseen hyväkseen sen hiljaisuuden ja pimeyden pettävää
suojelusta. Hän odotteli koittavaa aamuhämärää, uskoen sen
mukana ilmaantuvan jotakin uutta, joka varmentamalla hänen
epäluulojaan tai vahvistamalla hänen toiveitaan saisi hänen
ratkaisemaan, mihin menettelytapaan oli ryhdyttävä.

Tunnit kuluivat. Kuun valo kävi yhä kirkkaammaksi, ja tässä

valossa esiintyivät puunoksien hahmot mustina tummaa taivasta
vasten, ja paisuneet silmikot oksanhaarojen hienonhienossa päässä
muodostivat ikäänkuin metsää peittävän kevyen harson.

Pitkät rivit lakastuvia lehviä, jotka halonhakkaajat olivat nesteen

noustua hakanneet puista ja latoneet vierekkäin, jatkuivat
silmänkantamattomiin.

Rastaat, jotka hämärissä kilpaa riemuitsivat ja pitivät

lauluharjotuksiaan joka ilmansuunnalla, olivat aikoja sitten
vaienneet. Ainoastaan tuuli pärisytti rumpuansa puissa, ja sen
pärinän yli kuului sieltä täältä hiiriäispöllön ääni tai huuhkajan huuto,
ja neitseellisestä maasta nousi epämääräinen, hieno ja läpitunkeva
tuoksu, joka tuntui ikäänkuin siemeneen kätkevän kaikki metsän
tuoksut.

Aamun koittaessa ilmestyi mies, Pyry edellään. Mikko Repolainen

kuuli koiran, joka oli hänestä saanut vihiä, nuuskivan luolan suulla ja
salametsästäjän kiroovan synkeästi tehdessään arviota siitä, miten
paljon ketunnahka, jonka hän kyllä uskoi vielä lopultakin vangitulta
uhriltaan nylkevänsä, ehtisi raha-arvolleen laskea — ketut näet ovat
hyvin tunnetut kärsivällisyydestään ja itsepintaisuudestaan.

Mutta työntäen punaisen kielensä pienelle ja laihalle kuonollensa,

onnitteli kettuveitikka itseään siitä, että tavallaan oli välttänyt
suoranaisen vaaran, ja ryhtyi miettimään keinoja, millä pääsisi
pujahtamaan vihollistaan pakoon.

Ainoastaan kaksi keinoa ilmaantui: oli joko paettava tai nälän

uhallakin koetettava loppuun vanginvartijan kärsivällisyys, kunnes
tämä ehkä uskoisi vankinsa todellakin paenneen ja nostaisi
pyydyksen pois. Tämä toinen temppu oli vain hätäkeino ja
ensimäistä piti kettu aluksi parempana.
 Koska pyydys esti Mikko Repolaista pääsemästä ulos kolostaan,
ryhtyi hän käpälillään ja turvallaan pelonsekaisena tutkimaan
vankilansa ympäristöjä. Tämä tarkastus loppui lyhyeen: kalliota
takana, kalliota yläpuolella, oikealla ja vasemmalla kalliota;
mahdotonta ensinkään yrittää. Alapuolella, mustahkolla maaperällä,
jättivät käpäläin kynnet vähäiset jäljet: ehkäpä pelastus olikin siellä?
Ja heti ryhtyi hän epätoivoisen rohkeudella ja sitkeydellä kaivamaan
tätä pehmeätä maata.

Päivän päättyessä oli hän kaivanut runsaan jalan syvyisen reiän,

jonka hänen ruumiinsa täytti, kun väsyneiden käpälien kynnet
karskahtivat jotakin kovaa vastaan… siellä oli kivi. Mikko Repolainen
kaivoi etemmäs… aina vain kiveä; hän kuopi yhä, kuopi koko yön,
toivoen kalliosta löytävänsä pääsyn vapauteen… Vitkaan,
huomaamatta nousi kalliopohja, heltiämättä ja säälimättä kaartuen,
päättyäkseen luolan suulle; mutta innostuksen kuumeessa ei kettu
sitä huomannut: hän kaivoi, kaivoi vimmastuneena… Hän kaivoi
kolme päivää ja kolme yötä, purren multaa raivoissaan, valuttaen
turvastaan mustaa sylkeä; hän kulutti pilalle kyntensä, hän ruhjoi
rikki hampaansa, hän loukkasi turpansa, hän käänsi ylösalaisin luolan
koko maapohjan. Säälimättömänä levitteli kallio läpitunkematonta
pintaansa, ja onneton vanki, nälkiintyneenä, kuumeisena,
taisteltuaan kunnes voimat tyyten uupuivat, vaipui viheliäiselle
luolanpohjalle ja nukkui kaksitoista pitkää tuntia lyijynraskasta unta,
joka seuraa suuria voimainmenetyksiä.

III.

