Alfred Anderssén

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alfred Anderssén (4. elokuuta 1887 Pietarsaaren maalaiskunta10. syyskuuta 1940 Turku) oli suomalainen säveltäjä.[1][2]

Henkilöhistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anderssénin vanhemmat olivat Johan Anderssén ja Johanna Holmberg, ensimmäinen puoliso Emma Ahlskog ja toinen vuodesta 1920 Karin Matilda Limnell.[1] Ennen opiskeluaan Helsingin musiikkiopistossa Anderssén sai pianonsoitonopetusta urkuri Alfred Lybäckiltä. Anderssén teki myös opintomatkoja Saksaan. Hän toimi kuoron- ja orkesterinjohtajana Pietarsaaressa 1911-1913, Kaartin jääkäripataljoonan kapellimestarina Vaasassa 1919-1921 sekä useaan otteeseen vt. kanttoriurkurina ja kuoron- ja orkesterinjohtajana. Arbetets Vännerin kuoron johtaja hän oli 1927-1937 ja Turun ruotsalaisen teatterin kapellimestari 1929-1937. Åbo Underrättelserin musiikkikriitikkona Anderssén toimi 1927-1940, samoin kuin esiintyi pianistina ja urkurina.[1]

Anderssén sai tunnustusta jo sävellyskonsertillaan Helsingissä vuonna 1928. Lisäksi teoksia esitettiin ulkomailla, kuten Tukholmassa ja Kölnissä. Hän kuoli 53-vuotiaana, juuri kun suunnitteilla oli ollut uutta sinfonia-, kantaatti- ja laulumusiikkia.

Anderssénin tuotantoon kuuluu kaksi sinfoniaa sekä ooppera Med ödet ombord (Kohtalo), joka esitettiin Suomen Kansallisoopperassa ensi kertaa vuonna 1935:[1]

  • Impromptu orkesterille, 1912
  • Österbottniska melodier, 1919
  • Suomalainen fantasia, 1923
  • Ooppera Med ödet ombord, 1923
  • Induktio ja fuuga, 1923
  • Suomalainen sarja, 1923
  • Sinfonia I a-molli, 1927
  • Kohtalo, sinfoninen sarja, 1934
  • Kansanomainen sarja jousiorkesterille
  • Sinfonia II d-molli (osa II myös uruille), 1938
  • Juhlamarssi, 1938
  • Jousikvartetto-osa, 1938
  • Meditaatio jousikvartetolle, 1940
  • 13 kantaattia eri tilaisuuksiin ja kaksi kirkkokantaattia
  • Näytelmämusiikkia muun muassa Oskar Krabben näytelmään St. Henriks korståg
  • Kuoro- ja orkesteriteoksia
  • Noin 20 yksin- ja sekakuorolaulua
  • Viisi koraalia ja 14 koraalialkusoittoa
  • Fågeln, melodraama Gunnar Stadiuksen tekstiin
  • Sovituksia sekakuorolle, ooppera- ja kantaattisovituksia muun muassa Fredrik Paciuksen teoksista.

Anderssén julkaisi myös kansanlaulukokoelmat 25 visor och folkvisor från Svensk-Finland urkuharmonille ja 12 folkvisor för sång och piano.[1]

  1. a b c d e Rosas, John: ”Alfred Anderssén”, Suomen säveltäjiä, s. 478-481. (Toimittanut Sulho Ranta) Porvoo: WSOY, 1945.
  2. Barbara B. Hong: Historical Dictionary of the Music and Musicians of Finland, s. 18. Määritä julkaisija! (englanniksi)
Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.