Annika Hirvonen
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Annika Hirvonen | |
---|---|
Annika Hirvonen vuonna 2015. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 2. kesäkuuta 1989 Sundbyberg |
Ammatti | juristi |
Poliitikko | |
Puolue | ympäristöpuolue |
Asema | valtiopäiväedustaja |
Hanna Annika Hirvonen (aik. Hirvonen Falk,[1] s. 2. kesäkuuta 1989 Sundbyberg) on ruotsalainen poliitikko, joka edustaa ympäristöpuoluetta. Hän nousi valtiopäiväedustajaksi kesäkuussa 2014 Peter Erikssonin siirryttyä europarlamenttiin. Hirvonen valittiin valtiopäiville myös vuosien 2014 ja 2019 valtiopäivävaaleissa.[2]
Hirvonen on ollut ympäristöpuolueen valtiopäiväryhmän toinen puheenjohtaja yhdessä Janine Alm Ericsonin kanssa marraskuusta 2019 lähtien. Syyskuussa 2020 hän ilmoitti pyrkivänsä myös puolueen johtoon vuonna 2021 järjestettävässä puheenjohtajavaalissa.[3]
Hirvosen isä on syntynyt Heinävedellä ja kasvanut Nastolassa. Hänen äitinsä vanhemmat muuttivat Ruotsiin 1950-luvulla Tampereelta ja Äkäslompolosta.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Protokoll 2020/21:38 19.11.2020. Riksdagen. Viitattu 15.2.2021. (ruotsiksi)
- ↑ Annika Hirvonen Falk (MP) Sveriges riksdag. Viitattu 12.11.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Kulneff, Ebba: Annika Hirvonen vill bli nytt MP-språkrör 13.9.2020. Expressen. Viitattu 12.11.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Wallenius, Daniel: "Maailman rakkain paikka on Suomessa" – Ympäristöpuolueen johtoon pyrkivä Annika Hirvonen voi olla ensimmäinen suomenkielinen puoluejohtaja Ruotsissa 18.9.2020. Kainuun Sanomat. Arkistoitu 12.11.2020. Viitattu 12.11.2020.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Annika Hirvonen Wikimedia Commonsissa