Aarre Hemming
Aarre Hemmo Johannes Hemming (16. marraskuuta 1928 Viipuri – 7. elokuuta 2007 Lahti) oli suomalainen kapellimestari ja professori, joka toimi Lahden musiikkiopiston rehtorina ja kohotti merkittävästi Lahden Oopperan taiteellista tasoa.[1][2]
Hemming opiskeli Sibelius-Akatemiassa viulunsoittoa Onni Suhosen johdolla ja orkesterinjohtoa Leo Funtekin johdolla ja valmistui kapellimestariksi vuonna 1953. Hän opiskeli myös musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa ja suoritti lisensiaatintutkinnon vuonna 1959. Hemming toimi aluksi Helsingin kaupunginorkesterin viulistina (1952–1962) ja kirjastonhoitajana (1962–1965). Vuodesta 1965 hän toimi Lahden musiikkiopiston rehtorina ja kehitti musiikinopetusta paitsi Lahdessa myös koko maassa. Niin kutsuttu musiikkiluokkatoiminta kehittyi hänen aloitteestaan.[1] Hän jäi eläkkeelle vuonna 1991.[3]
Hemming hoiti useita luottamustehtäviä muun muassa valtion säveltaidetoimikunnassa.[1] Hänelle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1989.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Otavan Iso Musiikkitietosanakirja 2, s. 595. Helsinki 1977. ISBN 951-1-04191-6
- ↑ Aarre Hemmingin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
- ↑ a b Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto: A–Ö, s. 140. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5