Inter-liike
Inter-liike eli Viron SNT työläisten kansainvälinen rintama, ven. Интердвижение, Интернациональное движение трудящихся Эстонской ССР) oli Viron neuvostotasavallassa vuosina 1988–1991 toiminut, vironvenäläisistä koostunut keskusvaltamyönteinen ja Viron itsenäisyyden vastainen liike.
Inter-liikkeen perustaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viron kansanrintaman perustaminen ja yleisen poliittisen tilanteen muutos kohti kansallisempaa ja virolaisempaa yhteiskuntaa kevään ja kesän 1988 aikana sai vironvenäjänkielisen ja Neuvostoliiton keskusvaltaa tukevan väestönosan järjestäytymään omaksi yhteiskunnalliseksi ryhmäkseen. Moskova-mielinen Viron kommunistipuolueen 1. sihteeri Karl Vaino joutui kesäkuussa 1988 luopumaan asemastaan, ja tilalle valittiin kansallismielinen kommunisti Vaino Väljas.[1]
_Jevgeni_Kogan,_Pavel_Panfilov_ja_Vladimir_Lebedev.jpg)
Inter-liike perustettiin Tallinnassa 19. heinäkuuta 1988. Inter-liikkeen johtoon valittiin Jevgeni Kogan – sittemmin Neuvostoliiton keskusvaltaa tukevaan Neuvostoparlamentin Sojuz-ryhmään kuuluva poliitikko. Muita keskeisiä henkilöitä oli tehtaanjohtaja Vladimir Jarovoi ja taloustieteilijä Vladimir Lebedev. Seuraavana vuonna, 5. maaliskuuta 1989 pidettiin Tallinnassa Inter-liikkeen I kongressi. Kongressin 742 edustajasta oli virolaisia vain 11. Tunnetuimpia näistä virolaisiat olivat puolueen tuleva 1. sihteeri Lembit Annus ja akateemikko Gustav Naan. Virolaisten keskuudessa Inter-liike ei onnistunut saavuttamaan juuri lainkaan tukea. Kannatuspohja oli siis hyvin venäjänkielisen väestönosan varassa. [2] Lisäksi Tallinnassa toimivat suuret keskusjohtoiset teollisuuslaitokset antoivat suoraa tukea Inter-liikkeelle. Seuraavana keväänä 1989 pidetyissä Neuvostoliiton kansanedustajien kongressin vaaleissa Virosta valittiin kuusi Inter-liikkeen edustajaa kansanedustajiksi Moskovaan. Virosta valittiin kongressiin kaikkiaan 48 kansanedustajaa.
Vastakkainasettelu itsenäisyyttä haluavien virolaisten kanssa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jännite itsenäisyyttä tukevan Kansanrintaman ja Inter-liikkeen välillä kasvoi kaiken aikaa. Kevään ja kesän 1989 aikana Inter-liike käynnisti lakkoliikkeen, jota käytännössä saattoi pitää työsulkuna. Yleisliittolaisten tehtaiden porttien kiinnipysymisestä huolehti tehtaiden johto. Lisäksi paikallinen neuvostoarmeija antoi Inter-liikkeen käyttöön radioaseman omalla kasarmillaan Keilassa.
Viron kommunistipuolue hajosi maaliskuun lopulla 1990. Vähemmistöön jääneet yleisliittolaiset kannattajat etunenässä Inter-liike muodostivat oman kommunistipuolueensa, ns. yöpuolueen. Yöpuolueen edustus huhtikuussa 1990 aloittaneessa, sittemmin itsenäisyyden julistaneessa Korkeimmassa neuvostossa jäi pieneksi. He ja heitä lähellä olevat piirit ryhmittyivät Korkeimmassa neuvostossa 25 edustajan ryhmäksi nimellä Työkollektiivien yhteisneuvosto. [3] Inter-liikkeen itsenäisyyskehityksen vastalauselakot huipentuivat toukokuussa 1990 väkivaltaiseen Toompeanmäelle tunkeutumiseen. Tilanne rauhoittui pääministeri Savisaaren kutsuttua itsenäisyyttä kannattavat virolaiset puolustamaan Toompeaa Inter-liikkeen tunkeutumiselta.[4]
.jpg)
_ENSV_%C3%9Clemn%C3%B5ukogu.jpg)
Liikkeen keskittyminen Koillis-Viron venäläisalueille
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toukokuun lopulta 1990 alkaen aina kevääseen 1991 Inter-liikkeen toiminta keskittyi venäläisalueiden eli Koillis-Viron autonomian saavuttamiseen. Jotkut puhuivat jopa Koillis-Viron siirtämisestä osaksi Venäjää.[5] Keväällä 1991 Inter-liike päätti järjestää kansanäänestyksen, jossa kysyttiin; ”Haluatko suvereenin Viron säilyvän Neuvostoliiton osana?”. Paikallinen äänestys tapahtui samoihin aikoihin Viron itsenäisyyskyselyn ja Neuvostoliiton liittovaltiokyselyn kanssa. Koillis-Virossa enemmistö kannatti pysymistä Neuvostoliiton yhteydessä.[6]
Inter-liikkeen lakkauttaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neuvostotasavaltojen irtautuminen tapahtui elokuussa epäonnistuneen vallankaappauksen jälkeen. Viron tasavalta sai tällöin itsenäisyytensä ja Viron tasavallan hallitus päätti lakkauttaa muun muassa Inter-liikkeen 25. elokuuta 1991.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Zetterberg, Seppo: ”Uuden itsenäisyyden alku”, Viron historia, s. 720-721. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-520-5
- ↑ Lauristin, Marju; Vihalemm, Peeter; Ruutsoo, Rein: ”7. Kaksi yhteiskuntaa samalla alueella”, Viron vapauden tuulet, s. 238-243. Suomentanut Lille, Eva. Jyväskylä: Gummerus, 1989. ISBN 951-20-3448-4
- ↑ Viroon syntyi toinen kommunistipuolue 27.3.1990. Helsingin Sanomat. Viitattu 14.3.2012.
- ↑ Rutanen, Reijo: Baltian kohtalo on Euroopan kohtalo - Uhan ja draaman tunnit. Suomen Kuvalehti, 25.5.1990, nro 21, s. 20–27. Helsinki.
- ↑ Viron venäläiset aikovat perustaa oman parlamentin. Kaleva, 27.5.1990. Oulu: Kaleva Kustannus Oy.
- ↑ Heikkilä, Markku: Virolle Baltian pienin lukema äänestyksessä itsenäisyydestä - Venäläiskaupungit äänestivät vastaan. Kaleva, 5.3.1991. Oulu: Kaleva Kustannus Oy.