William Walker
| William Walker | |
|---|---|
 |
|
| Nicaraguan presidentti | |
|
12. heinäkuuta 1856 – 1. toukokuuta 1857
|
|
| Edeltäjä | Patricio Rivas |
| Seuraaja | Máximo Jerez Tellería ja Tomás Martínez Guerrero |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 8. toukokuuta 1824 Nashville, Tennessee |
| Kuollut | 12. syyskuuta 1860 (36 vuotta) Trujillo, Honduras |
| Tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
William Walker (8. toukokuuta 1824 Nashville, Tennessee – 12. syyskuuta 1860 Trujillo, Honduras) oli yhdysvaltalainen lakimies, seikkailija ja palkkasoturi, joka järjesti yksityisiä sotilasretkikuntia Latinalaiseen Amerikkaan tavoitteenaan perustaa englanninkielisiä valtioita. Hän perusti Meksikoon Sonoran ja Baja Californian osavaltioihin oman tasavaltansa, ja vuosina 1856–1857 hän oli Nicaraguan presidenttinä. Keski-Amerikan valtiot liittoutuivat yhdessä Walkeria vastaan, ja hänet teloitettiin Hondurasissa 1860, kun hän tunkeutui uudestaan Keski-Amerikkaan.
Nuoruus ja koulutus
Walker syntyi Nashvillessä 1824. Hän oli lapsinero ja valmistui 14-vuotiaana Nashvillen yliopistosta. Tämän jälkeen hän opiskeli Euroopassa Heidelbergin, Edinburghin ja Pariisin yliopistoissa. Walker sai 19-vuotiaana Pennsylvanian yliopistosta lääketieteen tutkinnon. Hän toimi lääkärinä Philadelphiassa, mutta kyllästyttyään muutti New Orleansiin harjoittamaan lakimiehen ammattia. Väsyttyään siihenkin hän perusti New Orleans Crescent -sanomalehden, johon palkkasi muun muassa nuoren runoilijan Walt Whitmanin.[1]
Walker ei pysynyt kauan paikallaan, ja kihlattunsa kuoleman jälkeen hän muutti 1849 Kalifornian kultaryntäyksen aikana San Franciscoon. Kaliforniaan muutti tuohon aikaan seikkailijoita ja onnenonkijoita, joiden joukossa Walker oli kotonaan. Hän eli San Franciscossa jonkin aikaa lakimiehenä ja toimittajana, kunnes päätti perustaa vuonna 1853 Meksikoon oman tasavallan.[1] Walkerin esikuvana oli venezuelalaissyntyinen Narciso López, joka johti palkkasotureiden hyökkäystä Kuubaan tavoitteenaan irrottaa se Espanjasta ja liittää Yhdysvaltoihin.[2] Yhdysvalloissa oli muutenkin vallalla niin sanottu Manifest Destiny -ajattelu, jonka mukaan Yhdysvaltain kohtalona ja kutsumuksena oli laajentuminen.[1]
Palkkasoturina
Meksikon tasavallat
Walker suuntasi katseensa harvaan asuttuihin Baja Californian ja Sonoran osavaltioihin.[2] Hän suuntasi ensin Guaymasin kaupunkiin ja pyysi Meksikon hallitukselta lupaa perustaa yhdysvaltalainen siirtokunta. Sonorassa oli laajat hopeaesiintymät, eikä Meksiko ollut siksi halukas hyväksymään Walkerin pyyntöä. Walker palasi San Franciscoon ja alkoi kerätä palkka-armeijaa. Hän onnistui valtaamaan 1853 Baja Californian pääkaupungin La Pazin 50 miehen joukolla. Walker julisti Ala-Kalifornian tasavallan itsenäiseksi ja itsensä sen presidentiksi ja otti käyttöön Louisianan lakeja, jotka sallivat orjuuden.[3]
Walkerin maine levisi, ja monet yhdysvaltalaiset kannattivat hänen hankettaan. Walkerin joukkoihin liittyikin noin 200 meksikolaista ja 200 yhdysvaltalaista, jotka halusivat saada jalansijaa uudesta valtiosta. Huolto ei kuitenkaan toiminut Walkerin armeijassa, ja monet sotilaista tulivat pian tyytymättömiksi.[2] Walker ilmoitti vudoen 1854 alussa, että hän alkoi vallata Sonoran ja julisti Sonoran tasavallan, joka koostui kahdesta osavaltiosta.[3] Walker lähti Ensenadasta Sonoraan 13. helmikuuta. Hyökkäys epäonnistui täysin, sillä sairaudet, rosvot ja keskenäiset ristiriidat pakottivat Walkerin kääntymään takaisin. Lopulta hän päätti antautua Yhdysvaltain joukoille, kun hänellä oli jäljellä enää 33 miestä. Walker antautui 8. toukokuuta San Diegossa paikallisen aseman johtajalle, majuri J. McKinstrylle. Hän joutui San Franciscossa vastaamaan syytteisiin Yhdysvaltain puolueettomuuden vaarantamisesta, mutta hänet vapautettiin syytteistä.[4]
Nicaraguan presidenttinä
Nicaraguan vuonna 1854 alkaneessa sisällissodassa tappiolle ajautuneet liberaalit kutsuivat Walkerin apuun.[5] Sodassa olivat vastakkain Granadan konservatiivit ja Leónin liberaalit. Walker lähti Nicaraguaan 57 miehen kanssa 4. toukokuuta 1855 ja saapui maahan 16. kesäkuuta.[4] Saavuttuaan Nicaraguaan Walkerin joukkoihin liittyi noin 100 yhdysvaltalaista ja 200 nicaragualaista.[6]
