Kansalais- ja työväenopistot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kansalaisopistot, joista osa toimii nimellä työväenopisto, opisto tai aikuisopisto, ovat suomalaisia yleissivistävää aikuiskoulutusta (aikuiskasvatusta) tarjoavia oppilaitoksia, jotka saavat valtionosuutta vapaa sivistystyön lain nojalla. Ne ovat kaikille avoimia, eikä niissä ole pääsyvaatimuksia kuten pääsykoetta.[1]

Vuonna 2024 Suomessa oli 174 kansalaisopistoa, ja niillä oli toimintaa Suomen kaikissa kunnissa.[1]

Kansalaisopistojen nimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tampereen työväenopiston päätoimipiste on Sampolassa
Kuopion kansalaisopisto toimii nykyisin Puistokartanossa

Kansalaisopistot, työväenopistot, aikuisopistot, vapaaopistot, setlementtiopistot ja opistot tarkoittavat käytännössä samaa asiaa. Kirjava nimikäytäntö selittyy niiden historialla. Suomen vanhin kansalaisopisto on vuonna 1899 perustettu Tampereen seudun työväenopisto. Sen jälkeen työväenopistoja perustettiin muihinkin kaupunkeihin. Ensimmäisenä nimeä kansalaisopisto käytti vuonna 1916 toimintansa aloittanut Kuopion kansalaisopisto. Sen jälkeen uusia kansalaisopistoja perustettiin erityisesti maaseudulle. Opistoja nimettiin myös vapaaopistoiksi ja aikuisopistoiksi. Setlementtiopistoja perustivat kannatusyhdistykset.[2]

Kuopion kansalaisopiston nimen keksineen opetusneuvos Kurt Enwaldin mielestä kansalaisopisto kertoo työväenopistoa paremmin, että oppilaitos on tarkoitettu kaikille.[2]

Vuoden 1927 lakimuutoksen myötä työväenopisto vakiintui kansalais- ja työväenopistojen viralliseksi yleisnimeksi. Sana kansalaisopisto mainittiin lainsäädännössä vuonna 1963. Vuosina 1960–1974 perustetuista 150 uudesta työväenopistoista suurin osa oli nimeltään kansalaisopistoja. Vuonna 1967 Työväenopistojen liitosta tuli Kansalais- ja työväenopistojen liitto. Vuonna 1992 lainsäädännössä luovutiin termistä työväenopisto ja se korvattiin sanalla kansalaisopisto. Vuonna 2009 Kansalais- ja työväenopistojen liitosta tuli Kansalaisopistojen liitto.[2]

Vuonna 2024 suurin osa kansalaisopistoista käyttää nimeä kansalaisopisto tai medborgarinstitut, neljäsosa on opisto tai seutuopisto, alle kymmenes taas työväenopisto, arbetarinstitut tai lyhyesti arbis. Muutama kansalaisopisto käyttää myös nimeä aikuisopisto tai vuxeninstitut.[3]

Osa nimellä opisto tai aikuisopisto toimivista oppilaitoksista ei ole kansalaisopistoja.[3]

Kansalaisopintojen toimintaa määrittää laki vapaasta sivistystyöstä, jonka mukaan opistojen erityistehtävänä on vastata alueellisiin ja paikallisiin sivistystarpeisiin sekä tarjota mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle. Kansalaisopistojen lisäksi sama laki koskee myös kansanopistoja, kesäyliopistoja, liikunnan koulutuskeskuksia ja opintokeskuksia.[4]

”Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa koulutusta. Vapaana sivistystyönä järjestettävän koulutuksen tavoitteena on edistää ihmisten monipuolista kehittymistä, hyvinvointia sekä kansanvaltaisuuden, moniarvoisuuden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista.”[5]
Stockholms arbetarinstitutin vinjetti vuodelta 1894