Mikko Repolainen heräsi aikoja sitten tyhjentyneen vatsansa vihloviin

puremiin synkässä maakolossa, jossa vallitsi täydellinen sekasorto.
Häikäisevä päivänvalo hymyili hänen kalliokolonsa takaa; silmikot
aukenivat; metsän vehreys eri värivivahduksissaan lisäsi elämän iloa
auringon alla ja kultarintakerttujen ja rastaiden laulut täyttivät ilman
vapauden ylistyksellä, joka oli omansa suuresti ärsyttämään vangin
kuulohermoja. Todellisuudentunto iski hänen aivoihinsa kuin
raateleva hammas jäniksen vatsaan, ja kohtaloonsa alistuen hän
asettui, jalat taivuksissa mahan alla, mahdollisimman mukavaan
asentoon miettimään, paastoomaan ja odottamaan. Ja hänen
edessään kohosi pyydys, houkutellen tekemään tuttavuutta,
pilkallisena uhmaillen hänen kärsivällisyyttään.

Se oli hyvin yksinkertainen pyydys, jonka Simppa oli pystyttänyt:

kaksi pystyyn lyötyä puuta, jotka muistuttivat mestauslavan
tukipuita, kannattivat vaakasuoraa tammilautaa, joka näkyi ulottuvan
niitä pitemmälle. Mutta jos otus tunkihe tähän turmiolliseen
katettuun käytävään, liukui tammilauta, joka oli molemmilta
sivuiltaan teräväksi veistetty, sukkelan vehkeen avulla kavalasti kuin
puukko pitkin tukipuissa olevaa uurretta ja taittoi selän
sisäänmurtajalta.

Nälän kiihdyttämänä palautti Mikko silloin muistoonsa entiset

hekumalliset ateriat, herätti mielikuvituksessaan eloon herkuttelut
lihan ja veren ääressä, siirtyi sitten muistoissaan talvipäivien
niukkaan ravintoon, jolloin tien varrella ahmaistiin joku kuollut myyrä
tai lehtensä varistaneissa pensaikoissa tähteeksi jääneitä punaisia
marjoja, tai löydettiin kosteista, mädänneistä lehtikasoista
metsäomenia. Kuinka monta jänistä olikaan nipistetty hengiltä
niitynojissa ja maanteiden risteyksissä retkeiltäessä, kuinka monta
jäniksenpoikaa tapettu apila- tai mailaskedoilla, kuinka monta
peltopyytä säikäytetty pois pesistään, kuinka monta kanaa siepattu,
jotka uskaliaina olivat lentäneet kauas taloista koiria ja pyssyjen
pamauksia pakoon!

Hetket kuluivat hirvittävän yksitoikkoisina ja hänen kärsimyksensä

lisääntyivät uusilla vatsanvaivoilla.

Paikoiltaan hievahtamatta, nojaten mahaansa maahan kuin

tahtoisi hän sen likistää kokoon, ryhtyi Mikko Repolainen
muistelemaan, kuinka hän oli entiset vaarat välttänyt: kuinka oli
livistänyt lyijysateita pakoon, kuinka oli juossut, monia mutkia
tehden, vainuamaan koirain jälkiä, kuinka oli jättänyt maistamatta
myrkylliset lihakappaleet, jotka kiihottivat hänen nälkäänsä. Mutta
pahojen päivien joukosta palasi hänen mieleensä selvimpänä eräs
talviyö, jonka kaikki yksityispiirteet olivat hänen muistoonsa
syöpyneet; hän eli sen uskollisessa muistissaan kokonaan uudelleen
kohta kohdaltaan.

"Maa on ihan valkoinen, puut ihan valkoiset, ja kirkkaalla taivaalla

tähdet tylyinä luovat siihen himmeän, kylmän ja ikäänkuin ilkkuvan
valon. Jänikset eivät ole vielä lähteneet pesästään, peltopyyt ovat
siirtyneet lähemmä kyliä, myyrät nukkuvat maanalaisten käytäviensä
kaukaisimmassa sopukassa; ei ole enää jäätyneitä marjoja laaksojen
paatsamapensaissa, ei enää omenia metsäomenapuissa. Ei ole enää
mitään, ei mitään muuta kuin tuo sädehtivä ja pehmeä, kristallisin
koristuksin helmeilevä valkopeite, jonka pakkanen kaunistaa vielä
hienommaksi ja joka ikäänkuin tunkee ihoon asti, talvisesta turkista
huolimatta.

"Etäinen kylä nukkuu rautapeltikattoisen kellotapulinsa turvissa.

