Hannu Sopanen
Hannu Sopanen (15. joulukuuta 1943 Lauritsala – 25. elokuuta 2016[1][2]) oli monipuolinen imatralainen musiikkimies. Hänen pääsoittimensa oli trumpetti, jota hän opiskeli Sibelius-akatemiasta valmistuen 1967. Trumpettiopinnot hän oli aloittanut Lappeenrannan työväen soittokunnassa Arvo Vehviläisen johdolla.[3] Hän toimi myös kanteleensoittajana, kapellimestarina, soitonopettajana, säveltäjänä ja sovittajana. Hänelle oli myönnetty ansioistaan muun muassa Director Musices -arvonimi.[2]
Sopanen oli Imatra Big Bandin,[4] Imatra Big Band -festivaalin ja Imatran Big Band -kurssin perustajajäsen.[5] Hän toimi pitkään Imatra Big Bandin kapellimestarina ja trumpettisolistina.[4] Imatra Big Band -festivaalin ohjelmapäällikkönä hän toimi 1983–1998 ja Big Band -kesäkurssin taiteellisena johtajana ja opettajana lukuisina vuosina.[4]
Työurallaan Hannu Sopanen toimi muun muassa Kuopion kaupunginorkesterin ykköstrumpetistina (1967–1974), Imatran seurakunnan orkesterin johtajana (1974–1984) ja Imatran kaupungin musiikinjohtajana (1984–1999).[6] Osa Sopasen oppilaista jatkoi opintojaan ammattimuusikoiksi.[7]Hannu Sopasen oppilaita on ollut muun muassa Mikko Pettinen.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen työväen musiikkiliiton Karjalan-piirijärjestö: Hannu Sopanen in memoriam, viitattu 30.10.2016 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Uutisvuoksi 25.8.2016: Rakastettu musiikkimies on poissa (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Lappeenrannan uutiset 13.8.2016: Syöpä mullistin Hannu Sopasen elämän
- ↑ a b c Jazzrytmit 25.8.2016: Hannu Sopanen on poissa (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Yle Uutiset 25.8.2016: Hannu Sopanen on kuollut
- ↑ Imatralainen 15.5.2012: Hannu Sopanen nimitettiin taidetoimikuuntaan (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Imatra Big Band ry: Hannu Sopanen in memoriam, viitattu 30.10.2016
- ↑ Lappeenrannan musiikkiopiston WilliMusari -lehti, lokakuu 2016