1800-luvun lopussa työväen keskuudessa heräsi voimakas sivistystarve. Kaupunkeihin oli siirtynyt työn perässä niin sanottua teollisuusväestöä. Työväen sivistystaso koko maassa oli alhainen, vain harvat olivat käyneet edes kansakoulun. Sivistyneistö alkoi järjestää teollisuusväestölle valistustoimintaa, jolla pyrittiin paitsi heidän sivistämiseensä myös kansallishengen vahvistamiseen. Työväenyhdistykset taas perustivat kirjastoja, järjestivät luentoja ja aikuisopetuskursseja. Vaikka sivistystyö alkoi monipuolistua, sen järjestäminen oli vaikeaa ilman vakinaista henkilökuntaa tai säännölistä rahoitusta. Vuonna 1880 Tukholmassa oli perustettu työväelle suunnattu Stockholms arbetarinstitut, joka keskittyi valistuksen ja tieteellisen tiedon levittämiseen. Tämä toimi mallina, kun Suomen suurruhtinaskunnan suurimpaan työväenkaupunkiin Tampereelle perustettiin Tampereen työväenopisto vuonna 1899. Siellä opetettiin muun muassa historiaa, taloustiedettä, terveysoppia, fysiikkaa ja laulua. Noin puolet opiskelijoista oli käynyt korkeintaan osan kansakoulua.[2]

Oulun työväenopisto on nykyään Oulu-opisto
Turun työväenopisto

Tampereen toiminnasta haluttiin ottaa oppia ennen seuraavien opistojen perustamista, eikä ensimmäinen sortokausi (1899-1905) ollut otollista aikaa uudistuksille. Vuoden 1905 suurlakon jälkeen osa puolueista alkoi kuitenkin edistää uusien opistojen perustamista. Vuonna 1907 perustettiin Oulun työväenopisto, Vaasan työväenopisto ja Viipurin työväenopisto. Seuraavana vuonna Turussa alkoi toimia Turun suomenkielinen työväenopisto ja ruotsinkielinen työväenopisto. Kotkan työväenopisto aloitti toimintansa vuonna 1911. Vuonna 1914 toimintansa aloittaneella Helsingin työväenopistolla oli osastot suomen- ja ruotsinkielellä. Kuopion kansalaisopisto perustettiin vuonna 1916. Opistojen opetus perustui pitkälti iltaluentoihin ja toverielämään, joista syntyivät ensimmäiset opistolaisyhdistykset. Vuosina 1917–1918 kansalaisopistotoimintaa ei sotien vuoksi järjestetty. Kun Suomi itsenäistyi, valtionapua alettiin antaa muun muassa kirjastoille ja kansalaisopistoille, mikä nosti opistojen määrää.[2] Suomen Setlementtiliitto perustettiin vuonna 1918.[6]

Opistot alkoivat järjestäytyä keskenään. Vuonna 1919 toisessa Suomen työväenopistojen edustajakokouksessa päätettiin perustaa Työväenopistojen liitto. Sen tavoite oli edistää työväenopistoaatetta, valvoa opistojen yhteisiä etuja ja ylläpitää niiden välistä vuorovaikutusta.[2]

Tammikuussa 1927 astui voimaan laki työväenopistojen valtionavusta. Se paitsi vakautti opistojen taloudellista asemaa myös yhtenäisti niiden tarkoitusta, rakennetta ja toimintaa. Opistoista tuli tarpeellisia tietoja kaikille tarjoavia laitoksia. Kunnallisten opistojen rinnalle perustettiin kannatusyhdistysten hallinnoimia setlementtiopistoja. Vuoteen 1930 mennessä opetuksen pääpaino siirrettiin luennoista ryhmäopetukseen. Opinto- ja keskustelupiireissä opettaja toimi vuorovaikutuksessa opiskelijoiden kanssa. Sotavuosina 1939–1945 opistojen toiminta oli vähäistä ja itärajalla ne suljettiin täysin.[2]

Vuonna 1945 kansalaisopistoja oli 50. Valtionkomitea alkoi pohtia kansalaisopistotoiminnan roolia ja asemaa. Valtionkomitean mietintö ei aiheuttanut välittömiä muutoksia, mutta aloitti aiheesta vuosia kestäneen periaatekeskustelun. Kansalaisopistojen toimintaan osallistui työväestön lisäksi aiempaa enemmän myös muita yhteiskuntaryhmiä eikä niiden opetusohjelma enää täysin sopinut laissa määriteltyyn yleissivistykselliseen tehtävään. Vuonna 1950 kansalaisopistoja oli 90.[2]

