Get Full Test Bank Downloads on testbankbell.

com

Solution Manual for Elementary Statistics, 13th

Edition Mario F. Triola

http://testbankbell.com/product/solution-manual-for-
elementary-statistics-13th-edition-mario-f-triola/

OR CLICK BUTTON

DOWLOAD EBOOK

Download more test bank from https://testbankbell.com

More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Test Bank for Elementary Statistics, 13th Edition,

Mario F. Triola

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-elementary-
statistics-13th-edition-mario-f-triola/

Elementary Statistics Using Excel, 5th Edition Test

Bank – Mario F. Triola

https://testbankbell.com/product/elementary-statistics-using-
excel-5th-edition-test-bank-mario-f-triola/

Test Bank for Elementary Statistics Using Excel, 4th

Edition: Mario F. Triola

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-elementary-
statistics-using-excel-4th-edition-mario-f-triola/

Solution Manual for Essentials of Statistics, 5th

Edition Mario F. Triola

https://testbankbell.com/product/solution-manual-for-essentials-
of-statistics-5th-edition-mario-f-triola/
Test Bank For Elementary Statistics Technology Update
Plus MyMathLab/MyStatLab, 11 edition: Mario F. Triola

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-elementary-
statistics-technology-update-plus-mymathlab-mystatlab-11-edition-
mario-f-triola/

Elementary Statistics 13th Edition Triola Solutions

Manual

https://testbankbell.com/product/elementary-statistics-13th-
edition-triola-solutions-manual/

Test Bank for Essentials of Statistics, 5th Edition

Mario F. Triola

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-essentials-of-
statistics-5th-edition-mario-f-triola/

Test Bank for Essentials of Statistics, 6th Edition,

Mario F. Triola

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-essentials-of-
statistics-6th-edition-mario-f-triola/

Elementary Statistics Triola 12th Edition Solutions

Manual

https://testbankbell.com/product/elementary-statistics-
triola-12th-edition-solutions-manual/
Solution Manual for Elementary Statistics, 13th
Edition Mario F. Triola
Full link download at: https://testbankbell.com/product/solution-manual-for-
elementary-statistics-13th-edition-mario-f-triola/

Description:
Note: You are purchasing a standalone product. Item does not include access
code. Real data brings statistics to life From opinion polls and clinical trials to self-
driving cars, statistics influences and shapes the world around us. Best-selling
author Marty Triola is committed to keeping Elementary Statistics relentlessly
current--with an unprecedented amount of up-to-the-minute real data--so that
readers of all backgrounds understand the role of statistics in the world around
them. In addition to an abundance of new data sets, examples, and exercises, the
13th Edition is designed to be even more flexible, with the addition of learning
objectives as an organizational tool, larger data sets, and new topics in line with
advancements in statistics. In addition, readers will find more support in an all-
new series of videos, more opportunities for practice, and improved support for
statistical software. Elementary Statistics is part of a series that also includes an
Essentials version as well as technology-specific texts, Elementary Statistics Using
the TI 83/84 Plus Calculator and Elementary Statistics Using Excel . Data sets and
other resources for this series are available at our website. Table of Contents:
1. Introduction to Statistics
2. Exploring Data with Tables and Graphs
3. Describing, Exploring, and Comparing Data
4. Probability
5. Discrete Probability Distributions
6. Normal Probability Distributions
7. Estimating Parameters and Determining Sample Sizes
8. Hypothesis Testing
9. Inferences from Two Samples
10. Correlation and Regression
11. Goodness-of-Fit and Contingency Tables
12. Analysis of Variance
13. Nonparametric Tests
14. Statistical Process Control
15. Ethics in Statistics
Mario F. Triola is a Professor Emeritus of Mathematics at Dutchess Community
College, where he has taught statistics for over 30 years. Marty is the author
of Essentials of Statistics, 5th Edition, Elementary Statistics Using Excel, 6th
Edition, Elementary Statistics Using the TI-83/84 Plus Calculator, 4th Edition, and
he is a co-author of Biostatistics for the Biological and Health Sciences, 2nd
Edition, Statistical Reasoning for Everyday Life, 5th Edition, and Business Statistics.

Elementary Statistics is currently available as an International Edition, and it has

been translated into several foreign languages. Marty designed the original
Statdisk statistical software, and he has written several manuals and
workbooks for technology supporting statistics education. He has been a speaker
at many conferences and colleges. Marty’s consulting work includes the design of
casino slot machines. He has worked with attorneys in determining probabilities
in paternity lawsuits, analyzing data in medical malpractice lawsuits, identifying
salary inequities based on gender, and analyzing disputed election results. He has
also used statistical methods in analyzing medical school surveys, and analyzing
survey results for the New York City Transit Authority. Marty has testified as an
expert witness in New York State Supreme Court. The Text and Academic Authors
Association has awarded Marty a “Texty” for Excellence for his work on
Elementary Statistics.
• ISBN-10 : 9780134462455
• ISBN-13 : 978-0134462455
Another random document with
no related content on Scribd:
silmä näkee, että rivi on eheä, jotakuinkin suora.

Rührt euch!

Huokaamme helpotuksesta ja yleinen iloisuus täyttää mielen.

Jännitys laukeaa. Takaisin entisille paikoille!

Paraatimarssi loppuu. Upseerit huudetaan kenraalin luo

keskusteluun.

Yhtäkkiä näkyy liikettä joukoissa ja kiivas keskustelun sorina leviää

riveissä kenenkään sitä vaientamatta. Huhu kulkee, että Englannin
sotaministeri Kitchener esikuntineen on hukkunut Pohjanmerellä
matkallaan neuvotteluihin Venäjälle.

Upseerit palaavat. Taas asento.

"Deutschland, Deutschland iiber alles!" kajahtaa torvista.

Kenraali lausuu jäähyväiset, sanoo tyydytyksen tuntein nähneensä

meidän kasvomme ja uskovansa, että päätöksemme taistella
Venäjää vastaan on luja ja järkähtämätön.

Paraati on loppunut.

*****

9/6. Lentokoneet käyvät joka päivä tervehtimässä. Tuon tuostakin

tykit jylisevät, ja taivas on valkeanaan pieniä savupalloja, joiden
keskeltä katselija silmät sirrillään koettaa etsiä pientä pörriäistä.
Lopuksi tulee näytelmä vanhaksi, eikä saa enää katsojia. Miehet
kääntävät kylkeään ja antavat tykkien paukkua. Ihminen näkyy
tottuvan kaikkeen. Komppanialle jaetaan kaasunaamarit. — No,
maskeraatejako ne siellä pitävät! ilakoi Ilola.

