Germering
Germering | |
---|---|
Vaakuna |
|
|
|
Valtio | Saksa |
Osavaltio | Baijeri |
Piirikunta | Fürstenfeldbruck |
Kokonaispinta-ala | 21,6 km2[1] |
Korkeus merenpinnasta | 535 m |
Väkiluku | 41 822 [2] |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Germering on kaupunki Baijerin osavaltiossa Saksassa. Se kuuluu Münchenin esikaupunkialueeseen ja on Münchenin paikallisliikenteen piirissä. Germering ja siihen vuonna 1978 liitetty Unterpfaffenhofen ovat kasvaneet kaupunkirakenteellisesti yhteen.
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Germering sijaitsee ylänkömaalla Baijerin eteläosassa noin 15 kilometriä Münchenistä länteen.[3]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Germeringin alueella on asuttu jo muinoin. Arkeologit ovat löytäneet todisteita neoliittisen kauden asutuksesta ja merkkejä huomattavasti varhaisemmastakin asutuksesta. Ensimmäiset luotettavat kirjalliset maininnat Germeringistä ovat 900-luvun puolestavälistä muodossa Kermaringun. Unterpfaffenhofenista on epävarmoja mainintoja samalta ajalta. Germering tuhottiin vuonna 1422 käydyssä Allingin taistelussa. Sekä Unterpfaffenhofen että Germering saivat itsenäisen kunnan aseman 1818.[4]
Germeringin kehitys sai potkua rautatien München–Herrsching avaamisesta 1902. Kunnan koillisosaan rakennettiin Neugermeringin asuinalue ja Harthausiin perustettiin osuuskuntapohjainen asuinalue. Vuosien 1945 ja 1946 siirtolaisaalto kasvatti Germeringiä huomattavasti. 1950- ja 1960-luvuilla Germeringiin rakennettiin sosiaalista asuntotuotantoa, mikä oli tuolloin varsin epätavanomaista pienille paikkakunnille. 1970-luvun lopussa Germeringin kasvu laantui, kunnes se alkoi uudelleen 2010-luvulla.[4]
Germering ja Unterpfaffenhofen yhdistettiin toisiinsa 1978. Kaupungiksi Germering kohotettiin 1991.[4]
Talous ja liikenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Germeringin suurin työnantaja on nestekromatografiaan erikoistunut Dionex. Muita suuria työllistäjiä ovat IT-alan Advantech Service-IoT GmbH ja työkalujen osien valmistukseen erikoistunut Pöschl Präzisionsteile GmbH.[5] Germeringin rautatieasema, Bahnhof Germering-Unterpfaffenhofen, sijaitsee Unterpfaffenhofenin alueella. Harthausissa on rautatiepysäkki. Münchenin kehämoottoritie BAB 99 kulkee Germeringin itäpuolitse ja BAB 96 halkoo kaupungin eteläosaa.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Alle politisch selbständigen Gemeinden mit ausgewählten Merkmalen am 31.12.2018 (4. Quartal), Federal Statistical Office (viitattu ). Tieto on haettu Wikidatasta.
- ↑ (de) Alle politisch selbständigen Gemeinden mit ausgewählten Merkmalen am 31.12.2023, Federal Statistical Office, . Tieto on haettu Wikidatasta.
- ↑ Entfernung von Germering, Deutschland nach München, Deutschland Entfernungsrechenenkm.com. Viitattu 25.3.2024. (saksaksi)
- ↑ a b c Stadtgeschichte Germering.de. Stadt Germering. Viitattu 25.3.2024. (saksaksi)
- ↑ Standortprofil Germering: Wirtschaft und die größten Unternehmen Die-deutsche-wirtschaft.de. Die Deutsche Wirtschaft. Viitattu 25.3.2024. (saksaksi)
- ↑ Beste Lage in der Metropolregion München Germering.de. Stadt Germering. Viitattu 25.3.2024. (saksaksi)