Joulukoristekurssi Porvoon ruotsinkielisessä kansalaisopistossa vuonna 1968

1950-luvulta asti valmisteltu valtionapualainsäädännön uudistus astui voimaan vuonna 1963. Sen myötä kansalaisopistoja oli aiempaa helpompi perustaa myös maaseudulle. Laki oli aiemmin määritellyt opetettavat aineet, mutta nyt opistot saivat kehittää toimintaansa paikalliset tarpeet huomioiden. Vuosien 1960-1974 välisenä aikana Suomeen perustettiin 150 kansalaisopistoa. Työväenopistojen liitto vaihtoi nimekseen Kansalais- ja työväenopistojen liitto vuonna 1967.[2]

1970-luvun puolivälistä lähtien kansalais- ja työväenopistot saivat luvan tarjota musiikin opetusta myös alle 16-vuotiaille.[7] 1970-luvun öljykriisin vuoksi julkisia menoja alettiin karsia, ja myös opistot joutuivat säästötoimiin. Hallituksen esitys valtion tulo- ja menoarvioksi vuodelle 1977 kielsi uuden opistohenkilöstön palkkaamisen ja pyrki rajoittamaan ”harrastusaineiden” opiskelua. Opistot vastustivat esitystä ja Kansalais- ja työväenopistojen liitto keräsi sitä vastustavaan adressiin 261 881 allekirjoitusta. Eduskunta ei hyväksynyt hallituksen esitystä. Opistot rajoittivat menojaan omatoimisesti, eikä lainsäädännöllisiä toimenpiteitä tarvittu. Vuonna 1980 kansalaisopistoja oli yli 270 ja ne järjestivät toimintaa kaikissa Suomen kunnissa.[2]

1980-luvun puolivälistä lähtien kansalais- ja työväenopistot saivat alkaa opettaa lapsille ja nuorille musiikin lisäksi myös muita taiteenaloja.[7]

Vuonna 1992 astui voimaan kansalaisopistolaki, osana koululakien uudistusprosessia, ja kansalaisopistot alkoivat tarjota aiempaa enemmän kursseja myös lapsille ja nuorille.[2] Myös laki taiteen perusopetuksesta tuli voimaan kesäkuussa 1992.[7] Laman vuoksi monet opistot vähensivät henkilökuntaa ja korottivat kurssimaksuja. Vuonna 1999 kansalaisopistoja oli 279.[2]

Helsingin työväenopiston Opistotalo

2000-luvulla Suomessa yhdistettiin kuntia, minkä vuoksi myös opistojen määrä väheni. Vuonna 2009 Kansalais- ja työväenopistojen liiton uudeksi nimeksi tuli Kansalaisopistojen liitto KoL ry, Medborgarinstitutens förbund Mif rf.[2][8]

Vuonna 2010-luvulla Suomen valtiontalous oli vaikeuksissa ja kansalaisopistojen määrärahoja vähennettiin. Kansalaisopistot alkoivat tarjota koulutuksia esimerkiksi työttömille ja maahanmuuttajille ja opettivat senioriväestölle tietotekniikkataitoja.[2]

Vuonna 2018 kansalaisopistoissa oli 650 000 opiskelijaa. Suomessa asuvista naisista kansalaisopistoissa kävi noin 20 prosenttia, miehistä 10 prosenttia.[9]

Vuonna 2019 Suomessa oli 181 kansalaisopistoa.[2] Vapaan sivistystyön koulutuksiin osallistui Suomessa yli 880 000 henkilöä. Heistä 58 prosenttia osallistui kansalaisopistojen järjestämiin koulutuksiin, 16 prosenttia opintokeskusten ja 11 prosenttia liikunnan koulutuskeskusten koulutuksiin.[10] Ennen korona-aikaa kansalaisopistot olivat opiskelijamäärältään Suomen suurin oppilaitosmuoto.[11]

Oulu-opisto Pohjankartanossa.