*****

11/6. Aamupäivällä saapuu ilmoitus, että yöllä kello 12

suomalainen jääkäripataljoona lähtee asemiin etulinjaan. On
luonnollista, että ennen lähtöä pidetään joukoille pari kolme
selostusta siitä alueesta itärintamalla, jota joukon on puolustettava,
sekä kaikesta mitä siellä on huomioon otettava. Kartalla näytetään
joka miehelle oman komppanian, jopa joukkueen asema ja
vihollisasemat. Riian rintaman puolustajina on nyt etupäässä vain
vanhoja maanpuolustusjoukkoja. Reservejä on vähän, sillä Saksa
tarvitsee kaikki voimansa länsirintaman valtavassa
yleishyökkäyksessä. Verdunin luona käy katkeamaton taistelu. Ensi
kerran Saksan sotilasmahti näyttää turhaan puskevan liittolaisten
varustuksia vastaan. Ja onnettomuuden lisäksi kenraali Brusilow
alottaa Galitsiassa ja Bukowinassa venäläisen yleishyökkäyksen, joka
pyörremyrskyn tavoin syöksyy eteenpäin, kunnes se on kuluttanut
voimansa verivirtoihin. Mutta pohjoisrintamaltakin viedään nyt
Galitsiaan hädänalaisten itävaltalaisten avuksi joukko toisensa
perään. Mitausta lähtevät junat kuljettavat myötänään sotilaita ja
tykistöä etelään. Jättiläistaistelut saavat aivan toisen suunnan, kuin
mitä me suomalaiset jääkärit olimme toivoneet. Suomen asia näkyy
siirtyvän yhä kauemmas. Keskusvaltain päähyökkäys kohdistuu
Ranskaa vastaan. Idässä Hindenburgin nero ei pääse oikeuksiinsa, ja
samalla Suomen vapaustaistelu lykkääntyy kaukaiseen
tulevaisuuteen.

Mitaun lehti tietää surullisia uutisia. Venäläiset ovat vallanneet

Galitsiassa 80 tykkiä ja ottaneet 53000 vankia. Romania keskittää
voimiaan Itävallan rajalle. Sen aikeista ei kukaan vielä ole selvillä.
Mutta toiselta puolen saapuu suotuisiakin sotatietoja. Huhut
Kitchenerin hukkumisesta vahvistuvat ja tieto leviää suuresta
meritaistelusta Skagerackissa, jossa Saksan nuori laivasto on
voittanut ylivoimaisen englantilaisen. Keisari Wilhelm puheessaan
lausuu uuden ajan alkavan historiassa tästä taistelupäivästä. — Se
on voimakas askel merien vapauttamiseen Englannin tyranniudesta!
hänen sanansa kuuluvat.

Ja Galitsiaan lähtee yhä uusia joukkoja. Eräs ulaani kertoo

leveästi: — Kunhan nyt itävaltalaiset jaksaisivat pitää puoliaan siksi
kunnes täältä saapuu sotilaita avuksi.

Saman päivän illalla myöhään kokoontuu pataljoona lähteäkseen

etulinjaan. Yö on hämärä. Itäisen taivaan peittävät liikkumattomat
synkeät pilvet. Niiden raoista tuikkii sieltä täältä kirkas tähti. Kuu
valaisee autiota Kuurinmaata. Kaukana loistavat Mitaun tulet.
Rintamalla säihkyy milloin missäkin valopommi yli puiden latvojen.
Kolmannen komppanian jo seisoessa järjestäytymässä marssii ensi
komppania ohitse. Ne laulavat nuo miehet rintamalle lähtiessään:
"Kuullos pyhä vala, Kallis Suomenmaa!" Hämärällä tiellä ajaa
karauttaa 2 ratsastajaa. Komppanianpäällikkö von Coler saapuu.

— Guten Abend, Jäger!

— Guten Abend, Herr Oberleutnant!

Von Coler ojentautuu ratsun selässä. Hänen äänensä kantaa kauas

viileässä kesäyössä. Hän puhuu lyhyesti, ytimekkäästi:

— Jäger, Finnland erwartet, dass jedermann seine Pflichte tut!

(Jääkärit, Suomi odottaa että jokainen tekee velvollisuutensa!)
 On vaikea kuvailla tunteita tuona pimeänä yönä. Luulen että
kaikilla oli ainakin yksi yhteinen ajatus: "Venäläiset eivät tule
rintamamme lävitse. — Me emme petä saksalaisten luottamusta."

Alkaa pitkä ankara marssi huonoja teitä. Jalka painuu hietaan.

Selkälaukut ovat ahdetut tavaraa täyteen. Sotilas saa kantaa
selässään koko omaisuutensa. Mitä ei jaksa kantaa, se on heitettävä
matkalle, oli sitten miten kallista tahansa. Pimeässä miehet
kompastelevat. Ilma on painostava, ahdistava. Hiki vuotaa virtana,
tuntuu tukalalta hengittää. Mutta aina astutaan eteenpäin
pikamarssissa, usein hoipertelevin askelin. Aamun valjetessa on 1
1/2 peninkulman taipale takana, kaukana kaunis Mitau ja Aa-joen
vehreät rannat, kaukana Titelmünde, Aa-joen helmi. Komppaniat
marssivat aamuruskon sarastaessa hiljaa asemilleen pienen Misse-
joen laaksoon suuren suoalueen rantaseuduille.

MISSEN ASEMAT.

Gallingin kylästä vie leveä tie synkän metsän halki etulinjaan. Tielle
on rakennettu raiteet ruuan ja sotatarpeitten kuletusta varten.
Silmänkantamattomiin näkyy uljasta korpimetsää. Maaperä on
soista, vetistä. Siitä, mihin rata loppuu, alkaa säteittäin kapulateitä
etulinjaa kohti. Nuo sillat ovat metrin korkeudella maanpinnasta.
Kaikkialla on vettä ja mutaa. Täytyy ihmetellä sitä työtä, mikä tällä
alueella on tehty asemien kuntoon panemiseksi.

Kapulasillat kiemurtelevat valkeina teinä metsän keskellä

haarautuen joka suunnalle. Tuolla risteyksessä on ihana, mitä
sievimmillä pikkuveistoksilla koristettu portti.
 Jo kauas loistaa sen komea nimi: "Kronprinzen-Brücke."
Seuraavassa risteyksessä on portin nimenä "Kaiser Wilhelm-Brücke",
ja portin ylle on joku taitava maanpuolustaja veistänyt ja kiinnittänyt
muhkean puukruunun. Kaidepuut ovat koristetut Saksan kotkilla.

Komean kuusen juurella kohoaa ensimäinen asunto, jykevä

hirsimaja, nimeltä Waldfrieden. Kauempana aivan vallin reunassa
ovat muut asunnot, hirsirakennukset, joiden katto ja seinät ovat
peitetyt parin metrin paksuisella maa- ja hirsisuojalla. Kaikilla, niin
asunto- kuin pommisuojilla, on nimensä, esim. "Villa Margit" ja
tietysti "Villa Germania" ja "Villa Hindenburg".

Noiden asumusten ovella on jokaisella tunnuslauseensa sievästi

kaiverrettuna ja maalattuna.

"Sieg oder Tod."

"Landsturmsgebot." tai

"Mit Gottvertrauen wir vorwärts schauen" j.n.e.

Niissä on kaikissa jotakin rohkaisevaa, yhteistunnetta,

itseluottamusta kohottavaa.

Siellä asuntojensa ovella seisovat asemapuolustajat täysissä

tamineissaan. He eivät näytä olevan ollenkaan ihastuneita
tulostamme.

