Almos Maattola
Vilho Almos Maattola (8. heinäkuuta 1908 Hollola – 18. syyskuuta 1981 Turku) oli suomalainen kapellimestari, joka teki elämänuransa teatterimuusikkona, musiikin sovittajana, säveltäjänä ja johtajana. Pisimpään hän toimi Turun teatterielämässä, mutta piti sen rinnalla yllä myös kirkkomuusikon taitojaan.[1][2]
Almos Maattola syntyi Hollolan kanttorin pojaksi ja soitti ensi kerran urkuja kotikirkkonsa jumalanpalveluksessa 12-vuotiaana. Hän valmistui Armas Maasalon johtamasta Helsingin kirkkomusiikkiopistosta 1928 ja jatkoi opintojaan Helsingin konservatoriossa kaksi vuotta. Urkujen soiton opettajana hänellä oli Elis Mårtenson, pianon ja musiikinteorian opettajina Ilmari Hannikainen, Martti Paavola ja Otto Kotilainen. Hän suoritti myös musiikkiupseerin tutkinnon Erkki Melartinin ja Lauri Näreen johdolla.[1][2]
Ennen asettumistaan Turkuun Maattola toimi Maakuntain Teatteri ry:n, Lahden Teatterin ja Lahden suojeluskunnan soittokunnan kapellimestarina. Vuosina 1937–1940 hän oli Turun Teatterin ja 1945–1946 Turun Työväen Teatterin kapellimestarina, ja jatkoi uraansa näiden yhdistyttyä Turun kaupunginteatteriksi aina eläkkeelle jääntiinsä 1971 saakka.[1][2]
Teatterikapellimestarina Almos Maattola johti Turussa kaikki tunnetut operetit, lukuisia revyyesityksiä ja puhenäytelmien musiikkiosuuksia. Hän sävelsi musiikin monissa Turussa esitettyihin näytelmiin, kuten Kaukaasialainen liitupiiri, Lysistrate, Herakles, Kuningas Lear ja Kuinka äkäpussi kesytetään. Suurimpiin menestyksiin kuului Turun kaupunginteatterissa 89 kertaa esitetty My Fair Lady (1962–1963), ohjaajana Ritva Arvelo.[1][2][3]
Almos Maattolan puoliso oli näyttelijä Inke Mikkola.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Kuolinuutinen, Helsingin Sanomat 21.9.1981, sivu 14. Viitattu 28.11.2020.
- ↑ a b c d e Almos Maattolan 25-vuotisjuhla, Helsingin Sanomat 13.10.1963, sivu 21. Viitattu 28.11.2020.
- ↑ My Fair Lady – musikaalimatkalla Suomen Turussa. Turun kaupunginteatteri. Viitattu 28.11.2020.