Elokuusta 2021 lähtien kansalais- ja kansanopistot ovat voineet järjestää osaamisperusteisia kursseja.[12] Opetus- ja kulttuuriministeriö oli asettanut vuonna 2019 työryhmän helpottamaan vapaan sivistystyön kautta hankitun osaamisen tunnistamista. Työryhmä ehdotti Koski-tietovarannon hyödyntämistä myös vapaaseen sivistystyöhön.[13] Laki astui voimaan elokuussa 2021.[14] Kursseista saadut opintopisteet voidaan tallentaa Koski-palveluun ja koulu- tai työpaikan hakijat voivat hyödyntää palvelun tietoja hakemustensa yhteydessä. Osaamisperusteisuus muuttaa kansalaisopistojen opettajien työnkuvaa, sillä heidän työehtosopimukseensa ei sisälly opiskelijoiden osaamisen arviointia.[12] Samana syksynä selviteltiin myös taiteen perusopetuksessa saadun osaamisen viemistä Opetushallituksen ylläpitämään Koski-tietovarantoon.[15]

Vuonna 2023 osaamisperusteisten kurssien määrä Suomessa oli noin 350–400.[12] Niiden suoritusmerkintöjä kerättiin Oma Opintopolku -palveluun.[16]

Vuonna 2024 opistojen toimintaa vaikeutti se, että niiden saamaa valtiontukea oli leikattu lähes 14 prosenttia. Siksi moni kansalaisopisto tai vapaan sivistystyön oppilaitos vähensi kurssitarjontaansa ja nosti kurssien hintaa.[11] Myös kurssien kestoa[17] tai määrää saatettiin vähentää ja ryhmäkokoja suurentaa. Paikoitellen henkilökuntaa lomautettiin tai irtisanottiin.[18] Valtakunnallisesti kurssien keskihinta oli alle 70 euroa. Syksyllä 2024 arvioitiin, että alkavana lukuvuonna järjestetään noin 80 000 kurssia, joihin osallistuisi noin puoli miljoonaa suomalaista. Usein osallistujat ilmoittautuvat useammalle kuin yhdelle kurssille, jolloin ilmoittautumisia olisi yli miljoona.[11]

Kansalais- tai työväenopistoja ylläpitää useimmiten kunta, mutta osa opistoista toimii yhdistysten tai koulutuskuntayhtymien alaisuudessa.[19]

Kansalaisopistojen liitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansalaisopistojen liitto KoL ry, Medborgarinstitutens förbund Mif rf toimii vapaan sivistystyön, kansalaisopistojen ja opistolaisyhdistysten edunvalvojana. Liiton tavoitteena on, että kaikki Suomessa asuvat voivat halutessaan kehittää itseään kansalaisopistojen kautta. Vuonna 2024 liitolla oli lähes 200 jäsentä, joista suurin osa ylläpitää kansalaisopistoa. Jäsenet ovat yleensä kuntia, kuntayhtymiä tai yksityisten opistojen ylläpitäjiä, kansalaisopistoja tai opistojen opiskelijayhdistyksiä.[20]

Kansalaisopistoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2024 Suomessa oli 174 kansalaisopistoa, ja niillä oli toimintaa Suomen kaikissa kunnissa.[1] Setlementtiliikkeeseen kuuluu 13 kansalaisopistoa.[21]

Joitakin kansalaisopistoja:

Kansalaisopistojen opiskelijoiden ikäjakauma vuonna 2019

Vuonna 2019 julkaistun tutkimuksen mukaan kansalaisopiston tyypillisiä suurkuluttajia ovat yliopistosta valmistuneet 60-vuotiaat naiset. Naisia oli opiskelijoista 77 prosenttia, lähes saman verran kuin opettajista ja koulutussuunnittelijoistakin.[22] Korkea-asteelta valmistuneita oli opiskelijoista 39 prosenttia, toiselta asteelta korkeimman tutkintonsa suorittaneita oli 38 prosenttia ja perusasteen suorittaneita 23 prosenttia. Opiskelijoista työssäkäyviä oli 45 prosenttia, eläkeläisiä 32 prosenttia, opiskelijoita 10 prosenttia ja työttömiä 5 prosenttia.[10]

Kansalaisopistot tarjoavat kurssien ja taiteen perusopetuksen lisäksi myös yleisöluentoja, konsertteja, teatteriesityksiä, taidenäyttelyitä ja muita tapahtumia. Ne voivat järjestää myös maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusta, avoimen yliopiston kursseja tai vapaavalintaisia kursseja lukiolaisille.[1] Kun vieraiden kielten opiskelu lukioissa ja korkeakouluissa on vähentynyt, kansalaisopistot ovat lisänneet omaa tarjontaansa,[23] esimerkiksi korean kursseja.[24]