Eikä ihmekään. Nämä seuduthan ovat heidän valtaamiaan. Aina

Riian porteille ovat he kolkutelleet ja sitten laatineet aseman tänne
suoseutuun, rakentaneet ja ahkeroineet, maanneet aluksi tuulella ja
sateella vain kuusen oksa allaan ampumahaudassa. Ja sitten
kuukausien työnä on kasvanut tämä sievä metsäkylä hirsimajoineen
ja maavalleineen.

Nyt täytyy heidän lähteä mokomankin muukalaisen

jääkäripataljoonan tieltä. Ei sekään miehiä innostuta, että pääsevät
lepäämään hetkeksi. Parin viikon päästä on ehkä mentävä uusiin
tuntemattomiin asemiin.

Tarjoamme heille sikareja. Se tekee ukot ystävällisemmiksi. Nyt he

näyttävät uusille tulokkaille aseman erikoisuuksia.

— Katsokaa vielä, tuossa metsän reunassa, da sitzt der Moskowit!

Te olette nuoria pulskia miehiä, te totutte pian, mutta älkää päästäkö
niitä lävitse.

He lähtevät hiljalleen kyhnyttelemään Mitauta kohti ja nyökyttävät

päätään. "Auf Wiedersehen — aber nicht durchlassen!" he
hymyilevät.

— Mutta mitä ovat nuo jylhät maakuopat, kysäsemme.

— Aha, ne ovat 21 cm:n granaattien jäljet. Eilen niitä tuli tänne

ensi kerran. Taidatte saada kuumia päiviä.

— Ja me kun olemme kylmän maan miehiä.

— Näkemiin!

Tärkeä tehtävä ensi aamuna on asettaa vahdit paikoilleen asemiin

ja etenkin kuulovartiopaikkoihin sekä tutustua seutuun.
Lepovuorossa olevat loikoilevat mukavasti auringonpaisteessa noilla
siroilla sohvilla "puutarhan" edustalla. Joka "huvilalla" on oma
puistonsa, jossa kasvaa pari kuusen ja männyn vesaa, vuokkoja,
metsämansikoita y.m.

Ei laukaustakaan kuulu missään.

— On tämäkin sotaa! arvelevat muutamat jo halveksuen.

Mutta kello 4 i.p. kuuluu ensimäinen kaukainen jymähdys. Sitä

seuraa vihlova ulina ilmassa: uu-viuuviuu! — Nyt se alkaa!

Granaatti lähenee, lähenee. Joka mies luulee sen tulevan juuri

omaan niskaansa.

— — — uu — — pang — fiu — shin!

Ensimäinen tulikoetus suomalaisille.

Ryssät ampuvat noin 40 granaattia. Pian oppii äänestä päättämään

niiden suunnan. Ihmettelemme, miksei saksalainen tykistö vastaa.
Kuulimme sitten, että saksalainen tykistö tavallisesti ampuu
kaksinkertaisen määrän granaatteja vastaukseksi, mikä illempana
tapahtuikin.

— No siinä se nyt tuli sota!

— Ja kovalla rymyllä!

Meikäläiset ovat aluksi perin tottumattomia sotahommiin.

Granaatin vaikutuksesta heillä ei vielä ole aavistustakaan. Aluksi
pitää joka mies häpeänä heittäytyä maahan tuon oudon äänen
kuuluessa, kunnes yliluutnantti selittää, että siinä ei ollenkaan ilmene
pelkuruutta, vaan päinvastoin se on järkevää, ja sotilaan on
nykysodassa ennen kaikkea käytettävä järkeään ja toimittava
viisaasti.

Samassa vonkuu jälleen ilmassa. Pommisuojan ovelta katselee

yliluutnantti muiden mukana uteliaana, mihin "kapsekki" putoaa. He
näkevät klassillisen näyn. Tuolla kaivolla seisoo leveänaamainen
savolaispoika, pumppuaa, pumppuaa, kallistaa naamansa päin
taivasta kuunnellen, ja virkkaa suu mehevässä naurunvirnistyksessä:

— Taas männöö!

*****

13/6. On ihana iltayö. Kuurinmaan valtavat metsät hiljaa hyräilevät

luonnon syviä tuutulauluja. Rusko paistaa lännen pilvenhattaroissa.
Vahdit seisovat liikkumattomina rintavarustukseen nojaten, kiväärit
lepäävät suojuksella. Edessä on himmeä, usvainen suomaa, tuo
tuntematon, "ei kenenkään alue." Ruoho kimmeltää kastetta. Siellä
täällä kajastaa valoisana jokin ylenevä kumpu ja kilometrin laajuisella
Misse-jokilaakson aukealla törröttää vain yksi tuuhealatvainen tammi,
"apinanleipäpuu", kuten sotilaat sitä nimittävät. Kajahtaa laukaus
puolelta tai toiselta ja rätisevä kaiku luodin radasta kuuluu selvästi
hiljaisena iltana.

Kuuluupa puheen sorinakin venäläisten asemilta asti ja väliin

erottaa yksityisiä sanoja, tavaritshit kun siellä teekeittiön ääressä
aprikoivat:

— Ivan, idi sjuda! tai jotain sinnepäin.

— Nieeet, kuuluu pitkä haukotellen lausuttu vastaus.

 Kuulovartioiden päät liikkuvat vartiomajoissa viimeisen piikkilanka-
aidan reunassa. Heillä on tärkeä vartiotehtävä, tarkata ja vainuta
pimeässäkin, lähestyykö salakavala vihollinen varustuksiamme, olla
aina jännitettyinä, tähystää jokaista liikettä, joka virettä tuolla
oudolla alueella, kuunnella korvat höröllään joka ääntä, risun
katkeamista, helinää piikkilangoista j.n.e., ja olla valmiina vaaran
tullen häivyttämään koko puolustusväki varustuksille. Senpä vuoksi
päivystävä aliupseeri onkin erikoisen äreä noita vahteja
tarkastaessaan. Joka siellä toimettomana loikoilee, saa pian
nykäyksen kylkeensä ja ankaran rähinän: — Näinkö te täällä pidätte
huolta velvollisuuksistanne. Katsokaahan eteenne! Tuossa asemassa
ette huomaa, vaikka ryssä tulisi ja nenänne niistäisi!

Ensi kertaa tuohon varustusten ulkopuoliseen majaan hiivittäessä

vallitsi mielessä korkea jännitys. Moni luuli ryssän linjain kulkevan
aivan nenän edessä. Siinä sitten kiikaroitiin ja — nähtiin
vihollisasemat tuolla kaukana joen takana. — Hahaa! Loitollapa ne
ovatkin! Rauhallisesti sytytetään sikari, savu puhalletaan
heinämättääseen ja katsellaan sen kummia kiekuroita.

Oikealta sivulta kuuluu rähinää.

— Mitä ihmettä siellä on tekeillä?

Meikäläinen patrulli lähtee suolle tarkastamaan aluetta.

Juoksuhautaa pitkin hiipii tummia miehiä käsigranaatit vyössä.

Suolle varustusten ulkopuolelle päästyään he alkavat ketjussa edetä
aina väliin pysähtyen ja kuunnellen tarkasti pää kallellaan. Johtaja
yrittää kiikarilla tähystellä yltympäri. Jotkut kiinnittävät heiniä
lakkiinsa.
 Patrulli on pian kadonnut pimeään. Monet jännittyneet katseet
koettavat tunkea hämärän läpi, seurata seikkailua.

