Hannele Rantala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hannele Rantala (s. 28. elokuuta 1952 Helsinki)[1] on suomalainen kuvataiteilija ja valokuvaaja. Hän on toiminut lehtikuvaajana ja valokuvataiteilijana, toteuttanut performansseja, yhdistänyt kuvaa ja tekstejä, sekä järjestänyt näyttelyitä eri puolilla maailmaa.

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantala kävi ensimmäisten joukossa 1960-luvulla perustetun Savonlinnan taidelukion, opiskeli Helsingin Vapaassa taidekoulussa vuosina 1973–1974 ja sitten valokuvausta Taideteollisessa korkeakoulussa 1974–1979. Hän kävi myös Sanoman toimittajakoulun vuonna 1976 ja pääsi ensimmäisenä naisena Helsingin Sanomien lehtikuvaajaksi.[2][3] Rantala on asunut ja työskennellyt pitkiä aikoja Moskovassa, Pariisissa ja Brysselissä.

Varhaiset kuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantalan 1970-luvun niukat mustavalkoiset kuvat muodostavat kolme laajaa kokonaisuutta: Suomalainen sarja, Ranskalainen sarja ja Eurooppalainen sarja. Kuvissa Rantala tutki Henri Cartier-Bressonin ratkaisevan hetken käsitettä ja varioi kultaista leikkausta kuva-alan sommittelussa. Vuosina 1983–1987 Rantala työskenteli Moskovassa, Neuvostoliitossa, jossa hän teki lehtikuvauksen lisäksi laajan käsikirjoitetun värivalokuvateoksen Natasha, joka seurasi kymmenvuotiaan moskovalaisen koulutytön päivää.

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1992–1994 Rantala teki Pariisissa laajan valokuvatrilogian Entre monde et paradis (Maailman ja paratiisin rajalla). Teossarja käsittää 70 kuvaa, joissa aiheina ovat pääosin kaduilta ja roskakoreista löydetyt kasvit. Innoittaja oli John Miltonin runoelma Paradise lost. Retro Ihanien aikojen loppu.)[4] Rantalan muihin  valokuvakokonaisuuksiin kuuluu 432 pilveä (1998), 38 lukkoa (1998), 47 lähtöä ja Passikuvia (1999-2002). Ruusu ja naula (2001) muodostui joka aamu kuukauden ajan Kiasman takaikkunan aulan seinään naulatusta ruusun terälehdestä ja naulasta.

Valokuvakokoelmien lisäksi Hannele Rantala on tehnyt performansseja, kuten Cry (Norja 2013), Best moments in life (Tukholma 2008) ja käsitetaidetta, kuten Less than nothing (Tukholma 2008) ja Have you seen this woman? (Tukholma, Helsinki, Viipuri ja New York 2008-2015) jossa hän on etsinyt kadonnutta henkilöä etsintäjulisteiden avulla. Käsitteellisiä töitä ovat myös teossarjat Sininen huivi (2010-2013) ja Fiasko (2018), joihin liittyy Rantalan tekstiä. Sininen huivi ilmestyi kirjana 2014. Vuonna 2014 hän toteutti New Yorkissa teoksen The Bridge, jossa hän lakaisi Williamsburgin sillan koko matkalta Brooklynistä Manhattanille.[5]

Vuonna 2009 Kiasman sisääntuloaulaan sijoitettiin Rantalan teos Vieraskirja, joka on kosketettava marmorilaatta. Teos on sosiaalinen veistos. Satojen tuhansien ihmisten kädenjälki näkyy valkoisessa kivessä. Painauma marmorissa tuo ajan kulumisen näkyväksi.[6]

Vuoden 2005 Hiekkaympyrä-teoksesta lähtien Rantala on yhdistänyt teoksissaan usein kuvaa ja tekstiä. Hän kirjoittaa tekstinsä useaan kertaan alkaen tekstin keskeltä, karsii lauseita ja sanoja kohti oleellista. Teksti on lopulta usein musertavan ankara. Rantala kertoo, että hänen tekstinsä ovat fiktiota, mutta totta.[7]

Rantalan teemoista yksinäisyyden, turvattomuuden ja pelon kokemukset ovat läsnä myös hänen Fiasco-teoksessaan, sen teksteissä ja valokuvissa, joissa taiteilija esiintyy itse erilaisina fiktiivisinä hahmoina. Yhtenä esikuvana Fiasco-näyttelylle ja -kirjalle (2018 ja 2022) on ollut August Sanderin valokuvateos Antlitz der Zeit Saksan pikkuporvareista vuodelta 1929. Eräänä taustana Rantalan taiteessa on Hannah Arendtin ajattelu, jossa "moraaliset luhistumiset" asettuvat filosofiseen yhteyteensä. Arendtin mukaan paha on osa arkea, osa yhteiskunnallista järjestelmää.[8]

Näyttelyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantala on pitänyt näyttelyitä muun muassa Brysselissä, Québecisssä, Ateenassa ja New Yorkissa ja hänen teoksiaan on muun muassa Kiasman, HAMin, Suomen valokuvataiteen museon ja Suomen valtion kokoelmissa.

Rantalan laaja retrospektiivinen näyttely Ihanien aikojen loppu oli esillä Suomen valokuvataiteen museossa 2015. Rantala on tehnyt interventioteoksia Elina Salorannan kanssa suomalaisissa taidemuseoissa. Hän on tehnyt taiteellista yhteistyötä myös valokuvaaja Elina Brotheruksen kanssa. Vuonna 2022 hänellä oli Brotheruksen kanssa yhdessä Vuoropuhelua-näyttely Ateneumin taidemuseossa.[9] Rantalalta oli esillä Ateneumissa noin 40:n teoksen kokonaisuus, muun muassa teossarja Ennen tärkeitä asioita (Albertinkadun lakaisu) (2022), jossa hän yhdistää kuvaa ja tekstiä sekä teon, joka on kadunlakaisu.

