Tämä on lupaava artikkeli.

Christopher Reeve

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Christopher Reeve
Chistopher Reeve vuonna 1985.
Chistopher Reeve vuonna 1985.
Henkilötiedot
Syntynyt25. syyskuuta 1952
New York, New York, Yhdysvallat
Kuollut10. lokakuuta 2004 (52 vuotta)
Mount Kisco, New York, Yhdysvallat
Näyttelijä
Aktiivisena 1974–2004
Merkittävät roolit Teräsmies
(Teräsmies)
Palkinnot

Bafta-palkinto (1979)
Emmy (1997)
SAG-palkinto (1999)
Grammy-palkinto (1999) Lasker-palkinto (2003)

Aiheesta muualla
www.christopherreeve.org
IMDb
Elonet

Christopher D’Olier Reeve (25. syyskuuta 1952 New York, New York, Yhdysvallat – 10. lokakuuta 2004 Mount Kisco, New York, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, ohjaaja ja kirjailija. Hän tuli tunnetuksi Teräsmies-roolistaan neljässä elokuvassa, mutta näytteli useissa muissakin elokuvissa, televisiosarjoissa ja teatterissa. Reeve halvaantui vuonna 1995 kaulasta alaspäin. Hän jatkoi tämän jälkeen vielä elokuvauraansa ja alkoi toimia aktiivisesti halvaantuneiden ja kantasolututkimuksen puolestapuhujana.

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Christopher Reeve syntyi Manhattanilla vuonna 1952. Hänen vanhempansa olivat runoilija ja romaanikirjailija Franklin D’Olier Reeve, joka opetti Columbian yliopistossa slaavilaisia kieliä ja luovaa kirjoittamista, ja toimittaja Barbara Pitney. Christopherin vanhemmat erosivat vuonna 1956.[1]

Christopher varttui yhdessä pikkuveljensä kanssa äitinsä luona Princetonissa. Christopher alkoi kahdeksanvuotiaana esiintyä koulun näytelmissä ja liittyi pian paikalliseen McCarter Theatre -ammattiteatteriin.[2]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulutus ja uran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Christopher Reeve valmistui vuonna 1974 Cornellin yliopistosta, vaikka hän opiskelikin viimeisen vuotensa Juilliard Schoolissa.[3] Hänen pääaineensa Cornellissa olivat englanti ja musiikinteoria. Näytteleminen oli kuitenkin hänen intohimonsa, ja opiskeluaikana hän piti sapattivuoden, jolloin hän matkusteli Euroopassa ja oli teatteriharjoittelijana Lontoon Old Vicissä ja Pariisin Comédie-Françaisessa.[1] Juilliardissa Reeven opettajana oli John Houseman, ja siellä hän ystävystyi Robin Williamsin kanssa. Opintonsa hän rahoitti esiintymällä saippuasarjassa Lofe of Life.[4]

Reeve sai vuonna 1975 ensimmäisen Broadway-roolinsa musikaalissa A Matter of Gravity, missä hänen vastanäyttelijänsä oli Katharine Hepburn. Reeven ensimmäinen elokuva oli sukellusveneeseen sijoittunut katastrofielokuva Merten urhot (1978).[1]

Teräsmies

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reeve esiintyi eräässä Off Broadway -näytelmässä, kun hän haki Teräsmies-elokuvaan.[4] Tuottajat ja ohjaaja eivät olleet päässeet sopuun tunnetun näyttelijän palkkaamisesta, joten he päättivät hankkia rooliin tuntemattomamman näyttelijän.[2] Tuottajat ihastuivat Reeven ulkonäköön: hän oli pitkä, hänellä oli voimakas leuka sekä siniset silmät.[1] He uskalsivat ottaa riskin tuntemattoman Reeven palkkaamisesta, sillä elokuvassa oli jo sivurooleissa Marlon Brando ja Gene Hackman.[5] Teräsmiehestä Reeve palkittiin Bafta-palkinnolla lupaavimpana uutena pääroolinesittäjänä.[6]

