Käpytikka
| Käpytikka | |
|---|---|
 Käpytikkanaaras ja -koiras. |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Eukaryootit Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Tikkalinnut Piciformes |
| Heimo: | Tikat Picidae |
| Suku: | Käpytikat Dendrocopos |
| Laji: | major |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Dendrocopos major |
|
 |
|
| Katso myös | |
Käpytikka (Dendrocopos major) on tikkalintuihin kuuluva lintulaji. Sen levinneisyysaluetta ovat Eurooppa ja pohjoinen Aasia. Käpytikan pituus on noin 25 senttimetriä, ja sen vatsa on valkoinen ja siivissä mustalla pohjalla valkoiset poikkiraidat. Käpytikkojen lajimäärään vaikuttaa kuusen ja männyn siemensadon onnistuminen. Se pesii monenlaisissa metsissä, vaikkakin suosii havumetsiä.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Täysikasvuisen käpytikan pituus on 23–26 senttimetriä ja siipien kärkiväli 38–44 senttimetriä. Se painaa noin 70–105 grammaa.[3]
Käpytikalla on valkoinen vatsa, joka rajoittuu jyrkästi punaiseen alaperään. Sen kupeet ovat viiruttomat ja hartioissa isot valkoiset laikut. Siipisulat ovat valkoisia poikkiraitoja lukuun ottamatta mustat. Vanhalla koiraalla on punainen laikku takaraivolla, mutta naaraalla päälaki on kokonaan musta. Nuorilla yksilöillä, varsinkin koirailla, päälaki on kokonaan punainen. Pohjois-Afrikassa elävällä numidus-alalajilla punainen alaperä jatkuu vatsan puolelle, ja niillä on punainen rinta, jossa on mustia laikkuja.[4]
Vanhin tavattu suomalainen rengastettu käpytikka on ollut 12 vuotta, 10 kuukautta ja 7 päivää vanha.[5]
Äänet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Käpytikan kutsuääni on lyhyt, voimakas ja terävä 
”kjik” (ohje). Sen soidinrummutus on terävä, loppua kohti vaimeneva ja lyhyempi kuin muilla suomalaisilla tikoilla. Se toistaa tämän noin yhden tai kahden sekunnin sarjan viidestä kymmeneen kertaa minuutissa. Käpytikka rummuttaa kuivien oksien lisäksi myös tolppien metallisuojuksia, lampunkupuja ja muita paikkoja, jotka antavat hyvän kaikupohjan. Hermostuneena käpytikka päästää karhean ja käheän ”kji-krä-krä-krä-krä”-sarjan.[6]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Käpytikkoja elää Euroopassa, Pohjois- ja Itä-Aasiassa sekä Pohjois-Afrikassa. Euroopassa sen pesimäkannaksi arvioidaan 12–18 miljoonaa paria.[1]
Suomessa käpytikka pesii koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Suomen pesimäkannaksi on arvioitu 228 000 – 528 000.[7] Käpytikkojen määrään vaikuttaa kuusen ja männyn siemensadon runsaus, minkä vuoksi kannanvaihtelut eri vuosina voivat olla suuria. Suomen käpytikkakanta on kasvanut 1900-luvun puolivälistä lähtien. Käpytikka on Suomessa rauhoitettu ja sen ohjeelliseksi korvaussummaksi on asetettu 34 euroa.[8]
Käpytikka ei ole muuttolintu, mutta huonoina siemenvuosina pohjoisen käpytikat vaeltavat etelään ja lounaaseen.[4]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Käpytikka pesii kaikenlaisissa metsissä. Se suosii erityisesti havumetsiä, mutta pesii myös lehtimetsissä, isoissa puistoissa ja villiintyneissä puutarhoissa.[4] Se ei ole riippuvainen lahopuusta toisin kuin useat muut tikkalajit.[9]
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käpytikan pääravintoa ovat syyskesästä myöhäiseen kevääseen havupuiden siemenet.[10] Se kiilaa kävyn puunkoloon ja naputtelee siemenet esiin. Puun alle kertyy runsaasti siemenistä tyhjennettyjä käpyjä.[4] Kesäisin käpytikka syö hyönteisiä ja niiden toukkia.[10] Se voi syödä myös marjoja ja ryöstää muiden lintujen munia ja poikasia. Talvisin käpytikka voi käydä ruokintapaikoilla syömässä talia ja siemeniä.[6]
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huhti–toukokuussa tikkapari hakkaa pesäkolon lahoon haapaan, koivuun tai leppään. Sama pesäkolo on käytössä yleensä vain yhden pesintäkauden[3]. Touko–kesäkuussa naaras munii 4–7 valkoista munaa. Emot hautovat munia 10–12 vuorokautta ja ruokkivat poikasia pesään 21–25 vuorokautta.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b BirdLife International: Dendrocopos major IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 6.6.2014. (englanniksi)
- ↑ Jari Valkama: Käpytikka – Dendrocopos major Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ a b Käpytikka Luontoportti.com. Viitattu 6.6.2022.
- ↑ a b c d Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 244. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2
- ↑ Lintujen ikäennätykset Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 21.6.2021.
- ↑ a b c Laine, Lasse J.: Suomalainen lintuopas, s. 210. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0
- ↑ Population status and trends at the EU and Member State levels, Dendrocopos major Article 12 of the Birds Directive web tool. Period 2013–18. European Environment Agency. Viitattu 25.1.2024. (englanniksi)
- ↑ Ympäristöministeriön asetus rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeellisista arvoista finlex.fi. Arkistoitu 28.7.2021. Viitattu 21.6.2021.
- ↑ Lintuatlas atlas3.lintuatlas.fi. Viitattu 9.10.2012.
- ↑ a b Leikola, Anto; Lokki, Juhani; Stjernberg, Torsten: Von Wright -veljesten linnut, s. 191. Otava, 2006. ISBN 951-1-18037-1
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Käpytikka Lintukuva-verkkopalvelussa
- ITIS: Dendrocopos major (englanniksi)
- Vikberg, Pentti 1975: Vaeltavien käpytikkojen käsisulkasadosta. – Lintumies 3.1975 s. 84–89. SLY.
- Vikberg, Pentti 1975: Vaeltavien käpytikkojen lepäilystä rengastus- ja kontrollitietojen perusteella. – Lintumies 3.1975 s. 100–104. SLY.