Holger Sihvola
Holger Bertel Sihvola (21. tammikuuta 1917 Kerava – 1. joulukuuta 1996 Rovaniemi) oli suomalainen säveltäjä, kapellimestari ja kuoronjohtaja.[1][2]
Sihvola syntyi yhdeksänlapsisen suomenruotsalaisen perheen nuorimpana lapsena.[3] Hän aloitti musiikin harrastamisen alle kouluikäisenä viulua soittamalla. Vuodesta 1933 hän opiskeli Helsingin konservatoriossa viulun-, oboen- ja pianonsoittoa.[2] Ennen toista maailmansotaa Sihvola soitti monissa tanssiorkestereissa, kuten Dallapéssa, Rytmi-Pojissa ja Ramblersissa. Tammikuussa 1940 hän liittyi armeijaan vapaaehtoisena. Sihvola matkusti sotilassoittokunnan mukana pitkiä matkoja. Tänä aikana hän soitti muiden muassa A. Aimon ja George de Godzinskyn kanssa. Sihvola jatkoi sotien jälkeen uraansa esiintyjänä muun muassa ravintoloissa, kasinoilla ja teatterissa. Hän myös kiersi Sirkus Sariolan mukana, soitti mykkäelokuvien taustalla ja osallistui Kalle Aaltosen morsian -elokuvaan (1948).[3]
Sihvola valmistui Sibelius-Akatemiasta kapellimestariksi vuonna 1949. Hän muutti Rovaniemelle saatuaan Rovalan kansalaisopistosta töitä kapellimestarina. Hän loi merkittävimmän uransa Lapissa ja oli tärkeä Lapin musiikkielämän kehittäjä. Sihvola johti vuosikymmenten ajan Rovaniemen orkesteria ja Lapin maakuntaorkesteria sekä kuoroja. Hän työskenteli myös musiikinopettajana.[2] Hänelle myönnettiin Rovaniemen kaupungin kulttuuripalkinto vuonna 1966.[4] Omia sävellyksiään Sihvola teki 1920-luvulta alkaen. Aluksi hän keskittyi tanssimusiikkiin, mutta hänen myöhempään tuotantoonsa kuuluu kuoroteoksia ja noin viisikymmentä laajamuotoista orkesterisävellystä. Monet Lapin kuorot ottivat ohjelmistoihinsa Sihvolan sävellyksiä. Niitä myös levytettiin. 30. lokakuuta 1988 Sihvola piti Rovaniemen Lappia-talossa oman "Lapin lumoissa" -sävellyskonserttinsa[5], joka tarjosi läpileikkauksen hänen tuotannostaan. Hän kuoli äkillisesti Saarenkylän terveyskeskussairaalassa 79-vuotiaana.[2]
Vuonna 2015 Reuna-kustantamon kautta julkaistiin Holger Sihvolan varhaisia elämänvaiheita kuvaava kirja Iskusävelten lumoissa. Muusikeri Holger Sihvolan muistiinmerkintöjä 1917-49. Se on hänen tyttärensä Anita Läntisen kirjoittama ja Sihvolan tarkoista muistiinpanoista kokoama.[3] Jo vuonna 2012 Läntinen oli julkaissut isänsä Lapissa tekemästä elämäntyöstä Mediapinnan kautta kirjan Lapin lumoissa – Kapellimestari Holger Sihvolan elämäntyö Lapissa 1949-1988.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Otavan Musiikkitieto A–Ö, toim. Keijo Virtamo, uudistetun laitoksen 1. painos. Helsinki: Otava 1997 ISBN 951-1-14518-5
- ↑ a b c d Kuolleita: Säveltäjä Holger Sihvola Helsingin Sanomat 14.12.1996, viitattu 4.1.2023
- ↑ a b c Iskusävelten lumoissa. Muusikeri Holger Sihvolan muistiinmerkintöjä 1917-49 Reuna Publishing House, viitattu 4.1.2023
- ↑ Aiemmin kulttuurin palkinnon saaneet Rovaniemen kaupungin kirjaamo, viitattu 21.1.2023
- ↑ a b Lapin lumoissa : kapellimestari Holger Sihvolan elämäntyö Lapissa 1949-1988 Finna, viitattu 4.1.2023