— Saa nähdä, tapaavatko Iivanoita.

— Ja pääsevätkö käsirysyyn.

— Kyllä meidän pojat — — —

Mutta meidän pojat ovat uponneet suon salaperäiseen hämärään.

Aika kuluu, mutta mitään erikoista ei kuulu. Tai ehkä sentään. — Nyt
siellä yltyy kiväärituli, no nyt siellä alkoi paukkua keskellä iltaa.

Kaukana edessä rätisevät kiväärit ja yhtämittaa leimahtaa pikku

tulia pimeässä.

Valleilla miehet tuskin pysyvät alallaan.

— Siellä on tappelu!

— Selvä tappelu!

— Eikö ne lähetä apua?

Käsigranaatti jymähtää koleasti kaukana Missen rannalla.

— Jaa, jollei niille nyt lähetetä apuväkeä, niin minä lähden, tuumii
eräs pohjalainen, ja hänen silmänsä välähtävät julmasti.

— Joutavia! Ei sitä nyt joka patrulliköhäkkään koko komppaniaa

lähetetä. Antaa niiden rauhassa mekastaa. Kylläpähän tulevat pois,
kun löyly käy liian kuumaksi.
 — Olisivatkohan siellä nyt Suomen pojat rytäkässä ryssän kanssa?
Puhuja on innoissaan, seisoo hajareisin, kädet housuntaskuissa, ja
joka sanalla hän vetäsee housuja ylemmäksi. Se on tuo omituinen
tapa, millä tukkimiehet ilmaisevat mielenkiintoaan.

Vähitellen hiljenee pauke, laantuu ja lakkaa kokonaan.

Hetken perästä palaa patrulli takaisin. Pojat ovat punakkoina

hiestä.
Nyt riittää juttuja.

— Ainakin neljä ryssää me ammuimme.

— Missä te ryssiä? Joitakin pölkkyjä näitte suolla ja nostitte sen

vietävän menon ja metelin.

— Me pölkkyjä, pölkkyjä, vaikka koko suolla ei ole yhtä ainokaista

pölkkyä. Puhuja oli hyökätä epäilijän kimppuun.

— Mutta neljää ryssää ette ampuneet!

— Sinäkö ne ammuit? Tuon miehen kanssa ei näy kannattavan

puhua.

Hän kääntyy toisia kohti ja alkaa selittää: "Me ryömimme pitkin

suota — kamala malka. Yhtämittaa upposi veteen polvia myöten.
Siellä on suuret ojat, jotka kulkevat läpi suon Misse-jokeen saakka.
Kuljimme ojan reunaa aina joelle asti ja sinne jäätiin makaamaan.
Annas olla! Alkaa kuulua toiselta rannalta liikettä, hiipimistä, ruoho
heiluu, häilyy. Tuolta näkyy ryssän pää. Olimme hiljaa kuin hiiret.
Toinen ja kolmas pää pistää näkyviin. Iivanat lähenevät varovaisesti,
aivan joen rantaan ja — alkavat kahlata jokea myöten. — Ja sen
minä sanon, että niillä on silta siinä joessa, vedenalainen silta. Me
päästimme neljä niistä sillalle. Silloin napautettiin ja joka sorkka oli
joessa. Mutta voi sitä rytinää! Koko ryssän rintama alkoi ampua
niinkuin vimmattu. Heittipä joku käsigranaatinkin. Kun rauha taas
palasi, käännyimme kotimatkalle."

*****

On iltayö. Matalassa hirsimajassa palaa pieni kynttilä. Väsyneet

miehet makaavat vuoteillaan vaippoihinsa kietoutuneina, mutta uni
ei tahdo tulla. Kotimaa on liiaksi mielessä ja illan hämyhetkinä
yksinäisen valvojan ajatus palaa kaukaiseen pohjolaan —
kotipientareille. Aina on edessä sama kysymys: "Pääsemmekö
milloinkaan Suomeen?"

— No mitä se Rautiainen siellä nurkassa huokaa, muistatko sinä

kultaasi?

— Mitäpä minä tässä kultaani muistelisin!

— Vai et muka muistele, näkeehän sen silmistä, missä miehen

ajatukset viipyvät.

— Minä ajattelen vain, että pääseeköhän tämä meidän joukkomme

koskaan kotimaahan?

— Epäiletkö sitä?

— En epäile!

— En minäkään.

— Mutta tiukassa taitaa pääsy olla, meillä on mahtava joukko

vihollisia.
 — Vielä siinä välillä miestä tippuu.

— Tippuu ja tippuu montakin.

— Kunpahan edes loput kerran seisoisivat Suomen maakamaralla.

Silloin olisi meidän tarinamme päättynyt.

— Eikä ne sitten sieltä lähde, ei voimalla, ei millään.

Puhujan posket hehkuvat. Herää nurkassa muitakin ja puheen

sorina täyttää pienen hirsimajan. Kynttilä sammuu. Pimeässä puhe
jatkuu, ei ole varaa sytyttää uutta valoa. Mutta mieliala on taas
ihmeen toivorikas, hentomielisyys kaukana. Taas lasketaan leikkiä ja
loihditaan kuvia tulevasta suur-Suomesta.

— Kun ryssät on ajettu pois Suomesta, valloitetaan Vienan-Karjala.

— Arkangelia myöten se otetaan.

— Ja raja pannaan menemään Laatokasta Äänisjärven kautta

Vienan lahteen.

— Silloin alkaa uusi elämä Suomessa. Karjalaan rakennetaan

rautatiet ristiin rastiin ja kouluja joka kulmakuntaan.

— Lavikainen se tulee Kuolan kansanopiston johtajaksi.

— Kai sinusta sitten tulee Muurmannin vallesmanni.

— Nämä kun siellä sitten peuhaavat, opettavat koko kansan

käyttämään kivääriä.

— Ja raja varustetaan vahvasti, ainakin kymmenen

juoksuhautalinjaa kaivetaan perätysten Laatokasta Vienanmereen
asti, intoilee joku vilkasluonteinen Karjalan poika.

— Niiden etupuolelle määrätään vielä sadan kilometrin levyinen

asumaton alue, jossa ei kumpikaan saa puuta kaataa. Ei totta vie
ryssä sen läpi pääse hyökkäämään.

— Silloin ei kansanopistonjohtajankaan tarvitse muuta kuin istua

rauhassa Arkangelissa.

— Koroillaan saa elää ja syödä rosentteja. Niin kävi puheen sorina

pitkälle yöhön, kunnes se vihdoin vaikeni yhteisestä päätöksestä ja
tyyni rauha vallitsi tuvassa.

On jotain sanomattoman onnellista tuossa mustien pienten

hirsimajain siimeksessä. On kuin lapsuusajan seikkailuromaanien
tarinat olisivat muuttuneet tosiksi. On voimia, ennen tuntemattomia
kaupunkien ihmisvilinässä kasvaneelle, voimia, jotka vetävät ihmistä
erämaan jyrkkään luontoon, sen tyyneyteen ja juhlallisuuteen. Se on
salaperäinen huoleton nautinto luonnon suuruudesta, elämän
yksinkertaisuudesta, alkuperäisyydestä. Ihminen on siellä keskellä
mahtavaa korpiluontoa omatekoisessa jykevässä pirtissään luonnon
lapsena ainaisessa taistelussa kaikkia korven vaaroja vastaan.
Sammuva hiilos hehkuu takassa, sirkat sirisevät ja soittelevat hirsien
raoissa. Siinä unohtaa taistelun telmeen. Uni on syvä ja raskas.
Aamulla herätessä pilkistää päivä iloisesti katon rajasta sisään ja
majan yllä kuusissa soi myrskyn humina.