Hän suuntaa sinne kulkunsa ja kiertää sitä varovaisena, sitten,
supistaen kierroksiansa, saaliinhimon kiehtomana lähenee sitä
vähitellen.
 "Ei vähintäkään melua, jollei ota lukuun neljännestunnittain
uudistuvaa kimeätä ääntä, joka kepeänä liitelee hiljaisuuteen
kellotapulista, tai unissaan liikahtelevain härkäin kellojen metallista
sointia. Voimakas lihanhaju tunkee hänen sieraimiinsa: joku eläimen
raato, jonka alkava mädäntyminen suloisesti kutkuttaa nälkiintyneen
hajuaistia, on epäilemättä lähettyvillä. Varovasti hän kulkee hiipien
aitoviertä, käyttäen hyväkseen puiden varjoja, aina muutamien
harppauksien päähän siitä paikasta, missä hän aavistaa sen
löytyvän, tuon ruskean kasan puhtaan valkoisella lumella.

"Vastapäätä oleva talo on vaipunut syvään uneen; suuresta,

tyhjästä ikkunasta voi nähdä, että se joko on asumaton tai että siellä
nukutaan. Mutta Mikko Repolainen on epäluuloinen. Pettämätön
vaistonsa ohjaa hänet ikkunan eteen, jonne hän urheasti täyttä
vauhtia kiitää. Hän luo silmänsä, raadon eteen pysähtymättä,
epäluulonalaiseen ikkunaan. Joku toinen ei olisi mitään huomannut,
mutta vanhan metsäeläimen läpitunkeva katse on nähnyt erään
ikkunaruudun yläkulmasta kajastavan heikon punerruksen, ja siinä
on tarpeeksi, hän on asian oivaltanut.

"Mies joka tuolla asuu, lataa ehkä pyssyänsä ja on valmiina

paukahuttamaan, mutta lyijykuulat eivät vaan ole Mikko Repolaista
varten. Sillä Mikko on varma siitä, että tuon hiljaisen ikkunan takana
pitää vahtia mies, yksi hänen vihollisiaan, hänen rotunsa tuhooja;
hän on sammuttanut lamppunsa uskotellakseen nukkuvansa, mutta
uuninluukut, jotka hän on jättänyt sulkematta, ilmiantavat hänet, ja
Mikko, joka on jo kuullut pyssynpamauksia tänä yönä, tietää nyt
minkätähden mies valvoo. Kuka tietää, kuinka moni vähemmän
epäluuloisista on saanut hengellään maksaa varomattomuutensa
asettuessaan pyssynkantaman piiriin! Ja Mikko kuvaili mielessään
nuo näytelmät: mies istuu rauhallisena salamyhkäisessä
asunnossaan ja tähystelee onnettomia eläimiä tarjoten heille, millä
nälkänsä tyydyttävät, ja hetken tullen, pimeän turvissa ampuu
uhrinsa raollaan olevasta ikkunasta. Täälläpä ovat saaneet surmansa
ne hänen toverinsa, jotka, kyeten vähemmän vastustamaan
halujansa kuin hän, läksivät seikkailemaan kylää kohti ja katosivat
ainaiseksi hänen näköpiiristään.

"Ja kettu, jonka varovaisuus on pettämätön, lähtee sipsuttamaan

takaisin metsätielleen, kun eräällä aidalla näkyy valoa vasten kissan
hahmo. Ketun suuret, sumeat silmät ovat yön pimeydessä nähneet
kotieläimen fosforinkiiltävät silmäterät, ja aimo loikkauksin kiitää hän
tämän jälkeen.

"Kissa tietää kyllä, ettei hän kynsiään näyttämällä, mikä riittää

lannistamaan koirien rohkeuden, saa lamautetuksi vanhan
metsäelävän kiihkoa ja ettei häntä pakeneminen myöskään turvaisi
Mikko Repolaisen hyökkäykseltä. Mutta omenapuu on lähellä. Hän
pääsee sen juurelle, rupee jo kiipeemään sitä pitkin, kun vihlaiseva
hampaanisku pysäyttää hänet, ja hän jää vihollisensa haltuun, joka
lopettaa hänet. Ja hiljaisessa yössä kuuluu surkea ja pitkä nau'unta,
kuolonhuuto, joka saa kaikki kylän ja lähitalojen koirat haukkumaan
kauan koppiensa kynnyksellä tai piharakennusten perällä.

"Ja muitakin muistoja tuli hänen mieleensä, milloin ilahduttavia,

milloin värisyttäviä, sill'aikaa kun hetket yksitoikkoisina vierivät ja
päivät kuluivat.

"Sitten Mikko Repolaisen ajatukset sekaantuivat, hämmentyivät;

nautinnonmuistot yhtyivät kauhunkuvien kanssa hirveiksi
painajaisiksi: mahdottoman suuret jänikset pyörivät piiriä hänen
ympärillään, pamahuttivat pyssyjänsä, joilla he pehmittivät hänen
nahkaansa ja kiskoivat siitä pitkiä karvajuovia saamatta häntä
hengiltä. Hänet valtasi kova kuume; musta, kylmä turpa huokui
kuumuutta, silmät kävivät punaisiksi, kyljet huohottivat, pitkä, hieno
kieli riippui ulkona kidasta kuin kostea ja risainen riepu, ja sen
keskiuurteesta helmeili aika ajoin hikipisara, jonka hän kuumeisin
liikkein vei kitaansa sitä viileyttämään.

