Antti Rissanen
Antti Martin Rissanen (s. 1975) on suomalainen jazzpasunisti, -kapellimestari ja -säveltäjä.[1][2]
Rissanen aloitti pianonsoiton 6-vuotiaana ja sai kosketuksen improvisaatioon varhain opiskellessaan Suzuki-menetelmällä. Ala-asteaikoinaan Rissanen aloitti baritonitorven soittamisen, josta siirtyi pasuunansoittoon 13-vuotiaana kotikaupunkinsa Kotkan nuorten big bandissa. Rissanen jatkoi pasuunansoiton ohella klassista pianonsoittoa, jota opiskeli Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla vuosina 1991–1995. Vuonna 1994 Rissanen hyväksyttiin Sibelius-Akatemian jazzosastolle ylimääräisenä opiskelijana, ja vuonna 1995 hän pääsi sinne pääaineopiskelijaksi. Samana vuonna hän kuitenkin lähti Saksaan, jossa opiskeli pasuunansoittoa Jiggs Whighamin johdolla. Saksassa Rissanen sai toisen palkinnon Frankfurtin radion big band -sävellyskilpailussa vuonna 1996. Pari vuotta tämän jälkeen hän voitti jazzpasuunakilpailun, jonka International Trombone Association järjesti Yhdysvalloissa.[1]
Saksasta palattuaan Rissanen opiskeli päätoimisesti Sibelius-Akatemiassa, kunnes lähti syksyllä 1999 opiskelijavaihtoon New Yorkin The New Schoolin jazzkouluun.[1] Siellä häntä opetti Conrad Herwig.[2] Vuonna 2001 hänestä tuli ensimmäinen Sibelius-Akatemiasta jazzpasunistina valmistunut henkilö.[1] Vuonna 2015 Rissanen sai Sibelius-Akatemiasta[3] tohtorinarvon.[2] Tohtorintutkintonsa osana Rissanen kokosi "lip-break"-soittotekniikan uuden oppimateriaalin.[3] Hän on tehnyt opetustyötä Metropoliassa ja Sibelius-Akatemiassa.[2]
1990-luvun lopussa Rissanen aloitti esiintymisen saksofonisti Mikko Innasen kanssa perustamassaan Mr Fonebone -yhtyeessä, joka on esiintynyt Suomen ohella muun muassa Saksassa sekä Islannissa ja jonka solistina on vieraillut trumpetisti Ingrid Jensen. Rissanen on sittemmin toiminut monissa muissakin kokoonpanoissa. UMO Jazz Orchestrassa hän esiintyi ensimmäisen kerran 1990-luvun puolessavälissä. Sen kapellimestarina hän debytoi johtamalla oman sävellyskonserttinsa vuonna 1999. Tammikuussa 2007 hänestä tuli UMO Jazz Orchestran ensipasunisti. Kapellimestarina toimimista hän on jatkanut eri big bandeissa, joihin ovat kuuluneet Imatra Big Band ja Espoo Big Band.[1]
Rissanen sai Lieksan Vaskiviikon Vuoden vaskisoittajan tunnustuksen vuonna 2002. Hän järjesti kansainvälisen pasuunafestivaalin Helsingissä vuonna 2003, ja hänen mukaansa nimetty kansainvälinen pasuunakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran Kotkassa kesällä 2005.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Antti Rissanen: Biografia Jazz Finland
- ↑ a b c d Antti Martin Rissanen: Biography Seaside Music Productions
- ↑ a b Antti Rissanen laati tohtorintutkinnossaan uuden tekniikkaoppikirjan pasunisteille (Arkistoitu – Internet Archive) Taideyliopisto