Bergvallin karsintajärjestelmä

Bergvallin järjestelmä on kilpailumuoto, joka perustuu pudotuspelijärjestelmään. Sen kehitteli ruotsalainen Erik Bergvall pääasiassa vuoden 1912 ja 1920 olympialaisisten joukkueurheilussa käytettäväksi.

Erot pudotuspelijärjestelmään

Bergvallin järjestelmä lähtee siitä, että pudotuspeleillä voidaan määrittää vain kilpailun voittaja. Muiden sijojen määrittämiseksi tarvitaan lisäkamppailuja. Bergvallin järjestelmässä kaikki voittajalle hävinneet ottelevat uudestaan toisesta sijasta. Kolmannesta sijasta ottelevat jälleen keskenään toiseksi sijoittuneelle hävinneet.

Bergvallin järjestelmän etuna voidaan pitää sitä, että siinä saadaan kärkipään järjestys selville kohtalaisen vähillä ottelumäärillä verrattuna esimerkiksi kaksinkertaiseen cup-kilpailuun tai sarjajärjestelmään. Haittana voidaan pitää sitä, että joukkueen/kilpailijan on varauduttava tappion jälkeen uuteen mahdollisuuteen, johon pääseminen ei suinkaan ole varmaa.

Käytännössä

Ensimmäisen kerran Bergvallin järjestelmää käytettiin Tukholman olympiakisojen vesipalloturnauksessa 1912.

Järjestelmää käytettiin myös jääkiekkoilun olympiaturnauksessa 1920. Järjestelmää kritisoitiin varsinkin Bergvallin kotimaassa Ruotsissa, koska Ruotsin joukkue joutui pelaamaan kuusi peliä (voitti kolme), ja pronssia voittaneen Tšekkoslovakian joukkueen tarvitsi pelata vain kolme (voitti yhden). Erik Bergvall, järjestelmän luoja totesi, että sitä oli käytetty väärin, ja että turnauksen kaikkien ensimmäisellä kierroksella hävinneiden joukkueiden olisi tullut pelata hopeasta. Kritiikin takia Bergvallin järjestelmää ei käytetty uudelleen jääkiekossa.

Järjestelmää käytettiin kuitenkin kesäolympialaisissa 1920 mm. jalkapallo- ja vesipalloturnauksissa. Nykyisin Bergvallin järjestelmän jalostettu muoto on käytössä mm. judo-turnauksissa ja painissa, joissa loppuotteluun selviytyneille lohkovoittajille hävinneillä on vielä mahdollisuus edetä pronssiotteluun.