Balerion

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Balerion Mustakauhu (engl. Balerion the Black Dread) on George R. R. Martinin fantasiateoksissa esiintyvä valyrialainen lohikäärme. Siihen viitataan useasti Tulen ja jään laulu -kirjasarjassa, vaikkei se enää kirjasarjan tapahtumien aikaan olekaan elossa; keskeisemmässä osassa se on samaan maailmaan sijoittuvassa kuvitteellisessa historiikissa Tuli ja veri (2018).

Balerion on Aegon Valloittajaksi kutsutun Aegon I Targaryenin omistama lohikäärme, jolla tämä ratsastaa ja valloittaa Westerosin maanosan julistaessaan itsensä Seitsemän kuningaskunnan kuninkaaksi. Valloituksessa ovat mukana myös Aegonin sisarukset Visenya ja Rhaenys, joiden lohikäärmeet tunnetaan nimillä Vhagar ja Meraxes.[1]

Balerion, jonka siipien väli on noin 105 metriä, on suurin ja vanhin Targaryenin suvun omistamista lohikäärmeistä ja mahdollisesti myös suurin koko Tulen ja jään laulun maailman lohikäärmeistä.[2] Sitä kuvaillaan mustaksi ja sen sanotaan syöksevän pääosin mustaa tulta. Sen tuli pystyy sulattamaan terästä ja kiveä, ja sen hampaita kuvaillaan miekan kokoisiksi.[3] Balerion muistetaan ennen kaikkea siitä, että valloitussotansa aikana Aegon tuhoaa sillä yhdessä yössä Harrenhallin, Westerosin suurimman linnakkeen.[4] Balerion osallistuu myös muihin valloitussodan taisteluihin, kuten ensimmäiseen dornelaissotaan sekä Lakeudella käytävään Tulimeren taisteluun, jossa tuhannet sotilaat palavat elävältä.[1]

Aegonin kuoleman jälkeen Balerionilla ratsastavat Maegor Julma eli Maegor I Targaryen sekä myöhemmin myös prinsessa Aerea Targaryen ja prinssi Viserys Targaryen. Viseryksen aikana Balerion on jo niin vanha, että prinssi lentää tällä vain lyhyitä matkoja ja vain kolmesti.[1] Viserys ehtii omistaa Balerionin alle vuoden, kun tämä kuolee vanhuuteen noin 200-vuotiaana, 93 vuotta Aegonin valloitussodan alkamisesta.[5] Kuolleen Balerionin kalloa säilytetään Kuninkaansataman Punalinnassa, ja se esitellään sekä Tulen ja jään lauluun perustuvassa televisiosarjassa Game of Thrones että Tuleen ja vereen perustuvassa House of the Dragon -sarjassa.[1]

  1. a b c d Bardini, Julio: The Best Dragon in 'Game of Thrones' Had the Worst Death Collider. 11.2.2024. Viitattu 12.8.2024.
  2. Marquez, Gene & Russell, Tom: Every Dragonrider Balerion Had & What Happened To Them Game Rant. 3.6.2024. Viitattu 12.8.2024.
  3. Bisma, Fida: House Of The Dragon: What Happened to Balerion The Black Dread? Game Rant. 17.1.2024. Viitattu 12.8.2024.
  4. Leite, Marcelo: The Curse Of Harrenhal Explained & How It Affects Game Of Thrones Screen Rant. 1.7.2024. Viitattu 12.8.2024.
  5. Antonsson, Linda; García Jr, Elio M. & Martin, George R. R.: The Rise of the Dragon: An Illustrated History of the Targaryen Dynasty, Volume One, s. 169. HarperCollins, 2022. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]