Walker hyökkäsi 29. kesäkuuta joukkoineen Rivasiin, joka oli merkittävä kaupunki Nicaraguan halki kulkevalla kuljetusreitillä, joka oli tärkein Keski-Amerikan kauppareiteistä ennen Panaman kanavan valmistumista. Walkerin joukot kärsivät Rivasissa tappion ja pakenivat San Juan del Suriin.[7] Toukokuussa Walkerin joukot kaappasivat Nicaraguajärvellä Nicaraguan kuljetusreittejä hallinneen liikemies Cornelius Vanderbiltin aluksen. He purjehtivat sillä Granadaan ja yllättivät kaupungin konservatiivit.[5]
Walker nimitettiin aseleposopimuksessa Nicaraguan asevoimien komentajaksi, ja hän valitsi nukkehallitsijaksi Patricio Rivasin.[7] Monet Walkerin miehistä nimitettiin asevoimien upseereiksi. Näitä kutsuttiin filibustereiksi. Sana oli väännös englannin palkkasotureita tarkoittavasta sanasta ’freebooters’.[5]
Costa Rica julisti keväällä 1856 sodan Nicaraguaa vastaan, mutta ensimmäinen hyökkäys pysähtyi tautiepidemian takia.[5] Pian Honduras, El Salvador ja Guatemala liittoutuivat Costa Rican kanssa ja Rivas pakeni maasta. Walker julisti itsensä presidentiksi, määräsi englannin viralliseksi kieleksi ja laillisti orjuuden. Pian Yhdysvaltain presidentti Franklin Pierce tunnusti Walkerin hallinnon.[7] Walker kumosi myös Vanderbiltin oikeudet kauppaan Nicaraguassa. Vaikutusvaltainen liikemies painosti Pierceä vetämään Yhdysvaltain tuen Walkerilta ja lähetti aseita ja rahaa Costa Ricaan.[8] Walkerin vastainen sota kesti noin vuoden, ja sen viimeinen taistelu käytiin Rivasissa. Walker antautui toukokuussa 1857 yhdysvaltalaiselle sota-alukselle.[5]
Kuolema Hondurasissa
Walkeria pidettiin varsinkin Yhdysvaltain eteläosissa sankarina. Hän kirjoitti seikkailuistaan kirjan, toimi asianajajana ja alkoi suunnitella uutta yritystä vallata Nicaragua, jota piti edelleen omanaan.[6] Walker rantautui Costa Rican Puntarenasiin, mutta USS Wabashin komentaja Hiram Paulding pidätti hänet ja lähetti takaisin Yhdysvaltoihin. Walkerin seuraava yritys kariutui, kun hänen laivansa jumiutui Belizen edustan koralliriutoille. Brittialus pelasti retkikunnan ja kuljetti sen Mobileen.[8]
Brittiläissiirtokunnat Hondurasin Islas de la Bahíalla kääntyivät Walkerin puoleen 1859, kun Britannia oli myöntänyt Hondurasille saarten hallinnon. Hän uskoi saavansa tukea Hondurasin liberaaleilta, jotka yrittivät syrjäyttää presidentti José Santos Guardiolaa.[9] Walker valtasi 6. syyskuuta 1859 Trujillon kaupungin 91 miehen armeijallaan ja lähti marssimaan kohti Nicaraguaa. Walkerin joukot kohtasivat Hondurasissa huomattavaa vastarintaa, ja brittilaivasto esti apujoukkojen saapumisen. Walkerin armeija oli kutistunut pian 31 mieheen, joista suurin osa oli lisäksi haavoittuneita. Nowell Salmon pelasti Walkerin HMS Icarukselle. Salmon luovutti Walkerin ja tämän joukkojen everstin A. F. Rudlerin hondurasilaisille. Rudler tuomittiin neljäksi vuodeksi kaivostyöhön ja Walkerille langetettiin kuolemantuomio.[8] Hänet teloitettiin ampumalla 12. syyskuuta 1860.[10]
Jälkimaine
Walker ei ole nykyään yhtä tunnettu Yhdysvalloissa kuin Keski-Amerikassa, jossa häntä pidetään edelleen yhdysvaltalaisen imperialismin symbolina. Costa Rican kansallissankari Juan Santamaría kaatui Walkeria vastaan käydyssä Rivasin toisessa taistelussa. Yhdysvalloissa Walkeria muistetaan käytännössä vain hänen kotikaupungissaan Nashvillessä.[6]
Lähteet
- Merrill, Tim (toim.): Honduras: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1995. Country Studies US (viitattu 25.9.2011). (englanniksi)
- Minster, Christopher: The Biography of William Walker Latin American History. About.com. Arkistoitu 17.10.2011. Viitattu 24.10.2011. (englanniksi)
- Soodalter, Ron: William Walker: King of the 19th Century Filibusters Weider History Network. 4.3.2010. Weider History Group. Viitattu 24.10.2011. (englanniksi)
- Valtonen, Pekka: Latinalaisen Amerikan historia. Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 951-662-843-5
Viitteet
- ↑ a b c Soodalter, s. 1.
- ↑ a b c Minster, s. 1. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Soodalter, s. 2. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Soodalter, s. 3. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e Valtonen, s. 327.
- ↑ a b c Minster, s. 2. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c Soodalter, s. 4. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c Soodalter, s. 5. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Merrill, Tim: The Development of an Independent Nation, 1838-99 countrystudies.us.
- ↑ Soodalter, s. 6. (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta William Walker Wikimedia Commonsissa
- Walkerin teos War in Nicaragua Google-kirjoissa (englanniksi)