"Aika kului. Hän oli saanut vihiä pyydyksestä ja koettanut sitä

karttaakseen saada käsityksen uhkaavasta vaarasta, mutta hänen
metsäeläin-aivonsa eivät tajunneet mitään ihmisten koneistoista, ja
hän näki mieluummin nälkää varmassa turvapaikassa kuin yritti
käyttää hyväkseen turmantuottavaa, salaperäistä pyydystä.

"Eräänä aamuna hän ilostui ja luuli pääsevänsä vapaaksi. Mies tuli.

Hän viipyi siellä joitakin hetkiä, liikutti jotakin ja lähti pois; mutta
julma kirous, jonka hän lähtiessään laski suustaan, jätti ainoastaan
hyvin heikon toivon ketun sydämeen. Simppa oli vain koetellut
pyydystä, ja nyt tuli hän joka päivä aamunkoitteessa, tuntien
loppuratkaisun lähenevän.

"Tähän aikaan vaivasi kuume Mikko Repolaista entistä enemmän.

Väliin hän jäi pitkälleen moneksi minuutiksi, epätoivoisesti
huohottaen, nousi toisinaan jaloilleen ja kulki piirissä ympäri
vankilaansa etsien ulospääsypaikkaa, jonka hän yhä kaikesta
huolimatta toivoi löytävänsä.

"Kuu oli viimeisellä neljänneksellä. Punainen kuunsyrjä näytti

veriseltä lihapalaselta, jota joku julma mahti kuletti pilvilaatalla.
Nopeasti kurotti kettu sitä kohti ohuen kaulansa, laihan kuononsa,
oudon suuret silmänsä. Niinkuin vankeuden ensimäisenä iltana,
kajahtelivat nytkin voimakkain henkäyksin tuulen kuorosäveleet
metsän vehreissä käytävissä, ja kettu oli kuulevinaan suuren
jahtikoiraparven haukunnan, joka vuoksen ja luoteen tavoin nousi ja
laski vähitellen läheten. Väliin taas hänen humisevassa päässään
syntyi mielikuva lähteestä, ja sammuttaakseen siinä polttavaa
janoansa kääntyi hän lakkaamatta ympäriinsä, etsien joka puolelta
vettä, kirkasta vettä, jota hän pitkin hörppäyksin latkisi.

"Yhdennentoista päivän aamunkoitto kajasti maidonvalkeana

honkametsän latvassa. Nyt oli loppu tehtävä vankeudesta. Äkkiä teki
Mikko Repolainen päätöksen ja ympärilleen katsomatta, kooten
kaiken tarmonsa laihtuneisiin käpäläparkoihinsa, teki hän
hyppäyksen ja syöksyi epätoivon rohkeudella tuntemattoman
kohtalon syliin!…"

IV.

Teeskentelevän raskain askelin — siten peittääkseen astuntansa

nopeutta — kulki Simppa tuona päivänä, niinkuin edellisinäkin
päivinä, kapeata solaa. Hänen suurten, raskaitten saappaittansa
naulat olivat maahan painaneet epäselvän polun, joka päätyi Mikko
Repolaisen vankilaan.

Hyvin kasvatettuna koirana kulki uskollinen Pyry muutamia

harppauksia hänen edellään. Otusta ajaessaan koira ei milloinkaan
etääntynyt hänestä vissiä välimatkaa kauvemmaksi, jonka
pitkäaikainen tottumus ja molemminpuolinen sopimus oli määrännyt.
Mutta tänään täytyi Simpan lyhyin vihellyksin alinomaa muistuttaa
vanhaa toveriansa entisistä sopimuksista.

Kuono pystyssä, häntäänsä huiskien vainusi Pyry saalista, ja

Simppa, joka arvasi Mikko Repolaisen tulleen ulos luolastaan, hykersi
iloisena känsäisiä kämmeniään. Mutta hän ei kiirehtinyt käyntiänsä,
jatkoihan vain tyyneesti kulkuansa maakoloa kohti, minkä edustalla
koira, joka hänen edellään oli kulkenut, jännitetyssä asennossa,
kuono ojona, katse kuin yhteen kohtaan kiinninaulattuna, vartalo
maahan taivutettuna, odotti ainoastaan isäntänsä saapumista ja
hänen merkkiänsä hypähtääkseen pystyyn. Lauenneen, raskaan
tammilaudan alla makasi uupunut, puoleksi paljasihoinen kettu
oikealla kyljellään, takaruumis tarttuneena pyydykseen, johon hän oli
jäänyt reisitaipeita myöten. Pakolainen oli painautunut hiukan
kyljelleen, ja näin hänen selkärankansa säilyi surman iskulta.
Vaaleahko lima pursui sieramista ja suuret, punaiset ja rääppäiset
silmät olivat sulkeutuneet tainnuttavan iskun kohdatessa. Hän oli
nähtävästi ollut siinä tilassa neljännestunnin, kun Simppa saapui.

