Karelia-soutu
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Karelia-soutu on vuodesta 1985 alkaen Pohjois-Karjalassa järjestetty soututapahtuma. Kyseessä on Suomen suurin retkisoutu, ja siihen osallistuu vuosittain heinäkuussa noin 2 000 soutajaa ja melojaa.
Lähtöpaikat ovat kirkkoveneille Pielisellä (Nurmeksessa tai Lieksassa) ja pienveneiden lähtöpaikka oli esimerkiksi vuonna 2007 Ilomantsin Mutalahdessa. Soutu kulkee alas Pielisjokea Pyhäselälle Joensuuhun ja Liperiin. Taukopaikkoja ovat muun muassa Joensuun Haapalahti, Kontiolahden Jakokosken museokanava ja Joensuun Ilosaari, Liperin Saariston ranta ja Rääkkylän Koivuniemi.
Mukana on ollut yksinsoutajia, parisoutajia, perheitä, soutuporukoita ja joukkueita, jotka vaihtavat miehistöä jokaiselle osuudelle. Matkaa kertyy sekä pienvene- että kirkkovenereiteille noin 250 kilometriä.
Vuodesta 2010 tapahtumaan on voinut osallistua myös polkupyörällä. Pyöräilijöiden etappipaikat ovat samat kuin soutajilla.