Tuotannon teemat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantalan koko tuotanto käsittelee usein jotain rajalla tai muutoksessa olevaa teemaa. Hän on käsitellyt teoksissaan muun muassa identiteetin muotoutumisen, rasismin, ajallisuuden ja katoamisen teemoja. Pakolaisuuden teema on pysyvä. Performansseissa häpeän tunne on ollut keskeinen tekijä.[10]

Usein teoksen lähtökohtana on ihmisten tarve kokea ystävällisyyttä. Rantalan teosten käsittelemät rajapinnat jäävät usein aavistuksiksi. Muutoksen kohtaa on vaikea nähdä. Asioiden väliin sanoittamatta ja näyttämättä jäävät tyhjät tilat muodostuvat teoksen tärkeimmäksi sisällöksi. Tällaisia teoksia on esimerkiksi Toisella rannalla (2004), jossa kuvaparit on otettu merten vastakkaisilta rannoilta. Oli kummalla puolella merta vaan, toinen ranta on aina pakolaisen ajatusten kohteena. Sisällössä yhdistyy runous ja raaka, reaalinen maailma. Teemoissa toistuvat syvä suru ja suoraan katsominen, armottomuuskin.[11]

Vuodesta 2005 Rantala on useimmiten julkisissa teoksissaan välttänyt muodollisen CV:n ja ansioluettelon käyttöä.selvennä Sen sijaan hän on tehnyt erimuotoisia teosmuotoisia elämäkertoja, jotka usein näyttäytyvät armottomina.[12] Rantalalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali sekä Valokuvataiteen valtionpalkinto vuonna 2022.

Tekijän kirjoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Rantala, Hannele: Hiekkaympyrä - keskeneräinen, Sand Circle - Unfinished. Helsinki: Musta Taide, 2007. ISBN 978-952-9851-82-9
  • Rantala, Hannele: Blue Scarf, Sininen huivi. Helsinki: Aalto ARTS Books, Musta Taide, 2014. ISBN
  • Rantala, Hannele: Fiasco. Moraalisia luhistumisia. Moral failures. Musta Taide, 2022. ISBN 978-952-5818-40-6.
  • Rantala, Hannele: The End of the Wonderful Times, Ihanien aikojen loppu, 2015. Helsinki: Aalto ARTS Books, Musta Taide, 2015. ISBN 978-952-292-018-8.
  • Rantala, Hannele ja Saloranta, Elina: Helene - Dialogi kahdelle ihmiselle / Dialogue for two. Helsinki: Kustannus Oy Taide, 2003. ISBN 951-608-055-3.
  • Rantala, Hannele ja Saloranta, Elina: Taidemuseo - Materiaaliluettelo / Art Museum -Inventory of Materials. Helsinki: Kustannus Oy Taide, 2005. ISBN 951-608-067-7.
  • Rantala, Hannele ja Saloranta, Elina: Tietosanakirja. Helsinki: Omakustanne Hannele Rantala ja Elina Saloranta, 2006. ISBN 952-92-0805-7.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kivirinta, Marja-Terttu: 70-vuotias | Hannele Rantala sai taiteen eväät lapsuudesta, työkalut taidelukiosta ja valohämyn Caravaggiolta Helsingin Sanomat. 27.8.2022. Viitattu 26.9.2022.
  2. ↑ Ansioluettelo Hannele Rantala.
  3. ↑ Baer, Katariina, Valokuvataiteilija Hannele Rantala eläytyy evakkojen lapsena juurettomien osaan. HS 19.4.2015. Viitattu 4.5.2015.
  4. ↑ Hannele Rantala. Ihanien aikojen loppu. Teoksia vuosilta 1975–2015. Suomen Valokuvataiteen museo 24.4.–31.8.2015.
  5. ↑ Kumpula, Kaisa, ohjaus. Mykkänen, Marjaana, tuottaja.: [Yle Areena Dokumentti Henkilökuva: Hannele Rantala, valokuvataiteilija.] https://areena.yle.fi/1-2527549 ). Julkaistu 4.5.2015, Kesto 44 min..
  6. ↑ Issue #04 ORDER Now! The City Is Ours. Viitattu 5.9.2023. (englanti)
  7. ↑ Attraction Magazine Attraction Magazine. Viitattu 5.9.2023. (englanti)
  8. ↑ Kivirinta, Marja-Terttu: Vuoropuhelua eristyneisyyden, yksinäisyyden ja pelon kanssa. FAM (Finnish Association for Avantgarde and Modernism). 15.3.2022..
  9. ↑ Vuoropuhelua – Elina Brotherus ja Hannele Rantala Ateneumin taidemuseo. Viitattu 5.9.2023.
  10. ↑ Finnish Cultural Institute in New York — Hannele Rantala Finnish Cultural Institute in New York. 10.5.2023. Viitattu 5.9.2023. (englanti)
  11. ↑ Ilman väitelauseita KU. 2.5.2015. Viitattu 5.9.2023.
  12. ↑ Helen Korpak: The Subject in the Sun Kunstkritikk. 23.2.2022. Viitattu 5.9.2023. (englanti)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hannele_Rantala&oldid=22379514”