Voittajan ilkeämielinen ja halveksiva hymyily ilmaisi, että hänen

ilonsa voitetusta oli sangen mitätön. Nahka ei enää ollut minkään
arvoinen, ja kukapa köyhä raukka lie ollut niin nälkäinen, että olisi
viitsinyt käydä käsiksi noin viheliäiseen turkkiin, annettuaan ensin
ruumiin vähän jäähtyä saadakseen otuksesta pois metsäeläinhajua
edes osaksi.

Yht'äkkiä näki salametsästäjä, joka piti uhriaan tarkoin silmällä,

Mikko Repolaisen kylkien vavahtelevan. Tämä oli todellakin vain
tajuttomassa tilassa.

Äkkiä sai Simppa päähänsä tuuman, miten kostaa uhrillensa ja

tehdä siitä pilaa.

Hiljaa irrotti hän kaulanauhan koiraltaan ja kiinnitti sen

suoraapäätä ketun kaulaan, käänsi nurin vanhojen, puolivillaisten
housujen taskut, joista sieltä täältä näkyivät sinertävät pumpuliset
kudelangat. Niistä purjelanganpätkistä, jotka hän taskuistaan veti
esiin, laittoi hän sukkelaan lujan kuonokopan, jolla sulki vanhan
kuleksijan kuonon, sitoi nenäliinallaan yhteen hänen takakäpälänsä,
nosti pois pyydyksen, jonka kätki viereiseen pensaikkoon, ja tarttuen
molemmin käsin ketun käpäliin, heitti tämän yli olkainsa kuin
kaulanauhan ja lähti taas nopein ja raskain askelin tallustelemaan
kylätietä takaisin.

Pyry kulki jälessä, katse kuin kiinninaulattuna tuohon

suippokuonoon, joka hytki edestakaisin miehen olalla.

Tahdikas astunta, auringon lämpö ja kauniin kevätaamun

tuoksuva, puhdas ilma herättivät Mikko Repolaisen vähitellen
tajuunsa.

Aluksi tunsi hän sangen suloista huojennusta ja kevennystä, aivan

vastaista sille vihlovan tuskan ja kaamean hädän tunteelle, joka
hänet valtasi silloin kun pyydyslauta häneen iski. Sitten heräsi hänen
mielessään, raittiin ja hyvätuoksuisen ilman hiljalleen virratessa
laajeneviin keuhkoihin, muistot ajoista, jolloin hän vapaana kuljeskeli
metsissä. Sanalla sanoen, hän itsetiedottomasti iloitsi raittiista
valosta ja nautti ihanasta auringonnoususta, jonka hän jo
puolihorroksissa tajusi.

Mutta mikäli hänen tajunsa palasi, sikäli tunnekuvat muuttuivat;

aluksi tuntui käpälissä ja kaulassa hankausta ja päässä painoa; sitten
outo haju, ihmisen ja koiran haju, joka välittömästi tunkihe hänen
tajuntaansa, pakotti hänen tylysti, äkkiä kokonaan palaamaan
todellisuuteen. Hän avasi kuumeiset silmänsä selkiselälleen ja näki
kaikki: miehen kantamassa häntä, koiran kulkemassa jälessä,
käpälänsä puristettuina salametsästäjän koviin kouriin, ja etäisen
kylän laavakattoineen, tuon salamyhkäisen kylän, joka oli täynnä
pyydyksiä ja vihollisia.
 Hän tunsi koko olentonsa vaistomaisesti, epätoivon pakosta
jäykistyvän; hän jännitti lihakset äärimmilleen yrittääkseen vapautua
Simpan käsistä ja paetakseen metsään. Mutta mies oli varuillaan;
hän puristi lujempaan mukuraiset nyrkkinsä, jotka entistä tiukemmin
hankasivat onnettoman käpäliä, ja Pyry puolestaan osotti
merkitsevällä murinalla leppymätöntä valppauttaan.

Entistä kaameampi hätä, joka sai Mikko Repolaisen unhottamaan

kaiken, unhottamaan nälän, janon ja kivut, valtasi hänen mielensä.
Vaara oli muuttanut muotoaan, mutta se oli entistä suoranaisempi,
varmempi, kauheampi. Hän melkein kaipasi niitä kidutuksen hetkiä
jolloin oli nääntyä nälkään luolassaan ja mietti itsekseen, mitä
vaivoja hän mahtoi saada ennen kuolemaansa kärsiä.