*****

14/6. — Vahtimiehistö saapuu tupaan, kolistelee kiväärinperillä

ovenpieliä ja kukin kömpii vuoteelleen nukkuvien yli ne töykeästi
herättäen.
 — Mitä te siellä taas aamuyöstä ammuskelitte?

— Lämpimiksemme.

— Soitettiin ryssille masiinakiväärillä kahvimusiikkia.

— Kahvi on tuotu, joka mies juomaan! kuuluu ääni ulkoa ja

pöydällä kuusen juurella höyryää jo kahviastioita. Sokeria ei ole,
kermasta puhumattakaan. Kahvikin on perin vähän kahvin makuista.

— Nyt juodaan kahvia ilman sokeria, ilman kermaa ja ilman

kahvia.

— Plits, plits räiskähtää kiväärinkuula kuusen kylkeen.

— Ryssä ryppyilee!

Toisen joukkueen kämpissä alkaa liike. Miehet astuvat ulkosalle,

tarttuvat mikä mihinkin työkaluun alkaen hääräillä oikein olan takaa.
Mikähän työinto niille tuli, ihmetellään. Mutta pian saapuu
joukkueenjohtaja meillekin ilmoittamaan, että majuri on
tarkastusmatkalla ja kulkee varustustemme kautta. Majojen edustat
ovat puhdistettavat, rintavarustuksilla ei saa näkyä paperossin pätkiä
eikä patruunanhylsyjä. Meidänkin täytyy näyttää majurille, että
ahkeruus on ilomme.

Yksi tarttuu luutaan, toinen haravaan, kolmas alkaa koko hartiain

väellä hakata jyskyttää halkoja. Pari miestä, itsekkäimmät joukosta
— puhdistavat saappaitaan. Majuria ei kuulu. Ei se mies koskaan tule
silloin kun häntä odotetaan, mutta kun vähimmin saattaa
aavistaakaan, silloin hän seisoo selän takana tehden kysymyksiään,
jolloin hämmästynyt mies käännähtää, kavahtaa perusasentoon
änkyttäen jotain vastauksen tapaista, mistä ei itsekään saa selvää.
 Lähetti saapuu ilmoittamaan, että majuri ei tulekaan.

Päivällä alkaa tosi työ. Koska on luultavaa, että pataljoonamme

saa kauan puolustaa näitä asemia, täytyy vahvistaa varustuksia.
Päivällä ei itse varustuksilla voi työskennellä, mutta takana olevissa
uljaissa honkametsissä kirves kalskaa ja saha sähisee. Jykevät puut
kaatuvat rysähtäen, ne karsitaan, lyödään tukeiksi ja kannetaan tai
uitetaan valtaojia myöten varustukselle. Siellä metsän synkeässä
syvyydessä Suomen pojat ovat kuin kotonaan. Vanhat tukkimiehet
nauru suussa iskevät hongan kylkeen tai uittavat tukkeja hyräillen
entisiä laulujaan.

Työ on raskas, varsinkin kantajille. Moni työhön tottumaton siinä

horjuu käydessään, nälän kurniessa vatsassa. Hiki tippuu otsalta ja
aurinko kuin ilkkuen paahtaa hartiat pronssinruskeiksi.

*****

15/6. Kylkeeni tuupataan. Mi-mikä nyt on hätänä?

— Etkö kuule rätinää, ne tappelevat.

Todellakin. Ulkona käy rätinä kuin raesade. Kaukana jymähtävät

tykit, lähellä konekiväärit tatattavat. Miehet kokoontuvat kämpän
ovelle kuuntelemaan. Vasemmalla käy taistelun jylinä. Valopommit
halkovat ilmaa ja sähisevät sumussa. Vahdit tähystelevät valppaina
asemillaan, mutta suo on edessä sumua täynnä, uhkaava ja
salaperäinen. Tähystäjä koettaa turhaan päästä selville sen
syvyydessä piileskelevistä vaaroista.

Pitkä Brandt istuu tyynenä kenttäpuhelimen ääressä ottaen

vastaan tiedotuksia. "Vilkasta kivääritulta!" ilmoittaa neljäs
komppania. Jo hälyytetään kolmaskin komppania.

— Tulkoot nyt vietävät! kuuluu miesten huulilta. Mutta ketään ei

tule. Vähitellen vaikenee tuli vasemmallakin, aurinko nousee, sumut
hälvenevät. Suo kirkastuu ja venäläisten asemilla kymmenet pienet
sinervät savupatsaat puhuvat porisevista samovaareista ja
maukkaista aamuaterioista.

Aamupäivällä on yleinen kysely. Miksi ammuttiin? Jotkut tietävät

venäläisten hyökänneen vasemmalla saksalaisten asemia vastaan,
mutta tulleen heitetyiksi takaisin; toiset väittävät vain patrullien
kahakoineen Misse-joella. Sellaista on sotilaan elämä. Hän tietää vain
sen, mikä omalla alueella tapahtuu. Taistelu suurin piirtein on hänelle
tuntematon.

Päivällä alkaa jälleen jyskyä. Ryssät näyttävät olevan pahalla

tuulella.

— Riikalainen tulee, varokaa!

Toisen komppanian vallin luona pöllähtää musta savu- ja mutapilvi

korkealle yli kuusten latvojen. Pojat säpsähtävät. Toinen granaatti
räjähtää jo paljon lähempänä. Paukaus oli luja, tuollaisia ei vielä ole
ennen kuultukaan.

— Kaikki hautoihin! kuuluu komennus.

Jälleen käy ilmassa jyleä vonkuna, on kuin pilvet vavahtelisivat.

Räjähdys; korkea kuusi tempautuu juurineen maasta, kohoaa
ilmaan, pirstoutuu ja syöksyy mätkähtäen maahan. Ne ovat Riian
terveisiä, joita saksalaiset nimittävät "kapsekeiksi".
 — Ryssät luultavasti jo tietävät meikäläisten rintamalla olon,
arvellaan.

— Muistuttavat eksyneitä alamaisiaan!

— Esivallan miekka se nyt iskee ja jylisee.

Saksalainen tykistötähystäjä kehoittaa miehiä menemään

pommisuojiin, mutta ryssällä ei näy olevan varaa noin jyleihin
granaatteihin, koska vain viisi jaksavat ampua. Iltapäivällä vallitsee
meillä rauha, mutta saksalaisten granaatit pöllyttävät tuntikaupalla
venäläisten asemia. "Vergeltungsfeuer" (kostotuli).

Sen kestäessä saapuu lähetti ensi komppaniasta ilmoittamaan,

että Hyytinen on kaatunut. Sirpale repäisi koko olan pois. Kaksi
muuta miestä oli seisonut paljon lähempänä granaatin
räjähdyspaikkaa, mutta nopeasti heittäytynyt maahan ja pelastunut.
Hyytinen jäi hölmistyneenä seisomaan asettaen käden silmilleen.
 — Silloin tuli kuolema! kuuluu vakava ääni.