Monet kansalaisopistot ovat mukana toteuttamassa koululaisille Suomen harrastamisen mallin mukaista toimintaa.[11]

Opetustarjonta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansalaisopiston kokkauskurssi käynnissä

Opistojen kursseille osallistuu vuosittain yli puoli miljoonaa ihmistä, opetustunteja järjestetään noin kaksi miljoonaa.[1] Vuodesta 2021 lähtien suurin osa kansalaisopistojen kursseista on ollut löydettävissä kurssihakupalvelun kautta, josta niitä on voinut hakea esimerkiksi hakusanalla tai sijainnilla.[25]

Kansalais- ja työväenopistot tarjoavat monipuolista opetusta eri alueiden väestö- ja kieliryhmille. Opistojen opetustarjonnan painotuserot vaihtelevat paikkakunnittain, mutta usein tarjontaan kuuluu musiikin opetusta, käsityökursseja, kotimaisten ja vieraiden kielten kursseja, liikuntaa, kuvataiteiden opetusta, tanssia ja teatteria.[1] Kursseille ei ole varsinaisia ikärajoituksia.[3] Joissakin kunnissa jotkut opistot ovat keskittyneet aikuisten kursseihin ja toiset lasten ja nuorten kursseihin.[3]

Opistot tarjoavat myös lukion oppiaineita, ammatillista lisäkoulutusta sekä avoimen yliopiston opetusta.[1] Lukukausien mittaisten kurssien ohella useat opistot järjestävät myös lyhyempiä kursseja,[3] verkkokursseja ja -luentoja[26], monimuoto-opetusta[27] sekä kesäkursseja.[3]

Kuntalaiset voivat vaikuttaa esittämällä toivomuksia siitä, millaista toimintaa tai opetusta he haluavat oman alueensa opistoon.[1] Opistot järjestävät myös työyhteisöille tai yrityksille suunnattuja henkilöstö- ja tilauskoulutusta.[1] Vuodesta 2023 lähtien työttömät työnhakijat voivat osallistua kansalaisopistojen tarjoamiin opintoihin menettämättä työttömyysetuuttaan.[28]

Osa kansalaisopistojen kursseista on niin kutsuttuja osaamisperusteisia kursseja.[12] Kansalaisopisto päättää itse, mitä nämä kurssit ovat ja opiskelija taas päättää, siirretäänkö hänen tietonsa eteenpäin.[13] Kerättyjä tietoja voi hyödyntää esimerkiksi koulu- tai työpaikkaa haettaessa.[12] Vuonna 2023 osaamisperusteisia kursseja oli noin 350–400,[12] ja niiden suoritusmerkinnät kerättiin Oma Opintopolku-palveluun.[16]

Taiteen perusopetus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Taiteen perusopetus

Taiteen perusopetus on vapaa-ajalla annettavaa taidekasvatusta,[29] ja osa Suomen koulutusjärjestelmää, jota säädellään laissa. Vastaavaa järjestelmää ei ole muissa maissa. Kansalaisopistot ovat yksi taiteen perusopetuksen tarjoajista.[30] Kansalaisopiston tyypillisestä kurssitarjonnasta poiketen taiteen perusopetus on suunnitelmallisempaa ja siihen sitoudutaan pitkäjänteisemmin.[31] Osa taiteen perusopetuksen kursseista on osaamisperusteisia kursseja.[12]

Opistolaisyhdistysten toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joidenkin opistojen yhteydessä toimii opistolaisyhdistys, joka haluaa esimerkiksi tukea jäsenten kulttuuriharrastuksia tai tarjota vapaa-ajan toimintaa. Yhdistykset voivat esimerkiksi järjestää retkiä tai opiston kevät- ja joulujuhlia, näyttelyitä ja konsertteja. Jotkin opistolaisyhdistykset omistavat kesäkodin tai mökin. Joissakin opistoissa toimii yhdistyksen ylläpitämä kahvila. Osa opistolaisyhdistyksistä myöntää apurahoja tai stipendejä opiskelijoille, opettajille tai opintoryhmille.[3]