Hän oli jo näkevinään itsensä käpälistään sidottuna, jätettynä

koirain revittäväksi tai Simpan lyijyrakeiden maalitauluksi. Hän kuvaili
olevansa jo puoleksi nyletty, oli tuntevinaan ihon vavahtelevan,
luiden murtuvan ja lihaksiin tunkeutuvan vihlovia lyljyrakeita, joista
ei tiedä mistä ne tulevat, jotka tarttuvat kiinni kuin okaat ja joiden
tekemistä reijistä pulppuaa veri, jonka loppumatonta vuotoa vastaan
ei saa apua.

Pyry näytti jo teräviä hampaitaan, ja vastatakseen tähän

härnäämiseen paljasti Mikko Repolainenkin turpaa hankaavan
kuonokopan silmukkojen takaa vaalentuneet ikeneensä, joista
pistivät esiin teräväkärkiset kulmahampaat. Voi, kuinka mielellään
hän olisi purrut pyöveliä joka häntä kantoi, mutta tämä, aivan
varmana siitä ettei uhrinsa kyennyt hänelle kostamaan, jatkoi
matkaansa hiljaa hymyillen, säälimättömästi tehden pilaa vangistaan.

Kettu kuuli kylästä tulevat äänet, jotka hän melkein osasi erottaa,
koska oli ennenmuinoin melua kaikoten niitä etäältä tutkinut.
Muutamat olivat hänelle yhdentekeviä, toiset erikoisesti liikuttivat
häntä kissojen metsästäjänä ja takapihojen nuuskijana, muutamat
taas, kaikkein kauheimmat, muistuttivat hänelle, että ihminen ja
hänen uskottunsa, koira, olivat vihollisia, joiden lempeyteen ei
koskaan ollut luottamista. Sieltä kuului lehmien ammuntaa, ajopelien
räminää, siipikarjan kaakotusta, koirain haukuntaa ja asumusten
kynnyksillä leikkivien ja kinastelevien poikasien kimeitä ääniä.
Voitettu oli jo näkevinään itsensä verenhimoisen joukon,
läpäisemättömän vihollisrivin ympäröimänä ja tunsi yhä selvemmin
tuhonsa lähenevän.

Onneksi hänelle oli Simpan pieni asunto hiukan syrjässä. Hän

kääntyi syrjätielle, jonka molemmin puolin kasvoi orapihlajarivi.
Orvokkeja poimivat poikaset näkivät ihmeekseen oudon ja
ilkeännäköisen eläimen metsästäjän hartioilla hytkivän, ja seurasivat
kuin vartijajoukko tätä aina hänen asunnolleen saakka.

Simppa sitoi tuvassaan Mikko Repolaisen köydellä sängynjalkaan

kiinni ja söi aamiaisekseen savivadista höyryävää lientä, jota hänen
vaimonsa hänelle tarjosi. Sitten lähti hän jokapäiväisiin askareihinsa,
jättäen Pyryn huomaan vanhan, kuonokoppaisen metsänelävän, joka
joka hetki luuli koiran hyppäävän kimppuunsa ja repivän hänet
kuoliaaksi.

Kuitenkaan ei tapahtunut mitään sellaista; Pyry ainoastaan

laskeusi pitkälleen hurstisäkille uunin viereen heittäen aika-ajoin
kettuun vihaisia silmäyksiä, tietoisena siitä edesvastuusta, johon oli
joutunut.

Lasten meluavat huudot, heidän kinastelunsa ja naurunsa pitivät

vangin tuskallisen mielialan vallassa. Kaikki kylän poikaset, jotka
olivat saaneet ketusta kuulla niiltä jotka sen olivat nähneet, pitivät
vahtia talon ympärillä toivoen, että hekin sen näkisivät.

Väliin kiipesi joku uskaliaampi ikkunalle ja sai tuokiossa vilaistuksi

salaperäiseen huoneeseen; kun häneltä sitten muut tiedustelivat
mitä hän oli nähnyt, turvautui hän — koska ei ollut mitään nähnyt —
vaitioloon, joka aina saattoi jotakin merkitä.

Tämä melu tuntui Mikko Repolaisesta uhkaavalta. Uupumuksen

tunne valtasi hänen mielensä entistä enemmän; niin moni yllättävä
tapaus teki hänet tunnottomaksi ja tylsäksi. Hän ei huomannut, että
päivä laski mailleen, mutta hän vavahti nähdessään salametsästäjän
palaavan mukanaan useita vihollisia, samanhajuisia kuin hänkin,
jotka puhalsivat piipuistaan pitkiä, sinerviä savupilviä. He nauroivat.

