Frutiger
Frutiger on sveitsiläisen kirjainmuotoilija Adrian Frutigerin suunnittelema sans serif -kirjaintyyppi. Vuonna 1968 Adrian Frutigeria pyydettiin suunnittelemaan opasteet Pariisin uudelle Charles de Gaullen kansainväliselle lentoasemalle. Kaikki uskoivat, että Frutiger käyttäisi opasteissa aiemmin suunnittelemaansa erittäin suosittua Univers-kirjasinperhettä. Sen sijaan Frutiger päätti suunnitella kokonaan uuden kirjaintyypin, joka vastaisi paremmin lentokentän opasteiden erityisvaatimuksia. Frutigerin mukaan opasteet piti pystyä tunnistamaan kaukaa, eri kulmista sekä niin liikkuvasta autosta kuin käveltäessä. Tuloksena oli kirjaintyyppi, joka oli sopusoinnussa lentoaseman modernin arkkitehtuurin kanssa. Vuonna 1976 Adrian Frutiger täydensi kirjasinperhettä uusilla leikkauksilla yhteistyössä D. Stempel AG:n ja Linotypen kanssa, ja kirjaintyyppi sai suunnittelijansa mukaan nimen Frutiger.[1]
Frutiger ei ole puhtaan geometrinen eikä toisaalta myöskään humanistinen kirjaintyyppi. Sen kirjainmuodot on suunniteltu siten, että kukin kirjain on nopeasti ja helposti tunnistettavissa. Nämä piirteet sopivat erityisen hyvin opasteisiin ja julisteisiin. Vaikka Frutiger on alun perin suunniteltu käytettäväksi suurikokoisissa opasteissa, on kirjasinperheessä silti sopivaa lämpöä ja hienovaraisuutta, joka on tehnyt kirjaintyypistä suositun myös lehtien ja kirjasten pienikokoisessa leipätekstissä.[1] Suomessa Helsingin Sanomat otti Frutigerin vuonna 1981 sanomalehtensä pikkuilmoitusten kirjaintyypiksi[2] ja käytti sitä vuosikymmeniä.
Frutigerin kirjasinperheeseen kuuluu kaikkiaan 14 kirjasinleikkausta sekä 14 lisäfonttia, joissa on erikoismerkkejä. Perheen täydentävät 14 kyrillistä fonttia. Linotype on julkaissut Frutigerista myös uudistetun version, Frutiger Nextin.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Frutiger font family Linotype.com. Monotype GmbH. Viitattu 3.6.2019. (englanniksi)
- ↑ Helsingin Sanomain tekstin jälkeiset ilmoitussivut uudistuvat. Helsingin Sanomat, 21.5.1981, s. 35. Näköislehden aukeama (tilaajille).