Teräsmies teki Reevestä supertähden, mutta hän ei halunnut jäädä pelkästään samanlaisten roolien vangiksi, joten hänen seuraava elokuvansa oli Kerran jossakin (1980). Reeve teki kuitenkin kaikkiaan neljä Teräsmies-elokuvaa, Teräsmies II (1980), Teräsmies III (1983) ja Teräsmies ja uhka auringosta (1987).[5]

Vaikka Reeve yhdistetään erityisesti Teräsmies-hahmoon, hän on näytellyt monissa muissakin rooleissa. Hänen elokuviaan ovat muun muassa jännityselokuva Murhaleikki (1982), Monsignore (1982), historialliset pukudraamat Bostonilaiset (1984) ja Pitkän päivän ilta (1993) sekä komediat Switching Channels (1988) ja Maailman kipein komedia (1992). Näyttämöllä Reeve oli muun muassa Lontoossa näytelmässä The Aspern Papers, New Yorkissa näytelmässä Figaron häät ja Los Angelesissa Tennessee Willamsin näytelmässä Summer And Smoke.[4]

Halvaantuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reevellä oli monia vauhdikkaita harrastuksia. Hän oli nuorena aikuisena hankkinut lentolupakirjan ja yksinlentänyt kahdesti Atlantin yli. Hän lensi myös liitokoneilla ja harrasti sukellusta sekä hiihtoa. Hänen intohimonsa olivat kuitenkin hevoset.[4] Hän omisti useita hevosia ja osallistui hevoskilpailuihin.[2]

Reeve oli 27. toukokuuta 1995 kolmipäiväisissä hevoskilpailuissa Virginian Culpeperissä. Hänen hevosensa kieltäytyi kilpailussa yllättäen estehypystä, ja Reeve lensi hevosen yli ja löi päänsä esteeseen ja maahan. Onnettomuus aiheutti useita murtumia ensimmäisessä ja toisessa kaulanikamassa ja Reeven halvaantumisen kaulasta alaspäin.[2]

Reeve pohti onnettomuuden jälkeen hetkellisesti itsemurhaa, mutta hänestä tuli kuitenkin halvaantuneiden ja kantasoluterapian puolestapuhuja.[2] Hän ei lopulta jättänyt viihdealaakaan, ja hänen ohjausdebyyttinsä oli HBO:n televisioelokuva In the Gloaming, josta Reeve oli Emmy-palkintoehdokkaana.[7] Samana vuonna hän voitti Emmyn tuottajana parhaasta tiedonjulkistamisohjelmasta Without Pity: A Film About Abilities.[8] Hänen omaelämäkertansa Still Me julkaistiin 1998. Teos oli 11 viikkoa The New York Timesin parhaiden myytyjen kirjojen listalla.[7] Reeve sai kirjan audioversiosta Grammy-palkinnon parhaasta puhealbumista.[9] Emmy-palkintoon hän oli 1998 ehdolla tuottajana parhaasta varietee-, musiikki- tai komediaohjelmasta ohjelmasta Christopher Reeve: A Celebration of Hope.[8]

Reeven ensimmäinen merkittävä elokuvarooli loukkaantumisen jälkeen oli neliraajahalvaantuneena arkkitehtina Jeff Blecknerin televisioelokuvassa Huuto pimeässä, joka pohjautuu Alfred Hitchcockin elokuvaan Takaikkuna. Siitä Reeve sai SAG-palkinnon ja Golden Globe -ehdokkuuden.[7]

Reeven toinen kirja Nothing is Impossible: Reflections on a New Life ilmestyi 2002, ja sen audioversiosta hän sai jälleen Grammy-ehdokkuuden. Reeven viimeinen elokuvaprojekti oli neliraajahalvaantuneen Brooke Ellisonin tositarinaan perustunut televisioelokuva The Brooke Ellison Story.[7] Reeve sai vuonna 2003 neljännen Emmy-ehdokkuutensa parhaan faktaohjelman kertojana.[8]

Aktivismi ja kuntoutuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Christopher Reeve puhumassa kantasolututkimuksen puolesta Massachusetts Institute of Technologyssä.