Mikko Repolainen ei tuntenut tupakan hajua; se takertui hänen

sieramiinsa ja kurkkuunsa ahdistavana kuoleman esimakuna. Hän ei
ymmärtänyt naurua. Pyry, jonka havaintokyky oli terävä, oli oppinut
ymmärtämään, että tämä ulkonainen merkki merkitsi hänelle hänen
herransa hyväilyjä ja maukkaita suupaloja; hänkin, niinkuin monet
hänen sukuunsa kuuluvat, koetti, nostamalla kuonoansa enemmän
tai vähemmän siroin liikkein, saada ihmiselle ymmärrettäväksi hyvän
tuulensa ja alamaisuudentunteensa. Mutta niin ei ollut vanhan
metsänelävän, joka tässä mielenilmaisussa näki vain tupakan
kellastuttamia lohjenneita hampaita, jotka irvistivät verenhimoisista
ikenistä, ja hytkyviä vatsoja, jotka ikäänkuin itse tahtoivat ahmia
sisäänsä himotun saaliin.

Mikko Repolainen kykeni ainoastaan huomaamaan nämä

silmiinpistävät hampaat ja hyppelehtivät vatsat, ja se oli hänen
mielestään kauhea, uhkaava vaaran merkki.
 Simppa puhui viittoen käsillään, ja suut suurenivat ja hampaat
pitenivät ja vatsat hytkivät hurjemmin ja kasvot kävivät
kauheamman näköisiksi. Ratkaisu oli lähellä.

Rauhallisina istuutuivat miehet ikäänkuin määräämään viimeisiä

valmistuksia ratkaisua varten, sill'aikaa kun Simppa valmisti vehkeitä,
joita varmaankin piti käytettämän kiduttamaan kuolemaan
tuomittua. Tämä pujahti peloissaan piiloon sängyn nurkkaan, jonne
hän turhaan koetti kätkeytyä. Voi, kuinka mielellään hän olisi
tahtonut häipyä olemattomiin, hävitä tykkänään pois!

Vihdoinkin salametsästäjä näkyi saaneen työnsä suoritetuksi. Hän

piti toisessa kädessään jonkunlaisia mustia metallipihtejä, toisessa
pientä onteloista metallipalloa, jonka läpi oli pistetty kaksi pyöreää
reikää, raadon silmiä muistuttavaa, ja toiselle puolelle uurrettu leveä
rako, joka oli kuin ilkeään nauruun vääntynyt suu.

Yht'äkkiä kävi salametsästäjä Mikko Repolaisen kimppuun, jonka

rinnan ja kaulan hän puristi polviensa väliin. Tämä tunsi olevansa
hukassa ja alistui kohtaloonsa, yritettyään laimeasti vastustella ja
huomattuaan vähäisimmänkin toiveen turhaksi. Hän tunsi kylmän
rautalangan kaulansa ympärillä, huomasi teräspihtien äkkiä
painautuvan kiinni tähän lankaan ja yhä tiukemmin, kiusallisesti
kiristävän hänen kaulaansa… Hänet aijottiin kuristaa!…

Mutta Simppa lykkäsi tuon kuolemanrangaistuksen toistaiseksi,

pisti sormen kaulan ja raudan väliin, pani uudelleen kiinni Pyryn
kaulaan nahkaisen hihnan, jonka oli päästänyt auki, tarttui sitten
metallipalloon ja laahasi tyrmistyneen ketun ovea kohden hurja ja
säälimätön miesjoukko perässään.
 Kohti lätäkköä, josta kuului sammakkojen kurnutusta, kuljetti
salametsästäjä Mikko Repolaisen, ja ennenkuin tämä oli oikein
ehtinyt käsittää mitä tapahtui, jätti Simppa hänet, antaen aika
potkun takapuoleen, yön avaraan syliin.

V.

Kettu ei yrittänytkään käsittää asiaintilaa, ja vaistoansa seuraten kiiti

hän täyttä vauhtia synnyinmetsäänsä kohti, niinkuin vedestä
nostettu kala hyppelehtii omille vesilleen päin. Mutta hänen
kauhukseen seurasi häntä juostessaan Pyryn kulkunen, tuo
onnettomuutta tuottava, sama kulkunen joka hänet oli herättänyt
vadelmapensaikossa jäniksenlihan jäännösten ääreltä.

Tämä ei ollut kuulohäiriö, vaan todellakin oli jossain lähettyvillä

kulkunen. Sen kimeät ja katkonaiset äänet erotti selvästi metsän
hiljaisesta hyminästä, johon sekaantui hyönteisten surinaa. Pyry ei
päästänyt ääntäkään, ei laskenut kidastaan tuota pitkää ja
säännöllistä vinguntaa, joka aina kuului metsässä kaiun
monistamana hänen seuratessaan otuksen jälkiä. Tämä äänetön
takaa-ajo olikin salaperäisyytensä tähden vain kauheampaa,
kiihottavampaa. Epäilemättä koira oli hänen kintereillään, oli ehkä
häneen tarttumaisillaan, ja kettu luuli joka hetki terävän hampaan
iskevän nahkaansa; jo luuli hän tuntevansa kiinnitavottelevan hurtan
jalkojen hipaisun ja kuulevansa sen hengästyneitten keuhkojen
hätäisen läähätyksen.