— Sankarikuoleman sai.

— Isänmaan puolesta meni, vapauden puolesta.

— Eipähän sota säästä.

Saapuu toisestakin komppaniasta tieto: yksi haavoittunut. Meillä

eräs lappajärveläinen valittelee:

— Piti viedä nuo viltit ulos tuuleentumaan, ettei sitä elävää niin
tulisi ja ihan pani rievuiksi se ranaatti. Mitä sitä nyt päälleen saa!

Iltahämärän saavuttua alkaa taas varustusten vahvistustyö. Noin

sata metriä eteen asetetaan suolle varmistusketju. Sillä aikaa muut
kantavat lujia tukkeja kämppien reunustalle ja katolle. Ensin
asetetaan ristiin kaksi kerrosta tukkeja, sitten päälle mättäitä, taas
hirsiä ja multaa. Moni hikipisara vuotaa kovassa yötyössä, moni
huokaus rinnasta pursuaa, kaikkien tunnelmien taustana kun on
ikuinen kaipaus, kotimaan kaipaus. Täällä Missen soilla miehet vasta
todella alkavat ymmärtää, mitä on kotimaa, Suomen luonto, kieli ja
laulu. Kun meillä isänmaa-sana lausutaan, on sillä uusi kaiku, toinen
sisältö kuin ennen. Ihmetellen muistamme, miten Suomessa
isänmaallisuutta pidettiin vain juhlapuheissa välttämättömänä
paatoksena, mutta muuten sille hymyiltiin — halveksivasti. Saksassa
olemme nähneet isänmaanrakkauden koko kansaa kasvattavana
voimana ja me häpeämme entistä välinpitämättömyyttämme.

— Kyllä tässä saa ikänsä luoda, ennenkuin nämä varustukset

kestävät! huokaa hento seitsentoistavuotias nuorukainen. Maa on
vetelää suomutaa, joka ei pysy lapiossa; sen nostaminen on raskasta
ja kun lopulta saa lapion ilmoille, valuu tuo vesivelli kuoppaan
takaisin. Yritetään paareilla saada enemmän mutaa varustuksille.

— Nuo riikalaiset 21-centtiset kun tulevat, nurkat ne panevat

pirstoiksi!

— Jolleivät hajota koko kämppää.

— Kun tässä vuosikin rakennetaan, niin kyllä pitää.

— Pitää, vaikka koko Riikka niskaan tupsahtaisi.

— Pannaan kaksikymmentä syltä niin, jo kestää.

— Sodan loputtua ne on Suomeen vietävät nämä kämpät.

— Museoon ne pannaan.

— Ja niillä tienataan rahoja.

— Päiväkaudet maataan kämpässä ja ihmiset saavat meitä katsella

ja ihmetellä.

— Otetaan vaikka markka pääsymaksua, niin ei ole tupakan eikä

ruuan puutosta.

Neljännen komppanian alueelta kuuluu ankara kiväärituli. Siellä on

joka yö räiskettä, milloin muualla on hiljaistakin. Venäläiset lienevät
kuulleet kirveen kalkkeen ja puhelun yön hiljaisuudessa meikäläisten
varustuksilta ja alkavat ampua. Yötyötä ei ole osattu toimittaa kyllin
hiljaisesti ja varovasti. Konekiväärikin yhtyy joskus soittoon: tatatata
— tata — tatatatatata! Pilven reunassa räjähtää pari kirkasta
shrapnellia. Työnteko on lopetettava. Varmistusketju vedetään
varustuksiin. Venäläiset ovat silminnähtävästi huomanneet erikoista
liikettä meikäläisten varustuksilla, koska ovat noin varuillaan ja
epäluuloisia. Myöskin venäläisten omalla puolella on jotain tekeillä,
koska päiväkäskyä luettaessa ilmoitettiin, että lentäjät ovat
havainneet liikettä rintaman takana. Näiden tapausten johdosta
alkaa ankarampi komento ja järjestetty työ. Yliluutnantti antaa
määräyksen, että joka miehen on maattava yönsä pukimissaan. Eräs
ryhmänjohtaja huomauttaa kainosti, että hänen ryhmänsä miehet
ovat aina vetäneet saappaat jaloistaan. — Se ei käy, ärjäsee
yliluutnantti, ennenkuin ryhmänne saa saappaat koipiinsa, on ryssä
tunkeutunut piikkilankojen läpi!

Entistään kokeneempina käyvät työntekijät nukkumaan. Tuntuu

todella, että olemme keskellä sodan mylläkkää taistelussa
perivihollistamme vastaan, kamppailussa, jossa ei ole armoa eikä
sääliä. Käymme lepoon tuttuun majaamme, mutta kaukana suolla
hiipivät patrullit yön vaaroissa, kuulovahdit valvovat paikoillaan
turvaten valppaudellaan toveriensa levon. Yö kuluu rauhallisesti. Vain
harvat tunnustelevat laukaukset rätisevät suon sumussa.

*****

16/6. Kello 6 aamulla kajahtaa: "aufstehen!" tuvan ovelta.

Joukkueen on heti täysissä varustuksissa käytävä paikoilleen
asemiin. Saksalainen tykistö alkaa ampua venäläisten asemia.
Valehyökkäys! Kaikki kiiruhtavat juoksujalkaa paikoilleen. Jännitys
kasvaa korkeimmilleen.

Aamukaste kimmeltää suolla. Venäläisten asemille paistaa nouseva

päivä kirkkaasti. Siellä ei näy liikettä vielä. Iivana-parat nukkuvat
vanhurskaan unta.
 Kello 7 kumahtaa järeä tykinlaukaus tyvenessä aamussa. Granaatti
kiitää ilkeästi ulvoen halki ilman. Jyrinä leviää yht'äkkiä kaikille
puolille asemiamme.

Hetken perästä jyrähtää venäläisten asemilla. Korkea musta

savupatsas pöllähtää ilmaan, vavahtelee, laajenee, murtuu ja häviää
metsän sekaan.

— Jo taisivat herätä!

Granaattien vonkuna täyttää värähtelevän aamuilman. Painostava,

kammottava tunnelma. Pian kai saamme vastauksen. Tuolla kaukana
savuavat ja pölyävät venäläisten varustukset, kuuset tempautuvat
maasta ja murskaantuvat ilmassa. Sakea savu kätkee
näkymättömään kauhun pätsiin ja paukkinaan koko vihollisen
vallassa olevan metsikön.

Yht'äkkiä vaikenee tykistö. Pitkin linjaamme rätisevät kiväärit 5

minuuttia. Venäläiset hyökkäystä peläten syöksyvät ulos luolistaan
alkaen vastata. Jo jymähtää vihollispatterin laukaus ja granaatit
kiitävät kuin valittaen, vihaa puhkuen linjojemme yli tykistöämme
etsien. Taas minuutilleen määräaikana lakkaa kivääritulemme.
Saksalainen tykistö alkaa jälleen purkaa mahtavaa teräs- ja
tulisadettaan yli vihollisen varustusten ja niiden hämmentyneiden
puolustajien.