Kun Reeve oli selviytynyt onnettomuuden jälkeisestä masennuksesta, hän alkoi suunnata tarmoansa kuntoutumiseen. Hän ilmoitti pian toivovansa pystyvän 50-vuotiaana taas nousemaan jaloilleen. Hän käytti hoitoihinsa jopa 270 000 puntaa vuodessa.[5] Reeven hermostoa kiihotettiin sähköiskuilla, ja hän kuntoutti itseänsä jatkuvasti. Reeve liikutti syyskuussa 2000 etusormeansa, mitä pidettiin poikkeuksellisena.[2] Vastaavan tason selkäydinvammoista toipumista yli kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen pidettiin käytännössä mahdottomana.[10]

Reeve on ollut inspiroimassa monia selkäydinvammapotilaita, ja hän toimi kantasolututkimuksen puolestapuhujana.[10] Reeve valittiin vuonna 1999 Christopher and Dana Reeve Foundationin puheenjohtajaksi. Säätiöstä tuli Reeven johtajuuskaudella selkäydinvammatutkimuksen merkittävä rahoittaja. Säätiö on omistautunut lisäksi halvaantuneiden elintason parantamiseen.[7] Reeve palkittiin vuonna 2003 työstään kantasolututkimuksen edistämiseksi Laskerin julkisen palvelun palkinnolla.[11]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reeve asui 1980-luvulla Gae Extonin kanssa, mutta he eivät menneet ikinä naimisiin. He saivat suhteensa aikana kaksi lasta.[2] Reeve meni vuonna 1992 naimisiin näyttelijä Dana Morosinin kanssa. He saivat liittonsa aikana yhden pojan.[4]

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reeve kuoli lokakuussa 2004 Mount Kiscossa Northern Westchester -sairaalassa, mihin hän oli joutunut tulehtuneiden makuuhaavojen vuoksi. Haava oli tulehtunut pahoin, ja tulehdus levisi koko vartaloon. Reeve vajosi sairaalassa koomaan ja kuoli sydämen vajaatoimintaan.[2][4]

Valikoitu filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d De Burca Butler, Jonathan: A true Superman, but Christopher Reeve was also a mere mortal 6.10.2014. Independent.ie. Viitattu 1.7.2018. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h Martin, Douglas: Christopher Reeve, 52, Symbol of Courage, Dies NYTimes.com. 12.10.2004. The New York Times Company. Viitattu 1.7.2018. (englanniksi)
  3. ↑ Reeve ’74, Activist and Hero 27.9.2007. The Cornell Daily Sun. Viitattu 1.7.2018. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f Bergan Ronald: Christopher Reeve The Guardian. 12.10.2004. Guardian News and Media Limited. Viitattu 1.7.2018. (englanniksi)
  5. ↑ a b c Christopher Reeve The Telegraph. 12.10.2004. Telegraph Media Group Limited. Viitattu 1.7.2018. (englanniksi)
  6. ↑ Most Promising Newcomer To Leading Film Roles in 1979 British Academy of Film and Television ARts. Viitattu 1.7.2018. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d e Christopher Reeve The Christopher & Dana Reeve Foundation. Viitattu 1.7.2018. (englanniksi)
  8. ↑ a b c Christopher Reeve: Awards & Nominations Academy of Television Arts & Sciences. Viitattu 1.7.2018. (englanniksi)
  9. ↑ Grammy Award Results for Christopher Reeve Recording Academy. Viitattu 1.7.2018. (englanniksi)
  10. ↑ a b Oransky, Ivan: Christopher Reeve. The Lancet, 13.11.2004, 364. vsk, s. 1750. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 1.7.2018.
  11. ↑ Altman, Lawrence K.: Christopher Reeve Gets Lasker Public Service Award; 3 Win for Medical Research NYTimes.com. 14.9.2003. The New York Times Company. Viitattu 1.7.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Christopher Reeve.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Christopher_Reeve&oldid=21557515”