Kansalaisopistojen toiminta on yleensä maksullista. Joissakin opistoissa on mahdollista ostaa erillinen vuosikortti[32] tai opistopassi, joka oikeuttaa tiettyyn tai rajattomaan määrään kursseja valitun lukukauden aikana.[33] Kurssien yhteydessä voidaan periä myös materiaalimaksua.[34]

Osa kansalaisopistoista antaa kursseistaan alennuksia työttömille tai eläkeläisille. Kansalaisopistot hakevat vuosittain valtiolta opintoseteliavustusta. Opintoseteleitä myönnetään esimerkiksi työttömille, maahanmuuttajille, eläkeläisille, oppimisvaikeuksia kokeville ja alhaisen pohjakoulutuksen omaaville.[3]

Kansalaisopistot järjestävät myös maksuttomia tapahtumia.[35]

Vuonna 2016 Itä-Suomen yliopiston aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manninen tutki kansalaisopistojen merkitykstä. Hänen esitutkimuksensa mukaan euron panostus kansalaisopistoihin tuo 3,4–5,6 euron hyödyt, kun opiskelijoiden itseluottamus kasvaa ja henkinen hyvinvointi lisääntyy. Tähän vaikuttaa niin kasvaneet taidot kuin myös sosiaalinen vuorovaikutus.[36]

Vuonna 2018 julkaistiin Kansalaisopistojen liiton tilaama[37] Mannisen jatkoselvitys.[9] Sen mukaan kansalaisopistojen kursseille osallistuminen lisäsi hyvinvointia, itseluottamusta ja ystävyyssuhteita ja toi arkeen ja työhön liittyvää uutta osaamista.[37] Kansalaisopistot olivat lisänneet myös luottamusta oppimiskykyyn, tuoneet onnellisuudentunnetta ja selkeyttäneet elämänvalintoja. Lisäksi opiskelijat tunsivat yhteisöllisyyttä ja saivat motivaatiota opiskella muuallakin. Opintojen taloudellinen hyöty näkyi esimerkiksi työtehon parantumisena, lisääntyneinä remontointitaitoina tai kykynä valmistaa itse ruokaa ja lahjoja. Osa opiskelijoista innostui vapaaehtoistyöstä,[9] osalla kasvoi pyrkimys terveiden elämäntapojen noudattamiseen.[37]

Mannisen mukaan kansalaisopisto-opiskeluihin motivoi:[9]