Taas on vastapäätä oleva metsä synkän savun peitossa. Siellä

paukkuu, rätisee, räjähdykset myllertävät maata ja metsää. Puolen
tunnin kuluttua uudistuu äskeinen yllätys. Tykistö vaikenee,
kiväärituli kestää 10 minuuttia. Sitten taas patterit alottavat jykevän
loppusoittonsa tälle valtavalle näytelmälle, kunnes kello 9 tuli lakkaa,
savu hälvenee ja surkeassa tilassa olevat venäläisten asemat
paljastuvat aamuauringon kirkkaassa valossa. Kaukoputkilla saattaa
selvästi nähdä hävityksen jäljet. Asuin- ja pommisuojia on puhki,
useasta kohdasta ovat rintavarustukset murskana ja piikkilanka-
aituus sikin sokin. On kammottavaa olla saksalaisen tykistön tulen
alaisena. Se ampuu tarkasti ja päättävästi.

Myrskyn rauhoituttua käyvät miehet jälleen toimiinsa aprikoiden

aamun tapahtumia. Eräs kertoo yliluutnantin kulkeneen pitkin asemia
kivääritulen aikana ja kiivaasti tiukanneen poikia aina tähtäämään
johonkin maaliin. — Jos tähtäämättä ampuu, ei voi osata eikä opi
osaamaan! — — — Hat gar kein Zweck, gar kein Sinn! kuten hän
tavallisesti jyleällä äänellään lopettaa nuhteensa.

*****

Ilta on tullut. Venäjän rintamalta kuuluu selvästi kaukaista

torvisoittoa, säveltä ei erota. Haudataanko siellä kaatuneita vai
innostutetaanko miehiä tuleviin taisteluihin, ehkä hyökkäyksiin,
emme tiedä. Kerrotaan parin ylijuoksijan ilmoittaneen, että
venäläiset luulevat rintamalla olevan rykmentin suomalaisia, mutta
sitä vastaan onkin asetettu 4 venäläistä rykmenttiä. Majuri ei sano
uskovansa heitä. Venäläisillä on kuulemma usein tapana lähettää
ylijuoksijoita tuomaan vääriä tietoja aikeistaan. Näkyy kuitenkin
selvästi, että jotain odotetaan. Lähetit kiiruhtavat edestakaisin. Kello
10 illalla ovat upseerit koossa ja hälyytysvalmius on määrätty
komppanialle. Vallin reunassa tykistön tarkastustornissa seisoo
tähystäjä. Käymme puheille.

— G'n'abend!

— G'n'abend, Kameraden!
 — Mitä uutta kuuluu?

— Katsokaa tuonne, katsokaa! huutaa tykkimies. Suuri musta

esine lentää suhisten taivaalle aivan ylitsemme.

Vaistomaisesti miehet kyykistyvät.

Naurun remakka puhkeaa, iloinen, hilpeä nauru.

Haikara lentää ylitsemme. Sen pesä on tuolla suon keskellä

törröttävässä "apinan leipäpuussa". Aamulla ammuttaessa kertovat
useat ilveilijät tähdänneensä tuota pesää, kun ei ollut muutakaan
ammuttavaa, venäläisten varustuksilla kun ei näkynyt vilaustakaan.

Yöllä kätkeytyy suo raskaaseen sumuun. Nyt on venäläisillä

erinomainen hetki hyökätä, jos haluavat. Pilvet sakenevat, tipahtelee
suuria pisaroita. Alkaa rankkasade, joka kestää aamuun saakka.

*****

17/6. Aamulla aurinko kirkkaasti paahtaa säteilevää, märkää

suoaluetta ja korkeita synkkiä metsiä. Kirveillä ja kangilla
varustettuina marssii joukkue vahteja lukuunottamatta työhön.
Metsässä alkaa kirveiden kalske, säälimättä isketään parhaan rungon
kylkeen, nuoret lepät ja koivut karsitaan, kannetaan miesvoimin
radalle ja sieltä kuljetetaan vaunuilla varustuksille. Pohjolan
tukkimiehet ovat taas elementissään.

— Paremmat oli vehkeet pohjolassa, arvellaan. — Tämä

saksmannin kirves on kuin mikäkin moukari.

— Taikka kuokka.
 — Ja varsi ihan suora, tökerö.

— Suomalainen kirvesvarren malli pitäisi levittää ulkomaillekin.

— Mikähän siinä oikein on, että Suomessa kaikki on parempaa

kuin muualla?

— No ainakin kirvesvarret!

— Mitäs ruoka?

— Työmies olen ollut ikäni, mutta ei minun ennen ole tarvinnut

nälkää nähdä.

— Päästäisiinpä taas Suomen metsää kaatamaan.

— Ja joelle.

— Voi veikkonen, älä puhu!

— Ei tässä työssä ole sitä halua, ei painanut ennen kirves kättä.

— Mitähän on ruoka tänä päivänä? — Älkää nyt ruuasta

murehtiko, kun ei ole vielä mitään tienattukaan.

— Taas saa marssia kotiin asti syömään.

— Olisitte ottaneet evästä mukaan, ilvehtii pieni peräpohjalainen.

Mutta puita kaatuu, ryske käy korvessa. Suomen pojat ovat

metsätöissä itäisellä Kuurinmaalla. Kukapa sitä olisi uskonut!

— Ei näillä sapuskoilla jaksa tukkitöitä tehdä, arvelee väsähtänyt

kirvesmies.
 — Ei jaksa muuta kuin vallin takana maata kököttää ja sihtailla.

— Kunpa lähettäisi Jumala 3 hirveä tuohon nenän eteen, niin jo

minä ampuisin, vaikka kenraali kieltäisi.

— Minkätähden juuri kolme?

— No lähettäköön vaikka 7, enemmän on syömistä, kunhan vain

lähettää.

— Taikka vaikkapas jäniksiä, kuuluu kannon takaa erään

epäuskoisen huokaus.

— Kilpikonnia se teille lähettää.

— Eipä näy tulevan ei jäniksiä eikä kilpikonnia.

— Onko siellä kellä lehtilöitä?

— Sanomalehtiäkö?

— Korttilehtilöitä, pantaisiin venttiä.

— Ei kellään.

Edessä pamahtaa. Viuhuen, suhisten kiitää granaatti yli ilman.

Saksalaiset patterit alkavat pommitella venäläisten asemia.

Kuunnellaan ja kummastellaan.

— Terveisiä ryssille! huutaa pöyhkeillen joku vahvahermoinen.

Eräs entinen nuorisoseuramies yrittää ruveta politikoimaan.

— Kun Suomi pääsee vapaaksi, tulee taas yksi tasavalta lisää!

 — Eikä tule, Saksasta sinne kuningas pannaan.

— Emme me ota sinne saksalaista kuningasta. On siinä muillakin

sanomista.

Kysymys herättää syvämielisen keskustelun, joka kuten tavallisesti

loppuu vakavaan kehoitukseen:

— Ei kannata kinata vielä kuninkaasta. Tehdään ensin Suomi

vapaaksi!

Jyrähtää taas venäläisten puolella. Ilma jylisee, granaatti lähenee.

