Hage Geingob

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hage Geingob
Namibian 3. presidentti
Pääministeri Saara Kuugongelwa-Amadhila
Varapresidentti Nickey Iyambo
Nangolo Mbumba
Edeltäjä Hifikepunye Pohamba
Namibian pääministeri
Presidentti Sam Nujoma
Seuraaja Theo-Ben Gurirab
Presidentti Hifikepunye Pohamba
Edeltäjä Nahas Angula
Seuraaja Saara Kuugongelwa
Henkilötiedot
Syntynyt3. elokuuta 1941
Otjiwarongo, Lounais-Afrikka
Kuollut4. helmikuuta 2024 (82 vuotta)
Tiedot
Puolue SWAPO
Tutkinnot Leedsin yliopisto, Britannia

Hage Geingob (3. elokuuta 19414. helmikuuta 2024[1]) oli namibialainen poliitikko, joka toimi Namibian presidenttinä vuodesta 2015 kuolemaansa asti. Aiemmin hän on toiminut maansa pääministerinä kahteen otteeseen. Hänet valittiin presidentiksi vuoden 2014 lopussa, ja hän aloitti virkakautensa maaliskuussa 2015.[2][3]

Geingob syntyi pienessä pohjoisnamibialaisessa kylässä. Etelä-Afrikan hallitessa maata hän oli maanpaossa Botswanassa ja Yhdysvalloissa. Hän laati Britanniassa väitöskirjan demokratian edistämisestä ja hyvistä hallintokäytännöistä. Ennen politiikkaan siirtymistä hän työskenteli YK:lle. Namibian itsenäistyttyä Geingob oli sen ensimmäinen pääministeri vuosina 1990–2002.[4]

Marraskuun 2019 vaaleissa presidentti Hage Geingob valittiin uudelleen, mutta maan parlamentissa hallitseva SWAPO-puolue menetti aiemman kahden kolmaosan enemmistönsä, vaikka sai edelleen selkeän enemmistön. Työttömyys ja korruptio-skandaalit sekä pahan kuivuuden aiheuttamat taloudelliset ongelmat olivat vähentäneet hallitsevan puolueen suosiota. Presidentti Geingob sai nyt 56 prosenttia äänistä, kun edellisissä vaaleissa hän oli saanut äänistä 87 prosenttia. SWAPO on hallinnut maata koko sen itsenäisyyden ajan vuodesta 1990 lähtien ja kaikki maan presidentit ovat olleet SWAPOn edustajia. Geingob oli maan kolmas presidentti.[5][6]

  1. Namibia’s President Hage Geingob dies aged 82Aljazeera Viitattu 4.2.2024
  2. Leaders BBC. Viitattu 22.1.2015.
  3. Namibia inaugurates President Hage Geingob Namibian. 21.3.2015. Viitattu 4.11.2015.
  4. Hage Geingob: Namibia's president in waiting 28.11.2014. Africa Review. Arkistoitu 22.1.2015. Viitattu 22.1.2015.
  5. Agencies: Namibia election: president wins second term despite scandal and recession The Guardian. 1.12.2019. Viitattu 5.3.2020. (englanti)
  6. Reuters Inc: Incumbent Geingob wins Namibia presidential election with 56.3% of the vote | The Guardian www.theguardian.pe.ca. Viitattu 5.3.2020. (englanniksi)