Jani Telaranta
Jani Petteri Telaranta (9. huhtikuuta 1976 – 30. lokakuuta 2018)[1] oli suomalainen kapellimestari.
Telaranta aloitti musiikkiopintonsa vuonna 1982 Jyväskylän konservatoriossa harmonikka pääaineenaan. Sieltä hän siirtyi vuonna 1985 Kotkan musiikkiopistoon, jossa hän aloitti pianon- ja sellonsoiton opiskelun. Vuonna 1992 hän aloitti orkesterinjohtamisen opinnot yksityisesti Jorma Panulan johdolla. Vuonna 1994 hänet hyväksyttiin Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalle, jossa häntä Panulan lisäksi opettivat Atso Almila, Eri Klas ja Leif Segerstam. Hän osallistui myös Ilja Musinin ja Esa-Pekka Salosen mestarikursseille. Kapellimestaridiplominsa hän suoritti vuonna 1999.
Telaranta osallistui Jean Sibelius -kapellimestarikilpailuun vuosina 2000[2] ja 2005, ja ylsi jälkimmäisellä kerralla välierään.[3]
Telaranta vieraili tärkeimpien suomalaisten orkestereiden johtajana sekä toimi kapellimestarina Ruotsissa, Tanskassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa. Telaranta oli keväällä 2000 perustetun Uuden Nuoren KamariOrkesterin (UNKO) ylikapellimestari.[4] Hän toimi myös Tapiolan nuorten sinfonikkojen johtajana Espoon musiikkiopistossa vuosina 2006–2011.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kuolinilmoitus, Helsingin Sanomat 16.12.2018, s. C 17
- ↑ https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000003884007.html
- ↑ https://www.ts.fi/kulttuuri/1074068913/Jani+Telaranta+putosi+kapelimestarikilpailun+jatkosta
- ↑ https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004114157.html