— Vouvovvov — — uuuv — vouuuu — —

Hirveä jylähdys, maa roiskuu korkealle, puiden oksat rätisevät

sirpaleista.

— Osaa se venäläinenkin. Oli niskaan nakata. — Meitäkö se nyt

yrittää?
Tykistöä hakee ja noin päin honkia ampuu.

Iltamyöhään kotiin palattaessa saadaan tietoja kotimaasta,

surullisia uutisia. Santarmit ovat kulkeneet perheissä, varsinkin
niissä, joiden poikia on Saksassa, niin kerrotaan. Useita
vangitsemisia on pantu toimeen, ja joitakuita perheitä on
kokonaisuudessaan lähetetty Siperiaan.

Tietojen varmuutta saattaa kyllä epäillä, mutta raskaasti koskevat

ne jääkäreihin. Kukin ajattelee omaisiaan, omaa kotiaan. Onko sekin
hävitetty, vanhemmat, veljet, siskot matkalla Siperiaan? Kamala
toivottomuus täyttää mielen. Viha pullistuu suonissa puristaen kädet
nyrkkiin.
 — Katalat, tulisivat meidän kimppuumme.

— Omaisillemme kostavat!

Ensi kerran tuntuu povessa koston halu hurjana, leppymättömänä

pakoutuvan sydämeen. Hartioissa käy ilkeä värähtely, ne painavat,
pakottavat. Se on voimattoman vihan ja tuskan tunne, jota ei
kuvailla saata.

Seuraa levoton, valveilla vietetty yö. Hirsimajan seiniä pieksää

kylmä sade. Tuuli vihisee, voihkii puiden latvoissa.

Pimeässä keskustelevat unettomat jääkärit illan ilkeistä uutisista.

Vain enenevää vihaa synnyttävät suomalaisten rinnoissa nämä uudet
vääryydenteot. Meidän asiamme siitä tulee yhä
kansanomaisemmaksi. Mitä enemmän uhreja, sitä lähempänä
vapaus.

*****

18/6. Sunnuntainakin tehdään nykyisin työtä. Jälleen kumahtavat

metsät suomalaisten kirveitten iskuista. Rivakasti karsitaan puut ja
kannetaan valtaojan reunalle. Nyt käy tukin kuljetus entistä
paremmin. Sateen jälkeen ovat ojat täynnä vettä. Virran voimalla
kulkevat tukit hiljalleen varustuksia kohti. Siellä korkeiden metsien
keskellä unohtaa koko sodan melskeen. Jopa joskus koko työmiesten
parvi polskahtaa uimaan leveän valtaojan kirkkaaseen virtaan. Mutta
hetken heiluttuaan väsähtää miesjoukko, työ ei luista, ei vaikka olisi
halukin yrittää. Missä on vika? luutnantti väittää suomalaisia
laiskoiksi, puhuu ankaria sanoja. Jopa hän kerran käskee
ryhmänjohtajien pitää kirjaa miesten toiminnasta ja uhkaa laiskoja
lisätöillä. Syy on kuitenkin ainoastaan ruuan niukkuudessa. Kerran
päivässä saa komppania laihaa soppaa. Sillä ei pohjoismaalainen
jaksa tehdä työtä. Moni mies hirsien painon alla horjuu kalpeana,
tuskin jalat kannattavat. On surullista nähdä noita ennen intoa
täynnä olevia miehiä nyt heikkoina, saamattomina. Ruumiin voimain
väheneminen vaikuttaa sielunvoimienkin lamautumiseen. Alkaa
kuulua jo mielenmasennusta todistavia valitteluja. Sadeaika lisää
suoalueen yksitoikkoisuutta ja ikävyyttä. Kaikkialla on märkää,
vaatteet aina kosteina. Varustuksiin asti vesi alkaa kohota. Jalkineet
ovat aina kuin liotetut. Koko suo hyllyy, lotisee. Puunjuurien yli lirisee
virtaava vesi, ja tuolla suon keskellä Misse-joen uoma laajenee
ylipääsemättömäksi virraksi. Taistelutoiminta on kaikki lamassa.
Päivänmittaan ei kuulu laukaustakaan. Vain milloin päivänsäde kultaa
puiden latvoja, herää varustuksilla ja metsässä hetkeksi toiminta,
kunnes taas sadekuurot pyyhkivät maata.

Uutiset muilta rintamilta ovat uhkaavia. Galitsiassa vyöryy kenraali

Brusilowin yleishyökkäys valtavana kuin hyökyaalto eteenpäin.
Sanomalehdet ilmoittavat venäläisten ottaneen noin 100,000 vankia.
Näkyypä venäläisten tiedonannoissa kuvaus toimeenpanemastamme
tykistö- ja kiväärituliyllätyksestäkin joitakin päiviä sitten. Siinä
mainitaan lyhyesti, että Misse-joen rannalla saksalaiset tekivät
hyökkäyksen yrittäen murtaa rintaman, mutta lyötiin suurin tappioin
takaisin!! Siten syntyvät sotatiedot.

Ilma selkenee. Lännen taivaalla välkkyy kapea, kellahtava

iltaruskon viiru, välkkyy ja sädehtii kuin tervehtien iloisesti
sadeilmojen raskauttamaa maata, ennustaen poudan ja päivän tuloa.
Auringon suloinen väike valaisee puiden latvoja ja suota. Ihmeellinen
värien kimmellys siellä häikäisee silmää. Pihapöydillä höyryää kahvi.
Joka mies on ulkona. Mielet virkistyvät jälleen. Iloinen puheensorina
kuuluu joka kämpän edustalla. Lännessä viiru hiljalleen laajenee
leveäksi uomaksi. Tuuli humajaa korpimetsässä. Kaukana
kumahtavat jo tykit harvalleen jykevän iltasoiton. Tuntuu tutulta.
Huomenna on kirkas päivä.

Illalla saapuu leipä. Kaksi päivää on oltu leivättä. Nyt se

juhlakulussa kannetaan pöydille ja jaetaan yleisen riemun vallitessa.
Tässä korpielämässä ovat miehet tulleet kuin lapsiksi. Tarvitaan
mitätön pikku aihe saamaan heidät hypähtämään riemusta tai taas
toiselta puolen aivan masennuksiin.

*****

19/6. Kirkas päivä. Pimeän majan ovesta ulos metsään astuttaessa

tuskin saattaa katsoa, auringon loiste kun häikäisee silmiä. Puitten
latvojen yllä kuuluu taas tuttua surinaa. Tirkistellään sinne tänne.
Venäläinen lentokone kulkien sangen alhaalla tarkastaa asemiamme.
Tuolta se nousee suristen metsän takaa. Saattaa selvästi nähdä
kaksitason, jopa merkitkin. Tykki pamahtaa. — — Huonosti
ammuttu! Kone kohoaa hiukan. Valkeat räjähdykset ajavat sitä
takaa, mikä lähellä, mikä kaukana. Ylpeästi se kaartelee sinne tänne
noin 20 minuutin ajan tykkitulesta huolimatta. Välistä aivan sen
edessä tai takana shrapnellit näyttävät räjähtävän. Sitten se pitkässä
kaaressa lentää viime kerran varustusten yli kadoten itäisen
metsänrannan taa. Se oli uljas vihollinen!