Tämä oli kilpajuoksua, se oli epätoivon taistelua, jossa paremmilla

lihaksilla varustettu, kestävämpi, voittaisi toisen.
 Sen kestäessä pysyi kulkunen itsepintaisesti hänen kintereillään,
tasaväkisenä, voittamatta tai häviämättä kilpailussa. Urhoollista,
mutta epätasaista taistelua: toisella puolella tarmokas,
kostonhimoinen koira, toisella kettu, joka oli yksitoista vuorokautta
nähnyt nälkää, jonka kuume oli uuvuttanut ja jota ylläpiti ainoastaan
itsensäsäilyttämisvaisto, saaden hänen kuluttamaan loppuun
viimeiset voimansa ennenkuin alistuisi kohtaloonsa.

Lisäten vauhtinsa kaksinkertaiseksi painui hän yön pimeyteen. Hän

ei katsellut mitään, ei tuntenut mitään, ei nähnyt mitään; hän kuuli
vain kulkusen äänen, jonka jokainen kilahdus ruoskaniskun tavoin
yllytti hänen horjuvaa rohkeuttansa, jälleen ojensi hänen
kompastelevat käpälänsä ja tuntui hänen uupuneisiin lihaksiinsa
vuodattavan voimanvoidetta.

Metsänreuna mataloine sammaltuneine kiviaitoineen, josta kivet

paikotellen olivat vierineet alas, sekä puoleksi tukkeutunut oja oli
lähellä. Hän harppasi yhdellä hyppäyksellä ojan yli eräälle aitakivelle
lähelle sen rajalinjan aukkoa, josta jänikset tavallisesti kulkivat
saalismatkoilleen. Hän pujahti sinne aprikoimatta, voimakkaan
vaiston vetämänä, joka ehkä hänelle uskotteli, että koira kenties
lähtee hänen jäliltään ajamaan jänistä, joka käytävän suusta voi
ilmestyä heidän eteensä. Mutta Pyry oli itsepäinen ja kulkunen yhä
kilisi sen mukana.

Suoraviivainen metsälinja, jota metsänvartijat eivät olleet tarkoin

karsineet, näytti ylempää äärettömän pitkältä vehreältä holvilaelta,
josta puiden alimmat oksat riippuivat kuin köynnöskasvit alas. Niiden
verkon lävitse syttyivät tähdet vähitellen, rastaat alkoivat
monivaihteluisen hämylaulunsa, ja lukemattomat hyönteisparvet
nousivat kedoilta ja lensivät nuortean vihreään metsään päin
synnyttäen kauas kantavan, voimakkaan surinan, joka aallon tavoin
nousi ja laski.

Kettu pakeni, pakeni vimmastuneena, kulki ohi metsäpalstain

rajakivien niihin edes vilkaisematta, yhden sivuuttaneena ja toisen
saavuttaen, kulki läpi näreikön halkometsään, ja halki halkometsän
kedolle, epämiellyttävä kulkunen yhä kintereillään.

Kuu kohosi taivaalle. Mikko Repolainen syöksyi jälleen halkometsiin

sitten tiheisiin näreikköihin, joiden läpi hän vanhan metsänelävän
taitavuudella pääsi kiitämään kuin varjo seinää pitkin ja jossa hän
toivoi vadelma- ja elämänlankapensaihin jälkensä häviävän
vauhkolta takaa-ajavalta hurtalta.

Hän kierteli tammipuita, pujahti läpi toisiinsa takertuneiden

vadelmapensaiden, jotka häntä ohikulkiessaan pistivät, eikä hänen
kuumeinen kiihkonsa tyyntynyt eikä tau'onnut. Hän hävisi
umpipoluille, joiden varrella oli outoa kasvullisuutta, ja viiden tai
kuuden askeleen päässä sukelsi esille sädehtivään kuunvaloon, ja
yhäti, yhäti kuului hänen takanaan kulkusen kilinä kuin
hautajaiskellojen ääni, yksitoikkoisesti ja herkeämättä.

Missä hän kulki, siellä nousivat metsänelävät makuultaan, yllätetyt

linnut lähtivät äkkiä lentoon, näyttäen mustilta pilkuilta metsän
kolkkoa puolipimeää vastaan; huuhkajat ja tarhapöllöt, joiden
huomiota kulkusen ääni herätti, seurasivat ääneti tätä outoa kulkua,
ja pehmeästi lentäen yhdyttivät toisensa pakenijan yläpuolella.

Kettu painautui päättäväisenä tiheimpiin metsikköihin. Kerta

pysähdytti hänet elämänlanka; äkkinäisellä hyppäyksellä hän katkaisi
sen, lähti uudelleen juoksemaan, ja — kulkunen lakkasi soimasta.
Toivo paisutti pakolaisen rintaa ja jännitti uudella voimalla hänen