  • halu parantaa kielitaitoa
  • harrastusmahdollisuus
  • opiskelun hyödyllisyys
  • opiskelun voimauttava vaikutus
  1. a b c d e f g h i Kansalaisopistot pähkinänkuoressa kansalaisopistot.fi. Viitattu 8.10.2024.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o Kansalaisopistotoiminnan historia 1899-2019 kansalaisopistot.fi. Viitattu 11.10.2024.
  3. a b c d e f g h Usein kysytyt kysymykset kansalaisopistot.fi. Viitattu 11.10.2024.
  4. Laki vapaasta sivistystyöstä kansalaisopistojenliitto.fi. Viitattu 11.10.2024.
  5. Laki vapaasta sivistystyöstä 2009/1765
  6. Usein kysyttyä Suomen Setlementtiliitto. Viitattu 25.10.2024.
  7. a b c Taiteen perusopetuksen historiasta ja nykytilasta | Opetushallitus www.oph.fi. Viitattu 11.10.2024.
  8. KoL kansalaisopistojenliitto.fi. Viitattu 25.10.2024.
  9. a b c d Wallius, Anniina: Kuntohoitola, toinen koti, viikon kohokohta – kansalaisopistot saavat opiskelijoiltaan loistavia mainesanoja Yle Uutiset. 22.9.2018. Viitattu 18.10.2024.
  10. a b Tarja Seppänen: Tilastokeskus - Opiskelijaprofiili 2019 stat.fi. Viitattu 30.10.2024.
  11. a b c d Tuomikoski, Mikko: Kansalaisopistojen kurssimaksuissa laaja hintahaitari Yle Uutiset. 12.8.2024. Viitattu 11.10.2024.
  12. a b c d e f g Tikkanen, Tiina: Akilleen kantapäänä arviointi Opettaja 2/2023. Viitattu 11.10.2024.
  13. a b Julkaisu - OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 18.10.2024.
  14. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta Valtioneuvosto. Viitattu 18.10.2024.
  15. Valajärvi, Anni: Esiselvitys taiteen perusopetuksessa saavutetun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen edistämiseksi 18.11.2021. Valtioneuvosto. Viitattu 18.10.2024.
  16. a b Vedenkannas, Virpi: Opintopistekurssit ovat saapuneet kansalaisopistoihin epale.ec.europa.eu. 19.9.2023. Viitattu 18.10.2024.
  17. Rautanen, Päivi: Kieliä oppimaan, ompelemaan tai sielukkaan vetelehtimisen kurssille Yle Uutiset. 22.8.2024. Viitattu 18.10.2024.
  18. Pulkkinen, Matti: Kansalais- ja työväenopistot tarjoavat turvasataman - "On hienoa, että on jotakin pysyvää ja ajatukset muualle vievää" Pirkkalainen. 8.8.2024. Viitattu 18.10.2024.
  19. Valtionosuussovellus 2024, Kansalaisopistot vos.oph.fi. 22.10.2024. OPH. Viitattu 5.11.2024.
  20. KoL kansalaisopistojenliitto.fi. Viitattu 11.10.2024.
  21. Kansalaisopistot Suomen Setlementtiliitto. Viitattu 25.10.2024.
  22. Vanas, Antti: Miehelle opiskelu ei käy harrasteesta Opettaja.fi. 22.3.2019. Viitattu 18.10.2024.
  23. Petrell, Natasha: Vapaa sivistystyö tuottaa aikuisopiskelijoille iloa ja hyvinvointia epale.ec.europa.eu. 1.10.2024. Viitattu 18.10.2024.
  24. Laakso, Leena-Kaisa: Kansalaisopistoissa tapahtuu ”jotain ihan uniikkia” Yle Uutiset. 9.9.2024. Viitattu 18.10.2024.
  25. Kurssihaku kansalaisopistot.fi. 1.7.2021. Viitattu 18.10.2024.
  26. Kansalaisopistojen verkkokurssit ja -luennot kansalaisopistot.fi. Viitattu 11.10.2024.
  27. Kuopion kansalaisopisto | Verkkokursseja monipuolisesti kansalaisopisto.kuopio.fi. 11.5.2021. Viitattu 11.10.2024.
  28. Kansalaisopisto-opiskelu tukee työtöntä ja antaa eväitä tulevaan kansalaisopistot.fi. Viitattu 8.10.2024.
  29. Taiteen perusopetus (TPO) Peda.net. Viitattu 11.10.2024.
  30. Taiteen perusopetusliitto artsedu.fi. Viitattu 11.10.2024.
  31. Uusitalo, Kirsi: Taiteen perusopetus saamassa jatkoa Salon kansalaisopistossa - Salonjokilaakso salonjokilaakso.net. 19.5.2022. Viitattu 18.10.2024.
  32. Vue App uusi.opistopalvelut.fi. Viitattu 11.10.2024.
  33. Vue App uusi.opistopalvelut.fi. Viitattu 11.10.2024.
  34. Hinnasto ja peruutusehdot Kirkkonummi. Viitattu 11.10.2024.
  35. Kansalaisopiston tapahtumat Kouvolan kansalaisopisto. Viitattu 11.10.2024.
  36. Pentikäinen, Eeva: Esitutkimus: Kansalaisopistoihin laitettu raha tulee takaisin vähintään kolminkertaisena Yle Uutiset. 8.2.2016. Viitattu 18.10.2024.
  37. a b c Tutkimus: Kansalaisopiston kursseille osallistuminen lisää hyvinvointia ts.fi. 20.9.2018. Viitattu 18.10.2024.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Karjalainen E. & Toiviainen T. (1984): Suomen vapaan kansansivistystyön vaiheet
  • Nyström, Samu: Unelma sivistyneestä kansakunnasta. Kansalaisopistojen liitto 100 vuotta, Kansalaisopistojen liitto 2019, ISBN 978-952-5709-22-3
  • Manninen, Jyri: Omaehtoisen aikuisopiskelun vaikutukset : vapaan sivistystyön opintojen merkitys ja vaikutukset aikuisten elämässä, Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö 2008, ISBN 9789525349160

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]