Claudia Mo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Claudia Mo
毛孟靜
Mo vuonna 2019
Mo vuonna 2019
LegCon edustaja
1.10.2012 – 13.11.2020
Henkilötiedot
Syntynyt18. tammikuuta 1957 (ikä 67)
Brittiläinen Hongkong
Kansalaisuus Kiina kiinalainen
Hongkong hongkongilainen
Ammatti toimittaja, poliitikko
Puoliso Philip Bowring
Lapset 2
Tiedot
Puolue HK First
Muut puolueet Civic Party (–2016)
Tutkinnot Carleton-yliopisto
Aiheesta muualla
www.claudiamo.com

Claudia Mo Man-ching (kiin.: 毛孟靜; Jyutping: Mou4 Maang6-zing6; s. 18. tammikuuta 1957) on hongkongilainen toimittaja ja poliitikko, joka toimi vuoteen 2020 asti kaupungin lainsäädäntöneuvoston (LegCo) edustajana. Hän kuuluu Hongkongin demokratiaa kannattavaan ryhmittymään.

Tausta ja yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mon perhe saapui Hongkongiin Shanghaista vuonna 1950 pakolaisina. Mo itse syntyi Brittiläisessä Hongkongissa seitsemän vuotta myöhemmin. Hänellä on kolme vanhempaa sisarusta, joista kaksi vanhinta ovat syntyneet Shanghaissa. Alun perin perheen tavoite oli päästä Taiwaniin, mutta Mon isä alkoi pitämään kauppaa Hongkongissa ja perhe päätti jäädä. Mo kävi katolilaista koulua, jossa hän oppi hieman ranskaa.[1].

Ammatiltaan Mo on toimittaja, ja hän on opiskellut Carleton-yliopistossa Ottawassa.[2] Valmistutumisensa jälkeen Mo on työskennellyt The Standard -lehdelle ja TVB-kanavalle.[3] Mo oli toimittaja AFP:n toimittaja ja raportoi Tiananmenin verilöylystä vuonna 1989.[4] Tämän lisäksi Mo on toiminut osa-aikaisena luennoitsijana Hongkongin kiinalaisessa yliopistossa.[5]

Mo on naimisissa englantilaisen toimittajan Philip Bowringin kanssa. Parilla on kaksi poikaa.[6]

Poliittinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mo oli ehdokkaana Hongkongin LegCo-vaaleissa ensimmäistä kertaa vuonna 2008, mutta ei tullut valituksi.[7] Hän asettui uudelleen ehdolle vuonna 2012 sloganilla "mannermaistumista vastaan", mikä aiheutti närää puolueen sisällä. Hän tuli kuitenkin valituksi Länsi-Kowloonin vaalipiiristä ja uusi paikkansa vuonna 2016.[8].

Vuonna 2016 Mo erosi Civic-puolueesta ja liittyi itsenäisten edustajien HK First -allianssiin. Syynä eroon olivat erimielisyydet puolueen johdon kanssa.[9]. Mo oli yksi Civic-puolueen perustajista.[8]

Vuonna 2018 Mo sanoi, että kantoninkiinan korvaaminen mandariinikiinalla on Pekingin tapa yrittää häivyttää hongkongilaisten oma identiteetti.[10]

Yhdessä muiden demokratiaa kannattavien LegCo-edustajien kanssa Mo erosi marraskuussa 2020. Mo katsoi kuitenkin, että demokratialiikkeellä on Hongkongissa vielä tulevaisuus.[11] Hän on sanonut haluavansa toimia etenkin Hongkongin nuorten hyväksi, sillä nämä joutuvat elämään Hongkongin ongelmien kanssa kauemmin kuin Mo itse.[12] Irtisanoutumisensa yhteydessä Mo kantoi keltaista sateenvarjoa, joka oli Hongkongin demokratiaa vaativien protestien, ns. sateenvarjo-liikkeen, symboli vuonna 2014.[13]

Helmikuussa 2021 poliisi pidätti 47 hongkongilaista poliitikkoa, Mo mukaan lukien, syytettynä vallankumouksellisesta toiminnasta, kun nämä järjestivät omat LegCo-varjovaalinsa.[14] Vaalit oli tarkoitus pitää vuonna 2020, mutta niitä siirrettiin ensi vuoteen ja hallintojohtaja Carrie Lamin mukaan syynä oli koronaepidemia.[15] Mo vapautettiin takuita vastaan maaliskuussa 2021.[16]

  1. ‘You have to take sides in life,’ says Hong Kong lawmaker Claudia Mo South China Morning Post. 18.2.2020. Viitattu 24.4.2021. (englanniksi)
  2. Hong Kong was supposed to be autonomous from China until 2047. Here’s why that could all change now thestar.com. 3.6.2020. Viitattu 24.4.2021. (englanniksi)
  3. Ms. Mo speaks up in English for true democracy EJINSIGHT. 17.6.2015. Viitattu 24.4.2021.
  4. Madame Figaro: À Hongkong, ces femmes courageuses militent pour la liberté Madame Figaro. 14.9.2019. Viitattu 24.4.2021. (ranska)
  5. How Hong Kong Lost Its Academic Freedom in 2020 The News Lens International Edition. 31.3.2021. Viitattu 24.4.2021. (englanniksi)
  6. 'She eats foreign sausage': Junius Ho kicked out of LegCo meeting over sexist insult Coconuts. 15.10.2019. Viitattu 24.4.2021. (englanniksi)
  7. Election Results 2008. elections.gov.hk. Arkistoitu 22.2012. Viitattu 24.4.2021.
  8. a b Kris Cheng: Pro-democracy lawmaker Claudia Mo quits the Civic Party Hong Kong Free Press HKFP. 14.11.2016. Viitattu 24.4.2021. (englanti)
  9. Hong Kong lawmaker Claudia Mo resigns from Civic Party citing ‘differences’ over localism and other issues South China Morning Post. 14.11.2016. Viitattu 24.4.2021. (englanniksi)
  10. China is erasing its border with Hong Kong 25.7.2018. Vox. Viitattu 23.4.2021. (englanniksi)
  11. Aleksander Solum: Next move unclear amid China curbs, says Hong Kong democrat, but 'we will be back' Reuters. 13.11.2020. Viitattu 24.4.2021. (englanniksi)
  12. Hong Kong’s huge protests, explained 22.6.2019. Vox. Viitattu 23.4.2021. (englanniksi)
  13. Kirjeenvaihtajalta: Hongkongin autonomia on mennyttä – ainakin, jos sitä mitataan mielipiteenvapaudella Yle Uutiset. Viitattu 24.4.2021.
  14. Deutsche Welle (www.dw.com): Hong Kong: 47 dissidents charged with 'subversion' | DW | 28.02.2021 DW.COM. Viitattu 24.4.2021. (englanti)
  15. Hong Kong postpones elections for a year 'over virus concerns' BBC News. 31.7.2020. Viitattu 24.4.2021. (englanti)
  16. Jessie Pang: Four Hong Kong activists released on bail after prosecutors withdraw appeal Reuters. 5.3.2021. Viitattu 24.4.2021. (englanniksi)